tag:blogger.com,1999:blog-87111061474574524702024-03-05T10:46:41.666+02:00Matkalla LeimuksiJoonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.comBlogger214125tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-80562085914321142972022-04-20T21:15:00.003+03:002022-04-20T21:15:29.675+03:00Erosin koulusta ja vihdoin kerron miksi<p style="text-align: center;"> Tämän kirjoittaminen tuntuu vaikealta, en tiedä mistä aloittaisin. Aloitan alusta.</p><p style="text-align: center;">Aloitin sosionomiopintoni monta vuotta sitten. Olin tosi iloinen ja ylpeäkin siitä että pääsin kouluun ja sain opiskelupaikan juuri siitä koulusta ja ryhmästä josta halusin. Valitsin sosionomiopinnot, koska olin työskennellyt useamman vuoden päiväkodissa ja tykkäsin siitä: sosionomi-varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto kuulosti täydelliseltä, koska sillä voisi tehdä töitä sekä varhaiskasvatuksessa että monessa muussakin paikassa. Ajattelin voivani hyödyntää niin koulutuksessa kuin tulevassa työssänikin monia vahvuuksiani.</p><p style="text-align: center;">Koulu alkoi ja kaikki meni varsin hyvin: sain kavereita ja tykkäsin opiskelusta. En ollut aiemmin opiskellut korkeakoulussa, mutta tunsin jotain pientä ylpeyttä siitäkin, että sain hyviä kurssiarvosanoja ja selviydyin oikeastaan ihan mallikkaasti opinnoissani eteenpäin. Lisäksi tein täysipäiväisesti töitä päiväkodissa, eikä se tuntunut olevan siinä vaiheessa mitenkään liikaa.</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLNDbt36osebl266WXOwHVuh83YuFByJKZZT83Bn7Pdwy_dvq9AnXUBWGc9hfC1qS_nTRRdC-5cY2be2JhBT-0oib7UsF3fzKJV_s1yjj1ssuPB6OYL8usEgGADMmRqjKJ8dsXcOO4mGYj5Fi7zMTr_FgfgkMHfjWJHP_TdmHSzDAFsSnPre98iCzAeg/s1368/22135725_10215560810879675_5533749740405898861_o.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="912" data-original-width="1368" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLNDbt36osebl266WXOwHVuh83YuFByJKZZT83Bn7Pdwy_dvq9AnXUBWGc9hfC1qS_nTRRdC-5cY2be2JhBT-0oib7UsF3fzKJV_s1yjj1ssuPB6OYL8usEgGADMmRqjKJ8dsXcOO4mGYj5Fi7zMTr_FgfgkMHfjWJHP_TdmHSzDAFsSnPre98iCzAeg/w640-h426/22135725_10215560810879675_5533749740405898861_o.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tässä minä noin puoli vuotta opiskelleena.</td></tr></tbody></table><p style="text-align: center;">Samoihin aikoihin kun opinnot alkoi, aloin myös kyseenalaistamaan omaa sukupuoltani. Varsin pian tiesin, että en ole nainen, ja pohdin miten itseni määrittelisin. Kävin ensimmäisen vajaan vuoden koulua vanhalla nimelläni, kunnes päätin vaihtaa nimeni ja ilmoittaa sen myös koulussa kaikille. En varsinaisesti tullut ulos kaapista, mutta uskon, että aika moni osasi päätellä jotakin jo tässä vaiheessa. Samoihin aikoihin hain myös lähetteen transpolille.</p><p style="text-align: center;">Nimenvaihto sujui koulussa mallikkaasti, mutta moni muu asia ei. Näennäisesti suhtautuminen oli kyllä hyvää, ja erityisen kiitollinen olen oman ryhmäni muille opiskelijoille, joista moni oli ihan korvaamaton tuki silloin kun en itse kyennyt pitämään omia puoliani. Mun opiskelukaverit oli monet huikeita tyyppejä jotka todella osasivat ja aktiivisesti halusivat olla mun puolella.</p><p style="text-align: center;">Jossain vaiheessa huomasin olevani tosi väsynyt. Kouluun oli vaikea mennä, aloin pitkästä aikaa saamaan vaikeita paniikkikohtauksia, en olisi halunnut puhua, en saanut nukuttua koulupäivien välissä ja kaikki oli hirveän raskasta ja vaikeaa. Ajattelin sen johtuvan dysforiasta ja siitä että prosessin tutkimusjakso on monille raskas vaihe elämässä. Nyt jälkikäteen ajateltuna se ei johtunut pelkästään siitä.</p><p style="text-align: center;">On totta, että transpolin tutkimusjakso on aika intensiivinen ja rankka rupeama, ja lisäksi kärsin myös pahasta sosiaalisesta ja kehollisesta dysforiasta noihin aikoihin. Siksi siellä koulussakin oli vaikea olla, kun jo pelkästään oma ääni ja muiden ihmisten seurassa oleminen tuntui sietämättömiltä. Yritin useampaan otteeseen sanoittaa ajatuksiani koululla eri ammattilaisille, mutta koskaan en oikein saanut mitään tukea tai apua.</p><p style="text-align: center;">Juttelin esimerkiksi koulupsykologille, oppilaitospastorille, tutoropettajalleni ja meinasin ottaa yhteyttä kuraattoriin, mutta kun hän sosiaalisen median tiliensä perusteella paljastui aika avoimesti Päivi Räsäsen kannattajaksi ja Aito avioliiton symppaajaksi, niin jätin kuitenkin sitten sähköpostin kirjoittamatta. Muutoin muhun suhtauduttiin ainakin näennäisen ystävällisesti, mutta samalla apua anellessani mulle kerrottiin esimerkiksi tarinoita omista homoystävistä melkein koko tapaamisen verran, todettiin että otan vaan kaiken varmaan vähän liian raskaasti ja käytettiin koko tapaaminen siihen, että mä koulutin aiheesta sukupuolivähemmistöt.</p><p style="text-align: center;">Avun saaminen tuntui mahdottomalta koulun taholta, vaikka kirjaimellisesti sekä sähköpostitse että kasvokkain kerroin, että mä nyt ihan oikeasti tarvitsisin apua, jotta etenisin näissä opinnoissani. Tuntui, että kaikkialla oli seinä vastassa. Yritin olla avoin, asetin itseni tosi haavoittuvaiseen asemaan, ja kuvasin esimerkiksi sitä, miten esiintymistilanteet aiheuttaa mulle tosi pahoja paniikkikohtauksia, kun dysforia omasta äänestä, kehosta ja olemuksesta on niin valtavaa ja ylitse vyöryävää. Että siellä luokan edessä tuntuu, etten saa henkeä.</p><p style="text-align: center;">Opettaja, jolle tämän kerroin, käski mut seuraavana päivänä luokan eteen, ja kun paniikin vallassa kykenemättömänä puhumaan poistuin luokasta, sain perääni ison kasan korvaustehtäviä, kun en kuulemma ollut osallistunut opetukseen. Se tuntui epäreilulta. Tuntui, että kaadun sen tehtäväpinon alle, kun olisin kaatunut varmaan muutenkin puhalluksesta tai katseesta. Tein ja palautin ne tehtävät kuitenkin.</p><p style="text-align: center;">Sellaisillakin kursseilla, joilla sai vain istua kuuntelemassa, oli toisinaan aika tukalaa. Meillä oli yksi kurssi, jonka nimi oli "Moninaisuus ja monikulttuurisuus sosiaalialalla", ja vaikka nimi itsessään on jo toki varsin "nyt oikeesti mitä ihmettä" -tasoa, niin odotin tuota kurssia kuitenkin tosi paljon. Olin aiemmin nähnyt, että toisella kurssin opettajista oli laukussaan sateenkaaripinssi ja ajattelin, että tämä olisi nyt se mun kurssi, se jossa saisin olla paitsi turvassa niin myös tulla nähdyksi.</p><p style="text-align: center;">No, se ei ollut. Kurssi oli ikään kuin jaettu kahteen osaan: toisessa osassa puhuttiin "monikulttuurisuudesta", mikä oli monella tavalla tosi ongelmallista, mutta johon en nyt tässä postauksessa keskity. Toinen puoli käsitteli sitten "moninaisuutta", eli tässä tapauksessa kyllä aika paljon nimenomaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Kurssin sisältö oli kuitenkin käytännössä täysi nolla, tai ei ainakaan mitään, mitä ei muutamassa minuutissa olisi voinut googlettaa. Se oli pettymys, mutta vielä suurempi pettymys oli se, miten opettaja laukoi tosi ajattelemattomia kommentteja, kuten sen, että hänen mielestään ei _oikeasti_ ole muita kuin tyttöjä ja poikia. Tähänkin mun ihanat opiskelukaverit onneksi puuttui, kun itse jäädyin ihan kokonaan, mutta ei se nyt varsinasesti turvallisuudentunnetta koulussa lisännyt, kun istui siellä penkissä kuuntelemassa näitä juttuja.</p><p style="text-align: center;">Yleensäkin olen jotenkin ymmälläni, ihmeissäni ja järkyttynyt siitä, miten moninaisuus kaikilla tavoin loisti meidän opinnoissa poissaolollaan. En muista yhtäkään esimerkkiä, ja niitä esimerkkejä sisältyi kuitenkin opetukseen paljon, jossa olisi näkyvästi ollut mihinkään vähemmistöön tai marginalisoituun ryhmään kuuluvia ihmisiä. Esimerkit perheistä olivat aina oletusarvoisesti cisheteroiden perheitä, ihmisten ihonväri oli aina valkoinen ja jos vammaisuudesta puhuttiin, se kapeni usein stereotypioihin joihin kukaan tuskin istui. On vaikea ymmärtää, että sosiaalialan korkeakoulutuksen laatu on tätä luokkaa, kun sen pitäisi nimenomaan olla syrjittyjen ja marginalisoidussa asemassa olevien ihmisten puolella.</p><p style="text-align: center;">Asia joka huomattavasti vaikeutti mun koulupäiviä tämän kaiken lisäksi, oli sukupuolitetut tilat. Ennen kuin koululle pari vuotta opintojeni aloittamisen jälkeen rakennettiin uusi siipi, ei koululla oikeasti ollut muita kun sukupuolitettuja vessoja sekä muutama invavessa. Jonotin aina niihin invavessoihin kaikki kahvitaukoni sen sijaan, että olisin jutellut kavereiden kanssa ja käynyt sitten vessassa nopeasti ennen kuin tunti alkaa. Joskus vaan valitsin, että käyn vessassa vasta sitten kun koulupäivä loppuu ja pääsen pois koululta.</p><p style="text-align: center;">Meidän opintoihin sisältyi myös pakollisia jossakin määrin liikunnallisia tai vaatteiden vaihtamista vaativia kursseja. Avekki-kurssille suositeltiin liikuntavaatteita, samoin ilmaisutaito- ja tanssitunneille tietenkin. En tiennyt missä vaatteeni voisin vaihtaa, ja yritin varovasti kysyä aiheesta. Kukaan ei koskaan palannut asiaan. Vaihdoin vaatteeni siellä iänikuisessa invavessassa, jonne jonotin niin, että myöhästyin tunnilta, minkä seurauksena en meinannut uskaltautua tunnille ollenkaan, koska myöhästyminen tarkoittaa ylimääräisiä itseen kohdistuvia katseita, jotka puolestaan ahdistavat valtavasti silloin, kun toivoisi lähinnä olevansa näkymätön.</p><p style="text-align: center;">Itse koin asioihin puuttumisen omassa elämäntilanteessani liian raskaaksi ja vaikeaksi. Kuormituin koko ajan lisää ja lisää, ja lopulta olin käytännössä lähes toimintakyvytön koulun suhteen. Se oli ristiriitaista, koska muuten elämässä alkoi mennä paremmin: prosessi eteni, aloin seurustelemaan, elämä muodostui oman näköiseksi, aloitin testot ja sain vihdoin elää omana itsenäni. Mutta heti kun menin koululle, mun koko keho meni sekaisin, puhumisesta tuli vaikeaa, en pystynyt syömään koulupäivien aikana, vatsa oli jatkuvasti sekaisin, sydän hakkasi, korvissa humisi, en saanut öisin nukutuksi...</p><p style="text-align: center;">Vuosi ennen koronakevättä hain keskusteluapua kriisipisteeltä, ja siellä työntekijän kanssa juteltiin, että voisin hyötyä siitä, jos vaikka edes sinä keväänä ei tarvitsisi matkustaa opiskelupaikkakunnalle, vaan voisin suorittaa kursseja etänä kotoa käsin. Kysellessäni etäyhteysmahdollisuutta se torpattiin heti, mutta kun kriisipisteen työntekijä laittoi sähköpostia, kelpasi se selitteeksi oikein hyvin, ja etämahdollisuus luvattiin järjestää. Voitte arvata kaksi kertaa järjestettiinkö sitä sitten kuitenkaan.</p><p style="text-align: center;">Aivan oikein, ei järjestetty. Tai no, järjestettiin osalle kursseista, mutta käytännössä kaikki opettajat eivät kuitenkaan olleet valmiita tarjoamaan tätä mahdollisuutta, mikä omalla kohdallani tarkoitti sitä, että kurssi jäi suoraan suorittamatta. Pienellä asialla olisi voinut taata sen, että opinnot kuitenkin etenee, mutta jotenkin tällainen en jaksa nähdä vaivaa -asenne oli tosi yleinen mun koululla.</p><p style="text-align: center;">Kun korona alkoi, tuntui se pelastukselta: ei tarvinnut enää raahata itseään väkipakolla kouluun tai taistella etäopetusmahdollisuuksista, kun niistä tuli oletus. Sainkin koronakeväänä historiallisen monta kurssia suoritettua ja ajattelin, että ehkä tästä koulusta sittenkin tulee jotakin ja valmistun vielä joskus.</p><p style="text-align: center;">Jotenkin kaikki sitten kuitenkin tyssäsi melkein kuin seinään, enkä saanut enää koulua suoritettua. Koulun sähköpostin avaaminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, ja kun sen vihdoin sain auki, tuli heti ihan fyysisesti huono olo. Kehon stressireaktio tuntui naurettavan suurelta, mutta oli sitäkin todellisempi.</p><p style="text-align: center;">Luulen, että kun vähemmistöstressi kasaantui sekä pienemmistä että suuremmista erilaisista syrjintäkokemuksista, niin jossain vaiheessa se vain kasvoi liian suureksi ja siitä tuli sietämätöntä. Vaikka mieli muuten voikin paremmin, löi se ehdottoman stopin aina kun mikä tahansa asia liittyi kouluun. Lisäksi opintojen hidastuminen ja keskeytyminen aiheutti valtavaa häpeää ja epäonnistumisen tunnetta.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmqPkQ3bMQYzFFnoRlLMHn41561ZM2yCjjJdo4u1gfmMENtfSGu4f1JN8d3nag_-RvAdHXCpTTkzFE0AM6AYm_4pV88TMtRaoUXijOyu2bHMCI9AZFOKGgQLnSNOf2qt0tEECi99sc-owWf5KYy6sU8nJ8NVbKRiAmpUTWQ2L0RVAVol--hnLwa5UCEQ/s1600/1547735307120.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmqPkQ3bMQYzFFnoRlLMHn41561ZM2yCjjJdo4u1gfmMENtfSGu4f1JN8d3nag_-RvAdHXCpTTkzFE0AM6AYm_4pV88TMtRaoUXijOyu2bHMCI9AZFOKGgQLnSNOf2qt0tEECi99sc-owWf5KYy6sU8nJ8NVbKRiAmpUTWQ2L0RVAVol--hnLwa5UCEQ/w640-h480/1547735307120.jpg" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;">Mua jotenkin suututtaa ja harmittaa aivan valtavasti. Harmittaa se, että uskalsin olla ylpeä kouluun pääsystä, uskalsin iloita ja olla innostunut ja tehdä työntekoon liittyviä suunnitelmia. Uskalsin haaveilla, että kun saan sosionomin tutkintotodistuksen käteeni, niin voisin ylpeänä käyttää miesten pukua ja näyttäisin itseltäni. Näyttäisin kaikille, että tässä mä nyt olen.</p><p style="text-align: center;">Itkettää ja melkein hävettääkin se, että haaveilin, luotin ja uskalsin. Tuntuu rikotulta, kun omat haavekuvat on pala palalta särjetty ja tallottu, välillä tuntuu että vielä jotenkin ivallisten katseiden saattelemana. Mun ammatillinen itsetunto on painettu ihan pohjamutiin, ja olen itsekin alkanut uskoa, ettei musta ole tälle alalle, että en vaan jotenkin ole yhtä hyvä kuin kaikki ne muut joiden kanssa pääsykokeista opiskelijoiksi valikoiduttiin. Se häpeä nostaa päätään, kun ammattiliiton lehti kolahtaa postiluukusta tai kun joku kysyy mitä opiskelen. Se nostaa päätään kun pitäisi palauttaa kurssityö tai miettiä mihin tulevaisuudessa voisi hakeutua töihin. Se nostaa päätään kun avaa sen koulun sähköpostin tai Wilman, kun yrittää edistää opintoja, kun uskaltaa yrittää yhtään mitään.</p><p style="text-align: center;">Mua suututtaa ja harmittaa myös se, että joku sellainen asia kuin koulu on vienyt mun elämästä niin paljon aikaa, iloa, itseluottamusta, mielenterveyttä ja varmuutta. Olen vihainen siitä, että kaikki tämä on voinut vaan tapahtua. Olen vihainen siitä, että mulle on erityisesti koulun opettajien toimesta luotu olo, että olen vain hankala, säälittävä, turhauttava ja huono opiskelija, jota ei edes voi auttaa, koska ei sellaiseen kannata käyttää voimavaroja.</p><p style="text-align: center;">Todellisuudessa mä olen hyvä kirjoittamaan ja opiskelemaan. Olen jo nyt alani ammattilainen, ja tehnyt paljon oman alani töitä. Olen ollut pidetty työntekijä ja työyhteisön jäsen kaikilla työpaikoillani. Olen kiltti, lempeä ja rauhallinen, osaan vetäytyä syrjään ja odottaa että ihmiset tulee mun luo. Ymmärrän satutettuja, ymmärrän erilaisia, ymmärrän syrjittyjä.</p><p style="text-align: center;">Ja hei iloisia uutisia: viime viikolla mä lähetin koululleni viestin, jossa virallisesti erosin sieltä! Sain uuden opiskelupaikan lähempää omaa kotiani. Opiskelupaikan oppilaitoksesta, jonka opintopäällikkö sanoi, että olen osaava, ammattitaitoinen ja valmistun ihan varmasti. Uutta opintosuunnitelmaa luodessa sain kuulla, että asioiden tekemiseen on hei monta tapaa, voidaan tulla sua tässä vastaan, tämän voisi suorittaa näin, vapaaehtoistöitä voi ehdottomasti hyödyntää ja sä olet hyvä tässä.</p><p style="text-align: center;">Voi kun olisin saanut kuulla kaiken tuon paljon aiemmin.</p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-33977596354850384252022-04-12T23:47:00.001+03:002022-04-13T23:16:21.288+03:00Miten transsukupuolisuus nykyään mun elämässä näkyy?<p style="text-align: center;"> Tein jokin aika sitten mun <a href="https://www.instagram.com/leimujoonatan/">Instagram-tilille</a> kyselyn siitä, millaista somesisältöä ihmiset multa toivoisi. Osan toiveista olenkin jo ehtinyt toteuttamaan, mutta osa on vielä toistaiseksi toteuttamatta ja ajattelin, että joistakin toiveista riittäisi asiaa ihan blogipostaukseen saakka.</p><p style="text-align: center;">Yksi toive oli kuulla, millaista elämä on transihmisenä. Oon kirjoittanut aiheesta aika paljon tänne blogiin, mutta kuitenkin pitkälti vaan mun prosessin ollessa aktiivisesti käynnissä. Oikeastaanhan tämä koko blogi kertoo mun elämästä transihmisenä. Ajattelin kuitenkin, että ottaisin tähän postaukseen näkökulman, jossa kertoisin siitä vaikuttaako transsukupuolisuus tai ehkä oikeammin transtausta jotenkin vielä mun elämään, ja miten.</p><p style="text-align: center;">Aikaisempia postauksia, jotka ehkä jotenkin sivuaa tätä aihetta löytyy monia, tässä muutama:</p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2019/12/tulin-tasta-niin-onnelliseksi.html">Junassa</a><br /></p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2019/12/kulttuuri-joka-tuntuu-omalta.html">Teatterissa</a><br /></p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2020/07/kauppareissu.html">Ruokakaupassa</a><br /></p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2020/08/leiriviikonloppu.html">Leirillä</a><br /></p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2021/02/kutsunnat.html">Kutsunnoissa</a><br /></p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2021/02/kavin-uimassa.html">Kylpylässä</a><br /></p><p style="text-align: center;"><a href="https://leimuksi.blogspot.com/2021/08/sivarin-koulutusjakso-osa-1.html">Sivarin koulutusjaksolla</a><br /></p><p style="text-align: center;">(näistähän voisi kirjoittaa semmoisen lastenkirjatyyppisen sarjan: Joonatan junassa, Joonatan leirillä, Joonatan ruokakaupassa jne. :D)</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT6EXlpwqmUyI798uP0J2kjYEuzYgBUXCaVAX1-plYohFqc8HXN-IcGaD6ECkRn-xYTaLUeWx99ifCBi2m3soal1daZsThabTm0k6Hy_-3RNMlm0D-PiebUVXwyWq79qd9sX96rvVXeIuDbX89jehLItXKVbB2A2rCmFKLQy8zTQuusI2e-oEO3_F4-g/s3264/1642089830833.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3264" data-original-width="2448" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT6EXlpwqmUyI798uP0J2kjYEuzYgBUXCaVAX1-plYohFqc8HXN-IcGaD6ECkRn-xYTaLUeWx99ifCBi2m3soal1daZsThabTm0k6Hy_-3RNMlm0D-PiebUVXwyWq79qd9sX96rvVXeIuDbX89jehLItXKVbB2A2rCmFKLQy8zTQuusI2e-oEO3_F4-g/w480-h640/1642089830833.jpg" width="480" /></a></div><p style="text-align: center;">Käytännössä se että olen transsukupuolinen vaikuttaa mun elämään tällä hetkellä huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Enää ei tarvitse toistuvasti käydä transpolilla, hormonipolilla tai missään muuallakaan terveydenhuollossa transjuttujen takia. Enää mua ei tutkita eikä mun tarvitse vakuuttaa ketään. Erona aikaisempaan on myös se, että mut oletetaan joka paikassa oikein mieheksi, eikä kukaan päältä päin voi tietää mun transtaustaa.</p><p style="text-align: center;">Mutta kyllähän sillä silti on vaikutusta. Ehkä selkein hyvin käytännönläheinen arjessa näkyvä juttu on loppuelämän jatkuva hormonikorvaushoito. Lisäksi toisinaan vanha nimi, vanha henkilötunnus tai jokin muu vanha tieto putkahtaa esiin jostain, mutta ei toki kuitenkaan enää ollenkaan niin paljon. Esimerkiksi koulutodistukset mulla kuitenkin on vielä päivittämättä uusille tiedoille, ja se on joskus häiritsevää. Esimerkiksi silloin kun hakee töitä.</p><p style="text-align: center;">Lisäksi transtausta vaikuttaa esimerkiksi uimahallissa käymiseen. Voin tietenkin käydä uimahallissa ja käytän miesten pukuhuone- ja peseytymistiloja, mutta mulla on käyttöoikeusmerkki, jolla saan pitää uima-asun päällä sielläkin. Ylipäätään se, että keho ei kuitenkaan istu binääriseen sukupuolikäsitykseen täysin tulee joskus esille, ehkä enemmän kuitenkin oman ahdistuksen kautta.</p><p style="text-align: center;">En uusia ihmisiä vaikkapa työpaikalla tavatessani kerro taustastani, koska miksipä kertoisin. Tilanne on kuitenkin eri, jos oon vaikka lääkärissä, ja aina kun tiedän meneväni tilanteeseen jossa mun tavallaan "pitää" kertoa transtaustastani vieraalle ihmiselle, tai se väkisinkin muuten tulee ilmi, mua jännittää. Pelkään toisen ihmisen reaktiota, koska en koskaan voi olla varma millainen se on.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhffNlDxDxnjqSfVAyw6l6pHY0eScFJW6w7d5ksTFTkXrzGqO9mGgVypz_DUqHc5I2h6sgK1O_xmrhwc86wJ4oPYlOXW22k4hXDuhIG4ceESIw6aOjRLpwfMxljGV5gVFLkwAq8fdsBjkemQYDp5wWcLWNP0AzOFKoGuF4UMd0rZR3ANSnrqHSsL2Pogg/s3600/1637778532671.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3600" data-original-width="2700" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhffNlDxDxnjqSfVAyw6l6pHY0eScFJW6w7d5ksTFTkXrzGqO9mGgVypz_DUqHc5I2h6sgK1O_xmrhwc86wJ4oPYlOXW22k4hXDuhIG4ceESIw6aOjRLpwfMxljGV5gVFLkwAq8fdsBjkemQYDp5wWcLWNP0AzOFKoGuF4UMd0rZR3ANSnrqHSsL2Pogg/w480-h640/1637778532671.jpg" width="480" /></a></div><p style="text-align: center;">Toki transsukupuolisuus näkyy mun elämässä myös valtavan hyvinä asioina. Teen esimerkiksi paljon somesisältöä transaiheista, ja se on mulle tärkeää ja saan siitä paljon itsekin sisältöä elämääni. Oon tavannut niin somen kuin vertaisryhmienkin kautta paljon mahtavia ihmisiä, ja päässyt esimerkiksi ohjaamaan leireille. Se on aina tosi ihanaa. Koen itse transyhteisön isoksi voimavaraksi, jota mulla ei ilman tätä taustaa olisi.</p><p style="text-align: center;">Toisinaan mieleen hiipii epäilys siitä, osaanko olla esimerkiksi muiden miesten kanssa. Enkä mä kyllä aina oikein osaakaan, tai musta itsestä ainakin hyvin vahvasti tuntuu että en osaa. En aina ole kotonani niissä porukoissa joissa mun oletettaisiin olevan kotonani, koska mut on kasvatettu tyttönä. Ei mulla ennen ole ollut pääsyä mihinkään miesporukoihin, ja nyt muhun yhtäkkiä suhtaudutaankin varsin eri tavalla. Se on palkitsevaa, mutta toisinaan outoa.</p><p style="text-align: center;">Transtausta on läsnä myös silloin kun tapaan ihmisiä, jotka oon tuntenut ennen transitiotani. Tällaisia ihmisiä on tietenkin sukulaiset, mutta myös monet ystävät ja sitten esimerkiksi vanhat koulu- ja opiskelukaverit. Toisinaan mietin, tunnistaako joku ala-asteen luokkakaveri mua jos tulen kadulla vastaan ja toisaalta vaikkapa sukulaisten seurassa mietin usein, että käyttääköhän joku vanhaa nimeä tai pitääköhän ihmiset jotka on tunteneet mut lapsesta tai nuoresta saakka mua kuitenkaan oikeasti miehenä. Se on varsin stressaavaa, vaikka tällä hetkellä mulla onkin elämässäni oikeastaan vaan ihmisiä jotka pyrkii kohtelemaan mua hyvin, käyttämään oikeaa nimeä ja niin edelleen.</p><p style="text-align: center;">Yksi iso asia johon transsukupuolisuus tosin vaikuttaa on perheellistyminen. Perheellistymisestä oonkin kirjoittanut aihemmin postauksen, joka löytyy <a href="https://leimuksi.blogspot.com/2020/01/perheellistymisesta-ja-lasten-saamisesta.html">täältä</a> (ja on toki jo aika vanha). Haaveillaan omista lapsista edelleen, ja luonnollisestikin transtaustalla on hyvin moninaisia vaikutuksia tähän asiaan.</p><p style="text-align: center;">Mutta pääsääntöisesti arjessa sitten... Ei mun transsukupuolisuus kyllä ihan hirveästi näy mitenkään. Herään aamulla, aloitan etätyöt kotoa. Teen töitä, osallistun työpaikan palavereihin, teen lounasta, jatkan töitä... Työpaikalla mulla on pari työkaveria, jotka tietää mun taustasta. Läheskään kaikki ei tiedä, eikä heidän tarvitsekaan. Toisaalta tässä vaiheessa mua ei ihan hirveästi enää häiritsisi, vaikka he tietäisivätkin, kun ollaan ehditty jo muutenkin tutustua.</p><p style="text-align: center;">Mutta joo, työpäivien jälkeen käytän koirat lenkillä, käyn ehkä ruokakaupassa, teen ruokaa ja kotitöitä, istun tietokoneella, selaan somea, pelaan, katson Netflixiä... Viikonloppuisin vietän aikaa kumppanini ja perheeni kanssa, tapaan ystäviä, valvon iltaisin myöhään ja nukun aamuisin pitkään, soitan pianoa, teen omia projekteja.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIstANCfkJhFAj2lkWzN-Y9rnUCNLImM1nP_hdmd13Mar4sZMZsxXWvxQNv3fr_UX_t609t3E70pdDMs3rLjIaBUJPyfdaCSWhxEUv9jEgcqEZzcAz6HIVDOTTbPtJiHnq4X-k_e5IExInhaqJ17HS8UGCwVX4xBdAMup5ggx_QVZQRaFe9indxNAU4w/s3600/1642089316691.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2700" data-original-width="3600" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIstANCfkJhFAj2lkWzN-Y9rnUCNLImM1nP_hdmd13Mar4sZMZsxXWvxQNv3fr_UX_t609t3E70pdDMs3rLjIaBUJPyfdaCSWhxEUv9jEgcqEZzcAz6HIVDOTTbPtJiHnq4X-k_e5IExInhaqJ17HS8UGCwVX4xBdAMup5ggx_QVZQRaFe9indxNAU4w/w640-h480/1642089316691.jpg" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;">Mitä nyt ehkä yritän sanoa on se, että totta kai jokaisen ihmisen tausta vaikuttaa myös ihmisen nykyisyyteen jollakin tavalla. Se on ihan ok. Transihmisillä on ehkä joitakin yhdistäviä tekijöitä joissa transtausta voi näkyä, mutta tietenkin kuitenkin kaikilla vähän eri tavoilla eri vaiheissa elämää. Pääsääntöisesti mun arki on aika tasaista ja tavallista, ihan kuin kenen tahansa muunkin arki.</p><p style="text-align: center;">Iloitsen valtavasti siitä että niin on: että on tasaista arkea. Elämässä on asiat monilta osin varsin hyvin, mulla on itseni kanssa asiat varsin hyvin kuitenkin. Transsukupuolisuus ei ole mikään tragedia, vaan se voi olla iso voimavara, tärkeä palanen omaa tarinaa.</p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-80728890856378646002022-04-04T21:35:00.005+03:002022-04-26T22:28:09.026+03:00Olen täällä edelleen!<p style="text-align: center;"> Huh, en ole kyllä ikuisuuteen kirjoittanut mitään, ja mitä pidempään on mennyt, sitä suuremmaksi kynnys kirjoittaa on jotenkin kasvanut. Yritän pitää riman alhaalla ja kirjoittaa nyt ainakin tämän yhden postauksen verran juuri sitä mitä mieleen sattuu juolahtamaan. Jos sieltä löytyy vielä lukijoita, niin saa ilmiantaa itsensä ja toivoa postausaiheita, jos vaikka innostuisin kirjoittelemaan!</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Oon näemmä viimeksi kirjoitellut mastektomian vuosipäivänä, eli lokakuun lopussa. Siitä on viitisen kuukautta. Sitä ennen oon päivittänyt parrasta ja sivarin aloituksesta. Ehkä mä siis jatkan suoraan sivarista.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Siviilipalvelusta on nyt takana jo aika reilustikin yli puolet, sivarisovellus näyttää että päiviä on takana 225 ja sivari päättyy elokuun alkupuolella. Ylipäätään palvelus on sujunut tosi kivasti: oon tykännyt mun palveluspaikasta tosi paljon ja kotoa etätöiden tekeminen on toiminut mulle oikein hyvin. Työporukka on mukavaa ja itsenäinen työskentely kivaa. Mulle toimii jotenkin hirveän hyvin se, ettei tarvitse päivän aikana stressata sosiaalisista tilanteista tai ympäristöstä kasautuvista aistiärsykkeistä, vaan voin nukkua vähän pidempään kun työmatkoihin ei kulu aikaa ja saan määritellä työskentelyolosuhteeni aikalailla itse.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiY0K0gjCja0xwv29fGpq0ZVMdjEKiMaEjVz3oxOCw8huslMyV_5nWQ7yensHNNtiCj2Lm-4JmhaU4X4I5AStUtWzxqx5GRPLuKtsAZpTIp4FSmP8X5iEouYnPjSCanfuYegKyKOSshHuakqFZU5DkCOCHkSdTcti5Mck00Zq_HQrnGwsejEZO_YYvZhQ/s4000/IMG_20220126_100735.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="4000" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiY0K0gjCja0xwv29fGpq0ZVMdjEKiMaEjVz3oxOCw8huslMyV_5nWQ7yensHNNtiCj2Lm-4JmhaU4X4I5AStUtWzxqx5GRPLuKtsAZpTIp4FSmP8X5iEouYnPjSCanfuYegKyKOSshHuakqFZU5DkCOCHkSdTcti5Mck00Zq_HQrnGwsejEZO_YYvZhQ/w640-h480/IMG_20220126_100735.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Sivarissa olen tosiaan HUSin IT-psykiatrialla, missä mm. tehdään nettiterapioita. Mä oon saanut paljon oikolukea, testailla mobiilisovelluksia, tarkistaa nettiterapioiden saavutettavuutta, tehdä saavutettavuusmuutoksia jne. Mukavaa hommaa, joka on kuitenkin sen verran rentoa, ettei seuraa mukana vapaa-ajalle. Oikein hyvää vaihtelua siis!