Nousin hetki sitten junaan kohti Helsinkiä. Koulupäivät tälle vuodelle on takana ja olo on siitä helpottunut. Kaipaan koulupäivien ajan aina sitä mun sellaista omaa turvallista kuplaa joka kotona ja mun omissa sosiaalisissa ympyröissä vallitsee, jossa tulen sukupuolitetuksi oikein tai en sukupuolitetuksi lainkaan, ja joissa on turvallista. Mun opiskelupaikkakunnalla ei yleensä tunnu yhtään niin turvalliselta, ja siksi kaikki hyvät kokemukset etenkin sukupuolittamiseen (tai -puolittamattomuuteen) liittyen tuntuu tosi suurilta. Nyt tapahtui kuitenkin jotain niin älyttömän siistiä, että en voinut olla kirjoittamatta siitä tänne.
Nousin vähän aikaa sitten junaan, riisuin takkia päältä ja olin istumassa paikalleni, kun kuulin takaani äänen joka kysyi, voisinko vähän auttaa. Joku tarvitsi apua matkalaukkunsa nostamisessa hyllylle, koska se oli niin iso ja painava ettei hän jaksanut nostaa sitä itse. Olin tosi häkeltynyt, kun ympärillä oli paljon pidemmän ja vahvemmankin näköisiä ihmisiä kuin minä, ja silti se ihminen pyysi apua juuri multa! Totta kai autoin, hetken kyllä mittailin sitä laukkua katseellani ja mietin että mitä jos mä en jaksa nostaa sitä. Se oli oikeasti iso ja painava. Luojan kiitos jaksoin kuitenkin nostaa laukun sinne hyllylle.
Tuntui jotenkin huikealta, että joku oikeasti pyysi apua multa tuollaiseen asiaan. Varsinkin, kun valinnanvaraa olisi ollut. Käytännössä en ollut varmasti juurikaan sitä avunpyytäjää vahvempi, tai musta tuntui siltä, kun hänkin oli nuori enkä mä ollut edes kovin paljoa pidempi tai mitään. Haluaisin tulkita tilanteen niin, että hän oletti että mä olen mies ja siksi vahvempi ja sen takia pyysi multa apua. Joka tapauksessa, se tuntui ihan älyttömän hyvältä, koko päivä sai ihan erilaisen vireen tämän ansiosta! Kiitokset vaan sille tuntemattomalle avunpyytäjälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti