Foniatrian poliklinikalla

Mulla oli tänään tosiaan ensimmäinen käynti foniatrian poliklinikalla. Tapasin lääkäriä, ja jatkossa sitten ilmeisesti puheterapeuttia. Transmiesten prosessiin ääniterapia ei automaattisesti kuulu, mutta mä itse lähdin kyselemään transpolilta mahdollisuutta siihen kun koin, että ääni väsyy nopeasti, ja ajattelin, että puheterapeutilta voisi saada jotakin ohjausta äänenkäyttöön liittyvissä asioissa.

Lähetteen foniatriaan sain jo viime syksynä, joskus syys-lokakuussa, ja ensimmäinen aika mulla piti olla joulukuussa, mutta jouduin koulupäivien takia perumaan sen. Sain seuraavan ajan tammikuulle, se oli soittoaika, koska olin itsekin epävarma siitä hyötyisinkö mä todella puheterapiasta tai ääniohjauksesta ja olisiko mulla oikeutta siihen, joten ajateltiin yhdessä toimistovirkailijan(?) kanssa, että lääkäri voisi mieluummin arvioida mun tilannetta puhelimessa.

Tuo puhelinaika oli tammikuussa, ja kerrottuani omasta tilanteestani lääkärille, oli hän sitä mieltä, että mun ehdottomasti olisi pitänyt jo päästä foniatrian polille ja hän ihmettelee ettei mua oltu sinne suoraan ohjattu. Olin tästä itsekin aika yllättynyt, mutta ihan positiivisella tavalla sikäli, että tuntui kivalta että mut otettiin vakavasti ja mulle oltiin tarjoamassa hoitoa ilman että itse osasin edes kovin tarkasti sitä pyytää.

Jos joku nyt pohtii minkälaisia haasteita mulla sitten äänen kanssa on, niin ei oikeasti mitään kovin ihmeellisiä. Pärjään arjessani hyvin, ja kuten täälläkin oon kirjoittanut, niin ääni on lähtenyt madaltumaan tosi hyvin ja kivasti. On luonnollista, että näin ison muutoksen myötä ja äänihuulien kasvaessa myös tapa käyttää ääntä muuttuu ja sitä täytyy myös aktiivisesti itse muuttaa. Kun ei oikein ihan vielä tiedä miten uutta ääntä tulisi käyttää, väsyy ääni herkemmin ja sen käyttö voi olla hallitsemattomampaa. Mun kohdalla ei ole ollut mitään sellaista "kiekumista", mitä esim. teinipojilla usein on, mutta mun ääni väsyy jo tunnin mittaisesta keskustelusta melko nopeasti enkä aina hallitse mun äänenvoimakkuutta hirveän hyvin. Tulen tarvitsemaan ääntäni paljon työssäni, minkä lisäksi haluaisin pystyä mm. laulamaan tulevaisuudessakin, ja nämä seikat mä jo silloin tammikuussa puhelimessa ja tänään tuolla lääkärilläkin mainitsin.

Tällä kertaa samanlainen taulu kuin transpolipostauksissa aina, mutta tällä kertaa sentään eri tekstillä! :D Kuvasin näemmä myös hienosti roskiksen, sori.

Lääkärikäynti itsessään jännitti mua, koska en yhtään tiennyt mitä odottaa. En tiennyt mitä tutkimuksia tultaisiin tekemään, vai tultaisiinko tekemään mitään sen ihmeellisempää kuin tyyliin katsomaan kurkkuun. Lisäksi mä en voinut olla varma minkälainen ihminen siellä olisi mua vastassa. Oon huomannut, että vaikka viime vuosina oon saanut terveydenhuollosta tosi paljon korjaavia kokemuksia, niin mulla on erityisen suurena edelleen pelko siitä ettei mua oteta vakavasti kun menen vaikkapa lääkäriin. Sen seurauksena käynnit melkein missä tahansa usein pelottaa.

Oli hassua suunnata polille, kun se sijaitsee samassa paikassa transpolin kanssa, yhden kerroksen korkeammalla vain. Tunsin jotain outoa helpotusta, kun sainkin jatkaa hissillä kerroksen ylemmäksi, eikä mun tarvinnut mennä transpolin puolelle ollenkaan. Ei mulle siellä varsinaisesti mitään hirveän pahaa ole tapahtunut, mutta esim. transpolin puhelinnumeroa etsiessäni mun sydän alkaa aina hakkaamaan ja muhun iskee joku valtava ahdistus.