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Muutoin kuin työn osalta mulla onkin ollut aika raskas syksy ja talvi, ja luulen, että osasyy mun hiljaisuuteen täällä bloginkin puolella on se, että olen vaan yrittänyt säästää kaikkea jaksamistani niin paljon kuin mahdollista. Syksyllä tuli aika paljon muutoksia kun muutettiin, työkuviot muuttui meillä molemmilla ja sitä myöten koko arki näyttikin yhtäkkiä erilaiselta. Vaikka muutoksissa oli paljon hyvääkin, reagoin mä niihin jotenkin ehkä erityisen voimakkaasti. Loppuvuodesta melkein pelotti, koska oli jotenkin niin ahdistunut ja paha olo, sellaista ei ollut ollut pitkään aikaan. Jouluna me oltiinkin koronassa kotona, silloin ahdisti jollain tavalla vähemmän kun muulloin. Vuodenvaihteen jälkeen olo ehkä pikkuhiljaa lähti helpottamaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijQhAYC4qkZI1KeqZi8DuIuLi9QuUGaCY0nEhnnkHdUYkZvOTVUnFq04xZffrZ6YRZpcHAFTRF38way-4N5yhjmEAlrr5j1weLuwwpNBZ0rTHFM1Nv-Fi5jMOhvgykh5H1vbT1mGq5HmwN90Y8JplwzIyc48685zAbcQDXPAHQpjjZuR1ApM1CbvCrgw/s3600/1643406259711.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2700" data-original-width="3600" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijQhAYC4qkZI1KeqZi8DuIuLi9QuUGaCY0nEhnnkHdUYkZvOTVUnFq04xZffrZ6YRZpcHAFTRF38way-4N5yhjmEAlrr5j1weLuwwpNBZ0rTHFM1Nv-Fi5jMOhvgykh5H1vbT1mGq5HmwN90Y8JplwzIyc48685zAbcQDXPAHQpjjZuR1ApM1CbvCrgw/w640-h480/1643406259711.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tammikuussa pidin oman loman kun sain muutaman kuntsarin (eli kuntoisuuslomapäivän), ja lähdin käymään Turussa ja Jyväskylässä. Tosi random matkakohteet, mutta Turkuun lähdin ihan siksi että muistelin että Turku on kiva kaupunki, löysin sieltä edullisen majapaikan Birgittalaissisarten luostarin vieraskodilta ja halusin vaan vieraaseen kaupunkiin yksin. Turusta matkustin Jyväskylään, koska halusin matkustaa, ja tapasin yhden mun sometutun, käytiin vegaaniravintolassa syömässä, yövyin kylpylähotellissa ja kävin uimassa ja sitten vielä kyläilin tuon mun tutun ja hänen perheensä luona. Oli tosi mukava loma!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Oon huomannut, että tämä korona-aika on tehnyt sen, että omat tekemiset ja elämän sisältö on karsiutunut tosi minimiin. Vaikka voinkin tehdä töitä ja mulla on hyvä olla kotona, oon kuitenkin ikävöinyt ihan valtavasti sellaista vapaata ystävien tapaamista, kirkossa käymistä ja ylipäätään sitä, että voi vaan tehdä asioita ja elää normaalisti. On tuntunut, että koko oma elämä on jotenkin hiljentynyt eikä sitä oikein enää edes ole. Se on ollut mulle tosi vaikeaa, ja saanut jotenkin mielen sekaisin ja kyseenalaistamaan, että onko missään mitään järkeä ja elänkö mä nyt semmoista elämää kuin haluaisin. Mulle on jotenkin tärkeää, että mun elämä tuntuu omalta. Vaikka kaikki ei aina olisi hyvin, niin kuin yleensä ei olekaan, niin jotenkin tunne siitä että on jotakin odotettavaa ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin, on mulle tosi tärkeä. Nyt se tunne on pikkuhiljaa kevään myötä taas alkanut löytymään.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Elämä kuitenkin näyttää erilaiselta kuin ennen. Pääsääntöisesti teen samoja asioita kyllä kuin aiemminkin: katson Netflixiä, hengaan kotona yksin ja Samuelin kanssa, teen töitä, tapaan perhettä ja ystäviä sekä aion riippumattoilla kesällä... Siitä huolimatta musta tuntuu, että tuo syksy ja talvi oli joku sellainen valtavan syvä ja tumma joki jonka läpi mun piti rämpiä. Mun usko meinasi loppua, välillä oli vaikeaa eikä todellakaan mitenkään hehkeää tai kivaa matkantekoa. Ja sitten sen joen toisella puolella odotti ja odottaa tulevaisuus, joka näyttää ihanalta ja josta kauan olen haaveillut, mutta joka samalla kuitenkin on uusi ja siksi vähän pelottava. Kuten sanottua, on muutokset mulle aina välillä vähän vaikeita, tai ei niin vähänkään.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tällä hetkellä olen vielä sen joen rannalla ylitettyäni sen, tai ehkä kahlaan rantavedessä. Jalat jo yltää pohjaan ja pystyn tarttumaan rantapenkalla kasvavista heinistä kiinni jos horjuttaa. En meinaa suistua joen syvyyksiin, mutta toisinaan jostain tulee vahva virtaus joka saa vähän horjumaan ja ehkä lyömään pikkuvarpaan terävään kiveen. Silti ollaan jo voiton puolella.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mitähän muuta... Helmikuussa vietettiin meidän seurustelun vuosipäivää: ollaan oltu kolme vuotta yhdessä. Mun pikkusisko kävi meillä yökylässä viime kuussa, se oli mukavaa. Osallistuin Translasten ja -nuorten perheet ry:n sekä Sateenkaariperheiden järjestämän lasten kuulemistilaisuuden toteuttamiseen, ja se oli mukavaa. Pääsin Kokoteatterin "agentiksi" täksi vuodeksi ja oon sen seurauksena päässyt katsomaan teatteriesityksiä, se on ollut tosi piristävää.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4KgWIFKAcGxWNHXeeWEte8yMTr5YlVcW69qJDyEjU4zS1i1UascAPJAlH1fqKIeKPmAKAiCTiOO-ZMRzSlffaGmM6OKl37QzRhku0u1JQUPW_u7Ck1iAB7R3QqLOSAFD28LAPEw001l7790XJ0CWzpjtGVUihaHmHvV6m4ZnSuMis6grpRBdMR5gTqg/s4000/IMG_20220218_160646.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4000" data-original-width="3000" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4KgWIFKAcGxWNHXeeWEte8yMTr5YlVcW69qJDyEjU4zS1i1UascAPJAlH1fqKIeKPmAKAiCTiOO-ZMRzSlffaGmM6OKl37QzRhku0u1JQUPW_u7Ck1iAB7R3QqLOSAFD28LAPEw001l7790XJ0CWzpjtGVUihaHmHvV6m4ZnSuMis6grpRBdMR5gTqg/w480-h640/IMG_20220218_160646.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Viimeisimpinä tärkeinä juttuina voisin mainita psykoterapiaan hakeutumisen ja koulun vaihtamisen. Terapiaan mun on pitänyt hakeutua jo kauan, siis varmaan vuosia, ja oon tosi ylpeä itsestäni jo nyt kun vihdoin oon saanut aloitettua senkin prosessin. Vielä on matkaa siihen että itse terapia tosin pääsee alkamaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Koulun vaihtamisesta, ja ylipäätään kouluun liittyvistä asioista, puhun myöhemmin enemmän sitten kun se on varmempaa. Ei kuitenkaan siis mitään sen ihmeellisempää kuin saman tutkinnon loppuun suorittamista pääkaupunkiseudulla, jos nyt vihdoin vaikka valmistuisinkin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">En tiedä mitä muuta osaisin kertoa. Mulla on ollut nyt viime päivinä ja viikkoina jo ihan hyvä olo, uskon että tuo lisääntyvä valon määrä vaikuttaa muhun tosi suuresti. Silti samalla olo on jotenkin herkkä ja hauras, vähän sellainen että pitää kuitenkin ottaa varovasti. Nyt tuntuu kuitenkin ihan hyvältä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Viime viikolla sain ostettua mun työskentelypisteeseen (siis kotiin) kirpputorilta nojatuolin kahdellakymmenellä eurolla. Se jotenkin mullisti mulle tämän koko meidän kotitoimistohuoneen, ja nyt tuntuu hirveän kotoisalta. Pienillä asioilla voi olla tosi iso merkitys! Ensi viikonloppuna, jos säät vaan sallii, aion siivota meidän parvekkeen kesäkuntoon. Senkin suhteen kyllä pitää mennä melkein nollabudjetilla, mutta toisaalta on hirveän palkitsevaa nähdä uusin silmin asioita joita jo omistaa ja mahdollisesti tehdä hyviä kierrätyslöytöjä halvalla.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Olen tosi onnellinen siitä, että pienet asiat alkaa taas tuottamaan mulle iloa. Tätä on ollut ikävä!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4K9Yf3-yQkmzDitljXrVDvmGLFjha1e9hiwHEW1OorXHDWxwGOwKn-N5RQLwErJBzqCCAiZa55ugkZ1t8y4qe-DOZ6jBvHRw2BymOAPdAhidwIpbLd5pAX_1nRjLQnyJLHKeRQ30uxy4IPm1zGhKdx_JNicDoU3zsYSRYFnu4Rcktr1V3OiOq-Ni8vg/s3600/1648823690233.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3600" data-original-width="2700" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4K9Yf3-yQkmzDitljXrVDvmGLFjha1e9hiwHEW1OorXHDWxwGOwKn-N5RQLwErJBzqCCAiZa55ugkZ1t8y4qe-DOZ6jBvHRw2BymOAPdAhidwIpbLd5pAX_1nRjLQnyJLHKeRQ30uxy4IPm1zGhKdx_JNicDoU3zsYSRYFnu4Rcktr1V3OiOq-Ni8vg/w480-h640/1648823690233.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tämä blogi on alun alkaen ollut mun prosessiblogi, mutta prosessiin liittyen mulla ei kyllä ihan hirveästi ehkä ole kiinnostavaa jaettavaa enää, kun koko prosessi käytännössä on jo ohi. Sen sijaan haluaisin kuitenkin kirjoitella tänne ehkä jotenkin teemaan liittyvistä aiheista: transihmisten oikeuksista ja asioista joihin transtausta mun elämässä edelleen vaikuttaa. Kouluun liittyvästä syrjinnästä ja kiusaamisesta aion ainakin kirjoittaa, mutta olisi kiva kuulla jos siellä jollakin on jotakin aihetoiveita! Tiedän, että oon kysynyt näitä ennenkin ja moni on jäänyt toteuttamatta, eikä mulla ole missään yhdessä paikassa niitä enää ylhäällä. Mutta jos joku jaksaa toivoa, niin lupaan yrittää aktivoitua tämän blogin suhteen taas!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Jos siellä joku lukija vielä roikkuu mukana, niin haluan toivottaa juuri sulle ihanaa alkavaa kevättä. Kiitos kun olet siellä!</div>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-36638172648600536732021-10-29T08:00:00.001+03:002021-10-29T08:00:00.187+03:00Mastektomian vuosipäivä<p style="text-align: center;"> Tänään on kulunut vuosi mun mastektomiasta, ja se tuntuu aika uskomattomalta! On nostalginen olo kun miettii sitä mastektomiapäivää, mun elämän parasta päivää. On vaikeaa uskoa että siitä on jo vuosi. <a href="http://leimuksi.blogspot.com/2020/10/mastektomia.html" target="_blank">Tästä linkistä</a> voi käydä lukemassa mun kertomuksen siitä itse leikkauspäivästä. Muistot tuosta itse leikkauspäivästä on mun mielessä edelleen hyvin lämpimiä ja ihania, se koko päivä oli jotenkin vaan tosi hyvä. Kaikki meni hyvin, mua kohdeltiin hyvin ja olin onnellisempi kuin olin ikinä aikaisemmin ollut. Tuntui, etten koskaan aikaisemmin ollut tuntenut niin valtavan suurta ja puhdasta iloa.</p><p style="text-align: center;">Mun paraneminen sujui nopeasti ja hyvin. En kärsinyt leikkauksen jälkeen, tai missään vaiheessa, minkäänlaisista kivuista, dreenit sain pois leikkausta seuraavana päivänä, olin aika väsynyt viikon-pari ja otin rauhassa ja varovasti leikkausta seuranneet viikot, mutta mitään takapakkia ei missään vaiheessa tullut ja kaikki sujui juuri niin kuin pitikin. Myös toipumisaika oli musta ihanaa, kun sai vaan olla ja keräillä voimia sekä siinä sivussa nauttia siitä rauhasta ja onnentunteesta joka omaan mieleen ja kehoon oli laskeutunut.</p><p style="text-align: center;">Pari kuukautta leikkauksen jälkeen aloitin työt päiväkodissa. Tässä vaiheessa rintakehä oli jo varsin hyvin parantunut, ja pystyin työskentelemään hyvin. Tuntui oudolta pystyä olemaan töissä ilman, että binderiä piti suoristella tai juoksemista välttää. Ja ilman dysforiaa!</p><p style="text-align: center;">Mun elämänlaatu parani leikkauksen myötä monella eri tavalla. Alkuvuodesta kävin kylpylässä ja uimassa, lisäksi pystyn poistumaan kotoa viidessä minuutissa kun vaan heitän päälle takin ja jalkaan kengät. Koirien lenkittäminen on helpompaa, ja kun kotoa lähtee vaikkapa tapaamaan ystäviä, ei tarvitse laskea kuinka monta tuntia keho jaksaa binderin sisällä hengittää. Yökyläilystä on tullut kivaa, ja voin myös kutsua ihmisiä omaan kotiini yökylään ja olla ahdistumatta siitä että meillä on joku ja mun täytyy silti olla ilman binderiä. Lisäksi mun olo itsestäni on vain hyvä, nautin olemisesta, pukeutumisesta, peiliin katsomisesta, siitä miltä kehoni tuntuu ja kaikesta siitä mihin se pystyy.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifBNmlX5ZhenhHtAwVOluSDgHvHl_hFHTwX9sIzRFtVuAjE3YpH93X8jDs9z1wTCocgfKfvsFITV1sVMZlE4oxmInZ5PTZcEc5AO7qSZku34phxc6FumkxrPJoiKZYisHUf_xWWyV_yiwd/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="1492" data-original-width="2048" height="466" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifBNmlX5ZhenhHtAwVOluSDgHvHl_hFHTwX9sIzRFtVuAjE3YpH93X8jDs9z1wTCocgfKfvsFITV1sVMZlE4oxmInZ5PTZcEc5AO7qSZku34phxc6FumkxrPJoiKZYisHUf_xWWyV_yiwd/w640-h466/aIMG_6217.JPG" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Olen koko ajan ollut valtavan onnellinen siitä, että pääsin mastektomiaan, tyytyväinen leikkaustulokseen ja elämänlaadun paranemiseen. Mulle ei ole tullut missään vaiheessa sellainen empivä olo, tai että olikohan tämä nyt oikein, vaan olen jotenkin tullut valtavan onnelliseksi aina kun muistan, että mun keho on mun, tai kun olen nukahtanut illalla käsi rintakehän päällä. Silti toipuminen oli paitsi fyysistä, niin myös tosi henkistä ja psyykkistä mullekin.</p><p style="text-align: center;">En jotenkin aluksi ymmärtänyt mitä ihmiset tarkoittaa sillä, että mielikin vaatii aikaa parantua ja toipua. Ajattelin, että kaikkihan meni mulla tosi hyvin, ei mulla ole mitään mistä pitäisi parantua, kun olen vain onnellinen. Mutta oli mulla kuitenkin.</p><p style="text-align: center;">Tai tätä on jotenkin musta vaikea selittää, mutta olihan tuo leikkaus myös henkisellä tasolla niin suuri juttu, että ottaa oman aikansa ennen kuin siitä toipuu, ennen kuin sen ymmärtää ja siitä jotenkin pääsee yli. Yhä edelleen mun on vaikea uskoa, että siitä on jo vuosi.</p><p style="text-align: center;">Leikkaukseen liittyi mun kohdalla myös valtava helpotus. Helpotus toki siitä, että keho tuntui vihdoin omalta, dysforia ei enää rajoittanut elämää ja oli vaan parempi olla. Helpotus myös siitä, että kaikki meni hyvin ja leikkaus oli hyvä kokemus, mikään ei sattunut ja selvisin hengissä. Suurin helpotus oli kuitenkin se, että pääsin leikkaukseen. Helpotus siitä, ettei tarvitse enää taistella, perustella itseään, miellyttää muita ja yrittää arpoa miten saisi sitä mitä tarvitsee.</p><p style="text-align: center;">Mulle ehdottomasti kuluttavin osa prosessia on ollut se epävarmuus jonka kanssa koko prosessin ajan, eli useamman vuoden ajan, piti elää. Vaikka testot on yksittäisenä hoitomuotona olleet asia, joka on saanut muut ihmiset näkemään mut miehenä, on mastektomia jotenkin kuitenkin ollut mun oman fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta se merkittävin toimenpide ja asia, jota oon ajatellut päivittäin, ja jonka vaikutuksen oon kyllä myös huomannut päivittäin. Enkä mä siis mitenkään voi laittaa testoja ja mastektomiaa tärkeysjärjestykseen, koska ne vaikuttaa niin eri asioihin, mutta pitkäaikainen bindaaminen ja vanhan rintakehän kanssa eläminen alkoi oikeasti olla niin mun fyysiselle kuin psyykkisellekin terveydelle vaaraksi.</p><p style="text-align: center;">Sen takia oli erityisen vaikeaa, kuluttavaa ja jopa traumatisoivaakin, kun mastektomiaan pääsemisestä tehtiin niin vaikeaa. Tai eihän se loppujen lopuksi sitten edes kovin vaikeaa ollut, mutta mun annettiin koko prosessini ajan ennen mastektomiaa, eli reilusti yli kaksi vuotta, ymmärtää, että mä en tulisi pääsemään mastektomiaan jos en laihduttaisi roimasti. Odottaminen itsessään voi olla tosi tuskastuttavaa, mutta vielä tuskastuttavampaa on käyttää monta vuotta elämästään jonkun sellaisen odottamiseen, jonka toteutumisesta ei edes ole mitään takeita. Ei, vaikka se joku pelastaa käytännössä sun koko elämän. Sellainen odottaminen, epävarmuus ja pelko jättää ihmiseen jälkensä, ja se oli juuri se asia, josta mä tavallaan aloin toipumaan vasta mastektomian jälkeen, ja josta koen toipuvani edelleen.</p><p style="text-align: center;">Sen lisäksi omaan uuteen kehoon tutustuminen on matka. Mulle se on ollut hieno matka ja monella tavalla myös tosi onnellinen matka. Mutta vaikka joku matkanteko olisi kuinka toivottua, kivaa ja ihanaa, ei se välttämättä tarkoita sitä etteikö se väsyttäisi. Tai sitä, etteikö kotiin olisi kiva palata. Jos nyt tässä mun ontuvassa metaforassa kuvitellaan, että matka on se leikkaus, toipuminen sekä uusi rintakehä ja lähtöpiste, eli vanha rintakehä, on ollut koti, niin onhan siinä ajatuksessa totuttelemista, että sen sijaan että lomamatkalta voisi palata kotiin, sitä kotia ei enää olekaan, vaan sinne matkalle pitää jäädä asumaan ja luoda uusi koti. Vaikka se oli mulle kaikin puolin paras vaihtoehto, se kuitenkin otti aikansa.</p><p style="text-align: center;">Tätäkin on jotenkin vaikea selittää, koska musta kyllä tuntui heti tosi oikealta mun kehossa leikkauksen jälkeen. Rintakehä tuntui omalta, tavallaan tunsin olevani kotona, mutta silti tutustuminen rintakehään otti aikansa, varsinkin kun se on ollut jatkuvassa muutoksessa. Ensin piti käyttää tukitoppia kuukauden verran, ja lisäksi teippailla arpia niin pitkään kuin suinkin pystyi, mä pystyin reilut pari kuukautta. Parin kuukauden kohdalla vasta tuntui, että pystyin kunnolla tekemään tuttavuutta rintakehäni kanssa, kun näin arpiakin useammin kuin kerran viikossa suihkun ajan. Vaikka rintakehä oli juuri sen näköinen, tai jopa parempi, kuin olin toivonut, oli siinä kuitenkin kaikkea uutta. Jännitti, minkälaiseksi se muotoutuisi, miten arvet lähtisi laajenemaan, vaalentuisiko ne, parantuisiko nännit kuinka hyvin ja mikä vaikuttaisi mihinkin. Rintakehässä oli myös tuntopuutoksia etenkin aluksi varsin paljon, ja on edelleen, minkä takia siihen koskeminen on tuntunut ristiriitaiselta - lähinnä siis jos joku muu koskee. Oma kosketus tuntuu yleensä ihan kivalta. Rintakehän tuntoaistikin on kuitenkin koko ajan muuttunut, ja muuttuu yhä edelleen. Tämän vuoden aikana onkin saanut tottua siihen, että vaikka mastektomia on ohi, on muutos rintakehän suhteen tavallaan ollut uusi normaali, vaikka tietenkin paljon pienempi muutos kuin mitä se itse leikkaus silloin oli.</p><p style="text-align: center;">Vuosi on kuitenkin kulunut hyvin. Oon tehnyt asioita joita leikkauksen jälkeen halusinkin tehdä. Mun elämänlaatu on parantunut tosi monella osa-alueella. En kärsi jatkuvista kivuista, voin mennä ja tehdä kaikkea mitä haluankin tehdä. Voisin varmaan listata tähän ties kuinka paljon sellaisia asioita joihin tuo leikkaus vaikutti, koska se vaikutti oikeasti ihan kaikkeen mun elämässä.</p><p style="text-align: center;">Mun on hyvä olla nyt. En koskaan kuvitellut, että voisin sanoa niin tarkoittaen joka sanaa.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjO3w3HYuj1DJNnl5oVzl9wcB_Iy6HRDD7XX1uw7_wl7QZDJ6GhWxR2gKEAXq_yw69I-Pdtq89MqQZM4yLMVEMWYtp-moVmkVOh0E4sP1-COCfFNPj566lE_g-QPLXxTixdnfZBIu-2p_5A/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1663" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjO3w3HYuj1DJNnl5oVzl9wcB_Iy6HRDD7XX1uw7_wl7QZDJ6GhWxR2gKEAXq_yw69I-Pdtq89MqQZM4yLMVEMWYtp-moVmkVOh0E4sP1-COCfFNPj566lE_g-QPLXxTixdnfZBIu-2p_5A/w520-h640/IMG_6224+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="520" /></a></div><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-73545654781741805252021-10-19T13:41:00.001+03:002021-10-19T13:41:00.199+03:00Partapäivitys<p style="text-align: center;"> Kuten varmaan jokainen tätä blogia seurannut tietää, olen mä aika aktiivisesti tallentanut prosessiani valokuva- ja videomuotoon. Tahti on kyllä vähän hiljentynyt sitä mukaa kun testojen aloittamisesta on kulunut yhä pidempi ja pidempi aika, mutta kyllä mä edelleen puolivuosittain pyrin kuvaamaan testovideoita ja aina välillä silloin kun siltä tuntuu myös kuvaamaan erilaisia muutosia.</p><p style="text-align: center;">Yksi asia, joka edelleen tuntuu olevan muutoksen alla, on ihokarvat, myös parta. Olen hetki hetkeltä yhä edelleen karvaisempi ja karvaisempi. Ei se mua varsinaisesti haittaa, mutta esimerkiksi selkä- ja käsivarsikarvoitus on nyt sellaisella tasolla, että riittäisikin toisaalta jo. Parran kasvusta oon kuitenkin tosi onnellinen edelleen, ja se saa mieluusti jatkua tulevaisuudessakin! (tai siis toki oon ihan iloinen muistakin ihokarvoista, mutta niiden suhteen mulla ei enää ole erityisiä toiveita)</p><p style="text-align: center;">Jotenkin olin ajatellut, että ei tässä nyt vaikkapa vuodessa ole enää tapahtunut mitään kovin ihmeellistä testomuutosten suhteen. Tai ajattelin, että toki piirteet maskulinisoituu tässä vielä vuosikausien ajan hiljakseen, mutta yllätyin todella kun ihan huvikseni otin partavertailukuvan ja katsoin sitä vierekkäin vuosi ja kaksi sitten otettujen kuvien kanssa. Partaa olikin tullut varsin paljon lisää!</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOK3ntBprbOkit_xtfBJmYfI7G9UzWgvKiNlbMSkhmufY07H4igdPdDPSVBjXgBx70RLX3Sc0E55mXcdyT3Af2cMZq9SQrvyUTEw96xMc6mRWUdHzNkyBguGRztjZvfQsc1efb7-7b2qaI/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1152" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOK3ntBprbOkit_xtfBJmYfI7G9UzWgvKiNlbMSkhmufY07H4igdPdDPSVBjXgBx70RLX3Sc0E55mXcdyT3Af2cMZq9SQrvyUTEw96xMc6mRWUdHzNkyBguGRztjZvfQsc1efb7-7b2qaI/w360-h640/inCollage_20211013_230948099.jpg" width="360" /></a></div><br />Oon tosi iloinen mun parrasta ja siitä, että olen tässä asiassa saanut omien toiveideni mukaiset geenit. Parta on asia, jonka kasvulle ei ihan hirveästi voi mitään, sen joko saa tai ei. Ja tämä pätee toki siis myös cismiehiin. Toki on aineita joilla voi yrittää vaikuttaa parrankasvuun ja pyrkiä edistämään sitä, mutta siitä huolimatta toisille vaan kasvaa parta ja toisille välttämättä taas ei.<p></p><p style="text-align: center;">Joka tapauksessa, olen iloinen siitä että mä selkeästi olen sellainen jolle parta kasvaa. Ja toki kaikki muutkin ihokarvat sen mukana, kuten tuosta alimmasta kuvasta voi ehkä vähän nähdä. Tuo vuoden 2019 kuva on otettu juurikin syksyllä, eli oon siinä ollut noin 2kk testoilla. Vuoden 2020 on otettu aika tasan vuotta myöhemmin, ja tämän vuoden kuva siitä taas vuoden eteenpäin. Onhan tuossa nyt ihan selkeä muutos viime vuoteenkin nähden!</p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-40921424944597332532021-10-18T22:41:00.004+03:002021-10-19T20:00:47.679+03:00Sivari osa 2 ja muita kuulumisia<p style="text-align: center;"> Mun on vaikka kuinka monta kertaa pitänyt tulla tekemään postauksia eri aiheista, mutta aina se on vaan jäänyt. Olisin halunnut kirjoittaa syntymäpäivänäni syyskuun puolivälissä ja koulutusjakson loputtua. Lisäksi mulla on mielessä vaikka kuinka monta muutakin aihetta josta voisi kirjoittaa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Siksi meinasin nyt tehdä tällaisen jonkinlaisen ehkä sekavankin postauksen täynnä mun tämänhetkisiä ja viime aikojen kuulumisia, katsotaan mitä tästä tulee.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1zu74Hv8slfagPT6fwQEOK9Vff-W7-LOlVVblfVEKju-vpr2MafJJmAWfhcoXx_AjuOYVko6FQeV1RH7CiplJWt6sYGcgzzW_44ot6HEhyphenhyphenh1yqk8ovtF19l1FzxF99hByONMp0tHVp6aE/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1zu74Hv8slfagPT6fwQEOK9Vff-W7-LOlVVblfVEKju-vpr2MafJJmAWfhcoXx_AjuOYVko6FQeV1RH7CiplJWt6sYGcgzzW_44ot6HEhyphenhyphenh1yqk8ovtF19l1FzxF99hByONMp0tHVp6aE/w480-h640/1630610411041.jpg" width="480" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Viimeksi taisin kirjoitella sivarin koulutusjaksolta sieltä ihan Siviilipalveluskeskukselta. Loppujakso sujui tosi hyvin niin itse siellä keskuksella kuin etänä kotonakin. Tutustuin uusiin ihmisiin, vietettiin aikaa yhdessä sivarikeskuksella ja kaiken kaikkiaan kokemus oli tosi hyvä. Koin sellaista outoa yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden miesten kanssa, jota en koskaan ennen ole kokenut. Tykkäsin myös koulutusjakson rentoudesta ja siitä, että sai keskustella paljon syvällisistä asioista.</p><p style="text-align: center;">Koulutusjakson loppupuolella, siis silloin kun oltiin jo etänä kotona, mulla oli synttärit. Mun äiti ja veli kävi kylässä, syötiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Oli ihan hyvä syntymäpäivä, onneksi. Viime vuonna oli jotenkin erityisen vaikeaa. Otin taas itsestäni syntymäpäiväkuvan, ja jaan sen tähän teillekin. Tässä siis 29-vuotias minä:</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6uXIYccH8JuqqjVn5_MW6yz53qv93GbtLIA4IFxj_2P6bu86UccBw-u2sBiEb3vlO8tJVJnpUwW2gLglFe3oR4IgBEQKiXxUIk05mwqoVGGGi2oKReLVO00VjmUQU9JkB6yjo3eI7Gib_/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6uXIYccH8JuqqjVn5_MW6yz53qv93GbtLIA4IFxj_2P6bu86UccBw-u2sBiEb3vlO8tJVJnpUwW2gLglFe3oR4IgBEQKiXxUIk05mwqoVGGGi2oKReLVO00VjmUQU9JkB6yjo3eI7Gib_/w427-h640/IMG_6179+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="427" /></a></div><br />Aika pian mun synttäripäivän jälkeen loppuikin koulutusjakso ja alkoi se itse työpalvelu. Mun työpalvelupaikka on HUSin IT-psykiatrialla, ja ensimmäisenä päivänä suuntasinkin toimistolle hakemaan tietokonetta ja tapaamaan uusia työkavereita. Sen jälkeen olen tehnyt töitä kotoa käsin, tällä hetkellä aikalailla tasan kuukauden verran. Se on ollut erilaista kuin mikään mitä mä aiemmin olen työkseni tehnyt, mutta myös tosi mukavaa ja mulle sopivaa.<p></p><p style="text-align: center;">Oon tosi introvertti ja kuormitun herkästi sosiaalisista tilanteista. Oon tykännyt tosi paljon siitä ettei työmatkoihin kulu aikaa ja että olen voinut viettää päivät yksin kotona. Saan keskityttyä töihin paljon paremmin kun energiaa ei tuhlaannu siihen että samassa tilassa on muita ihmisiä. En oikeastaan ollut aikaisemmin tajunnutkaan miten paljon esim. päiväkotityössä mua kuormitti nimenomaan se työn sosiaalisuus, ja oon tosi iloinen että päädyin sivarivuotenani kokeilemaan jotakin erilaista. Oon myös saanut tehdä mielekkäitä ja kivoja hommia, joten sekin on tietenkin plussaa.</p><p style="text-align: center;">Töiden aloitus on siis sujunut mukavasti, joskin muuten oman henkilökohtaisen elämän puolella on ollut nyt syksyllä vähän haastavaa. Yksi iso asia oli mun testotasojen lasku, tai mä luulisin että ne kävi melko alhaalla, koska muutamaa päivää ennen testopiikkiä mulle tuli sellainen pohjaton ahdistus ja kauhea olo, jollainen joskus ennenkin on tullut nimenomaan silloin knu testotasot on olleet matalat. Olo myös parani huomattavasti viikon sisällä siitä kun Nebido taas pistettiin.</p><p style="text-align: center;">Sen lisäksi on tapahtunut kaikenlaisia suuria muutoksia, kuten tämä sivarin aloittaminen ja muutto pari kuukautta sitten. Kaikkia henkilökohtaisen elämäni aspekteja en julkisesti halua blogissani avata, mutta jotenkin on tuntunut vähän siltä, että moni suuri asia on sattunut nyt yhtä aikaa, ja siksi oma jaksaminen on ollut vähän koetuksella. Lisäksi tämä muutto oli mulle lopulta isompi asia kuin olin osannut arvatakaan, ja uuteen kotiin ja asuinalueeseen sopeutuminen on vienyt hyvän tovin. Nyt alkaa kuitenkin jo tuntua paremmalta.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkmu8x7E2QGMEsyjvSb4GT6XYZi2yJxvDpWImcKutUZTkeoqtJTRorSh5pd2z1nEOd8jfZwAsV1dkKhdPHyshpCtVN98TqGycGmrkhykC3QdawPLA4RdW4G7ptcehEJBATHXWcBfR9DH8X/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkmu8x7E2QGMEsyjvSb4GT6XYZi2yJxvDpWImcKutUZTkeoqtJTRorSh5pd2z1nEOd8jfZwAsV1dkKhdPHyshpCtVN98TqGycGmrkhykC3QdawPLA4RdW4G7ptcehEJBATHXWcBfR9DH8X/w640-h480/1634482245576.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tänä syksynä on siis tapahtunut paljon hyvää, mutta toisaalta monet yhtä aikaa sattuneet muutokset on olleet aika raskaita. Oon joutunut miettimään mitä elämältäni haluan ja minkälaisena itseni ja oman elämäni oikeasti näen. Oon välillä jotenkin uinut aika syvissäkin vesissä, mutta nyt alkaa varovaisesti olla sellainen olo, että valo voittaa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0XVgz-Tcop-0apZwW5JFz0XhLSyyFyfQ6XrO4WL3KikNOWuAP0A3sB3mXInRh1MFWlZgzn3B4jzxNlajiU2eAs0k5WaI_cnid_8urq-Y6XiUxXkr5yOt5z8EHIXkk9xjrilJG126FBu64/" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0XVgz-Tcop-0apZwW5JFz0XhLSyyFyfQ6XrO4WL3KikNOWuAP0A3sB3mXInRh1MFWlZgzn3B4jzxNlajiU2eAs0k5WaI_cnid_8urq-Y6XiUxXkr5yOt5z8EHIXkk9xjrilJG126FBu64/w480-h640/1631989063300.