Vuosi 2020

 Oon ottanut tavaksi tehdä postauksen jokaisen vuoden lopussa ja käydä vähän läpi kaikkea mitä vuoden aikana on ehtinyt tapahtumaan. Vuoden 2018 postauksen voitte lukea tästä ja vuoden 2019 postauksen tästä.

Tammikuu

Aloitin vuoden 2020 yksin kotona. Muistan ajatelleeni, että tästä vuodesta tulisi hyvä. Testot oli jo tuoneet paljon muutoksia, ja odotin innolla mitä lisää ne toisi tullessaan. Tiesin, että mun pitäisi vuoden alussa saada lähete mastektomiaan ja leikkauskin luultavasti olisi tämän vuoden aikana, minkä lisäksi odotin kovasti juridisen sukupuolen muuttumista. Olin varsin toiveikas.

Tammikuussa oon vielä käynyt koulussa Suomen toisella puolen lähiopetuksessa, ollaan koottu kotona antaumuksella palapeliä, aloitin tekemään sijaisuuksia päiväkodeissa, osallistuttiin Trasekin synttäribileisiin ja hankittiin uusi pyykinpesukone.

Prosessiin liittyen mulla oli viime tammikuussa tosielämävaiheen sairaanhoitajakäynti, ja blogin puolella oon tammikuussa pohtinut mm. tulevaisuutta ja perheellistymistä. Muistaakseni tammikuu oli ihan hyvä kuukausi, ja kuten sanottua niin olin toiveikas alkaneen vuoden suhteen.

Helmikuu

Helmikuussa olin ollut tasan puoli vuotta testoilla, se tuntui jotenkin isolta virstanpylväältä. Oma peilikuva alkoi koko ajan tuntua paremmalta, mutta samalla kärsin välillä tosi valtavasta dysforiasta erityisesti mun rintakehään liittyen. Kävin jälleen koulussa ja ahdistuin siitä että voinko käyttää siellä miesten vessaa, mutta uskalsin (muualla oon kyllä käyttänyt miesten vessoja jo useamman vuoden ajan).

Jatkoin keikkatöiden tekemistä (ja tulin oikeinsukupuolitetuksi työkohteissa, mistä iloitsin valtavasti), kävin foniatrian poliklinikalla, sain lähetteen mastektomiaan ja  kävin seurantakäynnillä hormonipolilla Tampereella, minkä jälkeen siirryin Tostran-geeliltä Nebidolle. Muistan olleeni aika väsynyt koko prosessiin, koska esim. mastektomialähetteen saamisesta sai taistella niin paljon. Tuntui ettei vaan enää jaksa ainaista epävarmuutta, itsensä perustelemista ja sitä että oma elämä on muiden käsissä.

Helmikuussa oli myös mun ja Samuelin vuosipäivä, ja käytiin sen kunniaksi Tallinnassa. Vielä ehdittiin ennen koronarajoitusten voimaanastumista. Ai joo ja helmikuussa julkaistiin myös Antti Tuiskun Valittu kansa -albumi, josta tuli mun koko vuoden kuunnelluin levy ja joka merkitsi (ja merkitsee) mulle hirveän paljon.

Maaliskuu

Maaliskuussa iloitsin suunnattomasti siitä, että sain postissa ajan mastektomian esikäynnille huhtikuun alkuun. Pian tuo esikäynti kuitenkin jouduttiin peruuttamaan korontavirustilanteen takia. Mua helpotti silti tieto, että mulle oltiin varattu käyntiaika ja uuden ajankin pitäisi olla kuitenkin mahdollisimman pian. Koronarajoitukset kiristyi muutenkin, ja me vietettiin pitkälti aikaa Samuelin kanssa kotona kahdestaan. Tein aika paljon koulujuttuja, katsoin Netflixiä ja pelastin The Sims 4:sta.

Huhtikuu

Huhtikuussa mun hiukset oli kasvaneet niin paljon että sain ne ponnarille! Nautin siitä että ulkona oli keväistä sekä siitä että oli lupa linnoittautua kotiin, se oli jotenkin tavallaan helpottavaa, koska oma ahdistus omasta kehosta oli niin hirveää. Samalla oli kyllä ikävä rakkaita ihmisiä, erityisesti äitiä jota en nähnyt useampaan kuukauteen. Edelleen pelastin Simsiä, katsoin Netflixiä, kuuntelin Antti Tuiskua, soitin ocarinaa, kävin koiralenkeillä, opiskelin ja päivystin Sekasin-chatissa aika paljon. Huhtikuussa oltiin oikeasti lähinnä kotona eikä tehty ihan hirveästi mitään. Kauppareissut oli viikkojen kohokohtia. 

Onnekseni sain myös maaliskuun lopussa tietää uuden mastektomian esikäyntiajan; se olisi toukokuussa. Helpotti kun tiesi että se lähestyi, vaikka maailman tilanteen vaikutuksista mihinkään ei oikein voinutkaan olla varma. 

Toukokuu

Toukokuussa sain kutsun mun viimeiselle käynnille transpolille, minkä lisäksi täyttelin viimeisiä kyselyitä samaiseen paikkaan, tuntui juhlalliselta. Sain masennustestistä ennätyksellisen alhaiset pisteet. Mulla oli myös mastektomian esikäynti toukokuun puolivälissä (ja samalla myös diagnoosin saamisesta tuli kuluneeksi vuosi), mikä oli tosi hyvä kokemus ja lähdin sieltä tosi hyvällä fiiliksellä pois. Jäin toiveikkaana odottamaan mastektomiaa ja yritin alkaa pudottamaan painoa, koska lääkäri suositteli sitä.

Olin toukokuussa ollut 9kk testoilla, ja tein sen kunniaksi videon TikTokiin, johon olin rekisteröitynyt paria viikkoa aikaisemmin, lähinnä seuraillakseni siellä muutamaa tuttua. Video saikin yllättäen ihan älyttömän suosion, ja yli 400 000 näyttökertaa. Yllätyin vihapuheen määrästä, mutta toisaalta myös positiivisten kommenttien tulvasta.

Muistan, että toukokuussa mulla oli varsin onnellinen olo. Mastektomian esikäynti meni hyvin, tunsin itseni energiseksi, oli valoisaa ja kesä oli tulossa, koronarajoituksia saatiin kesällä vähän löyhennettyä ja elämä tuntui normaalimmalta kuin pitkään aikaan. Pääsin tapaamaan äitiäkin monen kuukauden jälkeen.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa mun TikTok-videosta tehtiin juttu Iltasanomiin. Lisäksi mulla oli viimeinen transpolikäynti luultavasti koskaan, tosin se oli etänä, mutta silti. Sen käynnin yhteydessä mut kirjattiin ulos transpolilta ja mun paperit laitettiin eteenpäin Tampereen transpolille second opinionia varten, jotta juridisen sukupuolen vaihtaminen mahdollistuisi.

Kesäkuussa mä myös jotenkin tavallaan iloitsin lämpimistä keleistä, vaikka yleensä kesät on olleet mulle binderin kanssa aika tuskaan. Tavallaan oli nytkin, mutta jotenkin mun olo oli testojen myötä kuitenkin niin hyvä, että nautin kesästä ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Juhannus vietettiin Samuelin lapsuudenkodissa, ja se olikin meidän oikeastaan ainoa pidempi kesäreissu ja tuli kyllä tarpeeseen. Myin myös mun parvisängyn ja hankittiin tilalle ihan tavallinen sänky, osittain mun mastektomiaa ajatellen.

Vaikka kesäkuu oli aika hyvä, niin muistan myös kärsineeni jotenkin valtavasta vähemmistöstressistä. Palkon uudet hoitosuositukset julkaistiin ja lisäksi myös Pride oli siirretty. Olin taas aika väsynyt, mutta osallistuin mielenosoitukseen transterveydenhuollon puolesta.

Heinäkuu

Yksi heinäkuun suurimmista ja kivoimmista jutuista oli se, että ostin itselleni riippumaton vähän sattumalta. Loppukesän mä sitten riippumattoilinkin tosi paljon, tein paljon päiväretkiä ympäri Helsinkiä, usein meren rannalle, otin eväät mukaan ja riipuin jossakin päivän. Se oli ihanaa, juuri sitä mitä kesältäni kaipaankin. Sain jotenkin aikaa ajatella, mutta samalla myös hetkeksi päästää irti kaikista vaikeista tunteista.

Heinäkuun lopussa mä myös matkustin taas Tampereelle ja mulla oli second opinion -aika, joka tarkoitti sitä, että mun juridinen sukupuolenkorjaus pääsi vihdoin etenemään. Kärsin heinäkuussa myös aika pahoista bindauskivuista ja jumeista, mikä harmitti kovasti kun olisin halunnut vaan kävellä paikasta toiseen koko ajan ja olla menossa, mutta kivut rajoitti elämää.

Elokuu

Elokuun suurin juttu oli varmasti se, että me mentiin Samuelin kanssa kihloihin. Lisäksi sain vihdoin postissa paperit jotka saatoin kiikuttaa maistraattiin juridisen sukupuolen vahvistamista varten. Samalla vaihdoin mun kutsumanimen Joonataniksi virallisesti. Myös mun ystävä entiseltä kotipaikkakunnalta kävi meillä kylässä ja vietettiin kivoja päiviä turisteina Helsingissä. Elokuun lopussa yksi meidän koirista jouduttiin myös lopettamaan.

Elokuussa mä olin myös mukana Translasten ja -nuorten perheet ry:n kesäleirillä, ja se oli aivan ihana ja tärkeä kokemus. Saman viikonlopun aikana huomasin myös, että mun hetu on vihdoin vaihtunut ja pääsin iloitsemaan siitä että mun sukupuoli oli vihdoin myös juridisesti mies!

Elokuussa tuli myös täyteen vuosi testoilla, ja kävin poliisiasemalla hakemassa uutta passia, minkä sainkin, mutta vain loppuvuodeksi, koska tajusin olevani asevelvollinen. Päätin silloin, että voisin haluta hakeutua siviilipalvelukseen.

Syyskuu

Pridet oli siirretty kesäkuulta syyskuulle, mutta mä en osallistunut ihan hirveästi mihinkään. Vastailin kuitenkin kysymyksiin yhdellä Yle oppimisen instatilillä ja se oli mukavaa ja tuntui tärkeältä. Lisäksi vietettiin Pride-lauantaita pienellä porukalla meillä kotona, ja se oli myös tosi kivaa ja tärkeää.

Syyskuussa tuli kuluneeksi 12 viikkoa mun edellisestä Nebido-pistoksesta, koska pistoväliä säädettiin, ja sen kyllä huomasi. Siinä syyskuun puolenvälin tienoilla mun mieliala meni niin pohjamutiin, etten muista milloin se on ollut niin pohjalla. Olin ihan kauhuissani ja musta oikeasti tuntui että en selviä siitä, vaikka totta kai selvisin. Mitään pahaa ei varsinaisesti tapahtunut, mutta luulen että mun testotasot oli niin matalalla että oli jotenkin vaikea selvitä mistään.

No, selvisin kuitenkin, mutta en muista milloin mulla olisi ollut yhtä ankeaa syntymäpäivää kuin tänä vuonna. Onnistuin kuitenkin täyttämään 28 vuotta päivän vaikeudesta huolimatta. 

Syyskuu sisälsi vielä hetumuutokseen liittyvien paperiasioiden hoitamista esim. pankissa ja HSL:llä. Lisäksi mun kirurgi soitti mastektomiaan ja painonpudotukseen liittyen mulle ja lupaili, että saisin tietää mun leikkausajan ihan pian!

Lokakuu

Ja lokakuun alussa mä sitten vihdoin sainkin sen leikkausajan; se olisi jo lokakuun lopussa, 29.10.! Olin aivan innoissani ja ihmeissäni, tuntui uskomattomalta. Mun oli kyllä vaikea uskoa, että leikkaus todella toteutuisi vaikka mulla oli nyt jo päivämääräkin tiedossa. Lokakuu oli mulle aika vaikea. Vaikka odotin leikkausta innoissani, mua pelotti ettei leikkaus toteutuisikaan. Lisäksi kävin läpi varsin värikkään skaalan tunteita ja mitä omituisimpia ajatuksia ja pelkoja leikkaukseen liittyen lokakuun aikana. Mulla oli myös aika paljon ongelmia syömisen kanssa, halusin laihtua niin paljon kuin mahdollista ennen leikkausta, koska mä todella pelkäsin ettei mua leikattaisi jos en olisi laihduttanut riittävästi.

