Ei tän pitänyt mennä näin - tai siis ehkä sen piti mennä juuri näin

Elämä on jotenkin ollut pysähdyksissä, niin hyvässä kuin huonossakin. Halusin kuitenkin tulla nyt kirjoittamaan siitä hyvästä ja onnellisesta kuplasta jossa olen viimeiset viikot elellyt. Sisältövaroituksena voisi ehkä mainita rakkaushömpötyksen, varsinkin postauksen loppuosassa. 

Vähän yllättäen kävi niin, että aloin muutama viikko sitten seurustelemaan. Olin ajatellut, että en mä tässä elämäntilanteessa, kesken prosessin ja kesken jotenkin kaiken, osaisi olla kenenkään kanssa. Silti asiat vaan tapahtui, ja musta tuntui että niiden täytyy vaan antaa tapahtua.

Olen hurjan onnellinen. Onnellinen siitä, että mulla on vieressäni ihminen joka tuntuu juuri oikealta, siltä että sen kuuluukin olla siinä. Mun on tosi hyvä olla, ja tuntuu ihmeelliseltä että ollaan oltu yhdessä näennäisesti vasta niin vähän aikaa. Toisaalta ollaan asuttu yhdessä jo yli yhdeksän kuukautta, joten ehkä me tunnetaan toisemme kuitenkin jo aika hyvin.

Mua on vähän pelottanut heittäytyä ja olla tässä. Olen pelännyt mitä ihmiset ajattelee, minkälaisia kommentteja alkaa satelemaan kun seurustelusta tulee Facebook-julkista, ja ehkä olen pelännyt myös vähän sitä että tämä tarjoaa ihmisille uusia sanoja joilla sukupuolittaa mua väärin. Mun aikaisemmat kokemukset suhteeni julkistamisesta on pitkälti tuomioviestejä, ystävinä pitämieni ihmisten menettämistä ja hiljaisuutta. Nyt tuntui ihanalta, kun ihmiset on olleet niin onnellisia meidän puolesta, ja vanhemmillekin ilmoittaminen tuntui nimenomaan ilmoittamiselta eikä hyväksynnän hakemiselta (ei siis sillä etteikö mun vanhemmat olisi aina suhtautuneet ihanasti mun uusiin seurustelukumppaneihin, mutta nyt seurustelusta ilmoittaminen ei vaan enää tuntunut yhtä jännittävältä kuin aiemmin). Kaikki on myös musta tuntunut koko ajan niin oikealta, etten oikein ole voinut väittää sille tunteelle vastaan. 

Mulla ei ole ollut poikaystävää sitten teini-iän, enkä mä ollut varma olisiko mulla koskaan enää, koska oon koko aikuisikäni seurustellut kuitenkin vain naisten kanssa. Siitä huolimatta vielä enemmän uudelta tuntui ajatus siitä että mä itse olisin jonkun poikaystävä, vaikka tietysti oli aika väistämätöntä että mä sitä jossakin vaiheessa jollekin tulisin olemaan jos päätyisin seurustelemaan. Ihanaa se on joka tapauksessa, ja musta tuntuu että mun sydän pakahtuu joka kerta kun kuulen itseäni kutsuttavan poikaystäväksi. Mitään suurta pohdintaa seksuaaliseen suuntautumiseeni liittyen tämä ei kuitenkaan aiheuttanut, vaan oon jo pidempään ollut pitkälti määrittelemättä sitä minkä sukupuolisista ihmisistä kiinnostun, koska sillä ei ole mulle loppupeleissä merkitystä. 

En mä oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Oon sanonut monta kertaa viime viikkojen aikana, että "ei tän pitänyt mennä näin", tarkoittaen sillä sitä, että mä en ajatellut tän menevän näin, ja sitten olen yhtä monta kertaa lisännyt, että "tai siis ehkä sen piti mennä juuri näin." Ja siltä musta tuntuukin. En ajatellut, että tässä vaiheessa elämääni olisin kenenkään kanssa, olin oikein tyytyväinen yksinkin, ja tuntuu että olen vielä niin kauhean kesken. Tuntui mahdottomalta päästää ketään ihmistä näin lähelle, ja sitten se ihminen vain olikin siinä ja se tuntui paremmalta ja oikeammalta kuin mikään muu.

Maailman ihaninta on se, että mun vierellä on ihminen joka haluaa olla siinä, juuri mun kanssa, juuri näin keskeneräisenä kuin olen. Sellainen ihminen, joka pääsee lähemmäs mua kuin kukaan muu, ja joka siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) näkee mut juuri sellaisena kuin olen. Ja sellainen ihminen, josta haluaisin tietää ihan kaiken, jolle en koskaan haluaisi mitään pahaa, jota haluan vaan rakastaa niin paljon kuin osaan ja jonka kanssa uskallan haaveilla. 

Olen onnellinen siitä että mun vierellä on ihminen joka haluaa olla siinä yhtä paljon kuin mä haluan olla sen kanssa. Olen onnellinen siitä että mulla on ihminen joka ymmärtää, joka tukee mua mun prosessissa, jota voin halata vaikka keskellä yötä, jonka välittämistä ja rakkautta mun ei yhtään tarvitse epäillä. Olen onnellinen siitä että on joku jonka kanssa nukkua päiväunia, jakaa ajatuksia, opetella tuntemaan, jolle lukea iltaisin Muumia, jonka kanssa katsoa Netflixiä, tehdä vegaanista ruokaa ja elää tätä elämää.