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yksi tämän syksyn parhaita asioita on ehdottomasti ollut piano, jonka sain perheeltäni syntymäpäivälahjaksi.<br /></td></tr></tbody></table></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Jos siellä vielä on ihmisiä jotka seurailee mun blogia, niin olisi kiva kuulla teistä! Mistä aiheista te haluaisitte lukea? Olisiko jotain sellaista sisältöä, jota voisin tänne blogiin vielä tuottaa, vaikka mun oma prosessi on jo pitkälti ohi?</div><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-21374856989638441692021-08-25T17:09:00.001+03:002021-08-25T17:09:12.285+03:00Sivarin koulutusjakso, osa 1<p style="text-align: center;"> Mun piti, tietenkin, tulla tekemään oikein iso juhlapostaus sen kunniaksi, että viime sunnuntaina tuli täyteen kaksi vuotta testoilla. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan sunnuntai soljui nopeasti ohi kun järkkäilin kotia ja purin viimeisiä muuttolaatikoita. Illan pimeys tuli nopeammin kuin ehdin aavistaa, ja niinpä siltä päivältä jäi kuvaamatta vertailuvideo ja kaikki muukin. Kuvasin kyllä maanantaiaamuna vertailuvideon, mutten vielä ole ehtinyt tekemään sille muuta kuin laittamaan sen Instagramiin. Jahka löytyy sopiva hetki, aion kyllä tehdä jonkinlaisen koosteen noista kahden vuoden aikaisista äänivideoista ehdottomasti!</p><p style="text-align: center;">Nyt mulla kuitenkin on ihan toinen asia josta tulin kirjoittamaan. Kuten oon täälläkin aiemmin maininnut, mä päätin lähteä siviilipalvelukseen, ja mun sivarin koulutusjakso alkoi nyt maanantaina. Koronatilanteen vuoksi nämä koulutusjaksot järjestetään vähän eri tavalla kuin tavallisesti, jolloin tänne siviilipalveluskeskukselle tultaisiin kuukaudeksi. Nyt meidän ryhmä kuitenkin viettää täällä vain viikon, ja sen jälkeen suoritetaan loput koulutusjaksosta kotoa käsin etänä.</p><p style="text-align: center;">Mua luonnollisestikin jännitti tänne koulutusjaksolle tuleminen tosi paljon. Oli paljon sellaisia tekijöitä joista stressasin. Tai mä luulen että jokainen varmaan jollakin tavalla tänne lähtiessään miettii että millaistahan siellä on, miten tulen muiden kanssa toimeen, saanko kavereita jne, mutta mulla oli kaiken tuon lisäksi jotenkin jännitys siitä että täällä lähtökohtaisesti on lähinnä nuoria (cis)miehiä, ja mulle cismiesten seura on aina ollut hyvin outoa ja pelottavaakin. Ainakin se on kaukana mun mukavuusalueelta.</p><p style="text-align: center;"><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhK0U7IOHa8CV3alDQ1ff3SUu6Ul0UT3yiWyWdewZnCsfB8x0JLejFEeJ_BAg0tM1ImyAEV-rFaSxT8DWFnTQ3FM83u9c7Wht3JUtxMfLMyVSXd5hfLZkAWStOIFZ7quTaRdWDoq0_w0WPQ/" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhK0U7IOHa8CV3alDQ1ff3SUu6Ul0UT3yiWyWdewZnCsfB8x0JLejFEeJ_BAg0tM1ImyAEV-rFaSxT8DWFnTQ3FM83u9c7Wht3JUtxMfLMyVSXd5hfLZkAWStOIFZ7quTaRdWDoq0_w0WPQ/w480-h640/1629898395386.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tässä odotan yhteiskuljetusta Siviilipalveluskeskukseen Helsingin keskustassa maanantaina.</td></tr></tbody></table></p><p style="text-align: center;"> Mutta täällä sitä nyt kuitenkin ollaan! Saavuttiin perille maanantaina, saatiin omat huoneet ja lähdettiin heti lounaalle. Mun pöytään istui pari tyyppiä ja juteltiin, se tuntui kivalta. Että joku suhtautuu muhun ihan normaalisti ja vaan juttelee mulle, vaikka ei kai tietenkään ole mitään syytä miksi ihmiset ei toimisi niin.</p><p style="text-align: center;">Täällä oleminen muistuttaa paljon koulunkäyntiä, paitsi että tunnelma on jotenkin rennompi, leirimäinen. Oppitunnit kestää keskimäärin aamuyhdeksästä neljään, mutta siinä välissä on tunnin ruokatauko. Illat saadaan tehdä oikeastaan mitä halutaan, joko täällä keskuksella tai sen ulkopuolella. Keskuksellakin tekemistä riittää kyllä, täällä on mm. yhteisiä hengailutiloja ja pelejä lautapeleistä ilmakiekkoon, bilikseen ja pleikkariin, minkä lisäksi kuulemma löytyy kajakkeja ja sauna lämpiää pari kertaa viikossa. Mä oon kyllä viettänyt aika paljon aikaa omassa huoneessani, koska päivät tuntuu jotenkin aika intensiivisiltä sosiaalisesti, vaikka nautinkin niistä kyllä.</p><p style="text-align: center;"><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFom6ToKeYNNKwv4uk-Z70BFb8kVoC7Y8ZQteEJ7aN9AmeOwMAb7zAT_m8EjzDcUHztYdluZvtZmdu4GJ7lEcgj-2t5RJqvEcw_MLVkabiqcTqqVRyidt5ruFfnwB5raBKtSVPjyAtaJI9/" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFom6ToKeYNNKwv4uk-Z70BFb8kVoC7Y8ZQteEJ7aN9AmeOwMAb7zAT_m8EjzDcUHztYdluZvtZmdu4GJ7lEcgj-2t5RJqvEcw_MLVkabiqcTqqVRyidt5ruFfnwB5raBKtSVPjyAtaJI9/w480-h640/1629898460305.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tässä kuva mun huoneesta. Se ei ole suuren suuri, mutta se on oma.</td></tr></tbody></table></p><p style="text-align: center;">Eilen aloiteltiin ensiapukurssia ja lisäksi meillä oli meidän oman ohjaajan tunteja. Tänään sama jatkui, ollaan puhuttu mm. itsetuntemuksesta ja väkivallasta, ja näissä aiheissa pyöritään pitkälti koko viikko ja kuukausikin. Lisäksi lukujärjestyksessä lukee esimerkiksi ihmisoikeudet, pakolaisuus, väkivallattomuus ja seksuaalisuus. Aiheet on varsin mielenkiintoisia mun mielestä. Oon tosi huono pinnallisissa keskusteluissa tai small talkissa ja jotenkin omimmillani silloin kun hypätään heti sinne syvään päähän.</p><p style="text-align: center;">Eilen mulla oli myös terveystarkastus, se oli tosi jännittävää, koska en tietenkään yhtään tiennyt minkälainen ihminen siellä olisi vastassa. Kokemus oli kuitenkin ihan mahtava, terkkari oli ihana ja ymmärtäväinen tyyppi joka selkeästi oli kohdannut transihmisiä ennenkin. Musta tuntui jotenkin tosi hyvältä, että hän ei ollenkaan olettanut että olen trans, vaan sain sen itse kertoa, ja hän suhtautui siihen luontevan positiivisesti sitten kun kerroin. Koin, että meillä oli tosi hyvät keskustelut, ja lähdin hänen tapaamiseltaan pois tosi kevyin mielin!</p><p style="text-align: center;">Muuten en ole täällä vielä ainakaan kenellekään kertonut että olen trans. On toki ihan mahdollista, että joku vaikka googlettaa mut ja löytää tämän blogin tai mun somekanavat, ja silloin on toki aika selvää että oon transsukupuolinen. En oo jaksanut sitä varoa, enkä haluakaan, mutta en myöskään oo kokenut ainakaan toistaiseksi tarpeelliseksi kertoa kenellekään että hei mä muuten oon transmies. Ei se jotenkin ole tuntunut olennaiselta.</p><p style="text-align: center;"></p><div style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcw-n_ryDAzdFoi0SjZUEt3ulCkQDh-b9SlqWb78fuUFPHSm9EGDcUNxQ4bJ5l09OMar2zQvF-bWEMmsnBLAGfgWASkmPUzBvJamBbl_lVOfc7ITF1AswC6S4yknwQDK4Vx0ODhqg2_wLr/"><img alt="" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcw-n_ryDAzdFoi0SjZUEt3ulCkQDh-b9SlqWb78fuUFPHSm9EGDcUNxQ4bJ5l09OMar2zQvF-bWEMmsnBLAGfgWASkmPUzBvJamBbl_lVOfc7ITF1AswC6S4yknwQDK4Vx0ODhqg2_wLr/w640-h480/1629898533499.jpg" width="640" /></a></div><br />Mä vähän jännitin myös sitä minkälaiset suihkutilat täällä on, ja olisiko mun helppo keplotella itseni sinne niin ettei tarvitsisi ahdistua muiden läsnäolosta. Suihkut on onneksi eroteltu huurrelasiseinillä ja niissä on suihkuverhot, mutta ne on kuitenkin kaikki melko tiiviisti samassa tilassa. Eilen illalla rohkaisin itseni ja hiippailin suihkuun illalla, ei siellä ketään kyllä ollut edes, ja tuli loppujen lopuksi sellainen olo että eipä se nyt varsinaisesti olisi haitannut vaikka olisikin ollut.<p></p><p style="text-align: center;">Yleisestiottaen oon nauttinut tosi paljon täällä olemisesta. Ympäristö on kaunis ja oon aina tykännyt leirifiiliksestä, ja tää nyt on ihan kuin olisi leirillä. Täällä ei kuitenkaan tehdä mitään hölmöjä ryhmäytymisleikkejä eikä tarvitse heittäytyä mihinkään höpsöön toimintaan mukaan, vaan heti ensimmäisestä päivästä saakka on saanut käydä syvällisiä keskusteluita toisten kanssa. Lisäksi illat on vapaata, joten toisin kuin leireillä yleensä, saa omaan huoneeseen vetäytyä vaikka koko illaksi ja viettää tuntikausia joka päivä myös yksin. Se on mahtavaa!</p><p style="text-align: center;"><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJXRT71y89gdXM-cI_f44skX2ydiI6kUHOYLjUvdIiCThEQzz01bNQIPJfoFu-qXfP58NUyqpNcuCRoRXGQKyXtohE3lUXu1mEGOcmt5d_nGIFzDLok4UmjUuo60RWaIcH0al1CpGBAsDr/" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJXRT71y89gdXM-cI_f44skX2ydiI6kUHOYLjUvdIiCThEQzz01bNQIPJfoFu-qXfP58NUyqpNcuCRoRXGQKyXtohE3lUXu1mEGOcmt5d_nGIFzDLok4UmjUuo60RWaIcH0al1CpGBAsDr/w480-h640/1629898571419.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Asuntolan käytävä</td></tr></tbody></table><br />Sen lisäksi, että täällä oleminen on mun mielestä ollut jo nyt aika mahtavaa, on mulla kuitenkin myös paljon sellaisia ajatuksia joita en ihan osaa laittaa sanoiksi. Tuntuu tosi validioivalta saada olla vaan yksi muiden joukossa tässä porukassa. Tuntuu hyvältä huomata, että oma itsetunto on paljon parempi kuin ikinä ennen, ryhmätilanteet ei ahdista ja pystyn puhumaan luokkahuonemaisessa tilanteessa ihan noin vaan. En ole pystynyt siihen koskaan ennen.</p><p style="text-align: center;">On upea tunne huomata, että itsessä on sisällä rauha. Rauha omasta olemisesta ja siitä että asiat selviytyy. Rauha siitä, että kaikkea ei tarvitse koko ajan valmistella ja selitellä, että kun tekee asiat hyvin niin se riittää, ei tarvitse pyrkiä erinomaisuuteen ja äärettömyyksiin.</p><p style="text-align: center;">Huomaan kuitenkin myös, että välillä stressaan vähän hassuista asioista. Tarkkailen muita ympärilläni olevia nuoria miehiä; miten ne on, istuu, syö, juttelee, selviytyy sosiaalisista tilanteista. Milloin on sopivaa nousta ruokalan pöydästä, kun ainakin omien (nais)opiskelukavereiden kanssa kaikkialle liikuttiin porukassa vaikkei edes kunnolla tunnettu. Etsin jotain vihjeitä jostain koko ajan, vaikka tietenkin oikeasti tiedän, että ei ole mitään "mieskoodia" tai säännöstöä siitä miten kuuluu käyttäytyä. Jokainen ihminen toimii eri tavalla, ja jos joku porukka sitten toimiikin keskenään samalla tavalla, niin se ei välttämättä edes liity sukupuoleen. Mutta silti mä tarkkailen ja pohdin.</p><p style="text-align: center;">Usein pohdin myös omaa olemustani ja olemistani. Mietin miten toimin, miltä vaikutan ja näytän. Osaanko sen olemattoman mieskoodin ja ajatteleekohan nuo muut että olen ihan kummajainen mieheksi. Ei kenenkään käytös kyllä anna ymmärtää niin, ja kun tajuan sen, huokaisen helpotuksesta. Sosiaaliset tilanteet tuntuu yhtäkkiä ihan uusilta ja oudoilta, ja silti helpommilta kuin koskaan väärässä roolissa ja väärien oletusten kohteena eläessä.</p><p style="text-align: center;"><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRCLGUPlHkrwK1bVw0oitl0GuNbz5dqnbkrJeNJ0bteYPGU1J1YK-0CV5aNIDAhA65kBfNKGVFfxYgqVg2ht6zVB-lEHtoA89Hxy5v-JbcCR_7nRyZeioD1tgIIuWIrciBxafDEHmIQ0Pl/" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRCLGUPlHkrwK1bVw0oitl0GuNbz5dqnbkrJeNJ0bteYPGU1J1YK-0CV5aNIDAhA65kBfNKGVFfxYgqVg2ht6zVB-lEHtoA89Hxy5v-JbcCR_7nRyZeioD1tgIIuWIrciBxafDEHmIQ0Pl/w480-h640/1629898724845.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tässä minä tänä aamuna lähdössä luennolle.</td></tr></tbody></table><br />Tämä postaus oli nyt tällaista ihan täyttä tajunnanvirtaa ja sillisalaattia. Luulen, että kokoan ajatuksiani yhteen myöhemmin, sitten kun olen itse ehtinyt ajatella ne ensin.</p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-23541158788393853842021-07-29T16:55:00.003+03:002021-07-29T16:55:35.359+03:009kk mastektomiasta<p style="text-align: center;"> Mun bloginkirjoitus on vähän jäänyt, osittain siksi etten oikein tiedä mistä olisin kirjoittanut, ja osittain siksi että tuntuu että on ollut ihan hirveästi tekemistä eikä tarpeeksi vapaa-aikaa. Kesä on mulla mennyt pitkälti töissä, joskin juhannusviikolla pidin vapaata ja oltiin reissussa. Huomenna mulla on viimeinen työpäivä, ja sen jälkeen pidän taas muutaman viikon lomaa, minkä jälkeen suuntana olisi sivari! Siitä voisinkin sitten kirjoitella enemmän.</p><p style="text-align: center;">Tänään halusin kuitenkin tulla puhumaan mastektomiasta. Tai lähinnä ehkä jakamaan taas vaihteeksi kuvia nyt kun leikkauspäivästä on tasan yhdeksän kuukautta aikaa. Jollakin tavalla tällaiset päivämäärät tuntuu tärkeiltä, silloin tulee ajatuksissa erityisesti palattua taaksepäin. Tänäänkin oon esimerkiksi selannut mun instastooreja leikkauspäivältä ja lukenut "moi kaikki on kunnossa, olen jo potilashotellilla" -viestejä joita oon lähetellyt esimerkiksi perheenjäsenille tai ystäville leikkauksen jälkeen.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEic80K_n5IdLQTloG_OBa3Lnqgk3s7eX6QMmMDKdZrAlYSWxV6tqi97Z9G5Xgyo38378u3chfgpnwfS98qeoRDf8b3JFmgMmaJliRNTuQQh6CbDVDLRm6ubJ8l1Hp6meD-eg1m_ms895h_W/s2048/IMG_6009+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEic80K_n5IdLQTloG_OBa3Lnqgk3s7eX6QMmMDKdZrAlYSWxV6tqi97Z9G5Xgyo38378u3chfgpnwfS98qeoRDf8b3JFmgMmaJliRNTuQQh6CbDVDLRm6ubJ8l1Hp6meD-eg1m_ms895h_W/w426-h640/IMG_6009+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div></div></div><p></p><p style="text-align: center;">Muistelen kyllä edelleen leikkauspäivää hyvillä mielin ja palaan ajatuksissani siihen mielelläni. Leikkaus oli hyvä kokemus ihan kokonaisuudessaan, ja siitä olen edelleen kiitollinen ja iloinen. Olen edelleen sitä mieltä, että leikkauspäivä oli myös mun elämän paras päivä jollakin tapaa. Leikkauskokemukset on tietenkin eri ihmisille tosi erilaisia, mutta mulle tuo päivä oli täynnä onnellisuutta ja hyviä tunteita, mulla ei ollut kipuja eikä mua pelottanut, vaan mieli oli tosi rauhallinen. Ihmiset ympärillä oli mukavia, sain hyvää ruokaa ja olin vaan täynnä ylitsepursuavaa onnea ja vapautta.</p><p style="text-align: center;">Kuten olen varmasti aiemminkin sanonut, paransi mastektomia mun elämänlaatua välittömästi ihan huomattavasti, ja mitä pidemmälle paraneminen eteni, sitä parempaa elämästä tuli. Nyt oon tavallaan jo aika tottunut siihen että mulla on omalta tuntuva rintakehä, tavallaan tuntuu että mulla olisi ollut tällainen rintakehä aina, mutta samalla koen sellaisia ylitsepursuavia ilon hetkiä kun vaikka ostan vaatteita, kokeilen kädellä rintakehää tai käyn uimassa.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgduSWbr_vyymv0aprhlzJOk54scihNod-86Em7tAtLbPQXtgFUD16VimeHNd-h6AUECNacnt8VMkB1ue7AlY3w42EEjmLkUUjSGiYJ5JaJoRWdy0cDEznprr9QQArTYQAzS3xjDw9ccEH7/s2048/IMG_6056+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1428" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgduSWbr_vyymv0aprhlzJOk54scihNod-86Em7tAtLbPQXtgFUD16VimeHNd-h6AUECNacnt8VMkB1ue7AlY3w42EEjmLkUUjSGiYJ5JaJoRWdy0cDEznprr9QQArTYQAzS3xjDw9ccEH7/w446-h640/IMG_6056+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="446" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">On varmaan mahdotonta alkaa listaamaan mihin kaikkeen mastektomia mun elämässä on vaikuttanut, koska se vaikuttaa vähintäänkin välillisesti melkein kaikkeen. Koska en enää bindaa ja kärsi sen seurauksena kauheista kivuista, voin tehdä paljon enemmän asioita ja jaksan paremmin. Esimerkiksi töitä en olisi tässä mittakaavassa mitenkään vielä vuosi sitten voinut tehdä kuin nyt teen, ja se tuntuu jopa jotenkin hurjalta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Koin koko ajan, että mun paraneminen eteni hyvin ja aika nopeasti. Mitään komplikaatioita ei tullut, mulla ei tosiaan ollut kipuja missään vaiheessa ja kaikki meni varsin mallikkaasti. Teippailin arpia vain pari kuukautta, koska iho reagoi teippiin huonosti, ja nyt keväällä olen rasvannut arpia sellaisella arpigeelillä. Muuten kaikki on mennyt pitkälti omalla painollaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Alkuun oli vaikeaa uskaltaa nukkua kyljellään tai vatsallaan, ja muistan vielä tammikuussa töitä aloitellessani, että ylähyllyille oli vaikea kurotella ja leikkaushaava pintapuolisesti vielä aukesikin toisella työviikolla tammikuussa. Nyt tuollaisia asioita ei yhtään enää tarvitse miettiä, ja vihdoin uskallan myös itse luottaa siihen että rintakehä pysyy kasassa vaikka kurottelisin ja venyttelisin miten. Se on ihana tunne.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Laitan tähän loppuun vielä tällaisen tekemäni vertailukollaasin arpien paranemisesta. Siitä näkee myös kivasti sen miten rintakarvan määrä lisääntyy hitaasti mutta varmasti. :D Arvet on tosiaan lähteneet vaalenemaan varsin kivasti mun mielestä, mutta pitkäänhän ne vielä kokee jonkinlaista muutosta ja haalenee ajan kanssa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuY7HYb24uIipkB8c4uXJrmPnIIUIcMI1Dz139b8PG_I0jHp2cfkLSxq569qCaWbYGCndonqx0QHGdatsLR-T10rg-r2n9LKN7DCcNBJME2yXpt3pjfj0oaxQJI7uPWOQrIypoZQiSZqo5/s1920/inCollage_20210729_162136905.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuY7HYb24uIipkB8c4uXJrmPnIIUIcMI1Dz139b8PG_I0jHp2cfkLSxq569qCaWbYGCndonqx0QHGdatsLR-T10rg-r2n9LKN7DCcNBJME2yXpt3pjfj0oaxQJI7uPWOQrIypoZQiSZqo5/w640-h640/inCollage_20210729_162136905.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-34430632657969779842021-05-28T16:38:00.000+03:002021-07-29T16:39:06.838+03:00<p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tänään mun mieli on ollut vähän jossain muualla kuin omassa arjessani, nimittäin yhden ystävän mukana. Oon tutustunut viime vuosina moniin transihmisiin, enimmäkseen transmiehiin, niin vertaistukiryhmissä kuin sosiaalisessa mediassakin, ja saanut sitä kautta paitsi vertaistukea, niin myös uusia ystäviä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">On helpottavaa tietää, että omassa elämässä on ihmisiä jotka ymmärtää niitä tunteita ja asioita joita itse käy läpi, ja toisaalta on vaan ihan uskomattoman vaivatonta jakaa asioita sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää jo puolesta lauseesta miltä jokin asia tuntuu, koska on käynyt tai juuri käymässä itse läpi samaa. Tuntuu turvalliselta ja hyvältä tietää, että viestin päässä on joku joka tajuaa ja joka jaksaa keskustella näistä asioista.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tänään oli yhden ystävän suuri päivä, samanlainen suuri päivä kun mulla oli Tampereella lähestulkoon tasan seitsemän kuukautta sitten, ja siksi mun ajatukset on pyörineet paitsi siellä tämän päivän tapahtumissa, myös mun omassa mastektomiassa. Se päivä muutti mun elämän, ja olen edelleen kiitollinen siitä miten hyvä kokemus se koko leikkauspäivä oli. Muistelen sitä edelleen lämmöllä. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKoj9ES8TEXCbwWM7tUpvCeMtcCSxoxJ790AAuwukhkwng7Dd17pkVr3E2QGlqj0AtMauwoo8aNmfqK5eHN2Ls6RL3Pq9n0oBX9Bq3B51FuEs7cyEBksRbWQsLdTG229zXA-yAtqWD4hmq/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKoj9ES8TEXCbwWM7tUpvCeMtcCSxoxJ790AAuwukhkwng7Dd17pkVr3E2QGlqj0AtMauwoo8aNmfqK5eHN2Ls6RL3Pq9n0oBX9Bq3B51FuEs7cyEBksRbWQsLdTG229zXA-yAtqWD4hmq/w427-h640/IMG_5750+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="427" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Varmaan vajaa vuosi ennen mun omaa mastektomiaa oli yhden mun toisen tutun leikkauspäivä. Hän päivitteli someen päivän kulkua, ja se oli mun mielestä samalla ihan parasta ja ihan hirveää. Oli hienoa saada elää mukana leikkauspäivässä, koska kaikki mastektomiaan liittyvä oli jotain sellaista josta itse oli haaveillut niin kauan. Olin samalla tosi onnellinen siitä että jonkun muun elämäämullistava päivä oli silloin, mutta samalla olin ihan sekaisin ja mulla oli tosi paha olla. Tuntui pahalta, että joku muu sai juuri sen mitä mä kipeiten tarvitsin. Että jonkun muun mastektomia tapahtui sillä aikaa kun mä nukuin päiväunia. Se tuntui epäreilulta, vaikka koko sydämestäni samalla olin onnellinen toisen ihmisen puolesta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tänään mut on kuitenkin täyttänyt vaan suuri ilo ja onnellisuus. Olen onnellinen itselleni tärkeän ihmisen puolesta, mutta se onni on jotenkin niin erilaista kun tietää ihan täsmälleen miten tärkeää tämä on, kun muistaa sen oman tunteen leikkauksesta heräämisen jälkeen. Oma leikkauspäivä palaa mieleen hetki hetkeltä ja pala palalta, tulee melkein nostalginen olo. Tuntuu epätodelliselta, että omasta mastektomiasta on kulunut vain seitsemän kuukautta, vähän yli puoli vuotta, kun samalla tuntuu siltä että oma rintakehä on aina ollut tällainen, tai ainakin sen olisi kuulunut olla. Saatan välillä katsoa kuvia jotka otin ennen mun mastektomiaa ja tunnen valtavaa irrallisuutta niitä kohtaan. En ymmärrä, että niissä kuvissa on mun rintakehä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Myös omaa paranemisprosessia on ollut kiinnostava seurata. Tai siis mähän paranin ihan loistavasti ja kaikki on mennyt hienosti. Myös henkisesti mulla on ollut tosi hyvä olla koko ajan, rintakehä on tuntunut vaan ihanalta ja omalta. Samalla mulla kuitenkin kesti tottua siihen. Vei aikaa ymmärtää, että voin turvallisesti taas nukkua kyljelläni, että voin liikkua vapaasti, ettei tarvitse yhtään enää miettiä onko joku venytys tai nosto liikaa. Vielä tammikuussa kun aloitin työt, mä jouduin vähän varomaan mitä kaikkea teen, ja mun leikkaushaavakin vähän aukesi ihan ensimmäisten työpäivien aikana. Tuntui epävarmalta nostella lapsia töissä tai kurotella tavaroita kaapin päältä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Nyt uskallan kuitenkin luottaa siihen että jaksan ja pystyn, rintakehää tai arpia ei tarvitse enää varoa. Lisäksi tuntuu, että olen tottunut arpiini, oppinut tuntemaan ne pikkuhiljaa. Mua ei missään vaiheessa ole häirinnyt ajatus siitä että mulla on koko rintakehän pituiset arvet, mutta jotenkin silti vei aikaa tutustua niihin ja siihen miltä ne nyt sitten näyttää. Toki arvet muuttuu ajan saatossa vielä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Yksi asia, joka mua varmaan jotenkin irtaannutti mun arvista oli se, että niissä ei ollut oikeastaan tuntoa. Vieläkin mun rintakehässä on tuntopuutoksia, mutta ei enää niin paljoa. Aloin tässä keväällä joskus käyttämään arpigeeliä ja siinä mukana tuli sellainen rulla jolla arpia voi rullailla ennen geelin levitystä. Etenkin se rullailu on auttanut mua tosi paljon siinä tunnon palaamisessa ja jotenkin myös siinä että ne kohdat kestää kosketusta. Samalla tulen myös itse katsoneeksi arpia tosi paljon päivittäin, ja ehkä myös jotenkin se niiden vielä tarkempi hoitaminen on ollut terapeuttista.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">En siis missään vaiheessa ole hävennyt tai inhonnut mun arpia tai toivonut ettei niitä olisi. En todellakaan, nehän mahdollistaa mulle elämän. Jotenkin vähän samaan tapaan kuin oon miettinyt että haluaisin jonkun prosessiin tai ehkä mahdollisesti testosteronihoitoon liittyvän tatuoinnin, on nuo arvet tavallaan juuri kuin sellainen tatuointi, merkki kehossa, joka kertoo visuaalisesti mun tarinaa. Se on mun mielestä ihana ajatus, ja voin kyllä koko sydämestäni sanoa, että mun rintakehä on ehdottomasti yksi mun lempikohdista kehossani!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvcGtHdQ3SyI3AuBn27DKGCCcKInK8C3xgwy_hMnlCz-plmsAq1tnMntQ2433w1WhVO1yAWMtj5XCDQI2TlqzapPvXu5ufV1Ayj45Uxx8-Ses9JNNwyIrEwzKDalj3Enr6Pmlzk_vGJhgh/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvcGtHdQ3SyI3AuBn27DKGCCcKInK8C3xgwy_hMnlCz-plmsAq1tnMntQ2433w1WhVO1yAWMtj5XCDQI2TlqzapPvXu5ufV1Ayj45Uxx8-Ses9JNNwyIrEwzKDalj3Enr6Pmlzk_vGJhgh/w427-h640/IMG_5775+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="427" /></a></div></div><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-7767015146453141612021-05-15T22:34:00.004+03:002021-05-15T22:34:46.902+03:00Kuulumisia ja uudet silmälasit<p style="text-align: center;"> Blogin kirjottaminen usein vaan jää, kun elämä menee eteenpäin ja arki rullaa itsekseen. Mutta mulle kuuluu ihan hyvää. Elämä pyörii pitkälti kodin, työpaikan ja lähikaupan välillä. Niin ja lähimetsän, kun oon käynyt nyt ilmojen lämmettyä riippumattoilemassa. Viime yönä tein pitkästä aikaa vapaaehtoisvuoron Nuorten turvatalolla, ja pääsin äitienpäivänä näkemään mun äitiäkin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen.</p><p style="text-align: center;">Oikeasti halusin tulla jakamaan kuvia mun uusista hienoista silmälaseista. Mun vanhatkaan silmälasit ei kyllä olleet kovin vanhat, mutta niiden kehykset ikävä kyllä napsahti poikki aika kriittisestä kohdasta. Sain ne pikaliimalla korjattua, mutta en kovin pysyvästi, vaan niitä sai jatkuvasti olla korjailemassa. Kävin pari viikkoa sitten näöntarkastuksessa, ja oikeastaan mun lasit loppujen lopuksi muuttuikin tosi paljon, tai siis vahvuudet ja linssit ylipäätään muuttui eri tyyppisiksi. Tänään sain vihdoin käydä hakemassa mun uudet lasit, ja oon ihan rakastunut!</p><p style="text-align: center;">Tai no, mä ostin siis kahdet erilaiset lasit. Toiset kiinnitti mun huomion heti, ja kun kokeilin niitä niin totesin että nämä mun täytyy saada. Ajattelin jotenkin kuitenkin, että koska nämä on ihan tyystin erilaiset kuin mun aiemmat lasit, niin tarvitsen myös jotkut tutumman ja tavallisemman oloiset varalasit sellaisiksi hetkiksi kun tuntuu siltä että haluan näyttää erilaiselta. Tuntuu jotenkin ihan luksukselta että on kahdet lasit joita voi sitten mielensä mukaan vaihdella. Loppujen lopuksi kyllä kummatkin lasit on ihan erilaiset kuin mitä mulla aiemmin on ollut.</p><p style="text-align: center;">Tässä ensin kuva näistä "varalaseista", joita toki siis kyllä käytän mielelläni muutenkin. Jotenkin ne on tosi kevyet ja huomaamattomat mun laseiksi, mutta tykkään niistä kyllä tosi kovasti. Ne jotenkin istuu mun naamaan vaivattomasti. Huomatkaa myös karvan määrä esim. hartioissa...</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiVN9SeGfwTUfNFlp5KvR3NHtMVS1vgqOOljsXPLAYLlhr3s-lXs-TSkrm_6Jw3NVIaYekes-TxARxGfRQ9JUhGsFJOg34Bpwg0m3gesJKSr42027X-y9wCLZJYav2Ic5KQa5hvEmETzv7/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1405" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiVN9SeGfwTUfNFlp5KvR3NHtMVS1vgqOOljsXPLAYLlhr3s-lXs-TSkrm_6Jw3NVIaYekes-TxARxGfRQ9JUhGsFJOg34Bpwg0m3gesJKSr42027X-y9wCLZJYav2Ic5KQa5hvEmETzv7/w440-h640/IMG_5713+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="440" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Toiset lasit onkin sitten ihan eri tyyliset, ja ne tuntuu musta vielä enemmän omalta. Mun tyyli oli pitkään teininä varsin erikoinen, voisi ehkä sanoa että melko taiteellinen ja omalaatuinen. Tykkäsin sellaisista värikkäistä mutta luonnonläheisistä "hippityylisistä" vaatteista; huiveista, löysistä housuista, hulmuavista kankaista, kerrospukeutumisesta jne. Jotenkin oon nyt alkanut löytää sitä tyyliä uudelleen, ja se on musta ihanaa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Prosessin aikana jouduin luonnollisestikin jatkuvasti pelkäämään väärinsukupuolittamista. Jotenkin tuntui, että en halunnut olla ainakaan mitenkään massasta poikkeava varsinaisesti, koska olin sitä väkisin kuitenkin ihan vaan siksi kuka olin. Halusin näyttää maskuliiniselta, ja musta tai muut tummat värit tuntui turvallisilta. Ja joo, kyllä mä viihdyn varsin hyvin reisitaskuhousuissa ja hupparissa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kun aikaisemmin mun tyylille oli ominaista kerrospukeutuminen ja sen avulla piiloutuminen, nyt oon huomannut miten ihanan helppoa on kun ei tarvitse piilottaa omaa kehoa enää. Voi vaan olla, ja kun heittää päälleen housut ja hupparin tai näin kesäisin t-paidan, tuntuu jo omalta. Nyt mastektomian jälkeen, ja ehkä kevään ja kesän tulon myötä myös, oon kuitenkin innostunut uudelleen vähän pukeutumaan väreihin ja monipuolistamaan tyyliäni. Tätä on hankala selittää, koska en mä jotenkin ajattele että mulla olisi joku tietty tyyli, vaan pukeudun juuri niin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Oon kuitenkin pistänyt merkille, että yhä enemmän nautin värikkäistä hulmuavista kesäpaidoista, haaremihousuista ja sellaisesta tietynlaisesta huolettomuudesta ja "taiteellisuudesta" mun tyylissä. Nämä toiset uudet lasit istuu siihen tyyliin jotenkin vaan tosi täydellisesti.