Kuukausi mastektomiasta

 Melkein vaikea uskoa, mutta mastektomiasta tuli 29.11. eli sunnuntaina kuluneeksi tasan kuukausi. Siinä missä musta edelleen tuntuu että tällainenhan mun keho on aina ollut, niin samalla en voi uskoa että leikkauksesta todella on jo kuukausi tai oikeastaan että se ylipäätään on ohi. Käyn edelleen aika usein päässäni läpi leikkauspäivää ja sen tapahtumia, ja se tuntuu melkein kuin joltain unelta. Oon nähnyt unia mastektomiasta niin paljon viime vuosien aikana, että tavallaan tuo leikkauspäivä välillä tuntuu vaan yhdeltä niistä. Ainiin, paitsi että mulla on vihdoin litteä rintakehä!

Paraneminen on edelleen sujunut hyvin, oikeastaan oon vähän yllättynyt vieläkin siitä miten hyvin kaikki on mennyt. En oikeestaan voi sanoa, että paranemisessa olisi ollut minkäänlaisia ongelmia tai takapakkia. Mun olo oli heti leikkauspäivästä lähtien tosi hyvä, yllättävänkin hyvä. Toki nyt jälkikäteen katsottuna voi sanoa, että olihan se olo silloin heti leikkauksen jälkeen jollakin tapaa varsin kummallinen. Tai en oikein osaa kuvailla sitä, koska ei mua missään vaiheessa ole sattunut eikä mulla ole ollut kipuja, mutta ei mun olo missään nimessä normaalikaan ole ollut.

Ehkä helpointa olisi kuvailla mun oloa ja paranemista niin, että alussa tuntui että piti olla ihan äärimmäisen varovainen. Vaikka missään vaiheessa mikään ei varsinaisesti sattunutkaan, niin oma keho kertoi kuitenkin että nyt pitää ottaa varovaisesti, nyt pitää tehdä mieluummin vähemmän kuin enemmän ja nyt ei edes kokeilla omia rajoja. Ennen leikkausta mietin, osaisinko mä ottaa tarpeeksi rauhallisesti ja mistä sitten tietäisin että mikä on liikaa tai mihin mä pystyn, mutta vaikka en mielestäni ole missään vaiheessa vienyt kehoani äärirajoille, niin oon kuitenkin hyvin vahvasti tuntenut mikä on ok ja mikä ei, mihin pystyn ja mihin en.

Tällä hetkellä mun olo on siis tosi hyvä. Kun leikkauksesta oli kulunut kuukausi, sain jättää tukitopin käyttämisen pois öisin kokonaan ja päivisin sitä tulee pitää jos tekee jotain fyysisesti vähän raskaampaa. Ihan tarkkaa ohjetta tästä ei ollut, että mikä sitten on sitä fyysisesti raskaampaa, mutta toistaiseksi oon pitänyt tukitoppia jos lähden pois kotoa tai jos esim. siivoan. Kotona hengaillessa ja yleensä ruokaa laittaessa en ole tukitoppia nyt enää pitänyt. On vapauttavaa olla ilman sitä, mutta vielä viikko-pari sitten en olisi voinut kuvitellakaan!

Myös haavat on lähteneet hienosti parantumaan, ne toki tulee olemaan teippien alla vielä seuraavat viisi kuukautta. Noin kerran viikossa oon nyt vaihtanut teipit, ne alkaa olla yleensä siinä vaiheessa varsin irtoilevat ja sen näköiset että ne kyllä tekee mielikin vaihtaa. Oon todennut helpoimmaksi ottaa ne irti suihkussa, sillä vaikka ne on joistakin kohdista selkeästi irti ja repsottaa, joistakin kohdista ne on aika tiukasti kiinni. Aluksi mua ehkä vähän sattui leikkaushaavoihinkin teippien irrottelu, mutta nyt kipeää tekee lähinnä niiden irti nyhtäminen rintakarvoista...

Laitan tähän alle vielä kuvan jonka otin muistaakseni viime torstaina tai perjantaina kun irrottelin teipit. Kuten näkyy, myös teippien jättämät liimajäljet alkaa olemaan siedettävämmissä rajoissa. Aluksi tuntui, että teipit jätti ihoon ihan hirveästi liimaa, mutta nyt jostakin syystä tilanne on vähän helpottanut. Onneksi! Tai en mä tiedä onko sillä oikeasti mitään merkitystä kuinka paljon teippien jättämiä jälkiä siellä teippausten alla on, mutta kivempi nyt kuitenkin että alue pysyy edes jotakuinkin siistinä.

Nännien paranemisesta vielä muutama sananen. Kuten näkyy, niin mustat ruvet on irronneet nänneistä, vihdoin! Ne on lähteneet siis itsestään pois suihkussa, mutta välillä oon onnistunut ohimennen pyyhkeellä myös saamaan irti jonkun pienen palasen, mikä ei ehkä oo ollut hirveän hyvä, koska yleensä alta on sitten tullut vähän verta (siis ehkä tippa), ja päälle on tullut uusi rupi. Tällä kertaa kuitenkin aika normaalin värinen, ei sellainen ihan pikimusta kuten aiemmin. Nyt molemmissa nänneissä on kuitenkin enää ihan pienet ruvet, joiden uskon irtoilevan omia aikojaan, luultavasti melko pian. Hienosti nännit on kuitenkin parantuneet. Tuntoa niissä ei kyllä ole, mutta sen palautumisesta nyt ei muutenkaan ole takeita, tai sitten se voi ajan saatossa palautua ihan jonkin verrankin. Muutoin rintakehässä aika hyvin on kyllä tunto, mutta etenkin vasemmalla puolella nännin vieressä (kainalon puolella) on tunnoton kohta, jonka koskeminen tuntuu tosi hassulta, oikeastaan vähän epämiellyttävältäkin. Ei sillä että siihen nyt hirveästi tarvitsisi koskea, mutta tällaisen havannon oon tehnyt.

En nyt tiedä miten järkevästi osaisin päättää tämän postauksen, jotenkin on paljon asiaa, muttei kuitenkaan nyt mitään uutta tai suurempaa. Vaikka ihan valtava asiahan tämä koko leikkaus itsessään on, ja nyt on sellainen fiilis että vihdoin voi hengähtää helpotuksesta ja todeta että tässä olen, tätä ei viedä multa pois. Nyt voi alkaa elämään.