Tulevaisuus

Kyselin aiemmin ideoita tulevia postauksia varten, koska musta itsestä tuntuu, ettei prosessin suhteen hirveästi nyt ole tapahtunut tai tapahtumassa mitään, ja toisaalta oon kirjottanut jo monista aiheista. Siksi uudet ideat on edelleenkin erittäin tervetulleita, on ehdottomasti kiva kirjoittaa aiheista jotka lukijoita kiinnostaa. Blogiin kommentointi onnistuu tosiaan myös anonyymisti, jos tuntuu siltä ettei halua kommentoida omalla nimellään tai edes nimimerkillä. 

Tänään päätin tarttua seuraavanlaiseen ideaan: 

Kiinnostaisi lukea mitä toivot prosessiltasi tulevaisuudessa ja elämältä yleensä. Sellainen "missä toivoisin olevani xx vuoden kuluttua."

Mä jäin miettimään tätä tosi paljon, koska vihdoin on oikeastaan alkanut testojen myötä ja prosessin edetessä tulemaan sellainen olo, että tulevaisuudestakin uskaltaa jo alkaa haaveilemaan. Toisaalta prosessissakin on vielä vaiheita jäljellä, ja ajatukset pyörii paljon niissä. En haluaisin välttämättä ajatella, että elämä alkaa vasta prosessin päätyttyä, koska prosessi omalla tavallaan ei pääty ikinä, ja toisaalta elämä on jo nyt, vaikkei siltä aina ole tuntunutkaan. Prosessi on kuitenkin viimeiset pari vuotta täyttänyt mun elämän oikeastaan kokonaan, ja siksi toisaalta nyt vasta tuntuukin siltä että elämä on alkamassa ja tulevaisuuttakin osaa jo hiukan ajatella. 

Aloitan kertomisen kuitenkin prosessiin liittyvistä asioista. Tällä hetkellähän mä oon saanut transsukupuolisuusdiagnoosin, ja sen perusteella mulle on aloitettu testosteronikorvaushoito viime elokuussa. Testot on tuoneet jo paljon toivottuja muutoksia, mutta toivon kuitenkin niiden tuomia muutoksia tulevaisuudessa vielä lisää. Konkreettisin on ehkä parta ja sen kasvaminen, vaikka tokihan se nyt jo kasvaa, mutta toivon että mulla olisi tuuhea ja hieno parta vielä jonakin päivänä. Muuten testot on tuoneet jo tosi paljon muutoksia joita niiltä toivoinkin, ja toivon jatkossa, että testojen vaikutukset jatkaa muutostyötä mun kehossa ja sitä kautta mun keho tuntuu tulevaisuudessa entistä omemmalta. 

Suurin toimenpide, jota prosessiltani olen koko ajan odottanut, ja odotan edelleen, on mastektomia. On hyvin todennäköistä, että sen vuoro olisi tänä vuonna. Mastektomian uskon mahdollistavan mulle paremman elämänlaadun, kun voin luopua binderin käyttämisestä. Binderi rajoittaa mun elämää paljon, koska se aiheuttaa fyysisiä jumeja ja kiputiloja, minkä lisäksi se päällä ei voi harrastaa liikuntaa. Testot on jonkin verran helpottaneet dysforiaa, esim. äänidysforia on hävinnyt oikeastaan kokonaan, mutta rintakehään liittyen mun dysforia on edelleen valtavaa. Mastektomian jälkeen voisin myös käyttää sukupuolitettuja pukuhuoneita, tosiaan harrastaa liikuntaa toipumisen jälkeen vapaasti, toivottavasti poistua kotoa ahdistumatta niin paljon kuin nyt ja muutenkin nauttia elämästä. 

Kun mastektomia on ohi, mä uskon että mun elämä on jo varsin hyvää ja kehodysforia melko vähäistä. Tämän jälkeen en luultavasti halua muita toimenpiteitä heti, vaan haluan nimenomaan keskittyä elämiseen ja arkeen. Mastektomiakin kuitenkin on iso leikkaus, ja se jännittää mua hirveästi, koska en ole koskaan ollut leikkauksessa eikä mua ole koskaan nukutettu. 

Testosteronikorvaushoitohan mulla tulee luultavasti olemaan loppuelämäni ajan, mutta kun tarpeelliset toimenpiteet on saatu hoidettua, niin käytännössä se on vain jatkuva lääkitys joka mulla nyt sattuu olemaan, ja jonka avulla saan mulle oikeaa hormonia jota mun keho ei itse kykene tuottamaan. Prosessiin liittyen ehkä tulevaisuudelta eniten toivon sitä, että saan elää rauhassa ja mut tullaan näkemään miehenä kaikissa tilanteissa joihin menen, ja että mulla itselläni olisi hyvä olla omassa kehossani.

Muitakin tulevaisuudenhaaveita mulla toki on, ja tavallaan pitkään on tuntunut, että prosessi on jotenkin ollut mun ja mun tulevaisuuden välissä. Toisaalta prosessi on omalla tavallaan saanut myös mut ajattelemaan tulevaisuuttani uudelleen. Eniten ehkä siinä mielessä, että se on jotenkin avannut mun silmät sille, että mikä vaan on mahdollista, ja sitä kautta oon alkanut pohtimaan mitä oikeasti haluaisin esimerkiksi tehdä työkseni. 

Mun tulevaisuudenhaaveet on jossakin määrin kuitenkin ehkä melko tavanomaisia. Lähimpänä tavoitteena on nyt ehkä valmistuminen sosionomiksi (sekin luultavasti ja toivottavasti vielä tänä vuonna) ja oman alan töiden tekeminen. Oon suuntautunut opinnoissani varhaiskasvatukseen, mutta en kyllä ole ihan varma haluanko tehdä töitä päiväkodissa koko loppuelämääni. Tällä hetkellä työt päiväkodissa kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä idealta, ja niitä töitä uskoisin kyllä riittävänkin. Kovasti odotan sitä, että sekä minä että Samuel ollaan valmistuttu kouluistamme ja meillä molemmilla olisi työpaikka. En oikeastaan kaipaa elämääni enempää materiaa tai rahaa, mutta olisihan se ihanaa ettei jokaista euroa ja senttiä tarvitsisi laskea ja olisi mahdollista tehdä asioita vaikka ne maksaisikin vähän tai vähän enemmän. 

Olen Samuelin kanssa tosi onnellinen, ja toivon että mennään naimisiin joskus tulevaisuudessa. Olisi ihanaa, että meillä olisi ihan ikioma yhteinen koti, sellainen josta saataisiin tehdä yhdessä juuri meidän koti. En tiedä missä kaupungissa se koti olisi tai minkälainen se tarkalleen olisi, ja tärkeintä lieneekin se, että siellä olisi hyvä olla ja se tuntuisi kodilta. 

Monet mun tulevaisuudenhaaveista onkin oikeastaan meidän yhteisiä haaveita. Naimisiinmenon ja kodin lisäksi haaveillaan myös yhteisistä lapsista. Vielä on vähän epäselvää miten me voitaisiin lapsia saada - tai vaihtoehtojahan perheellistymiselle toki on lukuisia, mutta ikävä kyllä monet niistä karsiutuu pois heti alkumetreillä meidän kohdalla. Yritetään kuitenkin olla toiveikkaita tämänkin asian suhteen ja miettiä mikä voisi mahdollistaa juuri meille tämän meidän molempien suuren unelman toteutumisen.

Musta tuntuu, että jos kaiken tämän elämältä joskus jossakin muodossa saisin, voisin ehkä todeta, että tosi moni mun haave on toteutunut ja olen saanut sen mitä olen toivonutkin. Näiden asioiden lisäksi mä olen kuitenkin aina haaveillut esimerkiksi kirjan kirjoittamisesta. Musta olisi ihanaa kirjoittaa ja kuvittaa joku lastenkirja, ja toisaalta tahtoisin tehdä runokirjan tai nuortenkirjan. Haluaisin valokuvata enemmän ja jakaa mun luovuutta, haluaisin antaa toivoa ja tuoda näkyväksi sukupuolivähemmistöjä sekä mun omia kokemuksia ja elämäntarinaa jollakin taiteen keinolla. Musta olisi myös ihanaa vielä ainakin kerran asua ulkomailla, edes joku vähän lyhyempi ajanjakso. Haluaisin auttaa ihmisiä, matkustaa Islantiin ja Prinssi Edvardin saarelle Kanadaan, tanssia balettia, kasvaa yhdessä vanhaksi Samuelin kanssa ja toivottavasti nähdä maailman, jossa myös sukupuolivähemmistöillä olisi vähän parempi ja helpompi olla ja elää. 

Eniten mä kuitenkin tulevaisuudelta odotan varmaan ihan vaan sitä, että saan vihdoin olla minä ja mulla olisi keho joka vastaisi sitä kuka mä olen, ja saisin olla ja elää rauhassa itseni kanssa.