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Joten saanen esitellä toiset valitsemani silmälasit:</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEif2Mxa_cHF-JZ49RDjRKupQbKguFJ0APRDUChyphenhyphenUzxLwmLw4iLsw1PGCDj9Gf1xtSomlrcOXGY1K-gXXjk9V3706YPiCbvuYVZ4Uu6nZr1qoDe1yt7JJPLp76Cw7uQVcelVxR4HHx0PVsQy/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEif2Mxa_cHF-JZ49RDjRKupQbKguFJ0APRDUChyphenhyphenUzxLwmLw4iLsw1PGCDj9Gf1xtSomlrcOXGY1K-gXXjk9V3706YPiCbvuYVZ4Uu6nZr1qoDe1yt7JJPLp76Cw7uQVcelVxR4HHx0PVsQy/w427-h640/IMG_5706.JPG" width="427" /></a></div><br />Tykästyin näihin jotenkin ihan tosi paljon. Ne on oikeastaan täysin eri tyyliset kuin mitä mä alun perin ajattelin etsiväni. Mun kaikki vanhat lasithan on olleet suht paksuja, muovisia ja sellaisia saman tyylisiä keskenään. Nämä on molemmat jotain ihan muuta, mutta vaihtelu kyllä ehdottomasti virkistää!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Luulen, että ne vanhat, tavallaan raskaammat kehykset (vaikka oon sitä mieltä että nekin on sopineet mulle tosi hyvin) on myös olleet osa sitä mun piiloutumista tai tarvetta jotenkin tuoda itselleni turvaa pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvillä asioilla. Oon ehkä kokenut, että ne on jotenkin maskuliinisempi vaihtoehto ja se on sitä kautta helpottanut mun oloa. Ja niinhän pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvien asioiden onkin tarkoitus toimia; tehdä käyttäjälleen mahdollisimman hyvä ja mukava olo, toteutui se sitten sen kautta että tuntee olonsa hyvännäköiseksi tai sitä kautta että joku asia vaikka tuntuu mukavalta päällä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">En osaa kuvitellakaan, että vielä vaikka reilu vuosikaan sitten olisin päätynyt tällaisiin silmälasivaihtoehtoihin, en todellakaan. Mutta tykkään näistä kyllä tosi kovasti. Nyt pitää vaan totutella uusiin vahvuuksiin, siihen voi mennä tovi.</div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLcRHuRW2Z75C9b9r0r1RaD5vs38ISqcmeg38EqpCuOomt1HIoJaOGB3K0llmEt1uRnkWdXbLy1lC59L89ExWwxoUQOGqrFOm8o_6MFJbh4e7vfDQiDyu_7U6v6-zuHYUzyb696lABPSl_/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLcRHuRW2Z75C9b9r0r1RaD5vs38ISqcmeg38EqpCuOomt1HIoJaOGB3K0llmEt1uRnkWdXbLy1lC59L89ExWwxoUQOGqrFOm8o_6MFJbh4e7vfDQiDyu_7U6v6-zuHYUzyb696lABPSl_/w427-h640/IMG_5685+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="427" /></a></div><br /><br /><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-3738969926375656872021-05-03T22:00:00.002+03:002021-05-03T22:00:50.064+03:00Puoli vuotta mastektomiasta<p style="text-align: center;"> Olen nyt vähän myöhässä päivitykseni kanssa, mutta viime viikolla tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta mun mastektomiasta. Itse asiassa aika hauskasti myös puolivuotispäivä oli torstai, kuten leikkauspäiväkin. En tosin tainnut edes silloin itse puolivuotispäivänä muistaa koko päivää, mikä toisaalta on tavallaan hyvä asia; leikkauksesta on jo niin paljon aikaa, ettei kuukausia tarvitse laskea ja elämä menee eteenpäin omalla painollaan.</p><p style="text-align: center;">Ajattelin kuitenkin tulla jakamaan tänne muutaman kuvan siitä, miltä rintakehä näyttä nyt puoli vuotta leikkauksesta. Mitään kovin ihmeellisiä kuvia ei ole tarjota, nappasin nämä vaan pikaisesti viikonloppuna, mutta joo, tässäpä olisi:</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjo1ypW64ZIPXel5xQi6psWVkYI1wkwmpzRPnI45WOh7lBpbtXpswApwCTs8-BUPfJ4172PogFRfxVLBffbqC-waa8uVtsFTt_dCYhusoDjzf0JutZmqWH0AVds-33_vASTiJpguLkAxRzw/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="1849" data-original-width="2048" height="577" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjo1ypW64ZIPXel5xQi6psWVkYI1wkwmpzRPnI45WOh7lBpbtXpswApwCTs8-BUPfJ4172PogFRfxVLBffbqC-waa8uVtsFTt_dCYhusoDjzf0JutZmqWH0AVds-33_vASTiJpguLkAxRzw/w640-h577/1619971105535.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc8qaReeX89pTCfrnQjn1TvQqEsdoPWixkS9DLYYeWfrDlc2Tg9xQACD192fUckOT6oKVx_kZzb_R05Td0DcDjqKWpCj0lquo9Pwve9-4iPT3iZZvZmC8g8pZ822uD0j-5YKMyXRfLEPnM/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="1835" data-original-width="2048" height="573" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc8qaReeX89pTCfrnQjn1TvQqEsdoPWixkS9DLYYeWfrDlc2Tg9xQACD192fUckOT6oKVx_kZzb_R05Td0DcDjqKWpCj0lquo9Pwve9-4iPT3iZZvZmC8g8pZ822uD0j-5YKMyXRfLEPnM/w640-h573/1619971141745.jpg" width="640" /></a></div><br />Rintakehä on siis parantunut tosi hyvin ja kaikki näyttää mun mielestä hyvältä. Arvet on kainaloiden alta huomattavasti leveämmät kuin keskeltä, ja vaikka tietenkin olisi kiva että ne olisi mahdollisimman kapeat joka kohdasta, on kuitenkin kivaa että ne kapeat kohdat on mieluummin keskellä rintakehää, koska se on se näkyvin kohta. En kuitenkaan varmaan yleensä hengaile (ilman paitaa) kädet ylhäällä ihan hirveästi.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Arpiin oon nyt ehkä reilun viikon verran käyttänyt Bepanthenin arpigeeliä ja sen mukana tulevaa hierontapalloa, katsotaan sitten joskus parin kuukauden päästä onko siitä ollut hyötyä. Ainakin tuntuu, että rullailu on auttanut sietämään enemmän kosketusta arpien päällä ja ympäristössä. Arvissa on myös joitakin jo vähän vaalenneita kohtia, ei kylläkään geelin ansiosta vielä näin lyhyen käytön jälkeen ainakaan, vaan ihan muutenkin ovat lähteneet vaalenemaan, mikä on tietenkin hyvä juttu.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tuntoa rintakehässä on ihan hyvin, muutama tunnottomampikin kohta kyllä löytyy esim. arpien päältä/läheistöltä ja nännin ja kainalon välistä etenkin vasemmalla puolella. Nännit on kans parantuneet hyvin, vähän ovat venyneet niin etteivät ole ihan pyöreät, mutta kukapa meistä nyt olisikaan täysin symmetrinen. Oon tyytyväinen siihen että nännit ylipäätään parani eivätkä esim. menneet kuolioon, ja myös siihen että tuossa nännipihan keskellä on pystytty säilyttämään ihan oikea nänni, joka reagoi esim. lämpötilan vaihteluihin. Tuntoa nänneissä ei kyllä ainakaan vielä varsinaisesti ole, paitsi syvätunto.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mä en ollenkaan ajattele että mun arvissa olisi mitään rumaa tai kauheaa, oon enemmänkin niistä ylpeä. Ja oon kyllä joka päivä edelleen kiitollinen rintakehästäni ja sen tuomista mahdollisuuksista. Lisään loppuun vielä kuvan siitä, millainen rauha ja hyvä olo mussa nykyään asuu.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5JoHoYLqTGRjINNaAK59TpCjilXGFxy96AyQoaoluDoFE_ttuzEov4YShR7zdiERdnHaf5jbdkRYPkizs0xH6OIxVbhmN7vXdpOOMJikoX0cKYBI79cJLu0CwMbgexVC6T3Blpf9EI5dM/" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5JoHoYLqTGRjINNaAK59TpCjilXGFxy96AyQoaoluDoFE_ttuzEov4YShR7zdiERdnHaf5jbdkRYPkizs0xH6OIxVbhmN7vXdpOOMJikoX0cKYBI79cJLu0CwMbgexVC6T3Blpf9EI5dM/w480-h640/1619971038674.jpg" width="480" /></a></div></div><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-71808736757992886292021-04-19T21:06:00.001+03:002021-04-19T21:06:24.360+03:00Mastektomiakontrolli<p style="text-align: center;">Mun mastektomiasta tulee pian kuluneeksi puoli vuotta, ja sen vuoksi kävin tänään leikkauksen jälkikontrollissa tapaamassa kirurgia. Mun tapauksessa en tosin tavannut mut leikannutta kirurgia, vaan kirurgia jota tapasin myös esikäynnillä viime toukokuussa, ja jonka siis toki piti leikata mut, mutta viimehetken muutosten takia hän ei sitten leikannutkaan. Joka tapauksessa, tarkoituksena siis oli vaan tarkistaa leikkaustulos ja kartoittaa onko tarvetta jollekin jatkotoimenpiteille. </p><p style="text-align: center;">Yllätyin itse siitä, että mua jännitti tämä käynti jotenkin tosi paljon. Tiesin, että kirurgi on ihana ja asiallinen, minkä lisäksi mun hyvinvointi ei enää muutenkaan ollut sen varassa mitä mulle sanottaisiin, koska oon jo saanut hoidot jotka toistaiseksi haluan. Tiesin ettei enää tarvitse taistella mistään eikä multa voida viedä pois sitä mitä olen saanut ja saavuttanut. Luulen kuitenkin, että koska olen jotenkin tavallaan tottunut pelkäämään prosessiin liittyviä käyntejä, meinasi tämä ihan viimeinen käynti siksi etukäteen henkisesti tuntua ylitsepääsemättömältä, vaikka tiesinkin että se luultavasti menee varsin hyvin.</p><p style="text-align: center;">Luulen, etten ole ihan vielä myöskään ymmärtänyt, miten valtava vaikutus tällä koko prosessilla on muhun ollut. Sen lisäksi, että mun keho on tietenkin muuttunut hoitojen myötä paljon ja sitä kautta mun koko elämä, on prosessi oikeasti ollut monella tapaa kuluttava, rikkova ja traumatisoivakin kokemus, eikä sen jättämät jäljet varmasti ihan heti haalene. En usko, että ne koskaan täysin häviää, mutta ei tarvitsekaan.</p><p style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmpfccZb4mJ5ogNG8JGJ-p0LmfqXPtdhQzzpztvvJebJrbKdJGB7ZWT7SddYhfOk6nmBVhkuc136-seVULWXOQIUKvG5c5mNoa7MP67sS5O8CdNDkDZk0HDbR2cls1MY8mQYumQCBQ9skC/s2048/IMG_20210419_165206_152.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmpfccZb4mJ5ogNG8JGJ-p0LmfqXPtdhQzzpztvvJebJrbKdJGB7ZWT7SddYhfOk6nmBVhkuc136-seVULWXOQIUKvG5c5mNoa7MP67sS5O8CdNDkDZk0HDbR2cls1MY8mQYumQCBQ9skC/w640-h480/IMG_20210419_165206_152.jpg" width="640" /></a></p><p style="text-align: center;">Käynti itsessään meni joka tapauksessa hyvin. Lääkäri kutsui mut sisään, kysyi miten leikkaus ja toipuminen meni ja mitä kuuluu, ja sen jälkeen otin paidan pois ja hän totesi että leikkausjälkihän näyttää tosi hyvältä, rintakehä kokonaisuudessaan on hyvän muotoinen eikä siinä ole mitään korjattavaa. Puhuttiin arpia vaalentavista tuotteista joita voin halutessani käyttää, ja sen jälkeen puin paidan takaisin päälle.</p><p style="text-align: center;">Kerroin, että leikkaus oli mulle tosi hyvä kokemus jota edelleen muistelen lämmöllä, niin kuin muistelenkin. Lisäksi halusin antaa hyvää palautetta ja kiittää sekä tätä tänään tapaamaani kirurgia että oikeastaan kaikkea kohtaamaani henkilökuntaa sensitiivisestä kohtaamisesta ja siitä että mut nähtiin yksilönä, mitään bmi-rajoja ei tuijotettu sokeasti ja kartoitettiin mun kokonaisvaltaista hyvinvointia ja toimittiin sen edistämiseksi. Tuntui, että oli vaikea löytää sanoja kuvaamaan sitä kaikkea mitä olisin halunnut sanoa, mutta ehkä mä onnistuin sanomaan edes jotakin oikein.</p><p style="text-align: center;">Käynnistä jäi hyvä fiilis, ja lähdin sieltä tosi hyvillä mielin pois. Avauduin myös vähän siitä, miten tuo laihduttaminen, vaikka sitten tilastollisesti varmasti pienensikin leikkausriskejä, teki mun mielenterveydelle hallaa. Koin, että oli tärkeää että tulin kuulluksi myös tässä asiassa eikä mun sanomisia vaan lytätty. Loppuun lääkäri sitten totesikin, että nyt on ravintolat taas auki, älä enää mieti tällaisia asioita ja mene vaikka syömään jotain hyvää. Ihan pieni ja tavallaan normaali asia sanoa, mutta sillä oli mulle jotenkin ihan valtava merkitys. Se jotenkin päätti kaiken hienosti. Että nyt ei tartte enää stressata, pelätä ja ahdistua. Nyt saa vaan elää ja oon hyvä just näin.</p><p style="text-align: center;">Ja tosiaan, tämä nyt olikin sitten oikeastaan viimeinen prosessiin liittyvä käynti toistaiseksi, tuntuu jotenkin juhlalliselta. Hormonihoito mulla toki on loppuelämäni, ja sitä seuraillaan, mutta siihenkin liittyen seuraava käynti on kahden vuoden päästä hormonipolilla, ja sen jälkeen seuranta taitaa siirtyä ihan omaan terveyskeskukseen. Tuntuu hienolta että vihdoin oon tässä pisteessä. En ollut ajatellut, että tämä hetki olisi mulle jotenkin näin tärkeä ja merkityksellinen.</p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-68586008490412561562021-02-28T15:52:00.000+02:002021-02-28T15:52:15.763+02:001,5 vuotta testoilla ja 4kk mastektomiasta<p style="text-align: center;"> Nyt helmikuun lopussa tuli kuluneeksi sekä 1,5 vuotta siitä kun aloitin testot että neljä kuukautta mastektomiasta. Oon koko prosessini ajan pyrkinyt dokumentoimaan tätä ihmeellistä matkaa paitsi kirjoittamalla, niin myös valokuvaamalla. Välillä tuntuu, ettei kuvaamisessa ole mitään järkeä, kun kaikki mahdolliset kuvausideat on jo käytetty, ja vaikka toki ajan saatossa olen paljon muuttunut, niin enää ei testojen tuomat muutokset ole kovin valtavia tai dramaattisia, ja siksi kuvat meinaa toistaa itse itseään. Tartuin kuitenkin kuvaushaasteeseen ajatellen, että vaikka sitten muutaman kuukauden välein kuvaisinkin näennäisesti hyvin samankaltaisia kuvia itsestäni, on sekin dokumentointia ja vaikkapa joskus vuosien päästä voi tuntua tärkeältä, että ne kuvat kuitenkin on olemassa.</p><p style="text-align: center;">Mulla oli tänään hyvä olla. Olin nukkunut hyvin, ulkona on keväistä ja paistaa aurinko, elämässä on moni asia valtavan hyvin. Kuvaaminen osoittautuikin tosi mukavaksi touhuksi tällä kertaa, kuvat tallentui kameran muistikortille varsin vaivattomasti.</p><p style="text-align: center;">Siirsin kuvat koneelle tarkempaa tarkastelua ja käsittelyä varten, ja jotenkin liikutuin. Valokuvat on ihan valtavan voimakas keino käsitellä asioita, tehdä näkyväksi itseä ja päästä kosketuksiin jonkin sellaisen kanssa, jonka olemassaoloa ei välttämättä muutoin havaitsisi ollenkaan. Nytkin kävi vähän niin. Tai siis kuvat onnistui kivasti, mutta sen lisäksi tuntui että ne teki näkyväksi jotakin sellaista jota en ollenkaan osaa laittaa sanoiksi. Ajatus kuvien taustalla mulla oli puhtaasti se, että haluaisin kuvata itseäni sellaisena kuin nyt olen.</p><p style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-_ZJrXMTAb-zsiC4_3CVcyhVAovJWQYRGaZpWG4UEx4mYITCVdcJwDy6VnHMbIvFm15z9mEQ_5xjPzQ-fdb6z93vaZbl4i6uf2hzsEbbsDjbDUsXfL3quEv6XjXPigQgTJFno0UqlN0L-/s2048/IMG_4943+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1698" data-original-width="2048" height="530" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-_ZJrXMTAb-zsiC4_3CVcyhVAovJWQYRGaZpWG4UEx4mYITCVdcJwDy6VnHMbIvFm15z9mEQ_5xjPzQ-fdb6z93vaZbl4i6uf2hzsEbbsDjbDUsXfL3quEv6XjXPigQgTJFno0UqlN0L-/w640-h530/IMG_4943+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ensimmäisen vuoden ajan testojen aloittamisen jälkeen päivitin tänne testokuulumisia joka kuukausi. Aluksi muutokset olikin niin nopeatahtisia ja suuria, että kirjoitettavaa tuntui hyvin riittävän joka kuukausi, ja raportoin kaikesta mahdollisesta mielialoista karvankasvuun ja äänen madaltumiseen. Pikkuhiljaa muutokset tasaantui, eikä elämä ollut enää yhtä suurta muutosta. Tuli tasaisempi olo ja tuntui, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Ei se haitannut, koska tuntui myös siltä että nyt vihdoin onkin hyvä olla, en tarvitse enää enempää.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfFYAJyTQdimuMBKkdGOW3iVjQAdWwx23NfGEI6a80zdVVSJRJiBHXw4Yn3fNVXoKFfFHLSsEXe35GDnvEdigWB_3ly8girjNwY-OLghQp0zQatd76sjbRI25EvsMyr1HuymWatxYfQ88a/s2048/IMG_4978+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfFYAJyTQdimuMBKkdGOW3iVjQAdWwx23NfGEI6a80zdVVSJRJiBHXw4Yn3fNVXoKFfFHLSsEXe35GDnvEdigWB_3ly8girjNwY-OLghQp0zQatd76sjbRI25EvsMyr1HuymWatxYfQ88a/w426-h640/IMG_4978+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mutta voi, olisinpa tiennyt. Tai kyllä mä tavallaan tiesin, tai olin kuullut muilta transihmisiltä, että vaikka ne radikaaleimmat ja huomattavimmat muutokset tapahtuu usein juuri silloin alussa, on paljon muutoksia vielä edessä. Olo tulee ihan eri tavalla tasaantumaan, parta (ja muutkin ihokarvat) jatkaa kasvuaan ja valloittavat uusia ihoalueita, kasvojen muoto miehistyy vielä pitkään ja siinä samalla elämä kuljettaa eteenpäin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhs7IW2vUNUe_fcqNpkBqA_Pgc0VsK8BvbTnbvkTxSoj4_s_55K9CJUwiBaaWCosxq3cLoOgIc8Pq8hEiZulKqGm59Fndv1-rk7IICa2wmUjYw8DLHrYm8PXG2eT-DfpueWTcNA-qLNUH1v/s2048/IMG_5001+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhs7IW2vUNUe_fcqNpkBqA_Pgc0VsK8BvbTnbvkTxSoj4_s_55K9CJUwiBaaWCosxq3cLoOgIc8Pq8hEiZulKqGm59Fndv1-rk7IICa2wmUjYw8DLHrYm8PXG2eT-DfpueWTcNA-qLNUH1v/w640-h426/IMG_5001+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh31vgqtyuXNGAIv7hI2VzspPdp_UzALoEJh3rLfaHJTS-e2QjMMwqmlVJepbV9teNqs31CnolC4i5G7SPIs4840-U8EsBZTytEz20ru9_WCdHEHmrhi2EpUFSHcUBjMBrb62xfAKs5hbio/s2048/IMG_5007+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh31vgqtyuXNGAIv7hI2VzspPdp_UzALoEJh3rLfaHJTS-e2QjMMwqmlVJepbV9teNqs31CnolC4i5G7SPIs4840-U8EsBZTytEz20ru9_WCdHEHmrhi2EpUFSHcUBjMBrb62xfAKs5hbio/w640-h426/IMG_5007+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Testojen tuomat fyysiset muutokset on toki olleet ihan valtavia ja tärkeitä, niitä joita eniten odotin ja joiden tiesin vaikuttavan mun elämänlaatuun tosi paljon. Ja niinhän ne on tehneetkin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ennen testoja oli kuitenkin vaikea pistää sanoiksi sitä muutosta, joka on tuntunut kaikista korjaavimmalta. Tai kyllä mä koen, että esimerkiksi muutokset kehossa on kaikki korjanneet mua pala palalta. Niiden ansiosta mut on kuitenkin alettu aidosti näkemään omana itsenäni, miehenä, ja se on ollut se kaikista korjaavin kokemus. Se, että voin mennä paikkoihin ja tavata ihmisiä eikä mun tarvitse enää joka hetki pelätä ja ahdistua siitä etten tule nähdyksi.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIimqGbwN6KoXdtnl3VyX3Err9iQPB6yrlAWJttZ_Al7zu1ljyv8Ltj8iNxM5uskuCD2VUCrb3y5JA-PX8UeIcX-D5f7qCtTTh1D6ieUsX4SzbkBIfg7w1_taW4qF2spRT3gwbdP05Jg-y/s2048/IMG_5008+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjIimqGbwN6KoXdtnl3VyX3Err9iQPB6yrlAWJttZ_Al7zu1ljyv8Ltj8iNxM5uskuCD2VUCrb3y5JA-PX8UeIcX-D5f7qCtTTh1D6ieUsX4SzbkBIfg7w1_taW4qF2spRT3gwbdP05Jg-y/w426-h640/IMG_5008+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ennen prosessia mä olin aina tiennyt, että joku on pielessä. Kesti vuosia ennen kuin löysin oikeat sanat mun kokemukselle, ja vaikka löysin sanat, mulla kesti vielä pitkään siinä että osasin yhdistää ne itseeni ja uskalsin sanoa ne ääneen. Se levoton ja outo olo oli kuitenkin ollut mun elämässä läsnä aina. Niinäkin aikoina, kun oikeastaan kaikki elämässä oli näennäisesti hyvin ja koin olevani onnellinen, oli taustalla aina joku mun alaspäin vetävä voima, joku joka teki kaikesta levotonta ja epämääräistä. Odotin aina jotakin, mutten tiennyt mitä se oli.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtao79QQSuipcmcqJ27MBdSU8pXpRIA9n6NPgJ76hINbUQ_kLfaSaNhvYwSb0KWuucMAWqJTGVZ6NU0R2pdNj8RRwX061oE0ThdQd6A5JYga0g3V_BlPJ95z-arAFYwk1TDwMse18hUGfh/s2048/IMG_5015+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtao79QQSuipcmcqJ27MBdSU8pXpRIA9n6NPgJ76hINbUQ_kLfaSaNhvYwSb0KWuucMAWqJTGVZ6NU0R2pdNj8RRwX061oE0ThdQd6A5JYga0g3V_BlPJ95z-arAFYwk1TDwMse18hUGfh/w640-h426/IMG_5015+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kun mä vihdoin aloitin oman transitioni; vaihdoin nimeni ja hakeuduin transpolille, mä en silti osannut yhdistää sitä levotonta oloa väärin nähdyksi tulemiseen ja sukupuoliristiriitaan. Ajattelin, että mulla ehkä on taustalla liikaa käsiteltäviä asioita, oon liian rikkinäinen. En uskaltanut ajatella, että korjausprosessi voisi kuitenkaan korjata sitä rikkinäisyyttä, vaikka koinkin sen ehdottomasti oikeaksi tieksi itselleni.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ja ei, eihän se tietenkään ole korjannut kaikkia elämän osa-alueita tai parantanut sukupuolikokemukseen liittymättömiä traumoja. Samalla oon kuitenkin huomannut, että yllättävän moni asia liittyy jollakin tavalla sukupuolikokemukseen ja nähdyksi tulemiseen, ja yllättävän moni asia on prosessin myötä muuttunut ja helpottunut, vaikka alun perin olenkin saattanut ajatella ettei kaikella tuolla olisi mitään tekemistä tämän prosessin ja sukupuolen kanssa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDKrE9MxcZA3yTVeAYfy_h3jALlt7Th62rj5hA5SoIlNuU9nwQykxkeEalRvuIldBn2YLtBlqXGvJHwIdpJR0lMDMs0HGah1ckGSd41MjN-8sYR2hRvarnwY0ah6W5kmQV2lpLJ0xlmv_j/s2048/IMG_5020+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDKrE9MxcZA3yTVeAYfy_h3jALlt7Th62rj5hA5SoIlNuU9nwQykxkeEalRvuIldBn2YLtBlqXGvJHwIdpJR0lMDMs0HGah1ckGSd41MjN-8sYR2hRvarnwY0ah6W5kmQV2lpLJ0xlmv_j/w640-h426/IMG_5020+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Jotenkin uskomattomalla tavalla se mun levottomuuden ja rikkinäisyyden kokemus on hiljalleen haalistunut tämän korjausprosessin myötä. Korjausprosessilla viitataan yleensä nimenomaan siihen, että korjataan tiettyjä asioita jotka kehossa tuntuu ihmisestä itsestään väärältä, mutta mä koen, että korjausprosessi on kaikessa rankkuudessaan myös korjannut mussa paljon enemmän kuin pelkästään mun kehon.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Muistan, kun sain transsukupuolisuusdiagnoosin, siitäkin tulee tänä keväänä kuluneeksi kaksi vuotta, ja pystyin vihdoin hengittämään vähän vapaammin. Tiesin, että se diagnoosi olisi avain mut vapauttaviin hoitoihin, tiesin että se oli se tavoite jota kohti olin kulkenut. En mä silti silloin, enkä testoja aloittaessani enkä edes vielä vuosi sitten puoli vuotta testoilla oltuani, osannut ajatella, miten vapaa ihminen voi olla ja miten oikealta voi tuntua vain olla olemassa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYjPGWfHAeh_Xmqk7KdiQjb6NCrVfMBdXQ_OFyBZoYOO2kea98os7c_8CW3YNp4we7tLfzEFUtk_acbHbs7sjujs4Sd1RyZpJJZ3muGTcaqJxhTLVGsyc6wvNVsvqKlLv7JkATdGam9lnS/s2048/IMG_4969+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1637" data-original-width="2048" height="512" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYjPGWfHAeh_Xmqk7KdiQjb6NCrVfMBdXQ_OFyBZoYOO2kea98os7c_8CW3YNp4we7tLfzEFUtk_acbHbs7sjujs4Sd1RyZpJJZ3muGTcaqJxhTLVGsyc6wvNVsvqKlLv7JkATdGam9lnS/w640-h512/IMG_4969+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Vaikka testojen aloittamisesta on nyt kulunut puolitoista vuotta, on mastektomiasta aikaa kuitenkin vain muutama kuukausi. Vaikka testot on parantaneet mun elämänlaatua huomattavasti, ja niin kauan kuin pidän vaatteet päällä, on huomattavimmat muutokset ulkonäössä nimenomaan testojen ansiota, olin mä tietyllä tavalla vielä tosi riippuvainen muista ja valmis taistelemaan aina siihen asti kun pääsin mastektomiaan. Ainaisessa taisteluvalmiudessa oleminen on raskasta, niin kuin on myös se, että tietää elämänsä riippuvan muista ihmisistä joita ei henkilökohtaisesti edes tunne.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kun mastektomia oli ohi, mä pystyin vihdoin hengittämään vapaasti; niin fyysisesti kuin henkisestikin. Silloin tuntui, että olin kulkenut sen korkeimman ylitettävän esteen yli, vihdoin, ja päässyt perille. Perille sinne, missä saan vain olla, sinne missä saan olla vapaa ja elää. Musta oikeasti tuntui silloin, että mun koko maailma oli muuttunut, ja olihan se. Yhtäkkiä kaikessa oli uudet värit.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2km93oWoaxB9Q-uzCgo_PTsrrifUFpsijkf-UvWMHfmqfP9wV6cpY7iz1MucgQbOyRNC8AdiovPQujLTgt-bzKtHvaNlxh5a_D6_cMUgL2GrfFWQaNBWvWI_pLDVrZj8XkyJWFWVgC23k/s2048/IMG_4971+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2km93oWoaxB9Q-uzCgo_PTsrrifUFpsijkf-UvWMHfmqfP9wV6cpY7iz1MucgQbOyRNC8AdiovPQujLTgt-bzKtHvaNlxh5a_D6_cMUgL2GrfFWQaNBWvWI_pLDVrZj8XkyJWFWVgC23k/w426-h640/IMG_4971+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Prosessin aikana tärkeimmiksi voimavaroja tuoviksi tekijöiksi muodostuivat sellaiset turvalliset tilat, joissa sai olla oma itsensä. Tällaisia oli esimerkiksi vertaistukiryhmät, oma koti ja mut omana itsenäni näkevien läheisten seura. Edelleen koen, että nuo asiat ja ihmiset ovat tärkeitä, enkä mä edelleenkään koe kaikkia paikkoja tai ihmisiä itselleni turvallisiksi. Siitä huolimatta koen, että prosessin myötä monet esteet ei enää ole esteitä. Kun ennen pystyin toteuttamaan vapauttani vain rajatuissa tiloissa, on monet rajat nykyään ylitettävissä tai jopa kokonaan hävinneet.</div>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-37961328037000298782021-02-27T21:27:00.002+02:002021-02-27T21:27:45.181+02:00Kävin uimassa!<p style="text-align: center;">Mulla oli viime maanantaina hormonipoliaika, ja koska mun hormonipoli on Tampereella, niin päätin lähteä matkaan jo sunnuntaina ja olla yötä hotellissa. Valitsin hotellin sijainnin ja hinnan perusteella, ja vähän myös siksi että mun valitsemassa hotellissa sattui olemaan kylpylä. Päätin, että haluan mennä pitkästä aikaa uimaan, ja mun tilaamat käyttöoikeusmerkitkin tuli postissa juuri edeltävällä viikolla ennen reissua. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZTJeR59yfJX_zDDjI-_IvGrAF03OrXlMIyqQ2dEiy4sIjv7h7x0aag-9h8avfInk4FQdNDhm_-o2ctK3ZwBxpYWwCrtAe3qEcy9VQp1lCgr3knF-ivhyphenhyphencqTduQNU-uZjCbVbddhXsivZK/s2048/1614180707501.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZTJeR59yfJX_zDDjI-_IvGrAF03OrXlMIyqQ2dEiy4sIjv7h7x0aag-9h8avfInk4FQdNDhm_-o2ctK3ZwBxpYWwCrtAe3qEcy9VQp1lCgr3knF-ivhyphenhyphencqTduQNU-uZjCbVbddhXsivZK/w480-h640/1614180707501.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Uiminen nimenomaan uimahallissa tai kylpylässä on ollut asia, jonka toteuttamisesta oon haaveillut pitkään. Tavallaan oon miettiny, että en mä varmaan koskaan pääse siihen pisteeseen että mulle ois ok mennä uimaan, koska tähänastisessa elämässä se ei todellakaan oo ollut sitä. Ajatus uima-asussa näyttäytymisestä sekä jaetuista suihku- ja pukutiloista on tuntunut täysin mahdottomalta. Olin kuitenkin päättänyt, että sitten kun mastektomia on ohi, niin mä menen uimaan. Samalla mun oli kuitenkin vaikea uskoa että oikeasti uskaltaisin toteuttaa tuon haaveen.</div><p style="text-align: center;">Mutta niin mä sitten vaan kuitenkin tein. Hotelliin sisäänkirjauduttuani vaihdoin huoneessa uimahousut jalkaan, vedin vaatteet päälle ja lähdin kohti kylpyläosastoa. Siellä oli kaikille omat yksityiset pukukopit joissa pystyi vaihtamaan uima-asun/kylpytakin päälle (tämän olisi toki voinut tehdä kyllä jo hotellihuoneessakin, mutta musta ei tuntunut oikein mukavalta liikkua kylpytakissa pitkin hotellin käytäviä ja aulaa) ja sen jälkeen omat tavarat jätettiin lukolliseen kaappiin ja avain otettiin ovesta tietenkin mukaan. Tästä jatkettiin matkaa sukupuolitettuihin suihku- ja saunatiloihin.</p><p style="text-align: center;">Mulla oli tosiaan mukanani tuo sininen ranneke, joka on siis käyttöoikeusmerkki. Se oikeuttaa kantajansa uima-asun päällä pitämiseen myös pesutiloissa. Suurin osa ihmisistä ei tokikaan varmaan merkin tarkoitusta tiedä, tai edes osaa kiinnittää siihen sen ihmeempää huomiota, mutta itselle se oli kuitenkin tosi tärkeä, koska tarvittaessa sillä olisi voinut sitten osoittaa syyn sille miksi pitää uimahousuja jalassa vaikkapa saunassa kuitenkaan kertomatta sen tarkempia henkilökohtaisia syitä.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8RAYSYfh4_SjGYEWvAO1xfmHgkbjYnsyJzX1Be7vOVo7-KOiQuRHZduKVWAUFyoQrrBDTvB7OPmhDdOVuAbcJs26eiAEL0kOyJHov3F-01utatqmnE9myvr_W3yi_nQ78PtkjWRSH96aE/s2048/1614180812141.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8RAYSYfh4_SjGYEWvAO1xfmHgkbjYnsyJzX1Be7vOVo7-KOiQuRHZduKVWAUFyoQrrBDTvB7OPmhDdOVuAbcJs26eiAEL0kOyJHov3F-01utatqmnE9myvr_W3yi_nQ78PtkjWRSH96aE/w480-h640/1614180812141.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ensimmäisellä kerralla kun astuin suihkutilaan, ei siellä onneksi ollut ketään muuta mun lisäksi. Suihkut oli sijoitettu seinässä oleviin syvennyksiin, mikä tarjosi vähän lisää yksityisyyttä ja tuntui tosi tärkeältä. Saunassakin sain tämän ensimmäisen kerran olla yksin. Kun sitten lopulta seisoin allasosastolle vievän oviaukon kohdalla, pysähdyin hetkeksi, totesin itselleni että "sä pystyt siihen", vedin syvään henkeä ja astuin allasosaston puolelle. Löysin tieni uima-altaaseen, ja kaikki oli hyvin. Olin vihdoin tehnyt juuri sen mistä olin vuosia haaveillut, ja olin tosi ylpeä itsestäni, tuli ihan herkistynyt olo.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Vesi on mun mielestä ihana elementti. En ole kovin hyvä uimaan, mutta viihdyn vedessä tosi hyvin, ja kyllä mä pinnalla pysyn jos täytyy. Vesi on esim. suihkussa auttanut mua myös kehodysforiaan, ja jos pahimpina dysforia-aikoina olisi ollut mahdollisuus uimiseen, niin mä olisin varmasti saanut siitäkin paljon apua olooni. Sitä mahdollisuutta ei silloin ollut, mutta tuntuu tärkeältä että nyt mulla vihdoin on se mahdollisuus samalla tavalla kuin muillakin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Loppujen lopuksi taisin käydä saunassa ja uimassa yhteensä kolme kertaa aina vuorotellen. Seuraavilla kerroilla saunassa ja suihkutiloissa oli muutakin porukkaa, mutta kaikki meni tosi hyvin. En kokenut, että kukaan olisi tuijottanut mua tai esim. mun arpia mitenkään ihmetellen. Toki joku saattoi pohtia mistä tuollaiset arvet on tulleet, mutta itse en kokenut mitään tilannetta vaikeaksi tai kiusalliseksi. Eniten mua harmitti se, että piti pitää uimahousut jalassa saunassa, kun mielelläni olisin ottanut ne pois kuten kaikki muutkin. Välillä oli olo, että miksen mä vaan voisi olla ilman uikkareita, vaikka syyhän on aika selvä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kaiken kaikkiaan uiminen oli siis tosi hyvä kokemus, ja mulle itselleni henkilökohtaisesti tosi tärkeä. Tuli sellainen olo, että vihdoin mä pystyin tekemään tämän asian samalla tavalla kuin muutkin, vihdoin oon tässä. Jotenkin uimahallissa käyminen oli vaan valtavan tärkeä merkkipaalu mulle.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiilUPeUrNv5SQZA8MzoMVm9klYZIJ_eWk2yY9CXbYv9mY5xXrifYnfb8QfhnXByiGhKg7hgohU5C3NDrc-4_g4WSVZC7uKDgGjM4Z-8ANvBMRssttt3wtu3OqceghlFv5WWcnustdyhuYt/s2048/1614180734488.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiilUPeUrNv5SQZA8MzoMVm9klYZIJ_eWk2yY9CXbYv9mY5xXrifYnfb8QfhnXByiGhKg7hgohU5C3NDrc-4_g4WSVZC7uKDgGjM4Z-8ANvBMRssttt3wtu3OqceghlFv5WWcnustdyhuYt/w640-h480/1614180734488.jpg" width="640" /></a></div><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-15235350917767689882021-02-08T18:20:00.002+02:002021-02-08T18:49:04.884+02:00Kutsunnat<p style="text-align: center;">Mulla oli viime keskiviikkona kutsunnat, ja ajattelin, että tuun kertomaan tännekin miten ne meni ja mitä kutsunnat ylipäätään näin poikkeusaikana piti sisällään. Etukäteen tuntui, etten oikein löytänyt mistään tietoa siitä mitä kutsunnat ihan oikeasti sisältäisi, varsinkaan siinä tapauksessa että hakeutuu siviilipalvelukseen. Sain kutsuntakirjeeni postissa viime syksynä, ja toisen samanlaisen alkuvuodesta. Molempien mukana kerrottiin kutsuntojen ajankohta sekä paikka, minkä lisäksi mukana tuli täytettävä kysely. Mitään vaihtoehtoa siviilipalveluksesta ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa edes annettu, mikä tuntui musta vähän oudolta. Tai siis ikään kuin oletettiin että kaikki olisivat kiinnostuneita asepalveluksesta.</p><p style="text-align: center;">No, aluetoimistolle vei mun tie kuitenkin viime keskiviikkoaamuna, ja mukaan tarvitsi henkilöllisyystodistuksen sekä sen täytetyn kaavakkeen. Mun henkkarit oli menneet vuodenvaihteessa vanhaksi, koska en ollut saanut haettua uutta passia kun täytin viime vuonna 28 vuotta ja olin asevelvollinen. Heti kutsuntojen jälkeen pistin tilaukseen uudet henkkarit.</p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHozX0sE1r8AbERP6i6B8WiAgqM_xXCPJvp2GD80R-9Ns5_xN9gs5zwu6wdewpkPEhrgW27AoeudtE6s6Er_oyMCQcRROGsIQR6Le3eEHNNJ7AT3Zl2CtHKplbrq7Q0_CRPf-R_QgzgvXh/s2048/1612797813976.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1807" data-original-width="2048" height="564" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHozX0sE1r8AbERP6i6B8WiAgqM_xXCPJvp2GD80R-9Ns5_xN9gs5zwu6wdewpkPEhrgW27AoeudtE6s6Er_oyMCQcRROGsIQR6Le3eEHNNJ7AT3Zl2CtHKplbrq7Q0_CRPf-R_QgzgvXh/w640-h564/1612797813976.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Aluetoimistolle jonotettiin ulkona koronatilanteen vuoksi, ja kolme henkilöä pääsi kerrallaan sisälle ilmoittautumaan. Ovella piti desinfioida kädet ja pistää maski naamaan jos ei jo ollut, aika perusmeininki siis. Ilmoittautumispöydän takaa sai mukaan alla näkyvät paperit, eli tietoa kutsunnoista ja asepalveluksesta sekä sen vaihtoehdoista, ja lisäksi tuollaisen paperinivaskan terveystietokaavakkeita, jotka tarvitsi mukaan lääkärintarkastukseen. Tämän jälkeen kiivettiin pari kerrosta ylöspäin, jossa meidät ohjattiin turvavälein istumaan huoneeseen kymmenen hengen ryhmään. Tämän ryhmän kanssa sitten siirryttiin huoneesta toiseen, eli jonotettiin. Lopulta päästiin lääkärintarkastukseen yksi kerrallaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsGCNRhFC5TT9RVOFKyhopicBHa-j7kX7A9YFXGwdzwBryFubIp_iqxCkmbl_9NgOVClpA9xGi4qWtRAIyMWYmRCrPADDD30u0qNa1CsfPnpkaLHgYednbBfzfvsh0Es5brK4jhnXrpRPW/s2048/1612798079140.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsGCNRhFC5TT9RVOFKyhopicBHa-j7kX7A9YFXGwdzwBryFubIp_iqxCkmbl_9NgOVClpA9xGi4qWtRAIyMWYmRCrPADDD30u0qNa1CsfPnpkaLHgYednbBfzfvsh0Es5brK4jhnXrpRPW/w640-h480/1612798079140.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Lääkärintarkastus jännitti mua etukäteen, koska en oikein tiennyt mitä siltä pitäisi odottaa. Käytännössä lääkärintarkastus oli lyhyt keskusteluhetki. Lääkäri kysyi multa miten mulla menee ja mitä kuuluu, ja lisäksi että tunnenko itseni terveeksi ja onko mulla jotain sairauksia tms. Kerroin että mulla on paniikkihäiriö ja oon transsukupuolinen. Lääkäri kertoi mulle, että mulla olisi transdiagnoosin avulla mahdollisuus vapautukseen, mihin sanoin, että en halua vapautusta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ylipäätään lääkäri oli ihan tosi hyvin kartalla asioista ja kohtasi mut tosi hyvin. Tilanne oli oikeasti tosi rento, vaikka olin etukäteen pelännyt että se olisi kaikkea muuta. Olin erityisen onnellinen siitä, miten hyvin lääkäri näytti tietävän transsukupuolisuuteen liittyvistä asioista, ja miten hän suhtautui siihen tosi luontevasti.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Tarkastus päättyi siihen, että lääkäri määritti mulle palvelukelpoisuusluokan, ja hän itse asiassa sanoi vielä, että ottaisivat mut mielellään asepalvelukseen, mutta ilmaisin siis toki että oon hakeutumassa sivariin. Tämän jälkeen sainkin jo lähteä, ja koko tapaaminen kesti ehkä 5-10 minuuttia.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUloMqati6vM7EOSQS_eypqOgIssDK2AfZzmIxIg8isVsGp01hz9R7UEzK9oT1KJkYRj_uGY66H3Di2NNyBIbpp9HZFmB7EyGuKvcdWi5cOWYGCFf5pZTon7k3RaMZh4NKelP5PNczEH5a/s2048/1612798830599.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUloMqati6vM7EOSQS_eypqOgIssDK2AfZzmIxIg8isVsGp01hz9R7UEzK9oT1KJkYRj_uGY66H3Di2NNyBIbpp9HZFmB7EyGuKvcdWi5cOWYGCFf5pZTon7k3RaMZh4NKelP5PNczEH5a/w640-h480/1612798830599.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Lääkärintarkastuksen jälkeen oli ohjelmassa käydä vielä kutsuntalautakunnan edessä, mutta sitä ennen hain sivupöydältä siviilipalvelushakemuksen ja täytin sen. Olin lukenut etukäteen jotain pelottelutarinoita siitä miten sivariin hakeutumisesta olisi tehty jotenkin hankalaa ja paperi pitäisi hakea kaikkien edessä, mutta siellä se oli missä kaikki muutkin infolappuset ja paperit, ja sen olisi voinut myös tulostaa ja täyttää etukäteen. Lisäksi mulle kerrottiin kyllä mistä paperit löytyy ja siviilipalveluksesta oli tietoa myös infolehtisessä jonka sai ilmoittautumisen yhteydessä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgF7c9jKq1qYrKUAdcrMM_RuuuJlLr87p5AjUzYABKTx3MIQdHPI9CvhqNRAkcFg5-a3wBX_cLpXl8lpu0l_TGufNMqN8feDpGH9R156PorM7kYU6kzzmlZFnOBD1hODK0NjrH_2QRf9gPZ/s2048/1612798865273__01.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1267" data-original-width="2048" height="396" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgF7c9jKq1qYrKUAdcrMM_RuuuJlLr87p5AjUzYABKTx3MIQdHPI9CvhqNRAkcFg5-a3wBX_cLpXl8lpu0l_TGufNMqN8feDpGH9R156PorM7kYU6kzzmlZFnOBD1hODK0NjrH_2QRf9gPZ/w640-h396/1612798865273__01.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kutsuntalautakunnan eteen meneminen kuulostaa pelottavalta, mutta käytännössä siis yksitellen mentiin huoneeseen, jossa istui kaksi ihmistä pleksin takana. Toinen naputti tietokoneelle mun hetun kun toinen saneli sen. Olin ojentanut samassa kasassa muiden papereiden kanssa myös tuon siviilipalvelushakemuksen, joten he vaan totesivat mun hakeutuvan sivariin, ja ilmoittivat mun olevan siitä hetkestä eteenpäin siviilipalvelusvelvollinen asevelvollisen sijaan. Muhun kuulemma otetaan lähiviikkoina yhteyttä siviilipalveluskeskuksesta. Tämän jälkeen mä sainkin jo lähteä kotiin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgBn9btp9_c-BK_ZV0uydEeEu61_kLTVbu52WBMco95LWhE8tSG7G3mgc6EoAsi_3yLen4W6Ynot9RmlzZHUq5ADGKuwWLwbh2ntWmAIScfYp4tEXA8wMD_541tr-rxFLRjNlSQLkbe3yfv/s2048/1612798903266__01.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1543" data-original-width="2048" height="482" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgBn9btp9_c-BK_ZV0uydEeEu61_kLTVbu52WBMco95LWhE8tSG7G3mgc6EoAsi_3yLen4W6Ynot9RmlzZHUq5ADGKuwWLwbh2ntWmAIScfYp4tEXA8wMD_541tr-rxFLRjNlSQLkbe3yfv/w640-h482/1612798903266__01.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Olin oikeasti positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvin mun kutsunnat meni. Tai siis jännitin tosi paljon etukäteen, mutta loppujen lopuksi tuntui että muhun suhtauduttiin kuin kehen tahansa muuhunkin kutsuntoihin osallistuvaan, sain olla mies muiden joukossa, ja se oli mulle valtavan tärkeä kokemus. Nyt sitten alan vaan miettimään minkälaiseen paikkaan haluaisin siviilipalvelukseen!</div><p></p>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-44407735267159825762021-01-30T00:51:00.000+02:002021-01-30T00:51:02.127+02:003kk mastektomiasta<p style="text-align: center;">Tänään tuli kuluneeksi tasan kolme kuukautta mun leikkauksesta. Se tuntuu jotenkin suurelta etapilta; puolet puolesta vuodesta. Mun parantuminen on sujunut uskomattoman hyvin koko ajan. Heti leikkauspäivästä lähtien kaikki meni suunnitelmien mukaan; leikkaus sujui hyvin, mulla ei ollut kipuja, paraneminen eteni kuten kuuluikin ja nyt tuntuu hassulta edes ajatella että vielä kolme kuukautta ja yksi päivä sitten leikkausta ei oltu vielä edes tehty.</p><p style="text-align: center;">Vaikka kaikki meni hyvin ja mulla on ollut hyvä olla niin fyysisesti kuin henkisestikin koko ajan leikkaukseen sekä paranemiseen liittyen, on tämä kuitenkin ollut varsin tunteikas prosessi. Musta tuntuu, että oon tosi usein kirjoittanut siitä, miten en edes osaa laittaa tunteitani sanoiksi, miten kaikki tämä mitä koen on jotenkin niin suurta ja elintärkeää että sen sanoittaminen on vaikeaa.</p><p style="text-align: center;">Mulla on heti leikkauksesta lähtien ollut sellainen olo, että tämä rintakehä on tosi oma. En oo kokenut mitään vierauden tunnetta sitä kohtaan, vaikka olin senkin kaltaisiin tunteisiin leikkauksen jälkeen varautunut. Oon ollut täynnä niin suurta onnea, että on tuntunut ettei se tunne mahdu muhun, ja oon kokenut oloni niin oikeaksi ja kokonaiseksi etten ole osannut selittää sitä. Vaikka kaikki on tuntunut oikealta ja mun on ollut hyvä olla, on mulla edelleen myös totuttelemista kaikkeen siihen mitä tämä uusi rintakehä mulle mahdollistaa.</p><p style="text-align: center;">Uudet mahdollisuudet on tietenkin hyvä asia. On ihanaa tietää, että ensi kesänä voin mennä uimaan, ja on uskomatonta tajuta, että tämä leikkaus antoi mulle mahdollisuuden aloittaa kokopäivätyöt tammikuun alussa. Saatan yhtäkkiä havahtua siihen, että mun ei tarvitsekaan valmistautua kotoa poislähtöön pitkää aikaa binderiin sulloutuen tai saatan iloita siitä miten helppoa on kun voi kävellä ja olla liikenteessä ihan niin kauan kuin oikeasti jaksaa, ei niin kauaa kuin jatkuva bindauskipu juuri ja juuri antaa myöten.</p><p style="text-align: center;">Samalla tässä on aika paljon kaikkea uutta, kaikkea niin ihanaa, että välillä musta tuntuu että pakahdun. Tuntuu, että haluaisin pysähtyä, kellua paidatta jossain veden pinnalla ja ajatella tätä kaikkea hyvän tovin vailla velvollisuuksia mistään muusta. Joskus mahdollisuuksia on pulpunnut jostain mielen syövereistä niin paljon, että niiden mukana on ollut vaikea pysyä ja kaikki on tuntunut ylitsevuotavalta. Ihanalta, mutta ylitsevuotavalta, ja se on joskus ollut aika paljon. Enkä halua että kukaan käsittää väärin; oon kokenut elämäni suurimpia onnentunteita ja aivan varmasti nauttinut siitä. Mutta niin mahtava kuin tämä matka onkin ollut, on vahvojen tunteiden, onnellistenkin, ryöpytyksessä oleminen omalla tavallaan uuvuttavaa.</p><p style="text-align: center;">Siksi olen iloinen siitä että aika kuluu ja sen myötä elämä tasaantuu. Ilo pirskahtelee arkipäiviin kun muistan työpaikalla lasten kanssa juostessa että voin oikeasti juosta ihan niin paljon kuin haluan tai kun vaihdan yöpaidan päälle iltaisin ja nukahdan käsi juuri oikealta tuntuvan rintakehäni päällä. Olen kiitollinen siitä että voin hengittää syvään eikä peiliin katsominen enää ahdista. Ihan viimeisten päivien aikana olen iloinnut erityisesti siitä, että kun kuljetan sormeani rintakehän pitkiä arpia pitkin, tunnen itseni tosi kokonaiseksi. Monta kertaa kuluneiden vuosien aikana oon miettinyt, miten mut pitää rikkoa, jotta mut voidaan korjata kasaan. Nyt mä vihdoin olen tässä.<br /><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXO6Dmj3NNPM6P0HAeepBB80l8NfDuO2jtC8t9byOUeQ2dzlYqs6MeVO7WAc1mwanXczBSpcDJPrl97r3-g6Y0aItheMs91smAstVY20rOI1jk7kD8vvku39J5JjDEvYVmN2c6hMuaktj8/s2048/IMG_4901+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXO6Dmj3NNPM6P0HAeepBB80l8NfDuO2jtC8t9byOUeQ2dzlYqs6MeVO7WAc1mwanXczBSpcDJPrl97r3-g6Y0aItheMs91smAstVY20rOI1jk7kD8vvku39J5JjDEvYVmN2c6hMuaktj8/w640-h426/IMG_4901+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJAyCTtwuQIgN_1dJDcnAKm3O2WEnbP8BKoB8tyqe9GKaVHHusWbGFcN5AjoW2mMBEcTAW2GTFPZ0hSax8VxnFLGbyKNR5_A95yDoWCVbyqz0BGzkzqYpgPQkls9gPJpTaPPfFT4i_MZlx/s2048/IMG_4911+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJAyCTtwuQIgN_1dJDcnAKm3O2WEnbP8BKoB8tyqe9GKaVHHusWbGFcN5AjoW2mMBEcTAW2GTFPZ0hSax8VxnFLGbyKNR5_A95yDoWCVbyqz0BGzkzqYpgPQkls9gPJpTaPPfFT4i_MZlx/w640-h426/IMG_4911+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijZpjd4hiMcDyvhl3WM6y3_R8FBKKUWDC-vbMLdTeV5GEq3ekB2ciGU9pIvTlb8lDIFYqGIm2uux2p0ewisIKi3NYK8kk7btvPRDmKC_ziTOzJ7E86KtRgHTKvicoKbIYxCbE_77gnBgJp/s2048/IMG_4912+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijZpjd4hiMcDyvhl3WM6y3_R8FBKKUWDC-vbMLdTeV5GEq3ekB2ciGU9pIvTlb8lDIFYqGIm2uux2p0ewisIKi3NYK8kk7btvPRDmKC_ziTOzJ7E86KtRgHTKvicoKbIYxCbE_77gnBgJp/w640-h426/IMG_4912+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEju6AzKEoZnImd658_US7seeyhHf9V5gDLnvhVJhv9N-9KVUcagE2zs-z_GSRjQwMbTOfOLM1HK9zcPFCC1IaH9Szwh5y6K4JNzgMaP0xZSigaHVPqnR2SJYvujR8iOZAeCkmPCNZsWN98a/s2048/IMG_4921+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEju6AzKEoZnImd658_US7seeyhHf9V5gDLnvhVJhv9N-9KVUcagE2zs-z_GSRjQwMbTOfOLM1HK9zcPFCC1IaH9Szwh5y6K4JNzgMaP0xZSigaHVPqnR2SJYvujR8iOZAeCkmPCNZsWN98a/w426-h640/IMG_4921+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilXvs2Nas8wYEqMhGXoBdOjmYjOdKhHCdDy5XrwoeVT1kQARxW1xddgXu38i3eLt8fRuQmXy4bL4Fl0XqfLpfqZSQO44LFgkV507ZgTgsREvJLHoa2EfFxF2PQvnMRTxAYH3O-A_qLCJtH/s2048/IMG_4922+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilXvs2Nas8wYEqMhGXoBdOjmYjOdKhHCdDy5XrwoeVT1kQARxW1xddgXu38i3eLt8fRuQmXy4bL4Fl0XqfLpfqZSQO44LFgkV507ZgTgsREvJLHoa2EfFxF2PQvnMRTxAYH3O-A_qLCJtH/w426-h640/IMG_4922+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div></div><p></p><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>jos voisin</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>karkaisin kaupungin taivaalle</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>vapaaksi olemaan totta</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>antaisin minuudelle äänen</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>uuden vihdoin löydetyn</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>keräisin kadonneet palaset</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>kasaisin niistä korjatun</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>näkisitkö silloin minut</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>kaikilta säröiltäni</i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i>näkisitkö minut </i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;">(Joonatan 01/2018)</div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><br /></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><br /></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><br /></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><br /></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><br /></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;"><br /></div><div style="background-color: white; font-family: Verdana, Geneva, sans-serif; font-size: 12.1px; text-align: center;">Mä kirjoitin tuon runon kolme vuotta sitten. Oikeesti, kolme vuotta. Ja nyt mä vihdoin olen tässä.</div>Joonatanhttp://www.blogger.com/profile/10970170316569604927noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-23625099943404400892020-12-27T01:44:00.002+02:002020-12-27T01:54:21.485+02:00Vuosi 2020<p style="text-align: center;"> Oon ottanut tavaksi tehdä postauksen jokaisen vuoden lopussa ja käydä vähän läpi kaikkea mitä vuoden aikana on ehtinyt tapahtumaan. Vuoden 2018 postauksen voitte lukea <a href="http://leimuksi.blogspot.com/2018/12/vuosi-2018.html" target="_blank">tästä</a> ja vuoden 2019 postauksen <a href="http://leimuksi.blogspot.com/2019/12/vuosi-2019.html" target="_blank">tästä</a>.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Tammikuu</b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIb6h9VDUqr0XnMA-yZgK4TM_xEk7HXn5Nn6_S2gNVFMLgejFc05uFqOjlHZsmzq-UOMPsGl54qRHXZ6uXqZxdneo_ZiBWztXSYox7LF2oaJDAwgBpDS_0i5VbXiDc4-_UMNlzf30LvM4/s1920/1.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIb6h9VDUqr0XnMA-yZgK4TM_xEk7HXn5Nn6_S2gNVFMLgejFc05uFqOjlHZsmzq-UOMPsGl54qRHXZ6uXqZxdneo_ZiBWztXSYox7LF2oaJDAwgBpDS_0i5VbXiDc4-_UMNlzf30LvM4/w640-h640/1.jpg" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;">Aloitin vuoden 2020 yksin kotona. Muistan ajatelleeni, että tästä vuodesta tulisi hyvä. Testot oli jo tuoneet paljon muutoksia, ja odotin innolla mitä lisää ne toisi tullessaan. Tiesin, että mun pitäisi vuoden alussa saada lähete mastektomiaan ja leikkauskin luultavasti olisi tämän vuoden aikana, minkä lisäksi odotin kovasti juridisen sukupuolen muuttumista. Olin varsin toiveikas.</p><p style="text-align: center;">Tammikuussa oon vielä käynyt koulussa Suomen toisella puolen lähiopetuksessa, ollaan koottu kotona antaumuksella palapeliä, aloitin tekemään sijaisuuksia päiväkodeissa, osallistuttiin Trasekin synttäribileisiin ja hankittiin uusi pyykinpesukone.</p><p style="text-align: center;">Prosessiin liittyen mulla oli viime tammikuussa tosielämävaiheen sairaanhoitajakäynti, ja blogin puolella oon tammikuussa pohtinut mm. tulevaisuutta ja perheellistymistä. Muistaakseni tammikuu oli ihan hyvä kuukausi, ja kuten sanottua niin olin toiveikas alkaneen vuoden suhteen.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Helmikuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjef96GdXzMNo7fn-jvfhdKScufdeq0Jt2nDjkmTLxrDEeBC_arKVtntx9ZpT5vwrLRmIGifXMMUVS2rWgfVmLUJCMY_ywtTKpduxkmAMaSYWMAf1gcN9U8mjDePOzxFammsNF6U4pUMDc/s1920/2.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjef96GdXzMNo7fn-jvfhdKScufdeq0Jt2nDjkmTLxrDEeBC_arKVtntx9ZpT5vwrLRmIGifXMMUVS2rWgfVmLUJCMY_ywtTKpduxkmAMaSYWMAf1gcN9U8mjDePOzxFammsNF6U4pUMDc/w640-h640/2.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Helmikuussa olin ollut tasan puoli vuotta testoilla, se tuntui jotenkin isolta virstanpylväältä. Oma peilikuva alkoi koko ajan tuntua paremmalta, mutta samalla kärsin välillä tosi valtavasta dysforiasta erityisesti mun rintakehään liittyen. Kävin jälleen koulussa ja ahdistuin siitä että voinko käyttää siellä miesten vessaa, mutta uskalsin (muualla oon kyllä käyttänyt miesten vessoja jo useamman vuoden ajan).</p><p style="text-align: center;">Jatkoin keikkatöiden tekemistä (ja tulin oikeinsukupuolitetuksi työkohteissa, mistä iloitsin valtavasti), kävin foniatrian poliklinikalla, sain lähetteen mastektomiaan ja kävin seurantakäynnillä hormonipolilla Tampereella, minkä jälkeen siirryin Tostran-geeliltä Nebidolle. Muistan olleeni aika väsynyt koko prosessiin, koska esim. mastektomialähetteen saamisesta sai taistella niin paljon. Tuntui ettei vaan enää jaksa ainaista epävarmuutta, itsensä perustelemista ja sitä että oma elämä on muiden käsissä.</p><p style="text-align: center;">Helmikuussa oli myös mun ja Samuelin vuosipäivä, ja käytiin sen kunniaksi Tallinnassa. Vielä ehdittiin ennen koronarajoitusten voimaanastumista. Ai joo ja helmikuussa julkaistiin myös Antti Tuiskun Valittu kansa -albumi, josta tuli mun koko vuoden kuunnelluin levy ja joka merkitsi (ja merkitsee) mulle hirveän paljon.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Maaliskuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg22BtEy0ZEIlXAB7Qg-oQbUrPJD31zFQKo0Xmg2r4cod6diZlkvMVXExdmY0ZW6QDO39sGThQYlL1YBFH__acdl4cDwZR1v7A7RU8Mqld1YQB8uFo5gYViy1DSm0PtJcp9vPb6W91Do2o/s1920/3.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg22BtEy0ZEIlXAB7Qg-oQbUrPJD31zFQKo0Xmg2r4cod6diZlkvMVXExdmY0ZW6QDO39sGThQYlL1YBFH__acdl4cDwZR1v7A7RU8Mqld1YQB8uFo5gYViy1DSm0PtJcp9vPb6W91Do2o/w640-h640/3.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Maaliskuussa iloitsin suunnattomasti siitä, että sain postissa ajan mastektomian esikäynnille huhtikuun alkuun. Pian tuo esikäynti kuitenkin jouduttiin peruuttamaan korontavirustilanteen takia. Mua helpotti silti tieto, että mulle oltiin varattu käyntiaika ja uuden ajankin pitäisi olla kuitenkin mahdollisimman pian. Koronarajoitukset kiristyi muutenkin, ja me vietettiin pitkälti aikaa Samuelin kanssa kotona kahdestaan. Tein aika paljon koulujuttuja, katsoin Netflixiä ja pelastin The Sims 4:sta.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Huhtikuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-V50OD5VkZZFwcUWNUmF7mW4mBx5tSvCEY2l5OXlvqpsm0P-eM-gCtTnalSqjMwtC9Hejy9Ul0x0MRNC3faD8VZ0BP2WAqZjl4XrmCvyHuwiy4aAuUcJVTKGc9wkcsE5K7hob09u5-3c/s1920/4.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-V50OD5VkZZFwcUWNUmF7mW4mBx5tSvCEY2l5OXlvqpsm0P-eM-gCtTnalSqjMwtC9Hejy9Ul0x0MRNC3faD8VZ0BP2WAqZjl4XrmCvyHuwiy4aAuUcJVTKGc9wkcsE5K7hob09u5-3c/w640-h640/4.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Huhtikuussa mun hiukset oli kasvaneet niin paljon että sain ne ponnarille! Nautin siitä että ulkona oli keväistä sekä siitä että oli lupa linnoittautua kotiin, se oli jotenkin tavallaan helpottavaa, koska oma ahdistus omasta kehosta oli niin hirveää. Samalla oli kyllä ikävä rakkaita ihmisiä, erityisesti äitiä jota en nähnyt useampaan kuukauteen. Edelleen pelastin Simsiä, katsoin Netflixiä, kuuntelin Antti Tuiskua, soitin ocarinaa, kävin koiralenkeillä, opiskelin ja päivystin Sekasin-chatissa aika paljon. Huhtikuussa oltiin oikeasti lähinnä kotona eikä tehty ihan hirveästi mitään. Kauppareissut oli viikkojen kohokohtia. </p><p style="text-align: center;">Onnekseni sain myös maaliskuun lopussa tietää uuden mastektomian esikäyntiajan; se olisi toukokuussa. Helpotti kun tiesi että se lähestyi, vaikka maailman tilanteen vaikutuksista mihinkään ei oikein voinutkaan olla varma. </p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Toukokuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDCYKqwOxWc8bPpRPvMqMZN5t1YJxb6XiO6paTZSk0rc31yrnLzdUZ4SNnrTh4TWUIJcXr9qy3qiagGC1Jn5IsFhuBxaxEoOUIXV3QFPoEcwkqysjoWsWad-NQvba_UvKBCKB3l-DDhxk/s1920/5.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDCYKqwOxWc8bPpRPvMqMZN5t1YJxb6XiO6paTZSk0rc31yrnLzdUZ4SNnrTh4TWUIJcXr9qy3qiagGC1Jn5IsFhuBxaxEoOUIXV3QFPoEcwkqysjoWsWad-NQvba_UvKBCKB3l-DDhxk/w640-h640/5.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Toukokuussa sain kutsun mun viimeiselle käynnille transpolille, minkä lisäksi täyttelin viimeisiä kyselyitä samaiseen paikkaan, tuntui juhlalliselta. Sain masennustestistä ennätyksellisen alhaiset pisteet. Mulla oli myös mastektomian esikäynti toukokuun puolivälissä (ja samalla myös diagnoosin saamisesta tuli kuluneeksi vuosi), mikä oli tosi hyvä kokemus ja lähdin sieltä tosi hyvällä fiiliksellä pois. Jäin toiveikkaana odottamaan mastektomiaa ja yritin alkaa pudottamaan painoa, koska lääkäri suositteli sitä.</p><p style="text-align: center;">Olin toukokuussa ollut 9kk testoilla, ja tein sen kunniaksi videon TikTokiin, johon olin rekisteröitynyt paria viikkoa aikaisemmin, lähinnä seuraillakseni siellä muutamaa tuttua. Video saikin yllättäen ihan älyttömän suosion, ja yli 400 000 näyttökertaa. Yllätyin vihapuheen määrästä, mutta toisaalta myös positiivisten kommenttien tulvasta.</p><p style="text-align: center;">Muistan, että toukokuussa mulla oli varsin onnellinen olo. Mastektomian esikäynti meni hyvin, tunsin itseni energiseksi, oli valoisaa ja kesä oli tulossa, koronarajoituksia saatiin kesällä vähän löyhennettyä ja elämä tuntui normaalimmalta kuin pitkään aikaan. Pääsin tapaamaan äitiäkin monen kuukauden jälkeen.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Kesäkuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizXT-BUjx7foVzB2k8XVUjlX-_Y7e-EH-J-AXtYApPM8aPy0GimpGlW9ZshXTyVGGO2wIAjnBSETOTURovqXgjOxQXaLoFqqKUNeDgRHElgspq3NqkDna3Nw_akMpQh4Aj0KfoMBDhq34/s1920/6.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizXT-BUjx7foVzB2k8XVUjlX-_Y7e-EH-J-AXtYApPM8aPy0GimpGlW9ZshXTyVGGO2wIAjnBSETOTURovqXgjOxQXaLoFqqKUNeDgRHElgspq3NqkDna3Nw_akMpQh4Aj0KfoMBDhq34/w640-h640/6.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Kesäkuun alussa mun TikTok-videosta tehtiin juttu Iltasanomiin. Lisäksi mulla oli viimeinen transpolikäynti luultavasti koskaan, tosin se oli etänä, mutta silti. Sen käynnin yhteydessä mut kirjattiin ulos transpolilta ja mun paperit laitettiin eteenpäin Tampereen transpolille second opinionia varten, jotta juridisen sukupuolen vaihtaminen mahdollistuisi.</p><p style="text-align: center;">Kesäkuussa mä myös jotenkin tavallaan iloitsin lämpimistä keleistä, vaikka yleensä kesät on olleet mulle binderin kanssa aika tuskaan. Tavallaan oli nytkin, mutta jotenkin mun olo oli testojen myötä kuitenkin niin hyvä, että nautin kesästä ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Juhannus vietettiin Samuelin lapsuudenkodissa, ja se olikin meidän oikeastaan ainoa pidempi kesäreissu ja tuli kyllä tarpeeseen. Myin myös mun parvisängyn ja hankittiin tilalle ihan tavallinen sänky, osittain mun mastektomiaa ajatellen.</p><p style="text-align: center;">Vaikka kesäkuu oli aika hyvä, niin muistan myös kärsineeni jotenkin valtavasta vähemmistöstressistä. Palkon uudet hoitosuositukset julkaistiin ja lisäksi myös Pride oli siirretty. Olin taas aika väsynyt, mutta osallistuin mielenosoitukseen transterveydenhuollon puolesta.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Heinäkuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwXTAoQmpSW0h25I_BoyK6uPD_K_6JXlYlsLEZe_ATGlyH5_ue9BmjMb_s0UtsF8ALxkL5ITKYtCcbiaAMA-jKEFWJyeiHV0e-C1t18ptcAJ1FiB7DPzqjn43gSUntn_z1fJRZ_BcaQbo/s1920/7.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwXTAoQmpSW0h25I_BoyK6uPD_K_6JXlYlsLEZe_ATGlyH5_ue9BmjMb_s0UtsF8ALxkL5ITKYtCcbiaAMA-jKEFWJyeiHV0e-C1t18ptcAJ1FiB7DPzqjn43gSUntn_z1fJRZ_BcaQbo/w640-h640/7.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Yksi heinäkuun suurimmista ja kivoimmista jutuista oli se, että ostin itselleni riippumaton vähän sattumalta. Loppukesän mä sitten riippumattoilinkin tosi paljon, tein paljon päiväretkiä ympäri Helsinkiä, usein meren rannalle, otin eväät mukaan ja riipuin jossakin päivän. Se oli ihanaa, juuri sitä mitä kesältäni kaipaankin. Sain jotenkin aikaa ajatella, mutta samalla myös hetkeksi päästää irti kaikista vaikeista tunteista.</p><p style="text-align: center;">Heinäkuun lopussa mä myös matkustin taas Tampereelle ja mulla oli second opinion -aika, joka tarkoitti sitä, että mun juridinen sukupuolenkorjaus pääsi vihdoin etenemään. Kärsin heinäkuussa myös aika pahoista bindauskivuista ja jumeista, mikä harmitti kovasti kun olisin halunnut vaan kävellä paikasta toiseen koko ajan ja olla menossa, mutta kivut rajoitti elämää.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Elokuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjju1HVORveCzfIVf4N1BRBidP-XfYgUIqLE2dKL7JkHfpccG5D9Xx-b7ScMLqirwg1T0i1MNtgziloY3p12cBRpSDS2zsFv24TzFopdHAhTAr8gESnxuXTjMoaIRig7BDr97g4j18KXDI/s1920/8.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjju1HVORveCzfIVf4N1BRBidP-XfYgUIqLE2dKL7JkHfpccG5D9Xx-b7ScMLqirwg1T0i1MNtgziloY3p12cBRpSDS2zsFv24TzFopdHAhTAr8gESnxuXTjMoaIRig7BDr97g4j18KXDI/w640-h640/8.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Elokuun suurin juttu oli varmasti se, että me mentiin Samuelin kanssa kihloihin. Lisäksi sain vihdoin postissa paperit jotka saatoin kiikuttaa maistraattiin juridisen sukupuolen vahvistamista varten. Samalla vaihdoin mun kutsumanimen Joonataniksi virallisesti. Myös mun ystävä entiseltä kotipaikkakunnalta kävi meillä kylässä ja vietettiin kivoja päiviä turisteina Helsingissä. Elokuun lopussa yksi meidän koirista jouduttiin myös lopettamaan.</p><p style="text-align: center;">Elokuussa mä olin myös mukana Translasten ja -nuorten perheet ry:n kesäleirillä, ja se oli aivan ihana ja tärkeä kokemus. Saman viikonlopun aikana huomasin myös, että mun hetu on vihdoin vaihtunut ja pääsin iloitsemaan siitä että mun sukupuoli oli vihdoin myös juridisesti mies!</p><p style="text-align: center;">Elokuussa tuli myös täyteen vuosi testoilla, ja kävin poliisiasemalla hakemassa uutta passia, minkä sainkin, mutta vain loppuvuodeksi, koska tajusin olevani asevelvollinen. Päätin silloin, että voisin haluta hakeutua siviilipalvelukseen.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Syyskuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiB6mfp913akaKFrMWViPNHnbsT_pwBCBeIhmnXrhyphenhyphens-zijg3AJfgE7kb81WkEECVZnfed37PGX0U4CA-Vj7t6DkBxZTdaXBmCQwsbnjxusDRMewaj-5krOpYcgibs0HBNUOwpyIpuP-mQ/s1920/9.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiB6mfp913akaKFrMWViPNHnbsT_pwBCBeIhmnXrhyphenhyphens-zijg3AJfgE7kb81WkEECVZnfed37PGX0U4CA-Vj7t6DkBxZTdaXBmCQwsbnjxusDRMewaj-5krOpYcgibs0HBNUOwpyIpuP-mQ/w640-h640/9.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Pridet oli siirretty kesäkuulta syyskuulle, mutta mä en osallistunut ihan hirveästi mihinkään. Vastailin kuitenkin kysymyksiin yhdellä Yle oppimisen instatilillä ja se oli mukavaa ja tuntui tärkeältä. Lisäksi vietettiin Pride-lauantaita pienellä porukalla meillä kotona, ja se oli myös tosi kivaa ja tärkeää.</p><p style="text-align: center;">Syyskuussa tuli kuluneeksi 12 viikkoa mun edellisestä Nebido-pistoksesta, koska pistoväliä säädettiin, ja sen kyllä huomasi. Siinä syyskuun puolenvälin tienoilla mun mieliala meni niin pohjamutiin, etten muista milloin se on ollut niin pohjalla. Olin ihan kauhuissani ja musta oikeasti tuntui että en selviä siitä, vaikka totta kai selvisin. Mitään pahaa ei varsinaisesti tapahtunut, mutta luulen että mun testotasot oli niin matalalla että oli jotenkin vaikea selvitä mistään.</p><p style="text-align: center;">No, selvisin kuitenkin, mutta en muista milloin mulla olisi ollut yhtä ankeaa syntymäpäivää kuin tänä vuonna. Onnistuin kuitenkin täyttämään 28 vuotta päivän vaikeudesta huolimatta. </p><p style="text-align: center;">Syyskuu sisälsi vielä hetumuutokseen liittyvien paperiasioiden hoitamista esim. pankissa ja HSL:llä. Lisäksi mun kirurgi soitti mastektomiaan ja painonpudotukseen liittyen mulle ja lupaili, että saisin tietää mun leikkausajan ihan pian!</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Lokakuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivIF_-x3b07es59B2IIbxDcTcRR0SyxYIHJ5ZB1qx38a_Vn_sqBIlNgH4dJRNPo57YfGEw5U3_VxFm4JbOD7A79ujTJIjqw0iMVZDeyTM_N_1iEKGyKMVphOwRm_P1srMO4hx9n4Q7lps/s1920/10.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivIF_-x3b07es59B2IIbxDcTcRR0SyxYIHJ5ZB1qx38a_Vn_sqBIlNgH4dJRNPo57YfGEw5U3_VxFm4JbOD7A79ujTJIjqw0iMVZDeyTM_N_1iEKGyKMVphOwRm_P1srMO4hx9n4Q7lps/w640-h640/10.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Ja lokakuun alussa mä sitten vihdoin sainkin sen leikkausajan; se olisi jo lokakuun lopussa, 29.10.! Olin aivan innoissani ja ihmeissäni, tuntui uskomattomalta. Mun oli kyllä vaikea uskoa, että leikkaus todella toteutuisi vaikka mulla oli nyt jo päivämääräkin tiedossa. Lokakuu oli mulle aika vaikea. Vaikka odotin leikkausta innoissani, mua pelotti ettei leikkaus toteutuisikaan. Lisäksi kävin läpi varsin värikkään skaalan tunteita ja mitä omituisimpia ajatuksia ja pelkoja leikkaukseen liittyen lokakuun aikana. Mulla oli myös aika paljon ongelmia syömisen kanssa, halusin laihtua niin paljon kuin mahdollista ennen leikkausta, koska mä todella pelkäsin ettei mua leikattaisi jos en olisi laihduttanut riittävästi.</p><p style="text-align: center;">Ja lokakuun lopussa mut sitten vihdoin leikattiin. Kaikki meni hyvin, leikkauspäivä oli tosi hyvä kokemus ja pääsin samana päivänä pois sairaalasta ja seuraavana päivänä matkustettiin Tampereelta kotiin. Mun koko maailma muuttui ja olin maailman onnellisin!</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Marraskuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgI_im408IMgcKbfPdQG8sP3WiiZbgfkUQdl50TX0xA0M8p-FU3I9wqf-Cz3cwP75L_yWhdoc4cozPWeGP57SzE8Vk_yFech5gZA9bM8LqVdFwWRI_K5uMSkYZmfzZmufHHWhpAZZirhFs/s1920/11.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgI_im408IMgcKbfPdQG8sP3WiiZbgfkUQdl50TX0xA0M8p-FU3I9wqf-Cz3cwP75L_yWhdoc4cozPWeGP57SzE8Vk_yFech5gZA9bM8LqVdFwWRI_K5uMSkYZmfzZmufHHWhpAZZirhFs/w640-h640/11.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Marraskuu oli mun sairaslomakuukausi. Olin varsin väsynyt leikkauksen jälkeen, mutta äärettömän onnellinen ja tyytyväinen. Mulla oli tosi hyvä olo, dysforia oli kadonnut, ei ollut kipuja ja toipuminen sujui hyvin. Nukuin aika paljon ja makoilin kotona, mutta kävin mä myös kävelyillä ystävän kanssa ja Samuelin mukana lenkittämässä koiria.</p><p style="text-align: center;">Yllätyin siitä miten reipas mä leikkauksen jälkeen olin, miten hyvin handlasin kaikki haavanhoitoon ja muutenkin toipumiseen liittyvät jutut ja miten hyvä mun saattoikin olla omassa kehossani. Marraskuu oli tosi hyvä, vaikka koronarajoitukset taas alkoikin kiristymään.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Joulukuu</b></p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgwrDYbKdxnP1Lhsqjmc2OX8HTVaLVSZ70qUgJcuhezLUsCsao351cTp3_an5CHseN6juWM38qa28syCv2YKPEm8AO9ojkrNFrOFxVWaKAdFTAyRnKkQbhvmWuUKjUDuQV1I8h-C0EecV8/s1920/12.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgwrDYbKdxnP1Lhsqjmc2OX8HTVaLVSZ70qUgJcuhezLUsCsao351cTp3_an5CHseN6juWM38qa28syCv2YKPEm8AO9ojkrNFrOFxVWaKAdFTAyRnKkQbhvmWuUKjUDuQV1I8h-C0EecV8/w640-h640/12.jpg" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Ja sitten joulukuu... Mun sairasloma loppui marraskuun lopussa, mutta oon ottanut joulukuussakin aika rauhallisesti. Oon edelleen ihan valtavan iloinen mun rintakehästä ja mun kehosta, kauhean häkeltynyt siitä että selvisin leikkauksesta noin hyvin ja ihmeissäni että se ylipäätään tapahtui.</p><p style="text-align: center;">Saatiin joulukuussa meidän kämppiksen kanssa saunavuoro, mä sain uuden työpaikan ensi kevääksi ja lisäksi käytiin tässä kuussa myös Samuelin lapsuudenkodissa kylässä. Jouluksi mä tulin takaisin pääkaupunkiseudulle mun äidin ja veljen kanssa.</p><p style="text-align: center;">Joulukuussa oon ehkä käynyt läpi aika paljon vaikeitakin pintaan nousseita tunteita. Uskon, että kun mastektomiakin on nyt ohi, on mun mielellä taas ihan eri tavalla mahdollisuus käsitellä muitakin asioita. Se on ollut yllättävää.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjm3jLIRrfs_y1Wm0IBxP9wP_wkoVxLvIu84OrNf0so_Csf5YYIW8a_XMHXxUpPyr9XnsjHYYzxOs4F8UGM3D08ARr1xWSgvZUgWk6na4ZwUgMgQ4t0DiQ-SqUwhHoXlD8qRyKYf1pfew0/s2048/IMG_4642+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1365" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjm3jLIRrfs_y1Wm0IBxP9wP_wkoVxLvIu84OrNf0so_Csf5YYIW8a_XMHXxUpPyr9XnsjHYYzxOs4F8UGM3D08ARr1xWSgvZUgWk6na4ZwUgMgQ4t0DiQ-SqUwhHoXlD8qRyKYf1pfew0/w426-h640/IMG_4642+%25E2%2580%2593+kopio+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="426" /></a></div><p style="text-align: center;">Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut ihmeellinen. Muistan vuosi sitten ajatelleeni, että jos tänä vuonna pääsen mastektomiaan ja saan mun juridisen sukupuolen muutettua niin oon aivan valtavan onnellinen. Nyt olen vähän ihmeissäni siitä, että nuo kaksi aivan valtavaa asiaa toteutui ja kaikki meni niin hyvin. Näiden asioiden lisäksi ihan valtavan suuri ja tärkeä juttu oli toki myös se että me mentiin Samuelin kanssa kihloihin. Olen niin onnellinen että mulla on vierelläni ihminen jonka kanssa mun on näin hyvä olla.</p><p style="text-align: center;">Totta kai vuosi 2020 oli aika uskomaton, erilainen kuin mikään muu koskaan, ja totta kai mulla on ikävä normaalia elämää, sitä että saa tehdä normaaleita asioita, reissata ja halata ystäviä esimerkiksi. Toisaalta musta tuntuu, että tämä vuosi on tietyllä tavalla ollut myös mun elämän paras, koska mun ei ole vielä koskaan elämässäni ollut näin hyvä olla. Etenkin mastektomia on helpottanut mun oloa ja elämää niin paljon etten osaa edes laittaa sitä sanoiksi. Mun elämä muuttui sen myötä kokonaan.</p><p style="text-align: center;">On jotenkin vaikea ajatella, mitä ensi vuonna tapahtuu. Maailman tilanne tietenkin elää koko ajan, minkä lisäksi mä oon aloittamassa reilun viikon päästä kokopäivätyöt ensimmäistä kertaa vuosiin, mulla on helmikuussa kutsunnat ja toivon mukaan myös valmistun koulusta nyt alkavana vuonna. Toivotan vuoden 2021 tervetulleeksi oikein mielelläni. Mulla on sellainen olo, että mun elämä on vihdoin hyvää, mun näköistä ja turvallista. Mun on vihdoin hyvä olla itsessäni ja elämässäni.</p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-62913814249835602232020-12-01T12:47:00.001+02:002020-12-01T12:47:04.024+02:00Vertailukuvia <p style="text-align: center;">Viime päivinä on tullut tehtyä pari vertailukuvaa ja ajattelin, että miksipä en jakaisi näitä täälläkin. Ensimmäisen tein yhteen Facebookin vertaistukiryhmään, kun ihmiset jakoi siellä kuviaan ennen testoja ja nykytilanteessa. Olin iloinen kun löysin noin samankaltaisen kuvan. Koska kyllähän mut nyt selkeästi samaksi ihmiseksi tunnistaa. Ja silti muutos on ainakin mun mielestä varsin suuri.</p><p style="text-align: center;">Jotenkin sitä ehkä itse näkee näissä kuvissa myös kaiken sen mitä siellä taustalla on ollut. Mikä elämäntilanne on tuon ensimmäisen kuvan ottamisen aikaan ollut, missä oon prosessini suhteen tuossa mennyt jne. Tuntuu uskomattomalta katsoa tuota minua.</p><p style="text-align: center;">Tuo kuva on siis otettu keväällä 2018. Olin käynyt muutamia käyntejä transpolilla ja olin muuttamassa Helsinkiin. Olin tosi iloinen siitä että olin oivaltanut kuka olin ja että prosessi transpolilla eteni, mutta samalla voin tosi huonosti, kehodysforia oli pahaa ja mun oli usein tosi vaikea ja paha olla. Edessäpäin oleva tie näytti raskaalta ja pelottavan pitkältä. Onneksi en silloin tiennyt miten raskas ja pitkä se olisi. Tunnen valtavaa suojelunhalua ja sympatiaa tuota "vanhaa minää" kohtaan. Totta kai mä olen sama ihminen edelleen, mulla on samat arvot, kiinnostuksenkohteet ja luonne, mutta samalla musta tuntuu että niin paljon on vaan muuttunut.</p><p style="text-align: center;">Ja tuo toinen kuva sitten. Se on otettu viime viikolla, ihan vaan koska ulkona oli hyvä valo ja halusin uuden profiilikuvan Facebookkiin. Sen lisäksi että musta on ihanaa nähdä mun parta ja miehistyneet kasvonpiirteet, niin musta on ihanaa myös tajuta että niin, tuo oikeasti vihdoin olen minä. Joku sellainen rauha ja onnellisuus paistaa mun silmistä. Oon sanonut tätä varmasti paljon viime aikoina, mutta jotenkin on vaan uskomattoman helpottavaa, kun vihdoin tiedän, että vaikka mitä tapahtuisi, niin tätä kuka ja mitä mä olen ei enää viedä multa pois. Mulla on pysyvästi parta, pysyvästi matala ääni, testosteronikorvaushoito joka jatkuu läpi elämän, litteä rintakehä ja mun juridinen sukupuoli on mies. Tämä prosessi ja mun matka omaksi itsekseni on ehdottomasti suurin asia jota koskaan olen saavuttanut. </p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5mTA6_TDUsQqT4hEFeCbyhFQjgUQq0SEfVc75pjGRNf5d77smFC50hUQukA5fR8iyeIP7jwuQ0wj5549oLI5eb9HwuGj3dJq0gFKYzZIgGosC0r4FxCfS9Mf36E3D-mOk09d27X9DfRc/s2048/inCollage_20201128_014410774.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1151" data-original-width="2048" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5mTA6_TDUsQqT4hEFeCbyhFQjgUQq0SEfVc75pjGRNf5d77smFC50hUQukA5fR8iyeIP7jwuQ0wj5549oLI5eb9HwuGj3dJq0gFKYzZIgGosC0r4FxCfS9Mf36E3D-mOk09d27X9DfRc/w640-h360/inCollage_20201128_014410774.jpg" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;">Ja sitten taas vaihteeksi vähän partakuvia. :D</p><p style="text-align: center;">Instagram muistutti mulle lauantaina tasan vuotta aikaisemmin otetusta partakuvasta. Olin silloin ollut kolme kuukautta testoilla, ja olin tosi iloinen siitä miten paljon mun parta oli lähtenyt kasvamaan. Ja siis olihan se oikeasti huikea siihen nähden että olin ollut vasta kolme kuukautta testoilla. Mun partahan toki kasvoi jo ennen testoja, en edelleenkään tiedä miksi, joten sillä oli kyllä aika hyvä pohja lähteä kasvamaan heti kun aloitin testot.</p><p style="text-align: center;">Alapuolella on sitten lauantaina otettu kuva. Vartavasten parrasta salamalla otettu kuva tekee siitä toki ehkä vähän tuuheamman näköisen kuin mitä se on muissa kuvissa/oikeassa elämässä, mutta toisaalta niinhän tuo edellinenkin kuva on otettu salamalla, joten sikäli nämä on kyllä ihan vertailukelpoiset.</p><p style="text-align: center;">Ja siis joo... Huh! Vähänkö mulla on partaa! Ja oon siitä vaan niin onnellinen! (ei muuta sanottavaa... :D)</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEire7MT1t9OPGNZw_4XWSp5fMEgy8nJ5I-qBKL-K0Kr0k7fL45J4tXXj6z3PyFfDH9n2-YaE6dRxHHhNTpzqYyFG8ZeVSDY0j9mk2KvoZIvUTmnSKakSEqYMPDiCPmXTzUQk-OYCBiZmU4/s2048/inCollage_20201129_025526104.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1638" data-original-width="2048" height="512" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEire7MT1t9OPGNZw_4XWSp5fMEgy8nJ5I-qBKL-K0Kr0k7fL45J4tXXj6z3PyFfDH9n2-YaE6dRxHHhNTpzqYyFG8ZeVSDY0j9mk2KvoZIvUTmnSKakSEqYMPDiCPmXTzUQk-OYCBiZmU4/w640-h512/inCollage_20201129_025526104.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Se täytyy kyllä vielä sanoa kuitenkin, että vaikka mun parta tässä kuvassa näyttää varsin tummalta, niin viimeksi taas tänään Samuel huomautti mulle miten mun parta selkeesti on muuttumassa punaiseksi. Mikä on ihan hassua, miten se voi vaan muuttua tummanruskeasta punaiseksi yhtäkkiä!? Mun pikkuveljellä on kyllä tosi hieno ja tuuhea tummanpunainen parta, mutta silti. Toisaalta on meillä kai aika samanväriset hiuksetkin, joten ei tuo nyt ehkä liene kovin ihme.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Jännä kyllä nähdä millainen mun parta on esim. kahden tai kolmen vuoden päästä, kun se nyt jo reilun vuoden testoillaolon jälkeen on näin upea. Tai siis mun mielestä se on varsin upea.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Oon tosi iloinen siitä että oon lähtenyt taltioimaan prosessiani kuvien ja videoiden (ja toki tekstin) muodossa. On hienoa nähdä oma matkansa näin konkreettisesti, vaikka samalla haluankin muistuttaa, että tällaiset ennen-jälkeen -tyyppiset kuvat on tosi pieni osa kokonaisuutta, ja oikeasti prosessihan nimenomaan tarkoittaa sitä, ettei kukaan vain "muutu" joksikin, vaan asiat tapahtuu varsin hitaasti ajan saatossa. Niin kuin varmasti jokainen tietääkin, mutta jotenkin tuntuu silti tärkeältä mainita tääkin asia, kun helposti sitä itsekin vaan antaa kuvan että ensin oli näin ja sitten oli näin, vaikka todellisuudessa välissä on kulunut aikaa ja on käyty läpi tosi raskas prosessi omaksi itseksi ja siihen miten asiat tällä hetkellä on.</div><p></p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-56516375316726945382020-12-01T01:55:00.000+02:002020-12-01T01:55:03.740+02:00Kuukausi mastektomiasta <p style="text-align: center;"> Melkein vaikea uskoa, mutta mastektomiasta tuli 29.11. eli sunnuntaina kuluneeksi tasan kuukausi. Siinä missä musta edelleen tuntuu että tällainenhan mun keho on aina ollut, niin samalla en voi uskoa että leikkauksesta todella on jo kuukausi tai oikeastaan että se ylipäätään on ohi. Käyn edelleen aika usein päässäni läpi leikkauspäivää ja sen tapahtumia, ja se tuntuu melkein kuin joltain unelta. Oon nähnyt unia mastektomiasta niin paljon viime vuosien aikana, että tavallaan tuo leikkauspäivä välillä tuntuu vaan yhdeltä niistä. Ainiin, paitsi että mulla on vihdoin litteä rintakehä!</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8c9xUPjhdAgD5i15G7Kn4g0J19y9WgKisC5LN9TPUo9dLbnksMCcJi__O2pHgjTD9iISiAbHKrG7nxxCWXjoUxZPMrs9-nkDhwURY4xmQIkEq8svC42SWF20Ndg07wnFtS8z_Igq6ZFQ/s2048/IMG_4729+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1384" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8c9xUPjhdAgD5i15G7Kn4g0J19y9WgKisC5LN9TPUo9dLbnksMCcJi__O2pHgjTD9iISiAbHKrG7nxxCWXjoUxZPMrs9-nkDhwURY4xmQIkEq8svC42SWF20Ndg07wnFtS8z_Igq6ZFQ/w432-h640/IMG_4729+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="432" /></a></div><p style="text-align: center;">Paraneminen on edelleen sujunut hyvin, oikeastaan oon vähän yllättynyt vieläkin siitä miten hyvin kaikki on mennyt. En oikeestaan voi sanoa, että paranemisessa olisi ollut minkäänlaisia ongelmia tai takapakkia. Mun olo oli heti leikkauspäivästä lähtien tosi hyvä, yllättävänkin hyvä. Toki nyt jälkikäteen katsottuna voi sanoa, että olihan se olo silloin heti leikkauksen jälkeen jollakin tapaa varsin kummallinen. Tai en oikein osaa kuvailla sitä, koska ei mua missään vaiheessa ole sattunut eikä mulla ole ollut kipuja, mutta ei mun olo missään nimessä normaalikaan ole ollut.</p><p style="text-align: center;">Ehkä helpointa olisi kuvailla mun oloa ja paranemista niin, että alussa tuntui että piti olla ihan äärimmäisen varovainen. Vaikka missään vaiheessa mikään ei varsinaisesti sattunutkaan, niin oma keho kertoi kuitenkin että nyt pitää ottaa varovaisesti, nyt pitää tehdä mieluummin vähemmän kuin enemmän ja nyt ei edes kokeilla omia rajoja. Ennen leikkausta mietin, osaisinko mä ottaa tarpeeksi rauhallisesti ja mistä sitten tietäisin että mikä on liikaa tai mihin mä pystyn, mutta vaikka en mielestäni ole missään vaiheessa vienyt kehoani äärirajoille, niin oon kuitenkin hyvin vahvasti tuntenut mikä on ok ja mikä ei, mihin pystyn ja mihin en.</p><p style="text-align: center;">Tällä hetkellä mun olo on siis tosi hyvä. Kun leikkauksesta oli kulunut kuukausi, sain jättää tukitopin käyttämisen pois öisin kokonaan ja päivisin sitä tulee pitää jos tekee jotain fyysisesti vähän raskaampaa. Ihan tarkkaa ohjetta tästä ei ollut, että mikä sitten on sitä fyysisesti raskaampaa, mutta toistaiseksi oon pitänyt tukitoppia jos lähden pois kotoa tai jos esim. siivoan. Kotona hengaillessa ja yleensä ruokaa laittaessa en ole tukitoppia nyt enää pitänyt. On vapauttavaa olla ilman sitä, mutta vielä viikko-pari sitten en olisi voinut kuvitellakaan!</p><p style="text-align: center;">Myös haavat on lähteneet hienosti parantumaan, ne toki tulee olemaan teippien alla vielä seuraavat viisi kuukautta. Noin kerran viikossa oon nyt vaihtanut teipit, ne alkaa olla yleensä siinä vaiheessa varsin irtoilevat ja sen näköiset että ne kyllä tekee mielikin vaihtaa. Oon todennut helpoimmaksi ottaa ne irti suihkussa, sillä vaikka ne on joistakin kohdista selkeästi irti ja repsottaa, joistakin kohdista ne on aika tiukasti kiinni. Aluksi mua ehkä vähän sattui leikkaushaavoihinkin teippien irrottelu, mutta nyt kipeää tekee lähinnä niiden irti nyhtäminen rintakarvoista...</p><p style="text-align: center;">Laitan tähän alle vielä kuvan jonka otin muistaakseni viime torstaina tai perjantaina kun irrottelin teipit. Kuten näkyy, myös teippien jättämät liimajäljet alkaa olemaan siedettävämmissä rajoissa. Aluksi tuntui, että teipit jätti ihoon ihan hirveästi liimaa, mutta nyt jostakin syystä tilanne on vähän helpottanut. Onneksi! Tai en mä tiedä onko sillä oikeasti mitään merkitystä kuinka paljon teippien jättämiä jälkiä siellä teippausten alla on, mutta kivempi nyt kuitenkin että alue pysyy edes jotakuinkin siistinä.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMFWLddxSPkJWL6LxjzrHS7lIrrRpZCt-MK9mr50gs42ixGxuiNVUWNRBVBbE2EzhsJxEZKwBlTmTgyyb-UVNB8yQLaLJPR_JcofDlBXYzU891v3XeFafY1DgDiG2HLFkiWsxQqMsWVCc/s2048/1606476298918.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMFWLddxSPkJWL6LxjzrHS7lIrrRpZCt-MK9mr50gs42ixGxuiNVUWNRBVBbE2EzhsJxEZKwBlTmTgyyb-UVNB8yQLaLJPR_JcofDlBXYzU891v3XeFafY1DgDiG2HLFkiWsxQqMsWVCc/w640-h480/1606476298918.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Nännien paranemisesta vielä muutama sananen. Kuten näkyy, niin mustat ruvet on irronneet nänneistä, vihdoin! Ne on lähteneet siis itsestään pois suihkussa, mutta välillä oon onnistunut ohimennen pyyhkeellä myös saamaan irti jonkun pienen palasen, mikä ei ehkä oo ollut hirveän hyvä, koska yleensä alta on sitten tullut vähän verta (siis ehkä tippa), ja päälle on tullut uusi rupi. Tällä kertaa kuitenkin aika normaalin värinen, ei sellainen ihan pikimusta kuten aiemmin. Nyt molemmissa nänneissä on kuitenkin enää ihan pienet ruvet, joiden uskon irtoilevan omia aikojaan, luultavasti melko pian. Hienosti nännit on kuitenkin parantuneet. Tuntoa niissä ei kyllä ole, mutta sen palautumisesta nyt ei muutenkaan ole takeita, tai sitten se voi ajan saatossa palautua ihan jonkin verrankin. Muutoin rintakehässä aika hyvin on kyllä tunto, mutta etenkin vasemmalla puolella nännin vieressä (kainalon puolella) on tunnoton kohta, jonka koskeminen tuntuu tosi hassulta, oikeastaan vähän epämiellyttävältäkin. Ei sillä että siihen nyt hirveästi tarvitsisi koskea, mutta tällaisen havannon oon tehnyt.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">En nyt tiedä miten järkevästi osaisin päättää tämän postauksen, jotenkin on paljon asiaa, muttei kuitenkaan nyt mitään uutta tai suurempaa. Vaikka ihan valtava asiahan tämä koko leikkaus itsessään on, ja nyt on sellainen fiilis että vihdoin voi hengähtää helpotuksesta ja todeta että tässä olen, tätä ei viedä multa pois. Nyt voi alkaa elämään.</div><br /><p style="text-align: center;"><br /></p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-45236371548266982422020-11-22T22:57:00.009+02:002020-11-22T22:57:58.668+02:00Yllättäviä asioita mastektomiaan liittyen<p style="text-align: center;"> Mua ei oltu ennen mastektomiaa koskaan nukutettu tai leikattu, joten niin itse leikkaus kuin siitä toipuminenkin on olleet mulle täysin uusia kokemuksia. Olin toki kuullut etukäteen muiden ihmisten kokemuksia leikkauksista yleisellä tasolla sekä muiden transihmisten kokemuksia mastektomiasta, mutta jokaisen kokemus on toki erilainen, minkä lisäksi aina on jotain mikä tulee itselle yllätyksenä ja mistä ei välttämättä ole kenenkään kanssa puhunut. Tai vaikka olisikin, niin kaikkea ei jotenkin itse sitten kuitenkaan ole rekisteröinyt.</p><p style="text-align: center;">Oon tässä toipumisaikana koonnut pientä listaa asioista, jotka on jotenkin tulleet mulle yllätyksinä tai jotka oon muuten vaan tullut huomioineeksi. Ei välttämättä mitään suuria juttuja, mutta ajattelin että niiden jakaminen voisi kuitenkin olla hauskaa.</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihpyX4AR5P-lVAKfhtPqA2bGNH0-kfiw_5bOFPyoxG50LWoRjsMw0TE8Pz3v_rWkTsa27I7U0HOvbqassGvvGHULeOflhyphenhyphenSmOzLv0SaUZP0U0EVhsvsOPfEJyzwLSbjEy3YDFOk4mrUQA/s1600/1604109249989.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="1600" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihpyX4AR5P-lVAKfhtPqA2bGNH0-kfiw_5bOFPyoxG50LWoRjsMw0TE8Pz3v_rWkTsa27I7U0HOvbqassGvvGHULeOflhyphenhyphenSmOzLv0SaUZP0U0EVhsvsOPfEJyzwLSbjEy3YDFOk4mrUQA/w640-h360/1604109249989.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: x-small;">Lähdössä kohti kotia Taysista leikkausta seuraavana päivänä.</span></td></tr></tbody></table><p style="text-align: center;">Ehkä suurin, ja tavallaan aika ilmeinenkin, juttu on se euforia, jota leikkauksen jälkeen omasta kehosta on saanut kokea. Tää nyt ei tavallaan ole siis mitenkään yllättävä asia, koska tokihan mä oletinkin että mulla olisi mun uudesta rintakehästä tosi hyvä olo. Silti se miltä se euforia on tuntunut, on ollut jotenkin tosi yllättävää ja intensiivistä. En mä oo kokenut tällaista koskaan ennen. Dysforian puuttuminen on myös ollut varsin outo tunne, koska se on ollut niin kauan osa mun elämää. Leikkauksen jälkeen meni ehkä viikko, kun aloin näkemään painajaisia ja niissä unissa mä koin dysforiaa, mutta se loppui kun heräsin.</p><p style="text-align: center;">Olin jotenkin yllättynyt siitä, että leikkauksen jälkeen mä jossain vaiheessa todella aloin nähdä painajaisia leikkaukseen liittyen. Näin esimerkiksi unia, että mulla oli tämä uusi rintakehä, mutta silti mulla oli myös rinnat jotka kasvoi kainaloista, tavallaan rintakehän ulkopuolelta. Tai että mun rintakehä alkoi yhtäkkiä vaan muuttumaan sellaiseksi kuin se oli ennen. Ne unet oli ihan hirveitä, joskin kun heräsin niistä, niin pystyin vaan viemään käden rintakehälleni ja toteamaan että kaikki on hyvin ja ei ole hätää. Yllätyin siitä, että niinkin pian leikkauksen jälkeen mieli alkoi käsittelemään asioita unien kautta.</p><p style="text-align: center;">Yksi sellainen käytännön asia, jota en tavallaan ollut kuitenkaan tajunnut, oli hermojen uudelleen kasvaminen ja yhdistyminen. Oli kai siitä joskus jonkun kanssa ollut puhetta, mutta en silti osannut yhdistää mun kokemia tuntemuksia siihen ennen kuin törmäsin TikTokissa transmieheen joka oli juuri ollut mastektomiassa ja puhui "nerve regrowth pain" -nimisestä asiasta. Tajusin, että sitähän se outo kihelmöivä ja pistelevä tunne mun rintakehässä varmaan olikin. Ei se tuntunut hirveän pahalta, mutta sen verran se kuitenkin tuntui että sen todellakin huomasi.</p><p style="text-align: center;">Heti leikkauksen jälkeen ihmettelin aluksi, että oonko mä tulossa kipeäksi kun mun kurkku oli tosi kipeä. Ensimmäiset muutamat päivät nieleminen sattui tosi paljon, etenkin siis kun söi jotakin. Puhuminen ei ollut vaikeaa kuitenkaan eikä mun mielestä mun ääni ollut käheä. Luulisin, että kurkun kipeys liittyi jotenkin nukutukseen ja intubaatioputkeen joka on leikkauksen aikana kurkussa? En vaan ollut tällaistakaan tullut ajatelleeksi.