Blogi on ollut viime aikoina aika hiljainen. En oikein osaa sanoa mistä se johtuu. Ehkä elämäkin on ollut aika hiljaista. Tuntuu, että kaikki mussa ja mun elämässä keskittyy vaan hoitoneuvottelun odottamiseen, elämään sen jälkeen. Hoitoneuvotteluhan on ensi viikon keskiviikkona, siihen on enää viitisen päivää aikaa. Se tuntuu hurjalta.
On ihan uskomatonta miten kuluttavaa odottaminen on. Oon pyrkinyt ihan tietoisesti olemaan ajattelematta koko hoitoneuvottelua ja laskematta siihen päiviä. Se ei ole kamalan helppoa, koska tuntuu että ei oikein muuta osaisi ajatellakaan. Heti kun koko hoitoneuvottelu tulee mulle mieleen, niin mä menen tosi jännittyneeseen tilaan eikä mistään muusta meinaa enää tulla mitään, en pysty keskittymään mihinkään.
Siitä huolimatta, että hoitoneuvottelu stressaa ja pelottaa ja odotus tuntuu hallitsevan koko elämää, oon tehnyt myös paljon kivoja juttuja. Iloitsen tosi paljon keväästä, on ollut ihana vähän järjestellä parveketta ja istutella erilaisia kasveja parvekkeelle kasvamaan. Tai ei ne vielä ole parvekkeella, mutta olen kasvatellut esimerkiksi hernettä, tomaattia, ruohosipulia ja avomaankurkkua ja odotan että ilmat lämpenee tarpeeksi jotta voin siirtää ne parvekkeelle.
Yksi ilta mun kaksi hyvää ystävää kävi meillä kylässä. Juotiin teetä, syötiin mokkapaloja joita olin leiponut, naurettiin paljon ja juteltiin. Oli ihana olo, sellainen jotenkin tosi onnekas siitä että mun elämässä on niin kivoja ihmisiä. Jotenkin siihen hetkeen tiivistyi tunne siitä että mulla on elämässäni ihmisiä jotka välittää ja pitää musta juuri tällaisena kuin olen. Se tuntui tosi hyvältä oivaltaa.
Vappua ei loppujen lopuksi vietetty kovin ihmeellisesti, mutta käytiin kuitenkin Helsingin keskustassa vähän katsomassa vappumeininkejä ja istuttiin puistossa syömässä jätskiä. Päivä oli keväinen ja oli ihanaa kävellä käsi kädessä ihmispaljoudessa.
Tuntuu, että nyt kevään aikana olen aika usein jäänyt vain kotiin, koska on ollut liian paha olla, liian vaikea bindata tai on vaan ahdistanut. Oon karsinut kirkossakäyntiä ja ihmisten tapaamista, mutta onneksi sentään välillä oon päässyt myös pois kotoa. Viime sunnuntaina olin onnellinen kun meidän kirkon wc-tilat oli muutettu kaikille sopiviksi. Uudet, ihan pysyvät kyltit on kuulemma myös tilattu. Huippua!
Elämässä on siis paljon hyviäkin asioita. Vaikka tämä on pääasiallisesti mun prosessiblogi (ja no, elämäblogi myös), niin mulla ei ihan hirveästi ole sanottavaa prosessiin liittyvistä asioista juuri nyt. Tuntuu etten jaksa ajatella, ja että halusin tulla vain ilmoittamaan että täällä ollaan. Palaan keskiviikkona toivottavasti hyvien uutisten kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti