Itsenäisyyspäiväjuhlat ja pukeutuminen

Huomenna on itsenäisyyspäivä ja eilen meillä oli töissä illalla itsenäisyyspäiväjuhlat. Mä olen siis töissä eskarissa, ja meillä oli yhteiset juhlat koulun kanssa. Toki ne oli lasten juhlat, täynnä lasten esityksiä, eikä silloin kai minkään pitäisi olla ihan niin tarkkaa, mutta siitä huolimatta tämä juhlatilaisuus laittoi mut pohtimaan asioita. 

Mua jännitti koko juhla muutenkin. Yleisössä oli paljon tuttuja ja tuntemattomia vanhempia ja muita läheisiä, ja mä säestin kahdessa esityksessä. En todellakaan nauti säestämisestä noin suuren yleisön edessä. Lisäksi mulla oli epävarma olo sen suhteen miltä näytän, niinkun mulla on joka päivä ja joka hetki. Jotenkin juhlatilanteessa se korostui vielä entisestään. 

Sillä ei ollut väliä mikä juhla oli kyseessä, juhla kuin juhla. Eikä silläkään, että kukaan sieltä yleisöstä ei tullut katsomaan mua, vaan omia lapsiaan. Juhlat on pukeutumisen kannalta tosi hankala tilanne munlaiselle ihmiselle, jolle pukeutuminen on hankalaa muutenkin. Mun keho asettaa niin valtavia rajoja mun pukeutumiselle, että vaikka mulla ois sellanen olo että näytän hyvältä jonakin hetkenä, niin yleensä se mun määritelmä sille ololle kuitenkin on että "näytän niin hyvältä kuin tämän kehoni laatimissa rajoissa pystyn." Eilen olo oli samanlainen. 

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mä tiedän että tää on mun keho tällä hetkellä, enkä mä oikeastaan voi tehdä muuta kuin elää siinä. Mä en pidä siitä, se ei tunnu edes aina mun omalta keholta kun se on niin väärä, mutta joskus musta tuntuu myös ihan hyvältä, on ihan ok olo. Ja silloin mä näytän niin hyvältä kuin tässä kehossani voin. Eilen pyrin siihen, että mulla ois sellainen olo. 

Kaiken jännityksen takia se ei ehkä ihan onnistunut, mutta melkein kuitenkin. En mä olisi voinut tehdä enää muuta, mun hiukset oli hyvin, mulla oli periaatteessa kivat vaatteet, mä tuoksuin hyvältä ja mulla oli silmälasit päässä. Mä näytin itseltäni, niin hyvässä kuin pahassakin. 

Aika epävarmana mä silti lähdin illalla kohti juhlaa. Oli mulla kyllä myös tosi iloinen olo. Tuntui epävarmalta, pelotti mitä ihmiset ajattelisi siitä että mulla ei ollut mekkoa tai muuten semmosia vaatteita päällä joita mulla ehkä jonkin sortin pukeutumissääntöjen mukaan olisi pitänyt olla. Ajattelin että ihmiset osaa arvata ettei mulla ehkä kuitenkaan olisi päällä sitä mekkoa, mutta että laitoin vielä rusetinkin kaulaan. Se tuntui kamalan rohkealta. Hyvältä, mutta pelottavalta. 

Juhlissa ihmisten oletetaan pukeutuvan tietyllä tavalla. Jos nyt ei muuten oleteta, niin siistiä pukeutumista ainaskin odotetaan. Ainaskin itsenäisyyspäiväjuhliin. Se ehkä asettaa niitä paineita vieläkin enemmän, kun päivittäin töihinkin pukeutuminen on haastavaa, ja eskarissa työskennellessä päällä voi kuitenkin olla melkein mitä vaan supermukavaa. 

Juhlat on aina olleet musta hankalia, ja mä muistan jo yläasteella toivoneeni että olisipa mulla puku. Mun pikkuveli sai puvun niihin aikoihin, ja mä olisin halunnut myös, mutta en saanut. Sen jälkeen mulla on ollut monia juhlavaatteita, muttei koskaan kauluspaitoja, pukuja, rusetteja, kravatteja tai mitään semmosia. Eilen mä pukeuduin juhliin ehkä ensimmäistä kertaa juuri niin kuin halusin, ja se siinä ehkä tuntui hyvältä. 

Mä näytin niin hyvältä kuin tämän kehon laatimissa rajoissa pystyin. Sen pitää tällä hetkellä riittää mulle, vaikka ei se ihan meinaakaan riittää. Mutta mä yritän elää sen kanssa että se toistaiseksi riittäisi edes vähän.