</p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhivHkYDp8xT7u2gswM_o_49kSiQlt1t3yNodJ3yKEnQGcdVacK1Afw5zT10KYgcigF1eCjiVoT9j9yfRtt3N0Hv7Zyfxs0Wn9mBrttbYqPjHOl_PWtE0PG-SN6JkYe7CJxCBCqXyQxFmA/s2048/1604104652885.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhivHkYDp8xT7u2gswM_o_49kSiQlt1t3yNodJ3yKEnQGcdVacK1Afw5zT10KYgcigF1eCjiVoT9j9yfRtt3N0Hv7Zyfxs0Wn9mBrttbYqPjHOl_PWtE0PG-SN6JkYe7CJxCBCqXyQxFmA/w480-h640/1604104652885.jpg" width="480" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: x-small;">Junassa dreenien kanssa.</span><br /></td></tr></tbody></table><p style="text-align: center;"><br />Itse leikkaukseen liittyen yllätyin siitä miten tavalliselta huoneelta leikkaussali loppujen lopuksi näytti, miten se oli vaan yksi huone käytävän varrella johon kävelin sisään, miten normaalilta sinne meneminen tuntui, miten mukava olo mulla oli makoillessani siinä leikkauspöydällä ja ylipäätään miten äärettömän mukavalta se koko leikkauspäivä musta tuntui. Siitäkin yllätyin ettei mulla heti leikkauksen jälkeen tai no koskaan sen jälkeen ollut mitään varsinaisia kipuja, vaikka olo on kyllä nyt paljon mukavampi kuin vaikka pari viikkoa sitten.</p><p style="text-align: center;">Reilun viikon päästä leikkauksesta sain ohjeeksi rasvailla mun nännejä perusrasvalla. Samalla tuli sitten toki eri tavalla koskettua myös omaa rintakehää ja löysin siitä tunnottomia kohtia. Toki tiesin, että rintakehässä saattaisi olla tunnottomia kohtia, ja osa niistä varmasti jää ihan pysyviksikin esim. arpien kohdilta, mutta silti se tunne tunnottomuudesta jotenkin yllätti, siis se miltä se tunnottomuus tuntuu. Koska tunnottomien kohtien ympärillä on ihoa joka tuntee, myös sen kosketuksen tunnottomaan kohtaan tavallaan tuntee, ja se tuntuu tosi epämukavalta ja hämmentävältä. Vähän samalta kun silloin jos on ollut hammaslääkärissä ja toinen poski on ihan tunnoton puudutuksen jäljiltä. Mun on edelleen vähän vaikea koskea niihin kohtiin sen enempää.</p><p style="text-align: center;">On hassua myös, että esim. mun nänneissä ei ole toistaiseksi ainakaan tuntoa, mutta pystyn silti tavallaan tuntemaan ne silloin kun niihin ei koske. Toisella puolella toki nännin ympärillä on aika hyvin tuntoa, toisella puolella ei niin paljoa, mutta silti musta tuntuu ihan kun niissä nänneissäkin olisi tuntoa, paitsi sitten kun niitä just esim. rasvailee. Silloin tajuaa että joo, ei nää kyllä mitään tunne. :D En osaa selittää tätä, mutta se tunne on jotenkin tosi härö.</p><p style="text-align: center;">Mä en aiemmin kunnolla tuntenut mun rintakehää, varmaan siksi että se ahdisti mua niin äärettömän paljon. Nyt yhtäkkiä tunnen kaiken mikä siihen koskee (paitsi tunnottomiin kohtiin tietenkin, ja senkin tavallaan tuntee), ja se tuntuu tosi hassulta. Nyt kun oon käyttänyt tätä tukitoppia yli kolme viikkoa putkeen (paitsi silloin kun se on ollut pesussa tietenkin), mun iho on kai jotenkin tottunut siihen että joku tiukka vaatekappale osuu siihen koko ajan. Perjantaina pesin tän tukitopin taas ja olin vähän aikaa pelkkä t-paita päällä. Oon oottanut että pääsen kokemaan sen, mutta oikeastaan se tunne oli vaan ihan älyttömän pelottava, tuntui oudolta niin rintakehän kohdalla kuin selässäkin. Iho tuntui jotenkin aivan äärimmäisen herkältä. Niin herkältä, että se tuntui melkein jo pahalta. Ensi viikolla saan jättää tukitopin pois päältä öiksi, ja mua vähän jännittää että miten nopeasti sitä tottuu olemaan pelkkä paita päällä.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFrIZKvXaYw7iSDP24gWAMM-hB1S-GO2lUU4-8zVBMAyBrsuEN7nF-WzF5Y7v7vnPnTRbcLp0BetdERIE8CqXdT3h7TiP4jTpke4YOKim9lzxNYPzCVQLXtDn8Bc9UuBygbXb8pEmCnpA/s2048/1605383768035.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFrIZKvXaYw7iSDP24gWAMM-hB1S-GO2lUU4-8zVBMAyBrsuEN7nF-WzF5Y7v7vnPnTRbcLp0BetdERIE8CqXdT3h7TiP4jTpke4YOKim9lzxNYPzCVQLXtDn8Bc9UuBygbXb8pEmCnpA/w480-h640/1605383768035.jpg" width="480" /></a></div><p style="text-align: center;">Siitä mä yllätyin myös, miten luonnollista mun on ollut olla ilman paitaa! Heti sairaalassa kun ensimmäistä kertaa ylipäätään näin mun rintakehän, tuli mulle sellainen olo että on ihan normijuttu olla paidatta myös toisten ihmisten seurassa. Aiemmin musta ei tuntunut mitenkään päin hyvältä tai oikealta olla ilman paitaa edes yksinollessani. Välillä oon edelleen häkeltynyt siitä miten helppoa on olla ilman paitaa vaikka meidän kämppiksen seurassa tai miten voisin esitellä mun rintakehää ihan kaikille tutuille. Ihana tunne siis, mutta jotenkin oletin ettei paidattomuus heti tuntuisi näin luontevalta!</p><p style="text-align: center;">Yksi asia mikä mut myös positiivisesti yllätti oli se miten nopeasti, tai oikeastaan heti leikkauksen jälkeen, mä oon pystynyt toimimaan aika normaalisti. Toki on asioita joita pitää välttää (esim. raskaiden asioiden nostaminen ja hyppiminen yms.), mutta käytännössä oon kuitenkin leikkauksesta saakka pystynyt tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä, vaihtamaan vaatteet helposti, järjestelemään kotona paikkoja jne. Oon koko ajan kokenut että mulla on ollut hyvä olo, joskin siitä huolimatta olo on kyllä koko ajan kohentunut ja koko ajan on vaan helpompi ja helpompi olla. Nyt pystyn jo nukkumaan aika hyvin kyljelläni, ja se on parantanut mun unenlaatua tosi paljon!</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqQaoOU1ax1y-8zkyGWpbKeU0pfeJjMBwQ5oJNAJ0QqS9uec2g7LkbUnGFk5LQhfBvz6dXrfZ-vlHL431Y1GEZ1kcL65cqMB-AN-qzK7Xb2m71-VIBWfWpvlp84uA5teWHSS0F_8mxxXY/s2048/IMG_4612+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1365" data-original-width="2048" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqQaoOU1ax1y-8zkyGWpbKeU0pfeJjMBwQ5oJNAJ0QqS9uec2g7LkbUnGFk5LQhfBvz6dXrfZ-vlHL431Y1GEZ1kcL65cqMB-AN-qzK7Xb2m71-VIBWfWpvlp84uA5teWHSS0F_8mxxXY/w640-h426/IMG_4612+%25E2%2580%2593+kopio.JPG" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;">Oon myös hurjan ylpeä itsestäni. Oon pelännyt aikaisemmin ihan hirveästi ihan perus lääkärikäyntejä, verikokeita ja oikeastaan mitä tahansa ihan perustoimenpiteitäkin. On vaikea uskoa että mä selvisin noin isosta leikkauksesta jotenkin niin chillisti! Enkä mä yrittänyt erityisesti olla rauhallinen, vaan päätin että jännitän ja hermoilen sitten loppujen lopuksi just niin paljon kuin sattuu jännittämään ja hermostuttamaan, mutta olinkin jotenkin tosi rauhallinen ja tyyni. Siitäkin oon ylpeä, että selvisin esim. dreenien kanssa olemisesta vaikka näin jälkikäteen ajateltuna ne olikin tosi inhottavat kapistukset, ja että ylipäätään kaikki toipumiseen liittyvä on mennyt niin hienosti enkä ole panikoinut pahemmin. Jotenkin se tunne siitä, että nyt mussa on nämä isot haavat/arvet ja nyt nämä parantuu on ollut tosi hieno kokemus. Ne on osa mua nyt, ja niiden ansiosta mulla on elämä, ja siksi tämä kaikki on ollut tarpeellista käydä läpi. Jotenkin luulen, että tää paranemisprosessi ylipäätään on tehnyt hyvää myös mun mielelle, se on tietyllä tavalla saanut parantua siinä samalla monista traumaattisistakin kokemuksista. </p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-38792517311305792892020-11-17T22:46:00.006+02:002020-11-17T22:47:34.688+02:00Paranemiskuulumisia<p style="text-align: center;"> Mun on tavallaan vaikea muistaa, että leikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi vasta 20 päivää, alle kolme viikkoa. Tuntuu, että tältähän mä olen aina näyttänyt ja tältä mun olisi aina kuulunut näyttää. Viimeksi kirjoittelin, kun leikkauksesta oli kulunut viikko ja olin käynyt terveysasemalla sekä päässyt näkemään mun nännit. Toipuminen oli sujunut siihen asti hyvin, nännit näytti siltä kuin pitikin, ja itse asiassa noin viikon kuluttua leikkauksesta mä pystyin myös jättämään kipulääkkeet pois lähes kokonaan.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8sv_dX_rwuegVkbjdfDOSNaqxhJftcKr1yQ906QlxetdglpSMJtAyPiIVzLJVyQ4DV-Hgz-KeVFMsM7yvBWBwQSo06hgSpf4YVR8zzRL67jxkLUVAlZZxlwy6_SQ41kfcJq4hWkQgFxA/s2048/IMG_20201115_012129_608.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1638" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8sv_dX_rwuegVkbjdfDOSNaqxhJftcKr1yQ906QlxetdglpSMJtAyPiIVzLJVyQ4DV-Hgz-KeVFMsM7yvBWBwQSo06hgSpf4YVR8zzRL67jxkLUVAlZZxlwy6_SQ41kfcJq4hWkQgFxA/w512-h640/IMG_20201115_012129_608.jpg" width="512" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Paraneminen on siis edelleen sujunut tosi hyvin. Kipulääkkeille ei tosiaan ole yli viikkoon enää ollut tarvetta, välillä oon saattanut varulta ottaa Buranan yöksi jos on ollut sellainen olo että saattaisin sitä tarvita. Tai jos on särkenyt päätä. Ulkona liikuin varsin varovaisesti, mutta ehkä viikon verran olen saanut itse avattua hissin ja rapun ovet, joten oon pystynyt käymään kodin ulkopuolella sijaitsevissa paikoissa itsenäisesti. Se on ollut valtava helpotus.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Oon ottanut varsin rauhallisesti, käynyt rauhallisilla kävelyillä ja pari kertaa oon matkustanut jo julkisillakin. Viikonloppuna kävin kylässä mun ystävän luona ja huomenna oon menossa käymään äidin luona. Lisäksi ollaan käyty ulkona syömässä ja myös mun isä, veli ja sisko kävi meillä isänpäivänä ja silloinkin käytiin ulkona syömässä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhIQW50_PLsCyehwmtgnomeJrd8YL9Asl8gyFsXfHegCVaQjdlfBfnEC0EUcZMU9MvlsI5pY6ivAYfzqzOMpyfWN_enMRUgcRWNSL8ioK6hceSMqbEdKtzEdiGTsAaQ1g6XwYlgozYe-to/s2048/1605383683373.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhIQW50_PLsCyehwmtgnomeJrd8YL9Asl8gyFsXfHegCVaQjdlfBfnEC0EUcZMU9MvlsI5pY6ivAYfzqzOMpyfWN_enMRUgcRWNSL8ioK6hceSMqbEdKtzEdiGTsAaQ1g6XwYlgozYe-to/w640-h480/1605383683373.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Haavateipit vaihdettiin silloin terveyskeskuksessa, ja sen jälkeen ohjeena on ollut, että vaihdan teipit itse sitten kun ne alkaa esim. suihkussa irtoilemaan, noin 1-2 viikon välein. Teippailua on suositeltavaa jatkaa kuuden kuukauden ajan mahdollisimman hyvien tulosten takaamiseksi, ja tuota tukitoppia täytyy käyttää ensimmäinen kuukausi ympäri vuorokauden, sen jälkeen toinen kuukausi silloin jos on liikkeessä, mutta nukkuessa ja muuten lepäillessä voi onneksi olla ilmankin. Tukitoppi on kyllä mun mielestä edelleenkin huomattavasti mukavampi kuin binderi, mutta olisihan olo toki kaikista mukavin ilman mitään tuollaista vaatekappaletta. Onneksi leikkauksesta tulee kuluneeksi kuukausi jo itse asiassa ensi viikon torstaina, ja sitten pääsen nukkumaan ilman tukitoppia! Toistaiseksi oon aika tunnollisesti pitänyt sitä koko ajan, ja kun pesen sen niin oon laittanut vanhan binderin päälle.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Teippien vaihtaminen itse oli mun mielestä tosi jännää. Teipit alkoi irtoilemaan loppuviikosta, eli noin reilu viikko siitä kun ne oli vaihdettu terveyskeskuksessa. Vähän niitä joistakin kohdista joutui irrottelemaan, ja olivat jääneet etenkin ihokarvoihin kiinni. Hyvin kuitenkin lähti, eikä tuntunut pahalta. Sen sijaan uusien teippien laittaminen siististi oli musta aika haastavaa, ja lisäksi teipeistä jäi tosi paljon liimajälkiä ihoon ja ihokarvoihin. Pitää yrittää rasvan tms. avulla poistaa niitä ensi kerralla kun pääsen vaihtamaan teippejä. Arvet itsessään näytti tosi siisteiltä, mitä nyt sieltä liimojen ja kirurgin tussinjälkien seasta pystyi katsomaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEig5CL8q5JUegeaiGTmyGDZE2Us6DWPh3GMVaybCkTT-5lbpyL4F-ko6wBlsc6r3bFdGpJM5wc8vk4jH8z5vOwXegVyZsBU3yWAxAfpOcDwbsqipzywcu-OO7wqrnuxTHDk_WpTHr3wjD8/s2048/IMG_20201115_011541_509.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1638" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEig5CL8q5JUegeaiGTmyGDZE2Us6DWPh3GMVaybCkTT-5lbpyL4F-ko6wBlsc6r3bFdGpJM5wc8vk4jH8z5vOwXegVyZsBU3yWAxAfpOcDwbsqipzywcu-OO7wqrnuxTHDk_WpTHr3wjD8/w512-h640/IMG_20201115_011541_509.jpg" width="512" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Nännien parantuminen oli asia joka mua aika paljon jännitti. Olinkin jo kertaalleen yhteydessä Taysin hoitohuoneelle, koska mua vähän mietitytti että näyttääkö tilanne normaalilta. Näytti onneksi, ja sain ohjeeksi rasvailla nännejä perusvoiteella. Nännit on siis aluksi aika hurjan näköiset, ja niissä on päällä ihan mustaa rupea joka sitten pikkuhiljaa kuoriutuu, ja jonka alta paljastuu vaaleanpunainen nänni. Onneksi multa on se musta rupi siitä päältä alkanut nyt aika hyvin kuoriutumaan, ja tilanne näyttää tosi hyvältä, vaikka onkin vielä karun näköinen. Tärkeintä kuitenkin ettei tarvitse itse huolehtia vaan kaikki on normaalin oloista!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mitähän muuta osaisin kertoa... Mä olin jotenkin jo ihan heti leikkauspäivästä lähtien sitä mieltä, että mulla on tosi hyvä olo. Ja oikeastaan mun olo on kyllä ollut koko ajan tosi hyvä, mutta ihanaa on huomata, että koko ajan se kuitenkin kohenee kun unentarve ei ole enää ihan niin suuri ja ihan eri tavalla jaksaa tehdä asioita, käydä paikoissa eikä enää tarvitse apua kaikkeen. Tai en mä nyt koko aikana ole apua tarvinnut kaikkeen, mutta monenlaisiin asioihin kyllä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ajattelin, että jaan tähän vielä pari eilen otettua kuvaa rintakehästä. Mulla on jonkun verran ollut turvotusta etenkin vasemmalla puolella, ensin tuossa aika keskellä rintakehää, mutta se on siirtynyt koko ajan sivumpaan ja myös vähentynyt ihan huomattavasti. Nyt sitä ei ihan hirveästi enää huomaakaan. Molemmilla puolilla turvotus myös siirtyi kainaloon, ja oikealta puolelta se on aika hyvin jo lähtenyt, vasemmalla sitä jonkun verran vielä on. Tällä hetkellä ehkä kipeimmältä tuntuu iho tietyistä kohdista. Eikä sekään varsinaisesti ole kipeä, mutta sellainen kosketusarka. Luulen, että kainaloiden alla on sen verran turvotusta, että jotenkin iho hankaa siellä itseään. Lisäksi luulen, että tämä tukitopin kangas on hangannut rintakehää vähän. Ei siinä mitään jälkiä siis näy, mutta iho on vaan tosi tosi herkkä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mutta joo, tässä pari kuvaa. Samalla voitte ihastella mun parran ja muidenkin ihokarvojen kasvutilannetta. :D</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj308FipVr2F3AEmEBOVwADe297MLwUoTTZHsaQkm5R6beGlywZGf1bmIysHS9Jh-hj6tZkhHReHKeawOZwSuFRe0PmufQn55_EDSY-Aj0K9amdpqpdaSHyjGGGzbah3jKlMBq8BaS2guc/s2048/1605565479750.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj308FipVr2F3AEmEBOVwADe297MLwUoTTZHsaQkm5R6beGlywZGf1bmIysHS9Jh-hj6tZkhHReHKeawOZwSuFRe0PmufQn55_EDSY-Aj0K9amdpqpdaSHyjGGGzbah3jKlMBq8BaS2guc/w640-h480/1605565479750.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPf2Xb_or0gDizfjsMU5kigWb43fBMMQQDu1YHCIZfZZUaqlBORKXurmQwinVI8L0-QKkdwTbBvOM0Bn1c0CLMD3oay_udfvN_DRbwndBTvVc7yFvKAOFYLCvsMwDHJwI-03P-rSqAWTQ/s2048/1605565497012.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPf2Xb_or0gDizfjsMU5kigWb43fBMMQQDu1YHCIZfZZUaqlBORKXurmQwinVI8L0-QKkdwTbBvOM0Bn1c0CLMD3oay_udfvN_DRbwndBTvVc7yFvKAOFYLCvsMwDHJwI-03P-rSqAWTQ/w640-h480/1605565497012.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Henkisestä olotilasta sen verran, että mun on ihan älyttömän hyvä olla! Moni ihminen on sanonut mulle, että näytän jotenkin erilaiselta - siis muualtakin kuin rintakehästä. Että mun olemus on erilainen, silmissä on erilainen valo. Ja se on musta ihanaa kuulla, koska mun olo onkin tosi erilainen. Tietenkin olen sama minä, mutta kuitenkaan musta ei vaan koskaan ole tuntunut tällaiselta enkä koskaan ole jotenkin voinutkaan olla näin oma itseni.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Jonkun verran oon nähnyt painajaisia kyllä. Luulen, että mun mieli alkaa käsittelemään asioita, koko prosessia ja kaikkia mun pelkoja ja ahdistuksia joita tässä vuosien varrella on ollut. Oon nähnyt esimerkiksi unia siitä, että mulla on tämä rintakehä kuin mulla nyt on, mutta sitten esimerkiksi rintakehästä poistetut osat alkaakin kasvamaan kainaloihin tai että yhtäkkiä mun rintakehään alkaakin kasvamaan rinnat enkä voi estää sitä. Se on ihan kauheaa, ja ne unet on tosi hirveitä ja herään niistä aina vähän paniikissa. Onneksi voin viedä käden rintakehälle ja todeta että kaikki on kunnossa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Odotin ehkä että mulle heräisi enemmän ristiriitaisia tai negatiivisiakin tunteita leikkauksen jälkeen. Ei välttämättä itse leikkaukseen liittyen, mutta että se nostaisi pintaan vähän kaikenlaista. Toisaalta oon nämä ensimmäiset viikot pitkälti keskittynytkin parantumiseen, ja keho on varmasti keskittynyt myös, joten ehkä muita juttuja ehtii pohtimaan sitten myöhemminkin. Tavallaan tuntuu, että vielä pitää antaa keholle ja mielelle rauha parantua, ja vaikkapa osittain traumaattiseltakin tuntuvaa prosessia voi käsitellä sitten myöhemmin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Lisään tähän alle vielä kuvan, joka kuvastaa tosi hyvin sitä miltä musta tuntuu ja miten onnellinen nyt olen. Mun on oikeasti vihdoin vaan niin hyvä olla! </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivbqet_2g39bHhyyql6_Wh4gVE_dlYwZYJb-y3nngCpF5gU6G6LAZNGlUvGhV5sud1mvEBxjLVcbRbBACt0J4JZs-wNDezdYUWip98OnAR43DvEw709R4_tLUYN2Gd1qY1RBCHVqJpJ0E/s2048/IMG_20201115_234408_436.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="2040" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivbqet_2g39bHhyyql6_Wh4gVE_dlYwZYJb-y3nngCpF5gU6G6LAZNGlUvGhV5sud1mvEBxjLVcbRbBACt0J4JZs-wNDezdYUWip98OnAR43DvEw709R4_tLUYN2Gd1qY1RBCHVqJpJ0E/w638-h640/IMG_20201115_234408_436.jpg" width="638" /></a></div>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-26288108022062942212020-11-06T15:36:00.005+02:002020-11-06T15:36:42.755+02:00Pääsin näkemään mun nännit!<p style="text-align: center;">SISÄLTÖVAROITUS: </p><p style="text-align: center;">puhetta haavoista, tikeistä/tikkienpoistosta, leikkauksen yksityiskohdista sekä paljon höpötystä nänneistä :D (+kuvia)</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6NKwx2xgFE1811OOCTNYwbbVXmI_CWiaAFHaoSpwIBr3YDHPdTjC_CYUCarfQvYlGDMrPRRRIY8YxkssyqDY0XDlJYQaVBPgyGdfkLSDl3gO0eFg-sVUGrDb3GUXzW4AenuCqfQWxfjk/s2048/1604662583554.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6NKwx2xgFE1811OOCTNYwbbVXmI_CWiaAFHaoSpwIBr3YDHPdTjC_CYUCarfQvYlGDMrPRRRIY8YxkssyqDY0XDlJYQaVBPgyGdfkLSDl3gO0eFg-sVUGrDb3GUXzW4AenuCqfQWxfjk/w480-h640/1604662583554.jpg" width="480" /></a></div><p style="text-align: center;"> Leikkauksen jälkeen sain ohjeeksi, että viikon kuluttua pitäisi varata aika omaan terveyskeskukseen, jotta ihosiirteinä paikalleen laitettujen nännien päältä voitaisiin poistaa leikkauksessa niiden päälle ommellut suojataitokset. Mun nännithän on siis tosiaan ensin leikkaussalissa leikattu irti, sen jälkeen on hoidettu koko muu leikkaus ja sen jälkeen nännit on leikattu pienemmiksi ja laitettu ihosiirteinä paikalleen. Juurikin ihosiirteiden vuoksi mä en saanut kastella leikkausaluetta viikkoon (eli en päässyt suihkuun), ja tosiaan laput pysyi paikoillaan eiliseen asti.</p><p style="text-align: center;">Mua jännitti tosi paljon eilinen. Tai siis olin jännittyneen innoissani. Eniten hermoilin ehkä tikkien poistoa, koska multa ei ole koskaan poistettu tikkejä (paitsi kaksi tikkiä silloin viikko sitten kun dreenit poistettiin, ne oli yksillä tikeillä kiinni). Leikkausalueen varsinaiset tikit, eli ne millä leikkaushaavat sekä nännit on ommeltu kiinni, on kaikki sulavia tikkejä. Itse asiassa sairaanhoitaja eilen sanoi että ne on aika lailla sulaneetkin jo. Olin helpottunut siitä että niitä ei tarvitse poistaa. Sen sijaan tosiaan nännien päällä oli harsolaput, jotka oli ommeltu tikeillä kiinni ihoon nännin ympärille, ja lappujen päällä oli vielä teipit. Nämä tikit oli sulamattomia (tokikin, kun ne oli siinä harsolapussa kiinni), ja ne sitten eilen poistettiin. Lisäksi ohjeena oli vaihtaa haavojen teipit puhtaisiin.</p><p style="text-align: center;">Kurjinta eilen oli ehdottomasti se haavateippien irrottelu, koska se sattui! Osittain siksi, että ne jäi kiinni mun ihokarvoihin, mutta eniten varmaan siksi että haavoihin sattui kun niihin kiinni tarttuneet teipit revittiin irti. Haavojen päälle oli osaan kohdista muodostunut vähän rupea, joten teippien irti repiminen repi samalla ne ruvetkin irti, ja tuolta kainalon alta vähän siksi tihkui verta. Kuulemma ihan normaalia, mutta aika ahdistavaa silti mun mielestä. Dreenien poiston jälkeen ehkä kurjin tunne tähän leikkaukseen liittyen toistaiseksi oli tuo haavateippien irti kiskominen. Jatkossa niitä ei onneksi itse tarvitse repiä irti, vaan ne vaihdetaan 1-2 viikon välein sitten kun ne itsestään alkaa irtoilemaan suihkussakäynnin yms. seurauksena. Haavojen teippailua suositellaan parhaan mahdollisen lopputuloksen takaamiseksi puolen vuoden ajan, joskin mun epikriisissä lukee että mulla on rintakehän alueella niin "hyvin kehittynyt karvoitus", että teippailu voi olla haastavaa ja jos se ei onnistu, niin haavoja voi myös rasvailla. Mutta en mä nyt ainakaan toistaiseksi näe mitään ongelmaa teippailussakaan.</p><p style="text-align: center;">Olin istuvassa asennossa kun noita haavateippejä kiskottiin irti, eikä mulla siinä vaiheessa vielä ollut mitenkään huono olo. Hoitaja alkoi irrottaa teippejä ja tikkejä toisen nännin päältä, ja vaikka se sitten taas ei enää sattunut, niin jotenkin se tunne oli mulle ihan kamala kun ne langat vähän nyki mun ihoa ja lähti sieltä irti. En tiedä miksi se oli niin kauhistus. Selvisin ihan hyvin, sanoin kyllä hoitajalle että mulla on ehkä vähän huono olo. Hän kehotti hengittämään syvään ja tein työtä käskettyä. Saatiinkin ensimmäinen nänni ulos paketista, ja olin jotenkin ihan äärettömän helpottunut että se näytti tosi hyvältä ja oli ihan kunnossa. Nännien suhteen oli siis se riski, että ne voisi mennä kuolioon, vaikka tietenkin tavoite oli että niin ei kävisi. Pelkäsin jotenkin silti että niin käy. Ehkä se helpotus siitä ihan hyvännäköisen nännin näkemisestä oli niin suuri että mua alkoi ihan valtavasti itkettää, tuli tosi herkistynyt olo. Pian tän jälkeen totesin että huone pyörii, jolloin hoitaja äkkiä käski mut makaamaan.</p><p style="text-align: center;">Yllätyin itsekin että mulle tuli niin kauhean huono olo. Se kyllä helpotti sitten kun makoilin, saatiin irrotettua tuppo toisenkin nännin päältä ja se näytti tosi hyvältä myös. Tässä vaiheessa, noin viikko leikkauksesta/ihosiirteen laittamisesta, siirretty ihoalue on vielä tosi tumma ja sikäli aika karun näköinen. Se on kuitenkin ihan täysin normaalia, ja pikkuhiljaa nännien olisi tarkoitus ulkoreunasta lähtien alkaa muuttumaan vaaleanpunaisiksi, sellaisiksi normaalin nännin värisiksi. Tälläkin hetkellä nännit tuntuu ihan normaalilta, pehmoiselta iholta, mikä on jotenkin hassua kun ne on niin kummallisen väriset.</p><p style="text-align: center;">Olin tosi innoissani siitä että nännit otettiin pois paketista. Tän jälkeen hoitaja vielä puhdisti mun leikkaushaavat ja laittoi niihin uudet ihoteipit päälle. Kotona en malttanut olla riisumatta tukitoppia ja ihailematta rintakehää nännien kanssa, ja tänä aamuna kävin vihdoin suihkussa ja ihailin vähän lisää. Vitsi että näyttääkin oikeesti hyvältä!</p><p style="text-align: center;">Oon myös jotenkin äärettömän helpottunut siitä miten hyvin oon parantunut ja miten hyvin mun koko leikkaus sujui. Oon leikkaustulokseen toistaiseksi ainakin ihan äärettömän tyytyväinen. Nännien suhteen pelkäsin etukäteen, että ne olisi jotenkin oudonnäköisessä paikassa, ja yksi mun pelko oli myös että ne jäisi liian suuriksi. Oon kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen myös siihen minkä kokoiset ja missä kohdassa ne on.</p><p style="text-align: center;">Toistaiseksi mun ei tarvitse tähän tietoon käydä enää pitkään aikaan missään terveydenhuollossa rintakehän takia, vaan paraneminen jatkuu kotona, tästä lähtien teippailen leikkaushaavat/arvet tarvittaessa itse ja Taysissa on kontrollikäynti sitten puolen vuoden päästä leikkauksesta, eli joskus huhti-toukokuussa varmaan. </p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-53219392082340093072020-11-06T14:23:00.002+02:002020-11-06T14:23:30.090+02:00Viikko mastektomiasta<p style="text-align: center;"> Eilen tuli kuluneeksi tasan viikko mastektomiasta, ja ajattelin että tulen päivittämään vähän tämän ensimmäisen viikon toipumiskuulumisia ja fiiliksiä muutenkin. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että toipuminen on mulla mennyt tosi hyvin ja oon ollut itsekin yllättynyt siitä miten hyvä olo mulla on ollut ja miten vaivattomasti kaikki on mennyt.</p><p style="text-align: center;">Mulla ei ole ollut oikeastaan ollenkaan leikkauksen jälkeen kipuja. Lääkärin määräämiä särkylääkkeitä (Buranaa ja Panadolia) söin aikalailla tasan viikon ajan leikkauksesta kolme kertaa vuorokaudessa eli kahdeksan tunnin välein. Juuri ennen tuon kahdeksan tunnin täyttymistä kyllä huomasi että lääkkeen vaikutus alkoi lakkaamaan. Vaikkei varsinaisesti sattunut, niin olo muuttui sellaiseksi vähän epämukavaksi. Eilen iltapäivällä sellaista tunnetta ei enää tullut, joten unohdin ottaa särkylääkkeet ja samalla totesin, että en taida tarvita niitä enää. Yöksi otin varmuuden vuoksi vielä, ja tänä aamuna pelkän Buranan. Uskon kuitenkin, että lääkkeet voi nyt aikalailla jättää pois. Reseptissä ei lukenut kuinka kauan lääkkeitä pitäisi syödä, vaan että "tarvittaessa kipuun".</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfDLKWH6upR3NYI608XWhyFgBvndpqfYoeCu9ksnhi7s_rLR5gJ3a23Od_VFgIBkftf9IXZvwoIfNiLPwymTUL_VvOIbK9Z1hbqhL07ozgDuac-miRiG7EbSD8RfXW-AzmPnXz02qCbuo/s2048/IMG_20201105_012304_429.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1638" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfDLKWH6upR3NYI608XWhyFgBvndpqfYoeCu9ksnhi7s_rLR5gJ3a23Od_VFgIBkftf9IXZvwoIfNiLPwymTUL_VvOIbK9Z1hbqhL07ozgDuac-miRiG7EbSD8RfXW-AzmPnXz02qCbuo/w512-h640/IMG_20201105_012304_429.jpg" width="512" /></a></div><p style="text-align: center;">Oon pystynyt tekemään normaaleita asioita kotona heti kun palattiin kotiin leikkauksesta. Aluksi toki olin varovaisempi, ja mitään raskasta en saa nostella, mutta pystyn kyllä hyvin laittamaan ruokaa, järjestelemään tavaroita, silittelemään koiria, nostelemaan kauppaostoksia kauppakassista yksitellen kaappeihin, pelailemaan kämppisten kanssa lautapelejä jne. Oon pystynyt heti kotiinpaluupäivästä (eli leikkauspäivää seuraavasta päivästä) lähtien pukemaan paidat yläkautta päälle, tekemään kaikki polilta saadut venytysohjeet, nostamaan kädet kohti kattoa ja ylipäätään mun mielestä mun käsien liikkuvuus on ollut koko ajan hyvä.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEioTOlyPiNRvDj99pTXpWzcfd5y122UnnsK_Z9MSYv7wvvpR3Ud-STsRg-XgxQbd1d4p3bgjH9lcLh93N8cjISUy_jcjQbGVR5XaJK6nZEX_XA69xlk-iP2cGX1ca8ASlR84iDFfdxNbAY/s2048/IMG_20201031_222141_541.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1798" data-original-width="2048" height="562" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEioTOlyPiNRvDj99pTXpWzcfd5y122UnnsK_Z9MSYv7wvvpR3Ud-STsRg-XgxQbd1d4p3bgjH9lcLh93N8cjISUy_jcjQbGVR5XaJK6nZEX_XA69xlk-iP2cGX1ca8ASlR84iDFfdxNbAY/w640-h562/IMG_20201031_222141_541.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ehkä suurin sellainen elämää rajoittanut tekijä on ollut väsymys. Ensimmäiset päivät leikkauksesta lepäilin ja nukuin kyllä myös aika paljon, mutta olin samalla jotenkin aika hyper. Vähän liian innoissani malttaakseni levätä riittävästi kai. Sen jälkeen oon kuitenkin pyrkinytkin lepäämään riittävästi, minkä lisäksi on tuntunut kyllä siltä että on pakkokin. Mut saattaa yhtäkkiä vallata aivan tajuton väsymys, silmät menee väkisin kiinni enkä vaan jaksa tehdä mitään. Kun olen pirteä niin olen kyllä pirteä, jaksan jutella ja touhuta, mutta se väsymys tulee aika yhtäkkiä aina. Senkin suhteen on kyllä päivien saatossa jo vähän helpottanut, ja vaikka esimerkiksi viime yönä yli yhdeksän tunnin yöunet ei millään tavalla tuntuneet liioittelulta, niin alkuviikosta mun yöunet saattoi helposti venyä kellon ympäri ja silti tarvitsin lisäksi vielä päiväunet.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Leikkauksen jälkeinen väsymys ei kyllä ole sellaista kuin alun perin ajattelin, luulin nimittäin että se olisi ollut jotenkin kokonaisvaltaisempaa. Tai siis onhan tämä kokonaisvaltaista, koska oon ihan älyttömän väsynyt silloin kun se väsymys iskee, mutta koko ajan suurenevan osan ajasta oon kuitenkin ihan normaali ja pirteä ja jaksan hyvin. Ja sen seurauksena oon tehnyt paljon normaalejakin asioita, vaikken tokikaan niin paljon kuin yleensä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYhHbyGxtfqjIhVNC5Wrnmhj-JZLVqN3aMGWAxJBYAr1bBmlLoCxqAQBBfF-tOTEBlD2SLcEpWGjg0w1UdPVjH6UIR3tEEFCkTSz39QNF-z3Z_PI2GWUglZgLK912QBpm1tVRkNfTCpsg/s2048/IMG_20201104_153847_466.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1638" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYhHbyGxtfqjIhVNC5Wrnmhj-JZLVqN3aMGWAxJBYAr1bBmlLoCxqAQBBfF-tOTEBlD2SLcEpWGjg0w1UdPVjH6UIR3tEEFCkTSz39QNF-z3Z_PI2GWUglZgLK912QBpm1tVRkNfTCpsg/w512-h640/IMG_20201104_153847_466.jpg" width="512" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ymmärrettävästi suurin osa ajasta menee kotona, mutta oon käynyt kyllä ulkonakin pari kertaa. Tultiin tosiaan kotiin viikko sitten perjantaina, ja sen jälkeen kävin ulkona seuraavan kerran vasta keskiviikkona. Tai toki kävin meidän parvekkeella päivittäin haukkaamassa vähän raitista ilmaa, mutta jotenkin oli liian väsynyt ja haavoittuva olo lähteä pois kotoa. Lisäksi mä en pääse pois kotoa yksin, kun meidän hissin ovi on niin raskas etten nyt saa avata sitä itse. Mutta keskiviikkona tosiaan käytiin Samuelin ja koirien kanssa rauhallisella ja lyhyellä lenkillä. Se väsyttikin mut ihan totaalisesti. Eilen puolestaan kävin terveyskeskuksessa yhden ystävän saattelemana, tuntui että jaksamista löytyi jo paljon enemmän! Terveyskeskuskäynnistä ajattelin kirjoittaa ihan oman postauksensa vähän myöhemmin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kaiken kaikkiaan siis paraneminen on mennyt tosi hyvin, mulla on ollut koko ajan hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin ja jaksaminen lisääntyy päivä päivältä samalla kun väsymys väistyy. Olen tosi onnellinen ylipäätäänkin, mutta myös siitä että kaikki on vaan mennyt näin hyvin!</div><p style="text-align: center;"><br /></p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-26784604921707517892020-10-31T16:17:00.001+02:002020-10-31T16:17:13.476+02:00Mun koko maailma on muuttunut<p style="text-align: center;">Yritin ennen mastektomiaa pohtia miltä musta tuntuisi leikkauksen jälkeen. Jotenkin ajattelin, että luultavasti tunteet pyörii lähinnä ilon, onnen ja helpotuksen ympärillä, mutta samalla tiedostin myös, että näin iso elämänmuutos ja muutos omassa kehossa voisi aiheuttaa hyvin monenlaisia tunteita. Yritin valmistella itseäni siihen, että oma olo saattaisi yllättääkin, eikä kaikki ehkä olisikaan niin iloa ja onnea kuin ajattelin.</p><p style="text-align: center;">No, toistaiseksi kaikki on kyllä pitkälti ollut aika onnellista. Mun olo on helpottunut. Helpottunut siitä, että enää tätä ei voida ottaa multa pois. Mun keho on mun, eikä sen toteutuminen riipu enää siitä mitä mieltä joku lääkäri on mun painosta tai siitä miten koronavirus leviää. Mulla on tämä rintakehä ja se on ja pysyy. Siksi mun reaktio heräämössäkin varmaan oli niin tunteellinen; mä olin haaveillut siitä hetkestä kun herään leikkauksen jälkeen jo monta vuotta, ja kun vihdoin olin siinä hetkessä, tuntui että vuosien odottamisen loppumisen tuoma helpotus lähti purkautumaan (minkä lisäksi taisin siis toki olla aika vahvan lääkityksen vaikutuksen alaisena edelleen, mutta kuitenkin). </p><p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg__8va1nV-XnFvTejCH50h9sET3aFwZop1XGCYBW8XFiDmPhLwJf8DR9xVAKaDD-p6CUvjqDmqJjVr3yiztLvdXb43O47X0SkHPhb9cqW1XIp3qm4XMouNMgdPArzkxYHoQN4nnYVFPKM/s1800/IMG_20201031_025551_722.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1800" data-original-width="1440" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg__8va1nV-XnFvTejCH50h9sET3aFwZop1XGCYBW8XFiDmPhLwJf8DR9xVAKaDD-p6CUvjqDmqJjVr3yiztLvdXb43O47X0SkHPhb9cqW1XIp3qm4XMouNMgdPArzkxYHoQN4nnYVFPKM/w512-h640/IMG_20201031_025551_722.jpg" width="512" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mietin paljon sitä, että vaikka vanha rintakehä tuntui väärältä ja aiheutti valtavaa dysforiaa, niin tuntuisiko uusi rintakehä sitten kuitenkaan heti automaattisesti omalta. Mutta tuntuu se! Tiedän kyllä, että paranemisen myötä se tulee vielä varmasti jonkin verran muuttumaan, mutta siinä se nyt kuitenkin on ja mulla on vain sellainen olo, että olen saanut jotain sellaista joka mulle kuuluukin. Ihan kuin olisin saanut kehoni takaisin, vaikkei mulla tällaista kehoa koskaan ole ennen ollutkaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Oon kärsinyt dysforiasta ja bindannut niin kauan, että ajattelin ettei dysforia jotenkin häviäisi ihan heti tai ainakin että tuntuisi oudolta jos sitä ei yhtäkkiä enää olisi. Mutta no, leikkauksen myötä kyllä hävisi dysforia, eikä se tunnu mitenkään oudolta. Tuntuu vaan siltä, että näin tämän olisi aina kuulunutkin olla, ja on vaan jotenkin täydellisen hyvä olo omasta kehosta juuri nyt.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVZ-FF4KbOiLXfnbBUjzvWbHpO7seduCXRpQjs8nuhtfH1BJLLR-qQrKTwx-VGaY1w7cttXCgdXBBtDOW-BIVypGqup6WOLzgvQpLaYU3-lc-yvuVxHOUQD0QDMITfpdlBYNJkqOsF-Uw/s1800/IMG_20201031_025551_726.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1800" data-original-width="1440" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVZ-FF4KbOiLXfnbBUjzvWbHpO7seduCXRpQjs8nuhtfH1BJLLR-qQrKTwx-VGaY1w7cttXCgdXBBtDOW-BIVypGqup6WOLzgvQpLaYU3-lc-yvuVxHOUQD0QDMITfpdlBYNJkqOsF-Uw/w512-h640/IMG_20201031_025551_726.jpg" width="512" /></a></div><p style="text-align: center;">Viime yönä nukahdin ajatukseen siitä, että ensi kesänä ehkä mennään taas Samuelin vanhempien luo juhannukseksi. Voin silloin olla pelkkä t-paita päällä kesälomalla, ilman binderiä. Voin mennä uimaan järveen. Voin nukkua helteellä paidatta. Voin kävellä niin pitkiä matkoja kuin haluan, eikä mun tarvitse enää laskea montako tuntia jaksan binderin kanssa liikkua kodin ulkopuolella.</p><p style="text-align: center;">Eilen illalla sain puettua t-paidan päälle. Ison yöpaidan, mutta silti. Sekin näyttää vaan niin hyvältä. Rintakehä on niin litteä, ja musta tuntuu että mä näytän kokonaan ihan erilaiselta! Tekee mieli vihdoin pitää ryhti hyvänä, ja haluaisin sovittaa jokaista paitaa joka mun kaapista löytyy. Allaolevan kuvan otin viime yönä kylppärissä kun kävin pesemässä hampaat. En vaan voinut lopettaa peilikuvalleni hymyilemistä.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdSXBGaKqArfyR0OIbo87n8Fbu1ACntJmtEVJODXfxuP6PubwfpS0vQLj2NRA9_arCMVfa92_Ao1L3KRwNjOB7tumxoG92j7qbc9qPc0cCoAe5D1Lv9L8f4p-4nGnaZrFmpwc-cPTKvLQ/s2048/1604104879199.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdSXBGaKqArfyR0OIbo87n8Fbu1ACntJmtEVJODXfxuP6PubwfpS0vQLj2NRA9_arCMVfa92_Ao1L3KRwNjOB7tumxoG92j7qbc9qPc0cCoAe5D1Lv9L8f4p-4nGnaZrFmpwc-cPTKvLQ/w480-h640/1604104879199.jpg" width="480" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Vaikeahan näitä tunteita on edes laittaa tekstiksi, ei jotenkin ole sanoja. Mutta ehkä voisin tiivistää kaiken sanomalla, että mun olo on onnellinen, helpottunut ja kokonainen. Rakastan itseäni, rakastan kehoani. Mun ei ole koskaan ollut näin hyvä olla. Mun elämä on niin hyvää, mun koko maailma on muuttunut.</p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8711106147457452470.post-26429560147851094112020-10-31T09:36:00.005+02:002020-10-31T19:40:57.129+02:00Mastektomia<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mulla oli aikomuksena kirjoitella mastektomiaan valmistautumisestani ja omista fiiliksistäni vielä lähempänä leikkausta, mutta lopulta se sitten kuitenkin jäi. Sen verran voin sanoa, että oma mieli vaelteli ties missä, ja välillä odottaminen oli tosi rankkaa henkisesti, koska mieli kävi jotenkin niin isoja asioita läpi. Ehkä siksi ei myöskään tullut kirjoitettua; oli niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa ja prosessoitavaa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mastektomia on nyt kuitenkin takana päin, ja ajattelin tulla kirjoittamaan ensin ylipäätään ihan vaan siitä miten kaikki sujui ja mitä milloinkin tapahtui. Lisäksi haluan tietenkin jakaa omia ajatuksiani ja tuntemuksiani nyt leikkauksen jälkeen, mutta luulen että mun kannattaa jakaa näitä pariin eri postaukseen, näistä kun saattaa muutenkin tulla aika pitkiä...</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6jICzCb6jB8ITdeGWY5mL_XgD-ywqocrpxVszWSImnruaBba1rkltDOsDve7jF1T8jVzGs7eNe6tTlNsRtKsgLfz67EJAWjcTLvxquJl-ylx2wBpt1tn8kuAN_8iuhARl8B2zxOerNPQ/s2048/1604103195198.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6jICzCb6jB8ITdeGWY5mL_XgD-ywqocrpxVszWSImnruaBba1rkltDOsDve7jF1T8jVzGs7eNe6tTlNsRtKsgLfz67EJAWjcTLvxquJl-ylx2wBpt1tn8kuAN_8iuhARl8B2zxOerNPQ/w640-h480/1604103195198.jpg" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;">Mun leikkaus oli siis torstaina eli 29.10. Lähdin kotoa Helsingistä kohti Tamperetta keskiviikkoaamuna, koska mulle oli varattu puoliltapäivin aika tuki- ja liikuntaelinkeskuksen poliklinikalle eli tules-polille, jonka leikkausosastolla mut siis myös leikattiin. Tapasin sairaanhoitajaa, hän antoi mulle matkaan tukisukat ja tukipaidan. Lisäksi sain venyttelyohjeita leikkauksen jälkeistä aikaa varten ja käytiin ylipäätään leikkauspäivän kulkua läpi. Tämän jälkeen suuntasin kohti labraa x-verikoetta varten. Labran työntekijä oli erityisen ihana, juteltiin muumeista ja Tove Janssonista, ja kun sanoin että mua jännittää (vaikka kyseessä siis oli ihan perus verikoe), niin hän taputti mua ohimennessään olkapäälle ja sai mulle jotenkin tosi turvallisen olon aikaan. Kun verikokeen jälkeen kysyin suuntaohjetta potilashotellille, hän lähti saattamaan mut melkein perille asti.</p><p style="text-align: center;">Mua oli jännittänyt ihan hirveästi, jotenkin pelkäsin kai jossain mieleni pohjalla edelleen että leikkaus peruttaisiin vaikka tiesin ettei niin nyt kuitenkaan kävisi enää tuossa vaiheessa, olin nukkunut myös edellisenä yönä huonosti, mutta jotenkin noiden käyntien jälkeen muhun laskeutui joku rauha. Pääsin perille hotellille ja ehdin olla siellä tovin, kunnes lähdin kyläilemään yhden tutun luo. Se oli fiksu päätös, koska sain aikaa hyvin kulumaan enkä ehtinyt jännittämään ja pyörittelemään kaikkea mahdollista päässäni.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpJ4Bo8Jv2Z79mil6kHfvuw4awpRSRCmN_3zugxzM66ENE5OVVlDkx07qER6miZclkTHreaoyjP-Gg_Ai0KLQxLGX5JQ6V5MAiHirnwNEjSYoj_7zIWH8HauJ6BRFZ55S7IPZhykSStIk/s2048/1604103252315.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpJ4Bo8Jv2Z79mil6kHfvuw4awpRSRCmN_3zugxzM66ENE5OVVlDkx07qER6miZclkTHreaoyjP-Gg_Ai0KLQxLGX5JQ6V5MAiHirnwNEjSYoj_7zIWH8HauJ6BRFZ55S7IPZhykSStIk/w640-h480/1604103252315.jpg" width="640" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Illan vietin itsekseni hotellihuoneessa, kävin hakemassa Taysin alakerran Subwaysta ja Ärrältä syötävää ja katselin telkkaria. Tuntui kivalta olla rauhassa itsekseen ja jotenkin henkisesti valmistautua leikkauspäivään. Pääsen hyvin harvoin hotelliin yöksi, joten mulle oli ihan luksusta saada yöpyä hotellissa, joku siinä kuitenkin tuntuu aina hienolta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6PsIXwKBtpZhCt2N9xOTdPVweHRfqi78xMbhTIsbgChBBb9BKQBEl0d_VxL6IO00cHKSLJHg0pdXMMR2wbDBFj-kFtnzRHRwEInSJDXpqpM3-v003YVlcuNyAk-DxEKTMpVNBO79ez9U/s2048/1604103438564.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6PsIXwKBtpZhCt2N9xOTdPVweHRfqi78xMbhTIsbgChBBb9BKQBEl0d_VxL6IO00cHKSLJHg0pdXMMR2wbDBFj-kFtnzRHRwEInSJDXpqpM3-v003YVlcuNyAk-DxEKTMpVNBO79ez9U/w480-h640/1604103438564.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Seuraava päivä olikin sitten leikkauspäivä. Heräsin kuuden jälkeen, puin ohjeiden mukaan jalkaan tukisukat (ja totesin, että ne tuntui ihan binderiltä jaloissa...), pesin hampaat, otin pois kaikki korut, puin päälle ja lähdin kävelemään kohti sairaalaa. Sairaalalla istuin odotusaulaan joka mulle oli edellisenä päivänä näytetty, ja seitsemän maissa hoitaja tulikin mut hakemaan siitä. Sain esilääkitykseksi Panadolia ja mulle laitettiin käteen ranneke jossa oli mun nimi, hetu ja qr-koodi. Tämän jälkeen mut vietiin tilaan jossa oli pukukaappeja ja pari verholla eristettyä pukukoppia. Sieltä mulle annettiin päälle puettavaksi sukat, housut, avopaita ja aamutakki sekä sukkia suojaavat muoviset tossut (sellaiset joita on päiväkotien kuraeteisissä vierailijoille). Kaikki tavarat jätettiin kaappiin, mut vietiin sellaiseen odotustilaan jossa oli paljon nojatuoleja ja tv, ja pukukaapin avain annettiin mun nimellä varustettuna hoitajille.</div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqHOg6F8jf9WrsGuV9RRviI0WnqbO1KB-uk0TGnFVrY5EqBG4SNaVrSbUdDHyQiVJGXrgE0ymhd9C5TKsmZUxTe5LPdyPV-_zrXcOZ4Hc9mEUSxS4uV-Ut4fWKRE0yqWDEZgatu2wjwRY/s2048/1604103796743.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqHOg6F8jf9WrsGuV9RRviI0WnqbO1KB-uk0TGnFVrY5EqBG4SNaVrSbUdDHyQiVJGXrgE0ymhd9C5TKsmZUxTe5LPdyPV-_zrXcOZ4Hc9mEUSxS4uV-Ut4fWKRE0yqWDEZgatu2wjwRY/s320/1604103796743.jpg" /></a></div><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicBcC9hmcDrArxeZ26CEXkuVFKp3bKPAYlzEgsSItVfGvgqIhMJtkWiWdZe2mDOxErBsyjH73fmWa_LQL68zJQV4nREkeM296o-J4JKkktibyk_wGbw_n_2BXTrP5CFyAdh7uAy_mbGrw/s2048/1604103743481.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicBcC9hmcDrArxeZ26CEXkuVFKp3bKPAYlzEgsSItVfGvgqIhMJtkWiWdZe2mDOxErBsyjH73fmWa_LQL68zJQV4nREkeM296o-J4JKkktibyk_wGbw_n_2BXTrP5CFyAdh7uAy_mbGrw/s320/1604103743481.jpg" /></a></div><p style="text-align: center;">Aika pian mut tuli lääkäri hakemaan siitä odotustilasta, ja mentiin huoneeseen jossa hän piirsi leikkausta varten merkkejä mun rintakehään. Nyt jälkikäteen ajateltuna tuntuu niin hassulta miten äärettömän paljon siitä rintakehästä vielä siinäkin hetkessä ahdistuin. Yritin ajatella, että muutama tunti ja tämä rintakehä on muisto vain, mutta siitä huolimatta mun olo oli ihan äärimmäisen paha ja vaikea kun mun rintakehään koskettiin ja joku ulkopuolinen näki sen. Vaikka se oli kirurgi joka tulisi muokkaamaan mun rintakehästä juuri sellaisen kuin pitääkin. Mieli toimii oudosti, ja dysforia ei näemmä katso sitä miten pian siitä on pääsemässä eroon.</p><p style="text-align: center;">Nojoo, tämän jälkeen mut vietiin taas hetkeksi sinne nojatuolihuoneeseen odottelemaan, minkä jälkeen hoitaja tuli noin klo 7:30 hakemaan mut leikkaussaliin. Oli hassua kävellä sinne ihan itse, ripustaa aamutakki naulakkoon, ojentaa tukipaita toiselle hoitajalle ja kiivetä itse leikkauspöydälle makaamaan. Leikkaussalin henkilökunta esitteli itsensä mulle, mikä on musta tavallaan hassua, kun en mä niiden kaikkien lukuisien hoitajien nimiä koskaan kuitenkaan tule muistamaan. Mutta kiva tietenkin että mulle juteltiin.</p><p style="text-align: center;">Leikkauspöytä oli ihanan lämpöinen, tai se oli lämmitetty sellaisella ilmapatjapuhallinjutulla, ja lisäksi sain heti peiton päälle siihen kiivettyäni ja pään sai laittaa mukavalle geelityynylle. Anestesialääkäri tuli paikalle hetken päästä, ja toiseen käteen viritettiin verenpainemittari, toiseen anestesialääkäri pisti kanyylin sekä sormeen happisaturaatiomittarin. Multa kyseltiin että minkälaisia unia pistetään tilaukseen, ja aika pian mun pään yläpuolella oleva hoitaja sanoi että nyt taitaa olla aika sanoa kauniita unia samalla kun anestesialääkäri sanoi että kohta tulee sellainen humahdus. Ja ihan parin sekunnin päästä huone alkoikin pyörimään ja olin unessa.</p><p style="text-align: center;">Seuraavan kerran heräsin heräämöstä. Avasin silmät ja näin että mun vieressä oli hoitaja joka kysyi että aletaanko sitä olla hereillä. Kysyin mitä kello on, se oli 10:30. Sen jälkeen vein käden mun rintakehälle, totesin että leikkaus oikeasti oli tapahtunut, aloin itkemään ilosta ja sopersin kaikkien lääkehuurujeni keskeltä että "tää on mun elämän onnellisin päivä." Hoitaja hymyili hyväntahtoisesti ja totesi että nukuhan nyt vielä vähän lisää. :D</p><p style="text-align: center;">Nukuinkin, ehkä tunnin, minkä jälkeen aloin kunnolla heräilemään. Sain pitkävaikutteisen kipulääkkeen ja vettä. Kurkkuun sattui ja huimasi. Heräämöstä pääsin lopulta pois yhden maissa, loppuajasta tuntui jo hassulta kun kuuntelin hoitajien juttelua ja vitsailua. Olin kyllä aika väsynyt, mutta ihan hereillä silti. Mun hoitaja kysyi multa että kantaako jalat ja kävelenkö heräämöstä omin avuin ulos vai viekö hän mut pyörätuolilla. Päädyttiin pyörätuoliin, en todellakaan pysynyt itse pystyssä.</p><p style="text-align: center;">Pääsin heräämöstä pois noin klo 13, itse luulin että mut vietäisiin ihan osastolle, mutta mut kärrättiinkin takaisin siihen nojatuolihuoneeseen josta olin leikkaukseen lähtenytkin. Hoitaja auttoi mut tuoliin istumaan, nosti jalkatuen ylös ja toivotteli hyvät jatkot. Tuntui oudolta. Katsoin hetken tv:stä tulevaa ohjelmaa kunnes nukahdin siihen nojatuoliin. Jossain vaiheessa sain pillimehua ja pyysin hoitajia viemään mut vessaan. Päässä huimasi edelleen niin kovasti että en päässyt itse kävelemään vaan tarvitsin apua, muuten oli kyllä hyvä olo eikä ollut kipuja tai mitään.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAlFMtVSnu-lJXNJUe3Rm_hVDbxD188Ja4WDClvPeU_8Xc2hi60JslJEWZJf_DIjEvq4UwjP-nnpx3tGuQAmP4vfhRC3IRI7ewOLaCNO-w0ZRTgW5-549X98I2yIbUcNQ5ZJ4io1e17CQ/s2048/1604103860177.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1538" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAlFMtVSnu-lJXNJUe3Rm_hVDbxD188Ja4WDClvPeU_8Xc2hi60JslJEWZJf_DIjEvq4UwjP-nnpx3tGuQAmP4vfhRC3IRI7ewOLaCNO-w0ZRTgW5-549X98I2yIbUcNQ5ZJ4io1e17CQ/w480-h640/1604103860177.jpg" width="480" /></a></div><p style="text-align: center;">Samalla pyysin myös mun puhelimen sekä silmälasit, sain luettavakseni infoa kotiutumisesta ja dreeneistä ja mulle tuotiin leipää sekä mehukeittoa. Oli ihanaa päästä viestittämään kaikille läheisille että täällä ollaan ja kaikki hyvin! Kello taisi olla noin kaksi kun pääsin viestittelemään kaikille, ja kuten kuvasta näkyy niin jossain lääkehuuruissa taidan olla kuvassa vähän edelleen. Samuel oli pian Tampereella ja kysäisin hoitajilta että kannattaisiko mun pyytää Samuel sinne osastolle vai kannattaisiko hänen mennä suoraan potilashotellille. Kuulemma hotellille, ja mutkin vietäisiin sinne ihan pian.</p><p style="text-align: center;">Loppujen lopuksi aikaa meni kyllä vielä parisen tuntia. Kun olin saanut syötyä, tuli hoitaja käymään mun kanssa esim. dreeneihin liittyviä asioita vielä läpi. Kysyin, pääsisinkö näkemään mun rintakehän vielä ennen kuin lähden, ja innostuin ihan hirveästi kun kuulin että voidaan katsoa sitä samalla kun mennään vaihtamaan mulle omat vaatteet päälle.</p><p style="text-align: center;">Hoitajan avustuksella, vähän huojuvana edelleen, suunnattiin hitaasti kohti pukuhuonetta. Olin aluksi jotenkin ahdistunut siitä että apua, nyt joku auttaa mua riisumisessa ja pukemisessa kunnes tajusin, että eihän mun tarvitsekaan enää ahdistua, että ei mun rintakehässä enää ole mitään mistä pitäisi ahdistua! Tuli sellainen olo että kuka vaan saa tulla suunnilleen katsomaan. Hoitaja auttoi mua vaatteiden riisumisessa ja tukipaidan avaamisessa. Mun hymystä ei vaan tullut loppua kun näin itseni peilistä, ja hoitaja antoi mulle hetken omaa aikaa ottaa valokuvia ja ihastella itseäni. Tässä teillekin kuva jonka siellä pukukopissa itsestäni otin:</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheqnTz-SYn9EThBnDefqEkycAej406H5VEmRLzNLIbBk5PzCiNt7r2N0sLv2xdGE6tUxRLSEAttsQ9VobkgninIn4j-5xbCnvZpvmxf1pqBysdta33f71M0nYqOASp1kahx2xoT8p61K4/s2048/1604104000311.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheqnTz-SYn9EThBnDefqEkycAej406H5VEmRLzNLIbBk5PzCiNt7r2N0sLv2xdGE6tUxRLSEAttsQ9VobkgninIn4j-5xbCnvZpvmxf1pqBysdta33f71M0nYqOASp1kahx2xoT8p61K4/w480-h640/1604104000311.jpg" width="480" /></a></div><p style="text-align: center;">Rintakehähän näyttää siis valtavan hyvältä ja siistiltä. En voi uskoa, miten hyvää jälkeä kirurgi näyttää tehneen, ja miten muutos voi olla noin äärimmäisen suuri ja vaikuttaa oikeasti mun koko ulkonäköön aivan valtavasti! Dreenit mulla oli tosiaan molemmin puolin, mutta sain ne jo eilen, eli päivä leikkauksen jälkeen poistatettua omassa terveyskeskuksessa kun tultiin Tampereelta kotiin.</p><p style="text-align: center;">Pienen rintakehänihailusession jälkeen puettiin mulle vaattet päälle, tai no ihan itse mä ne puin. Tukipaidan alle laitettiin vielä leveää haavataitosta jos leikkaushaavoista erittyisi vielä jotakin, ja tosiaan sitten puin päälle, menin takaisin odotushuoneeseen ja pian mulle tulikin kyyti potilashotellille. Mut siis kärrättiin sinne pyörätuolilla, koska mua huimasi edelleen aika paljon. Potilashotellilla Samuel sitten odottelikin mua, ja olipa vaan ihana nähdä oma läheinen ja rakas ihminen, kun oli ensin käynyt läpi kaiken ylläolevan yksin ilman ketään entuudestaan tuttua tyyppiä. Ei mua siis haitannut, tämä oli matka joka mun täytyikin tehdä, mutta jotenkin silti se helpotus kun näki oman rakkaan ihmisen oli valtava.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjdSkWwcmkoEu5p9cAo9jjg3uIQAe-_jXotnIBk0CQKeDY-qonoSFePeuoHUeC_fdxCV4OI1KqiYhRKcCMGweokxOw7Z-e-twFrSVfJ5TcfilJqO8f89WCZjFBjE2vG6IGPfLtbCryJXpw/s2048/1604104122295.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjdSkWwcmkoEu5p9cAo9jjg3uIQAe-_jXotnIBk0CQKeDY-qonoSFePeuoHUeC_fdxCV4OI1KqiYhRKcCMGweokxOw7Z-e-twFrSVfJ5TcfilJqO8f89WCZjFBjE2vG6IGPfLtbCryJXpw/w480-h640/1604104122295.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mulla oli tosiaan varsin hyvä olo, joten tilattiin pian hotellihuoneeseen päästyämme Hoaxista (vegaaninen ravintola Tampereella) ruokaa ja päästiin syömään. Yksi meidän tuttu poikkesi myös moikkaamaan meitä. Käytiin myös pienellä kävelyllä hotellin ala-aulassa/etupihalla ja ostettiin kahviosta jäätelöt. Mä en millään meinannut malttaa alkaa nukkumaan, olin niin innoissani.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh692Sdp3eEY7rym5nPqIBwZyhDsNKXWF7jbhWW2W2CpDaFg49lIbN3FmOUeOXXa_nFcGaWTc6-sczpK-445EeeXMY0fW0kH99OqcqA8C9csbNf9QWdeyi36vAknlJQLcVMB05KTJ1JvNs/s2048/1604104070416.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh692Sdp3eEY7rym5nPqIBwZyhDsNKXWF7jbhWW2W2CpDaFg49lIbN3FmOUeOXXa_nFcGaWTc6-sczpK-445EeeXMY0fW0kH99OqcqA8C9csbNf9QWdeyi36vAknlJQLcVMB05KTJ1JvNs/w480-h640/1604104070416.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Leikkauksesta itsestään jäi ihan superhyvä fiilis. Osastolla kaikki meni aivan loistavasti, ja mulle oltiin tosi ystävällisiä ja kilttejä, oli tosi turvallinen ja hyvä olo koko ajan. Mua ei sattunut mihinkään missään vaiheessa, ja olin ylipäätään vaan ihan älyttömän onnellinen koko päivän ajan vaikka olo välillä olikin heikko ja huimaava.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Potilashotellilla sen sijaan ilmeisesti joku varaus oli mennyt pieleen. Mulle oli kotiin tullut etukäteen kirje, että hotellilla on ympäri vuorokauden saatavilla hoitaja, ja klo 7:30-21 paikalla on päivittäin hoitaja joka voi tehdä hoitotoimenpiteitä yms. Siksi mentiinkin illalla kysymään neuvonnasta, että saisiko sitä hoitajaa tavata, kun mä en ollut ihan varma mun dreenien toiminnasta. Mulle kuitenkin sanottiin ettei hoitaja ole paikalla, tai ettei siellä ylipäätäänkään mitään hoitajaa ole. Soitin lopulta sitten osastolle, ja sieltä sanottiin että dreenin toiminta kuulostaa normaalilta ja että mun kannattaa aamulla vielä tavata sitä silloin paikalle tulevaa hoitajaa, ja hän voisi tarkistaa ne dreenit tai jopa ottaa ne pois ennen kuin lähdetään kotimatkalle.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Kahdeksan jälkeen mentiin sitten kyselemään, että voisiko sitä hoitajaa nyt tavata, mutta taas sanottiin että ei siellä nyt vaan ole mitään hoitajaa. Kysyin että mihin ihmeeseen mun sitten pitää olla yhteydessä, että mulla on oikeasti asia joka pitäisi hoitaa. Sanoivat että osasto hoitaa tällaiset asiat, mutta osastolle soitettaessa taas sanoivat etteivät voi enää ottaa mua sinne vastaan kun mun oli jo kirjattu ulos sieltä. Lopulta todettiin vaan, että täytyy mennä omaan terveyskeskukseen. Eikä siinä nyt varsinaisesti mitään ongelmaa olisikaan ollut, mutta oltiin Tampereella, meidän juna oli 14:30 perillä Helsingissä ja oli perjantai-iltapäivä. Niin nopeasti ajan saaminen omaan neljältä kiinni menevään terveyskeskukseen kello kolmen jälkeen perjantaina meinasi osoittautua vähän vaikeaksi. Sain sitten onneksi kolmeksi ajan ja ehdittiin siihen juuri, mutta meinasi kyllä stressata.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ja eihän mulla siis mitään hätää ollut. Dreenien kanssa eläminen kuitenkin oli aika ärsyttävää ja vaikeaa, ja jos en eilen olisi päässyt niitä poistattamaan, niin olisin joutunut kanniskelemaan niitä mukanani ja varomaan koko viikonlopun. Kun niistä ei juuri mitään erittynyt, oli niiden poistaminen järkevää ja perusteltua myös siksi ettei ne jäisi tiukemmin enää kiinni, jolloin myös niiden poistaminen olisi kivuliaampaa ja kurjempaa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Dreenien poisto meni siis hyvin, sain omassa tk:ssa hoitajan jolla oli vastaavista asioista kokemusta jo ennestään, ja poistaminen ei onneksi ollut niin epämukavaa kuin olin ajatellut, vaikka toki aika kurjaa silti. Onneksi sain dreenit pois jo vuorokauden jälkeen!</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ja tosiaan tuosta hotellista... En tiedä missä kohtaa meidän varaus oli mennyt vikaan, oliko syy sairaalan osaston tekemässä varauksessa vai kämmäsikö joku hotellilla meidän varauksen. Vietiin kuitenkin hotellilta ulos kirjautuessamme vielä respaan näytille mun kutsukirje, jossa varsin selkeästi luki että hoitaja kyllä on tavoitettavissa hotellilla. Totesivat itsekin, että nyt jossain on ollut virhe ja meidän varaus oli väärän tyyppinen eikä vika missään nimessä ollut meidän. Onneksi mulla nyt ei ollut mitään sen suurempaa hätää, mutta vähän kauhistutti ajatus siitä että olin kuvitellut että mulla on sairaanhoidollista tukea saatavilla koko ajan ja sitä ei ollutkaan ollut.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZBO5ZrUtIWofPsxHX3zwkWFNojYndotC4SeBNqoZcAjsljdIoQN3T6632BVBs-t_legsN_JSfY_HnWuqX2E7QXTGXa3zi8OchfY_aPgmVYi-YwIQ2pPZmyiE88Um-rFMcUXr8Nyt5sHg/s2048/1604104481072.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZBO5ZrUtIWofPsxHX3zwkWFNojYndotC4SeBNqoZcAjsljdIoQN3T6632BVBs-t_legsN_JSfY_HnWuqX2E7QXTGXa3zi8OchfY_aPgmVYi-YwIQ2pPZmyiE88Um-rFMcUXr8Nyt5sHg/w480-h640/1604104481072.jpg" width="480" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Mutta siis loppu hyvin kaikki hyvin; saatiin kyyti Taysilta juna-asemalle, junamatka meni hyvin ja sen jälkeen päästiin autokyydillä asemalta terveyskeskuksen kautta kotiin. Ja voi että kun olikin ihana tulla kotiin!</div>Unknownnoreply@blogger.com0