Ja lokakuun lopussa mut sitten vihdoin leikattiin. Kaikki meni hyvin, leikkauspäivä oli tosi hyvä kokemus ja pääsin samana päivänä pois sairaalasta ja seuraavana päivänä matkustettiin Tampereelta kotiin. Mun koko maailma muuttui ja olin maailman onnellisin!

Marraskuu

Marraskuu oli mun sairaslomakuukausi. Olin varsin väsynyt leikkauksen jälkeen, mutta äärettömän onnellinen ja tyytyväinen. Mulla oli tosi hyvä olo, dysforia oli kadonnut, ei ollut kipuja ja toipuminen sujui hyvin. Nukuin aika paljon ja makoilin kotona, mutta kävin mä myös kävelyillä ystävän kanssa ja Samuelin mukana lenkittämässä koiria.

Yllätyin siitä miten reipas mä leikkauksen jälkeen olin, miten hyvin handlasin kaikki haavanhoitoon ja muutenkin toipumiseen liittyvät jutut ja miten hyvä mun saattoikin olla omassa kehossani. Marraskuu oli tosi hyvä, vaikka koronarajoitukset taas alkoikin kiristymään.

Joulukuu

Ja sitten joulukuu... Mun sairasloma loppui marraskuun lopussa, mutta oon ottanut joulukuussakin aika rauhallisesti. Oon edelleen ihan valtavan iloinen mun rintakehästä ja mun kehosta, kauhean häkeltynyt siitä että selvisin leikkauksesta noin hyvin ja ihmeissäni että se ylipäätään tapahtui.

Saatiin joulukuussa meidän kämppiksen kanssa saunavuoro, mä sain uuden työpaikan ensi kevääksi ja lisäksi käytiin tässä kuussa myös Samuelin lapsuudenkodissa kylässä. Jouluksi mä tulin takaisin pääkaupunkiseudulle mun äidin ja veljen kanssa.

Joulukuussa oon ehkä käynyt läpi aika paljon vaikeitakin pintaan nousseita tunteita. Uskon, että kun mastektomiakin on nyt ohi, on mun mielellä taas ihan eri tavalla mahdollisuus käsitellä muitakin asioita. Se on ollut yllättävää.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut ihmeellinen. Muistan vuosi sitten ajatelleeni, että jos tänä vuonna pääsen mastektomiaan ja saan mun juridisen sukupuolen muutettua niin oon aivan valtavan onnellinen. Nyt olen vähän ihmeissäni siitä, että nuo kaksi aivan valtavaa asiaa toteutui ja kaikki meni niin hyvin. Näiden asioiden lisäksi ihan valtavan suuri ja tärkeä juttu oli toki myös se että me mentiin Samuelin kanssa kihloihin. Olen niin onnellinen että mulla on vierelläni ihminen jonka kanssa mun on näin hyvä olla.

Totta kai vuosi 2020 oli aika uskomaton, erilainen kuin mikään muu koskaan, ja totta kai mulla on ikävä normaalia elämää, sitä että saa tehdä normaaleita asioita, reissata ja halata ystäviä esimerkiksi. Toisaalta musta tuntuu, että tämä vuosi on tietyllä tavalla ollut myös mun elämän paras, koska mun ei ole vielä koskaan elämässäni ollut näin hyvä olla. Etenkin mastektomia on helpottanut mun oloa ja elämää niin paljon etten osaa edes laittaa sitä sanoiksi. Mun elämä muuttui sen myötä kokonaan.

On jotenkin vaikea ajatella, mitä ensi vuonna tapahtuu. Maailman tilanne tietenkin elää koko ajan, minkä lisäksi mä oon aloittamassa reilun viikon päästä kokopäivätyöt ensimmäistä kertaa vuosiin, mulla on helmikuussa kutsunnat ja toivon mukaan myös valmistun koulusta nyt alkavana vuonna. Toivotan vuoden 2021 tervetulleeksi oikein mielelläni. Mulla on sellainen olo, että mun elämä on vihdoin hyvää, mun näköistä ja turvallista. Mun on vihdoin hyvä olla itsessäni ja elämässäni.