Hetun muutos 4

 On jo ihan hyvä tovi siitä, kun kävin uusimassa passini, ja sainkin sen parin päivän kuluttua poliisiasemavisiitistä käsiini. Sen jälkeen pystyin aloittamaan kaiken muun mahdollisen uusimisen.

Tällä hetkellä oon käynyt vaihtamassa hetun henkilötietoihini kirjastoon, pankkiin sekä HSL:lle. Lisäksi oon ilmoittanut hetun muuttumisesta kouluun ja puhelinoperaattorille sekä selvitellyt vanhalta koulultani mahdollisuutta saada tutkintotodistusta uusilla tiedoilla.

Pelkäsin jotenkin, että tässä kaikessa olisi ihan kauhea homma, mutta loppujen lopuksi kaikki onkin mennyt aika hyvin. Ehkä suurin stressi mulla oli pankkiin liittyen sekä siihen, että siirtyisikö vanhat tiedot kanta.fi-palvelussa uudelle hetulle.

Pankissa asia hoitui kuitenkin ihan älyttömän helposti. Menin pankkiin, aikaakaan ei tarvinnut varata erikseen, kävelin suoraan tiskille ja ilmoitin että henkilötunnuksen loppuosa on muuttunut. Annoin passin uusilla tiedoilla, virkailija päivitti hetun mun tietoihin ja homma oli sillä selvä. Kortteja ei tarvinnut uusia koska nimi ei ollut muuttunut, pankkikortti toimi mulla koko ajan ja samoin verkkopankki, kunnes tiedot sitten päivässä sinne päivittyivät itsestään. Varsin helppo homma siis! Tää varmasti voi kyllä riippua myös pankista, mutta mulla oli varsin helppoa.

Kun uusi hetu päivittyi pankin tietoihin, päivittyi se samalla myös verkkopankkiin, ja tämän jälkeen myös suomi.fi-tunnistautuminen onnistui jälleen ja pääsen esimerkiksi Kelan asiointipalveluun ja Kantaan taas. Kantaan kaikki vanhat käyntitekstit ja tiedot ovat siirtyneet, joskin jokaiseen on päivittynyt kirjauspäivämääräksi se hetun vaihtumisen päivämäärä. Mutta tallessa siis ovat onneksi!

Kirjastoon riitti myös ihan vaan ilmoitus asiasta eikä kirjastokorttia tarvinnut uusia, samoin puhelinoperaattorille riitti visiitti heidän liikkeessään. HSL:n systeemi vaati matkakortin uusimista (oon vähän vanhanaikainen ja käytän edelleen ihan fyysistä erillistä matkakorttia), mutta sain sen ilmaiseksi kun tilanne oli tämä. Uuden kortin hakeminen oli helppoa ja vaivatonta. Koululle ilmoitin sähköpostitse, se sujui helposti.

Suurimmaksi ongelmaksi mun kohdalla osoittautui sähköinen opiskelijakortti. Tein reissun Itä-Suomeen syyskuun alussa, ja menomatkalla junassa huomasin, ettei mun mobiiliopiskelijakortti suostunut avautumaan ollenkaan, vaikka sen olisi pitänyt olla vielä voimassa. Onneksi sattui mukava konduktööri joka uskoi että oon opiskelija vaikkei opiskelijakortti toiminutkaan (olin tietenkin ostanut etukäteen jo opiskelijahintaisen lipun). Otin yhteyttä koululle ja Pivoon jonka kautta opiskelijakortti toimii. Koululta eivät pahemmin osanneet auttaa, mutta sain onneksi haettua reissuni aikana koulun toimistosta todistuksen jolla pääsin takaisin kotiin ostamallani junalipulla.

Päättelin itse, että mun tiedot oli päivittyneet jo koulun tietoihin kun olin uuden hetun sinne ehtinyt ilmoittamaan, mutta sitten taas Pivoon olin kirjautunut mun pankkitunnuksilla joissa hetu vielä oli vanha, koska en ollut ehtinyt vaihtamaan pankissa mun tietoja ennen reissua. Ongelma ei kuitenkaan ottanut korjautuakseen, vaikka hetu päivittyikin pankin tietoihin, ja jouduttiin säätämään Pivon teknisen tuen kanssa aika paljon, että kortti lopulta saatiin toimimaan. Vähän mysteeri mulle edelleen on mikä se ongelma lopulta oli, koska siinä vaiheessa kun hetu näytti olevan kunnossa, ei sovellus hyväksynyt mun maksukortin numeroa jonka tarvitsee vaikkei sovelluksella mitään koskaan ostaisikaan. Lopulta sovellus sitten kuitenkin saatiin toimimaan, vaikkei se mun maksukorttia edelleenkään suostunut hyväksymään.

Tämä säätö myös aiheutti sen, etten voinut saada opiskelija-alennusta HSL:n matkakortista, koska siihen tarvitsee joko todistuksen koululta (ja mun koulu on toisella puolella Suomea) tai sitten voimassa olevan opiskelijakortin, ja kun mun opiskelijakortti ei toiminut, niin mun ei ollut järkevää ladata matka-aikaa sinne kortille puolta kalliimmalla. Mutta onneksi tää ongelma tosiaan sitten lopulta korjautui myös muutamassa päivässä ja sain matkakorttinikin ladattua.

Vanhalle koululleni (ammattikoulu) olin puhelimitse yhteydessä, ja he puolestaan olivat yhteydessä Opetushallitukseen, josta nyt tällä viikolla itse asiassa tuli tieto, että kunhan menen käymään koululla ja mulla on tosite tietojeni muuttumisesta, niin voin saada uuden tutkintotodistuksen. Mun vanha koulu tosin sijaitsee myös toisella puolella Suomea, joten voi mennä hetki että sinne tulee asiaa, mutta eipä tuolla todistuksella nyt mikään kiire toisaalta olekaan.

Yllättävän vaivattomasti on siis mennyt kuitenkin kaikki. En nyt ole varma oonko unohtanut tästä listasta jonkun paikan johon tietoni olen päivittänyt, mutta joka tapauksessa oon ollut positiivisesti yllättynyt siitä miten helppoa tämä kaikki oli, vaikka etukäteen vähän hirvitti. Ja itse asiassa yllätyin positiivisesti myös siitä, että tää tuli paljon halvemmaksi kuin esim. nimen muuttaminen aikanaan. Itsessään hetun muuttuminenhan ei maksa mitään (vs. nimenmuutos silloin kun ekan kerran muutin nimeä 25€ ja tokan kerran 45€), passi nyt maksoi sen verran kuin maksoi uusine kuvineen (mutta passin joutuu uusimaan tietysti myös aina kun muuttaa nimeä, tai siis se on mun ainoa henkilöllisyystodistus niin siksi se) ja minkään kortin uusiminen ei toistaiseksi ole maksanut mulle mitään. Nimenmuutoksen yhteydessä jouduin uusimaan sekä pankkikortin että S-etukortin ja se tuli yhteensä maksamaan muistaakseni noin 30€. Mutta joo, nyt ei mennyt rahaa edes siihen.

28 vuotta

Täytin tänään 28 vuotta.
Ei kyllä tunnu oikein kovin erityiseltä.

Mun on ollut viime päivinä tosi vaikea olla, luulen että se johtuu matalista testotasoista. Kaikki ärsyttää (etenkin jos on nälkä), olen ollut ahdistunut ja väsynyt, on ollut vaikea iloita mistään. Syntymäpäivä sattui jotenkin tosi huonoon väliin, kun torstaina on taas seuraava piikkiaika, edellisestä kerrasta on nyt 12 viikkoa. Ja sen kyllä huomaa.

Sen sijaan että pysähtyisin liikaa tähän päivään, haluan ajatella kulunutta vuotta tai kuluneita vuosia. Ja niitä oonkin kyllä tänään taas miettinyt.

Vuosi sitten mun fiilis oli aika hyvä. Olin ollut syntymäpäivänäni noin kolme viikkoa testoilla, ja muistan että kaksi vuotta sitten pohdin että jos mulla seuraavana syntymäpäivänäni on diagnoosi ja oon testoilla, niin oon kyllä onnellinen. Ja mulla oli diagnoosi ja olin juuri aloittanut testot.

En kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään mikä kaikki tähän tämän vuoden syntymäpäivään mennessä olisi eri tavalla. Nyt syntymäpäivän lähestyessä kyllä toivoin että mulla olisi uusi henkilötunnus ja mun sukupuoli olisi juridisesti mies, mutta en muista esimerkiksi vuosi sitten ajatelleeni sitä sen enempää. Toinen asia, mitä en ehkä jotenkin vaan osannut ajatella, oli kaikki testomuutokset ja se miltä tänä vuonna näyttäisin, vaikka totta kai on aika itsestäänselvää, että reilun vuoden testoillaolon jälkeen muutokset olisi jo aika huomattavia, ääni olisi erilainen ja näyttäisinkin vähän erilaiselta.

Ja niin, näytänhän mä erilaiselta. Paremmalta kuin koskaan, enemmän itseltäni kuin koskaan. On parempi olla omassa kehossa kuin ikinä ennen.

Tältä näytän 28-vuotias minä. 

Mulla on ollut tapana ottaa itsestäni ns. syntymäpäiväkuva jo muutaman vuoden ajan. Kuvilla ei ole mitään varsinaista yhdistävää teemaa (paitsi minä, heh), vaan tarkoituksena on ollut ihan vaan ottaa kuva minusta sellaisena kuin sinä päivänä olen. Lisäsin tähän alapuolelle sarjan neljästä viimeisimmästä kuvasta. Oon ikääntynyt 25-vuotiaasta 28-vuotiaaksi, vuodet on kuluneet vuodesta 2017 vuoteen 2020. Niin valtavasti on kuitenkin muuttunut, että en voi oikein kertoakaan. Vaikka olen sama minä, tavallaan, on kuitenkin elämä ja minuus jollain tavalla täysin uusi.

Olen liian väsynyt taistelemaan

On Pride-viikko. Tämän vuoden Pride-viikko on erilainen; hiljaisempi, haikeampi ja etäisempi. Toisaalta koko vuosi on ollut monelta osin sellainen, joten ehkä tämä sopii teemaan. Iloitsen kaupungilla kulkiessani liehuvista sateenkaarilipuista, tulee toiveikas olo. Samalla mikään ei tunnu turvalliselta, edes se että sateenkaarilippuja liehuttelevat tahot puolustaisivat jos joutuisin vihapuheen kohteeksi tai muulla tavalla vaaraan. 

Monella tavalla tunnen kyllä itseni näkyväksi. Viimeisen vuoden aikana olen saanut äänen, sukupuoleni on vihdoin juridisesti vahvistettu ja kadulla kävellessäni uskallan luottaa siihen, että tulen nähdyksi oikein, miehenä. Samalla moni kipeä tunne puskee pintaan nyt kun kaikki on aika hyvin. Tuntuu raskaalta yrittää panostaa omaan somesisältöön Pride-viikon kunniaksi, ja samalla mielessä painaa huoli siitä, että tämäkin viikko loppuu pian. Sateenkaariliput vedetään alas saloista ja viikataan kaappiin taas vuodeksi.

Kävin tänään kirkossa, käyn siellä aika usein. En koe aina olevani kirkossa turvassa, mutta tänään tuntui erityisen paljon siltä, että kirkossa oli minullekin paikka. Tunsin itseni nähdyksi ja arvostetuksi, tunsin itseni näkyväksi. Itkin saarnan aikana, kävin ehtoollisella ja lähdin ystäväni kanssa yhtä matkaa hyvillä mielin (mutta vähän herkässä olotilassa) kohti kotia.

Kotona söin iltapalaa ja katsoin Netflixiä. Seurasin Facebook-keskustelua sateenkaari-ihmisiä vastaan kohdistetusta vihapuheesta, samaistuin postaukseen hengellisen väkivallan vaikutuksista, tykkäilin Instagramissa Pride-päivityksistä ja lopulta kuuntelin hengellisestä väkivallasta tehtyä kirkkomusiikkia. Rapsutin koiria, halasin poikaystävääni, jaoin vanhoja valokuvia kämppiksen kanssa, nauroin, puin villasukat jalkaan ja lopulta hajosin.

Olen ihan valtavan väsynyt. Niin väsynyt, että yhtäkkiä tuntuu etten jaksa pitää itseäni pystyssä.

Olen väsynyt siihen, etten edes itse enää tunnista kohtaamaani väkivaltaa, koska olen kohdannut sitä niin paljon. Olen väsynyt siihen, että vähättelen kokemaani syrjintää. Olen väsynyt siihen, etteivät ihmiset kanna sananvapautensa tuomaa vastuuta. Olen väsynyt siihen, etteivät asiat muutu. Olen väsynyt siihen, että silloinkin kun tunnen oloni kaikkein turvallisimmaksi, en koe olevani turvassa. Olen väsynyt siihen, että kerta toisensa jälkeen minut saa kirkossa itkemään se että saan olla siellä.

Olen väsynyt siihen että minua syrjitään ja satutetaan.
Olen liian väsynyt taistelemaan.

Käy Instassa kysymässä multa kysymyksiä transsukupuolisuudesta!

Mua pyydettin Helsinki Pride -viikon kunniaksi Yle oppimisen @tamakinontotta-tilille kertomaan transsukupuolisuudesta. Tai paremminkin vastaamaan seuraajien kysymyksiin koskien transsukupuolisuutta. Mun lisäksi vastailemassa on mukana tyyppejä Trasekista, ja ollaan jo tässä parin tunnin aikana päästy hyvin alkuun. Ajattelin, että tuun myös tänne blogin puolelle jakamaan tiedon tästä, jos jota kuta kiinnostaa käydä kysymässä jotakin tai lueskelemassa vastauksia.

Kysyä voi siis ihan mitä vaan aiheeseen liittyvää. Ylen toimittaja kuitenkin suodattaa kysymykset ja lähettää ne sitten eteenpäin meille vastaajille, minkä jälkeen me niihin vastataan ja toimittaja julkaisee vastaukset Tämäkin on totta -instatilin stooreissa. Myöhemmin stoorit käsittääkseni lisätään myös highlighteihin, mistä ne voi sitten jälkeenpäinkin käydä katsomassa.

Musta on tosi siistiä päästä tekemään jotakin tällaista. En oikeestaan oo tainnut koskaan vielä olla mukana missään vastaavassa, mutta tää tuntuu kyllä tosi omalta ja musta on yllättävänkin helppo höpötellä videolle. Aihe on myös niin tuttu ja tärkeä, että siksikin tämä tuntuu hyvältä.