sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kevät

En osaa päättää olisiko kevät vai syksy mun lempivuodenaika, mutta ehdottomasti tämä osa keväästä kun tiet alkaa olla kuivia, lumet sulaneet, päivät lämpenee ja joka paikassa alkaa kasvaa vihreää on mun yksi ehdottomista lempipätkistä vuodessa. Rakastan sitä tunnetta kun ulos voi lähteä ilman takkia huppari päällä, kun on tavallaan vielä viileä mutta kuitenkin auringossa tosi lämmin, kun kengät voi vaihtaa tennareiksi ja päähän pistää lippiksen. 

Puhelimeen tallentuu paljon kenkäkuvia ja aurinkokuvia ja muutenkin vaan sellaista kevätfiilistelyä. Se on musta jotenkin ihanaa, se saa tuntemaan itsensäkin edes vähän elossaolevaksi vaikka moni muu asia tuntuukin kaatuvan päälle. Ei tällä postauksella kai ollut sen suurempaa tarkoitusta, halusin vaan tallentaa kevättunnelmaa tänne bloginkin puolelle! 

Kävin kirkolla soittamassa pianoa, oli niin ihanaa lähteä liikenteeseen ilman takkia hupparissa. 

Tennarit on parhautta, kun kävelee tennarit jalassa kuivalla kadulla talven jälkeen, niin tuntuu vaan jotenkin ihan sanoinkuvaamattoman kivalta! 

Ostin uuden lippiksen, tää on musta tosi kiva. 

Tämäkin ihan vaan sitä fiilistelyä kun ulos pystyi lähtemään ilman takkia! 

Tuo kevätvalo ja tennarit! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti