Vertailukuvia

Viime päivinä on tullut tehtyä pari vertailukuvaa ja ajattelin, että miksipä en jakaisi näitä täälläkin. Ensimmäisen tein yhteen Facebookin vertaistukiryhmään, kun ihmiset jakoi siellä kuviaan ennen testoja ja nykytilanteessa. Olin iloinen kun löysin noin samankaltaisen kuvan. Koska kyllähän mut nyt selkeästi samaksi ihmiseksi tunnistaa. Ja silti muutos on ainakin mun mielestä varsin suuri.

Jotenkin sitä ehkä itse näkee näissä kuvissa myös kaiken sen mitä siellä taustalla on ollut. Mikä elämäntilanne on tuon ensimmäisen kuvan ottamisen aikaan ollut, missä oon prosessini suhteen tuossa mennyt jne. Tuntuu uskomattomalta katsoa tuota minua.

Tuo kuva on siis otettu keväällä 2018. Olin käynyt muutamia käyntejä transpolilla ja olin muuttamassa Helsinkiin. Olin tosi iloinen siitä että olin oivaltanut kuka olin ja että prosessi transpolilla eteni, mutta samalla voin tosi huonosti, kehodysforia oli pahaa ja mun oli usein tosi vaikea ja paha olla. Edessäpäin oleva tie näytti raskaalta ja pelottavan pitkältä. Onneksi en silloin tiennyt miten raskas ja pitkä se olisi. Tunnen valtavaa suojelunhalua ja sympatiaa tuota "vanhaa minää" kohtaan. Totta kai mä olen sama ihminen edelleen, mulla on samat arvot, kiinnostuksenkohteet ja luonne, mutta samalla musta tuntuu että niin paljon on vaan muuttunut.

Ja tuo toinen kuva sitten. Se on otettu viime viikolla, ihan vaan koska ulkona oli hyvä valo ja halusin uuden profiilikuvan Facebookkiin. Sen lisäksi että musta on ihanaa nähdä mun parta ja miehistyneet kasvonpiirteet, niin musta on ihanaa myös tajuta että niin, tuo oikeasti vihdoin olen minä. Joku sellainen rauha ja onnellisuus paistaa mun silmistä. Oon sanonut tätä varmasti paljon viime aikoina, mutta jotenkin on vaan uskomattoman helpottavaa, kun vihdoin tiedän, että vaikka mitä tapahtuisi, niin tätä kuka ja mitä mä olen ei enää viedä multa pois. Mulla on pysyvästi parta, pysyvästi matala ääni, testosteronikorvaushoito joka jatkuu läpi elämän, litteä rintakehä ja mun juridinen sukupuoli on mies. Tämä prosessi ja mun matka omaksi itsekseni on ehdottomasti suurin asia jota koskaan olen saavuttanut. 

Ja sitten taas vaihteeksi vähän partakuvia. :D

Instagram muistutti mulle lauantaina tasan vuotta aikaisemmin otetusta partakuvasta. Olin silloin ollut kolme kuukautta testoilla, ja olin tosi iloinen siitä miten paljon mun parta oli lähtenyt kasvamaan. Ja siis olihan se oikeasti huikea siihen nähden että olin ollut vasta kolme kuukautta testoilla. Mun partahan toki kasvoi jo ennen testoja, en edelleenkään tiedä miksi, joten sillä oli kyllä aika hyvä pohja lähteä kasvamaan heti kun aloitin testot.

Alapuolella on sitten lauantaina otettu kuva. Vartavasten parrasta salamalla otettu kuva tekee siitä toki ehkä vähän tuuheamman näköisen kuin mitä se on muissa kuvissa/oikeassa elämässä, mutta toisaalta niinhän tuo edellinenkin kuva on otettu salamalla, joten sikäli nämä on kyllä ihan vertailukelpoiset.

Ja siis joo... Huh! Vähänkö mulla on partaa! Ja oon siitä vaan niin onnellinen! (ei muuta sanottavaa... :D)

Se täytyy kyllä vielä sanoa kuitenkin, että vaikka mun parta tässä kuvassa näyttää varsin tummalta, niin viimeksi taas tänään Samuel huomautti mulle miten mun parta selkeesti on muuttumassa punaiseksi. Mikä on ihan hassua, miten se voi vaan muuttua tummanruskeasta punaiseksi yhtäkkiä!? Mun pikkuveljellä on kyllä tosi hieno ja tuuhea tummanpunainen parta, mutta silti. Toisaalta on meillä kai aika samanväriset hiuksetkin, joten ei tuo nyt ehkä liene kovin ihme.

Jännä kyllä nähdä millainen mun parta on esim. kahden tai kolmen vuoden päästä, kun se nyt jo reilun vuoden testoillaolon jälkeen on näin upea. Tai siis mun mielestä se on varsin upea.

Oon tosi iloinen siitä että oon lähtenyt taltioimaan prosessiani kuvien ja videoiden (ja toki tekstin) muodossa. On hienoa nähdä oma matkansa näin konkreettisesti, vaikka samalla haluankin muistuttaa, että tällaiset ennen-jälkeen -tyyppiset kuvat on tosi pieni osa kokonaisuutta, ja oikeasti prosessihan nimenomaan tarkoittaa sitä, ettei kukaan vain "muutu" joksikin, vaan asiat tapahtuu varsin hitaasti ajan saatossa. Niin kuin varmasti jokainen tietääkin, mutta jotenkin tuntuu silti tärkeältä mainita tääkin asia, kun helposti sitä itsekin vaan antaa kuvan että ensin oli näin ja sitten oli näin, vaikka todellisuudessa välissä on kulunut aikaa ja on käyty läpi tosi raskas prosessi omaksi itseksi ja siihen miten asiat tällä hetkellä on.