Nojoo, löysin joka tapauksessa tieni oikealle polille ja odottelin siellä aikaani. Mun käynti oli loppujen lopuksi ohi noin vartissa, mikä oli aika huojentavaa. Lääkäri oli tosi mukava, sama osaston ylilääkäri jonka kanssa olin jutellut tammikuussa puhelimessa. Mä en oikein edes tiedä miten osaisin kuvata ja kirjoittaa siitä miten ihanasti hän mut kohtasi ja otti vastaan. Mulle jäi sellainen olo, että hän otti mut ehkä jopa enemmän vakavasti kuin mä itse otin itseni. Lisäksi musta tuntui käynnin jälkeen, että mut oli nähty sellaisena kuin olen. Mä toivoisin, että eri sukupuolten edustajia ei kohdeltaisi eri tavalla jos sille ei ole tarvetta tai perusteluita, ja lähtökohtaisesti esim. miesten ja naisten kohtelu omiin stereotypioihin nojaten on mun mielestä tarpeetonta ja ahdistavaa. Mutta tänään mulle jäi sellainen fiilis, että tuo (mun cismieheksi olettama) lääkäri näki mut miehenä, ja kohtasi mut sitä kautta jotenkin tosi ihanasti ja niin, että mulle jäi nimenomaan nähty ja kohdattu fiilis. En osaa edes sanoa mistä se olo syntyi, ehkä lujasta kädenpuristuksesta, käytetyistä metaforista käynnin aikana, en tiedä. Mutta tuntui hyvältä.

Käynti itsessään piti sisällään joitakin tutkimuksia, lähinnä katsottiin korviin, suuhun ja nenään. Lisäksi tehtiin jollakin sellaisella laitteella tutkimus, jolla ilmeisesti muistaakseni katsottiin miltä äänihuulet/kurkku/nielu/muut sen alueen äänen tuottamiseen liittyvät asiat näyttää. Tuo tutkimus oli aika inha; ensin nenään suihkaistiin puudutusainetta, ja sen jälkeen nenän kautta tungettiin sellainen pitkä letkun näköinen asia jossa oli valo ja kamera päässä, ja sillä sitten kuvailtiin siellä. Piti tehdä erilaisia "hiiiiii" ja "hi hi hi" -äännähdyksiä ja yskiä. En äkkiseltään muista yhtä epämiellyttävää tutkimusta jossa olisin ollut, puudutuksesta huolimatta mua sattui, hengittäminen oli ahdistavaa, ja vaikka tämä nyt kuulostaa pieneltä murheelta, niin maku oli aika kamala ihmiselle, joka on näin herkkä suussa tuntuville tekstuureille ja mauille kuin mä olen. En tosin usko että se tutkimus kesti kauaa, ja olen iloinen etten tiennyt etukäteen mitä odottaa. Ja pakko tähänkin sanoa, että lääkäri oli tosi ammattitaitoinen, ja teki tutkimuksen mulle mahdollisimman siedettäväksi omaamalla itse tosi varmat otteet ja hoitamalla kaiken niin ripeästi ja nopeasti kuin mahdollista. Ikävimpiä asioita en ehtinyt tutkimuksessa ehkä edes huomaamaan, kun mun huomio vietiin juttelemalla ja nopealla toiminnalla ihan muualle.

Kaiken kaikkiaan meni siis tosi hyvin, ja oon niin iloinen että mulle sattui noin hyvä tyyppi lääkäriksi. Lopputulema oli se, että saan 5-10 kertaa (tarpeen mukaan) ääniterapiaa ja lisäksi jonkinlaisen laitteen äänen vahvistamiseen. Näistä tulee mulle kuitenkin lisätietoa postitse myöhemmin. Olen joka tapauksessa enemmän kuin tyytyväinen lopputulemaan ja siihen, että sain noinkin monta ääniterapiakäyntiä. Jaan täälläkin kyllä sitten mielelläni kokemuksia siitä, minkälaista tuo terapia on.

Tänään oli muutenkin jotenkin tosi hyvä päivä. Olin helpottunut tuon foniatrian käynnin jälkeen, koska se oli jännittänyt ja stressannut mua aika paljon. Oli voittajafiilis kun se menikin niin hyvin. Hengailin polin vieressä kauppakeskus Triplassa jonkin aikaa, ja kävin vielä keskustassakin. Tuntui kivalta vaan pyöriä julkisilla paikoilla. Ulkona oli ihana sää ja mulla hyvä olla.

Iltapäivällä sain myös vielä viestin transpolilta. Soitin siis itse viime viikon loppupuolella transpolille, koska mulle ei ollut tullut tietoa lääkärin soittoajasta mastektomialähetteen tekemistä varten, vaikka oli puhe, että laittavat ajan suht pian tekstiviestillä, ja että soittoaika olisi helmikuun lopussa. Soittaessani selvisi, että mitään soittoaikaa ei lääkärille oltu edes varattu, joten pyysin selvittelemään asiaa, ja perjantaina mun sairaanhoitaja laittoikin mulle viestiä, että tarkkaa soittoaikaa ei ole, ja se on vasta maaliskuussa. Mua harmitti ja ärsytti, koska oikeastihan mulle oltiin koko ajan puhuttu, että se lähete mastektomiaan tehtäisiin jo tammikuun seurantakäynnillä. Laitoin viestiä ja sanoin että toivoisin että se on mahdollisimman pian, ja mun sairaanhoitaja onneksi lupasi selvittää asiaa.

Tänään tosiaan sain viestiä, että soittoaika onkin jo huomenna, jes! Siinä oli yksi lisäsyy iloita tänään, joskin oikeasti mua ärsyttää, että kaikesta pitää aina itse sanoa ja kysyä, ja mulle ei olisi ollut tulossa koko aikaa vielä ehkä hyvään toviin, jos en itse olisi soittanut polille. Ei yksi tai kaksi puhelinsoittoa mitenkään hirveästi tietenkään vaadi, mutta kun tuntuu että tätä asiaa on aika paljon, niin silloin näennäisesti pienetkin asiat alkaa tuntumaan aika suurilta. Mä kun mielelläni eläisin ihan kokonaan ajattelematta prosessia, oon jo väsynyt siihen. Toisaalta lisäilin juuri hetki sitten tuonne blogin Prosessi-välilehdelle näitä alkuvuoden käyntejä listaan, ja onhan tässä nyt ollut taas sitten aika paljon prosessiin liittyvää juttua. Käyntejä toki ei kovin paljoa, mutta yllättävän monia niitäkin, ja lisäksi muita yhteydenottoja joka paikkaan. 

Tammikuussa oli heti se soittoaika foniatriaan, sen jälkeen soittelin transpolille että saisko sitä seurantakäyntiä kun se oli tammikuulle ollut puhe ottaa (ilman mun soittoa sitäkään ei olisi ollut). Sen jälkeen oli se itse käynti, minkä jälkeen luvattiin soittoaikaa suht pian lääkärille. Siinä välissä kävin verikokeissa hormonipolia varten, ja koska siinäkin oli sen sortin säätöä (ei toki liity transpoliin, mutta prosessiin nyt kuitenkin), jouduin olemaan Taysiin yhteydessä ja käymään verikokeissa kaksi kertaa (siis koe otettiin vaan kerran, mutta olin silti kaksi kertaa 12h syömättä ja jännitin kaksi kertaa verikokeeseen menoa, eikä se itse kokeenottokaan mennyt yhtään putkeen. HEHE, siis meni se veri kirjaimellisesti lopulta putkiin, ai että kun oon hauska, joo sori). Sen jälkeen soittelin itse sinne transpolille tästä soittoajasta, minkä jälkeen viestittelin mun sairaanhoitajan kanssa, tänään oli foniatrian polilla käynti, huomenna on se soittoaika transpolille ja torstaina mulla on käynti hormonipolilla. Että huhheijaa, onpahan ollut alkuvuosi.

Oikeasti mulla on kyllä ihan hyvä fiilis, ja ihan eri tavalla jaksamista ja voimia kuin olisi ollut vaikka viime syksynä saati sitten esimerkiksi viime keväänä. Mua ei tavallaan haittaa hoitaa asioita, mutta mieluummin eläisin ilman kaikkea tätä prosessisäätöä. Ja joo, esimerkiksi tuo ääniterapia on mulla ihan siksi että olen itse sitä pyytänyt, tosin se nyt onkin asia jonka kanssa ei ole varsinaisesti ollut mitään säätöä.

Kaikki kuitenkin hyvin, palaan kirjoittelemaan varmaan viimeistään loppuviikosta tuosta hormonipolikäynnistä!