Oon tänään ollut tasan kahdeksan kuukautta testoilla. En tiedä, onko tällaisessa kuukausittaisessa testopäivityksessä enää mitään ideaa, kun muutokset ei enää samalla tavalla ole huomattavia kuin aluksi (eikä niitä tule kyllä samalla tavalla kytättyäkään enää). Toisaalta tämä blogi toimii vähän kuin mun päiväkirjana, ja siksi on jotenkin kiva jättää jälkeensä merkintöjä tällaisista hetkistä.
Mitään uusia muutoksia en nyt ole huomannut enää. Varmasti karvat kasvaa, äänikin jollakin tavalla hakee paikkaansa edelleen ja kehonmuotokin varmaan hiljalleen edelleen muuttuu. Tai siis ihan varmasti nämä muutokset jatkuu tässä vielä pitkän aikaa, jopa useita vuosia, mutta enää niitä ei varsinaisesti itse pistä merkille. Esimerkiksi ääni kuitenkin on jo matala ja keho karvainen, joten vaikka ääni vähän madaltuisikin ja karvaa tulisi lisää, ei sitä varsinaisesti kuitenkaan tule huomanneeksi.
Tulin katselleeksi vanhoja kuvia tässä yksi päivä, ja maaliskuussa 2018 olin ottanut itsestäni uuden profiilikuvan Facebookiin. Se oli ihan mun lempparikuva itsestäni pitkään, tuntui että näytin siinä jotenkin niin omalta itseltäni. Mun mielestä se on ihan söpö kuva edelleen kyllä. Tänään halusin ottaa itsestäni uusia kuvia, osittain kahdeksan kuukauden testoillaolon kunniaksi, osittain muuten vaan, osittain siksi että Samuel leikkasi mun hiuksia eilen. Mulla oli sama huppari päällä kuin tuossa kaksi vuotta sitten otetussa kuvassa, joten laitan tähän teillekin vertailuksi tämän kuvaparin.
Onhan tuo ero aika huikea! Silmälasit on vaihtuneet ja hiukset on vähän erilaiset. Koen, että näytin omalta itseltäni tuolloin, mutta että näytän kyllä paljon enemmän omalta itseltäni nyt. Mut tunnistaa samaksi henkilöksi totta kai, mutta muutokset on kuitenkin sikäli merkittäviä, että jotenkin mun olemus on muuttunut aika paljonkin.
Usein tulee kiinnitettyä tosi paljon huomiota fyysisiin muutoksiin joita testot tuo tullessaan, ja mun on ollut vaikea välillä hahmottaakin että onko testot nyt sitten jotenkin muuttaneet mun luonnetta tai vaikka toimintatapoja arjessa. Tunnenko asioita eri tavalla tai onko mun tapa reagoida asioihin muuttunut?
En koe että kovin paljon olisi, vaan koen enemmänkin, että olen tosi samanlainen kuin aikaisemmin, mutta mun on vain parempi olla ja olen enemmän itseni. Yhden asian olen kuitenkin pistänyt merkille.
Oon aina ollut aika introvertti ja kaivannut paljon omaa aikaa ja tilaa, mutta samalla toisaalta tarvinnut myös sitä että voin keskustella muiden ihmisten kanssa ja etenkin jos mulla on ollut paha olla, niin oon kaivannut sitä että joku on tavoitettavissa. Oon myös halunnut aina puhua asioista ja oon voinut vatvoa ja käydä syvällisiä keskusteluita vaikka tuntikausia.
Mä pidän edelleen syvällisistä keskusteluista kyllä, mutta nykyään tuntuu, että kaipaan omaa aikaa jotenkin vielä enemmän. Tavallaan sosiaaliset tilanteet on kyllä helpottaneet, koska mun olo on parantunut ja sosiaalinen dysforiakin helpottanut, mutta samalla on usein sellainen olo, että viihtyisin kyllä nyt mieluiten ihan vain yksikseni. Tähän liittyy myös se, että mä en usein enää vaivaudu sanomaan asioista. Jos joku asia vaivaa mua, mulla on paha olo, mua ahdistaa tai on tapahtunut jotain, niin mulla on nykyisin jotenkin paljon isompi kynnys ottaa asioita puheeksi. En tee sitä tietoisesti, mutta huomaan usein ajattelevani, että eipä tällä nyt niin merkitystä, en jaksa puhua. Ja sitten en puhu.
Tavallaan se on vähän huono asia, koska oikeasti asioista puhumisesta on kyllä hyötyä, ja oonkin yrittänyt esimerkiksi Samuelin kanssa panostaa siihen, että kuitenkin ottaisin asioita puheeksi ja puhuisin muutenkin, koska se helpottaa yhdessäoloa tosi paljon. Toisaalta oon iloinen siitä, että mulla on paljon riippumattomampi olo muista ihmisistä. Tunnen itseni jotenkin vahvemmaksi, pärjäävämmäksi ja itsenäisemmäksi, ja se on musta ihanaa.
Mutta siis muuten en kyllä ihan hirveästi keksi nyt mitään uusia huomioita joita testoihin liittyen olisin tehnyt. Sen haluan kuitenkin sanoa, että mun on tosi hyvä olla näin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti