Transtukipiste

Poikkesin taas viime viikolla Transtukipisteellä. Olen tosi iloinen siitä, että tarjolla on tuollaista palvelua, jota Transtukipiste tarjoaa. Tuntuu helpottavalta, että on olemassa paikka, jossa voin puhua nimenomaan omasta sukupuolestani, prosessistani ja niiden herättämistä ajatuksista tietäen, että mua ymmärretään. Usein tuntuu, että vaikka ihmisillä on hyvä tahto ja halu oppia sekä ymmärtää, niin tietoa on aika vähän, ja toisinaan käy raskaaksi olla aina se joka sitä tietoa jakaa, kun tarve olisi enemmänkin saada puhua omista asioista. 

En tunne Transtukipisteen toimintaa mitenkään erityisen hyvin, mutta otin sinne viime syksynä itse yhteyttä kun tuntui että täytyy saada jutella jonkun kanssa. Olenkin viestitellyt Transtukipisteen työntekijän kanssa sähköpostitse, ja kun sain ensimmäiset transpoliajat, niin sovin tapaamisen saman tien myös Transtukipisteelle viime tammikuussa. Nyt siellä käyminen on tietysti vielä helpompaa, kun asun itsekin Helsingissä eikä käyntejä tarvitse ajoittaa polikäyntien yhteyteen. Ikävä kyllä Transtukipiste sijaitsee tosiaan vaan pelkästään Helsingissä. 

Jotenkin halusin nyt tulla kirjoittamaan ihan vain siitä, että tällainen palvelu ja mahdollisuus on olemassa. Mä itse koin, että yhteyden ottaminen Transtukipisteelle oli helppoa ja kynnys oli matala. Oon kokenut siellä käymisen ja työntekijän kanssa juttelemisen (ja toki myös kirjoittelun) hyödylliseksi ehkä juuri jo tuosta aikaisemmin mainitsemastani syystä; tiedän, että se on paikka jossa mun ei tarvitse valistaa työntekijää, vaan hän on siellä kuuntelemassa mua ja tietää sukupuolen moninaisuudesta etukäteen niin paljon, että voi keskittyä todellakin vaan olemaan mun tukena ja ratkomaan mun asioita omasta tietopohjastaan lähtöisin. 

Koen, että Transtukipiste on myös hyvä "tukitoimenpide" transpolin tutkimusjakson aikana, tai mulle se ainaskin on ollut sitä. Ollaan käsitelty tavallaan samoja asioita kuin polillakin, mutta samalla mun ei ole tarvinnut miettiä sanonko jotain "väärää" tai vaikuttaako mun sanominen negatiivisesti mun prosessin etenemiseen. Odotan myös paljon sitä että syksy tulee ja Transtukipisteenkin ryhmät alkavat taas pyöriä. Oon aina kokenut erilaisissa ryhmissä (siis esim. nuortenilloissa tai Setan ryhmissä) käymisen jossain määrin omaksi jutukseni, vaikken kovin puhelias porukassa yleensä olekaan. Luulen että sitä kautta voisi saada sitten taas erilaista tukea omiin pohdintoihin ja elämään ylipäätään. Toistaiseksi en siis vielä ole osallistunut mihinkään Transtukipisteen ryhmiin tai toimintaan. 

Viime viikolla juttelin jonkun verran myös mun perheestä. Sain postissa transpolin läheistapaamiseen ajan (se on alkusyksystä), ja sen seurauksena ja ehkä muutenkin oon miettinyt perheeni suhtautumista ja heidän mielessään myllertävää prosessia mun sukupuolenkorjausprosessiin liittyen. Sainkin molemmille vanhemmilleni mukaan otettavaksi alla näkyvän lehtisen. Luin sen itsekin läpi, ja se vaikutti kyllä ihan hyvältä. Eihän siinä nyt mulle mitään uutta asiaa ollut, mutta ehkä se voisi tukea tosiaan mun vanhempien ajatustyötä ja saada heidät ymmärtämään asiaa vähän eri näkökulmasta.

Niin ja jos joku on vähän vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä, ja kaipaisi enemmänkin tukea omille vanhemmilleen tai muille läheisilleen, niin Transtukipisteelle voi hakeutua juttelemaan myös läheiset, ja käsittääkseni siellä on jotain ryhmiäkin transihmisten tai muutoin sukupuoleltaan moninaisten ihmisten läheisillekin.

 Jotenkin mä itse koen, että on olennaista että mun läheisimmät ihmiset pystyisi olemaan mun tukena. Olen itse niin onnellisessa asemassa, että kaikki mun läheiset on suhtautuneet tosi hyvin mun korjausprosessiin ja sukupuoleen, eikä kukaan tahallaan ole ollut mulle ilkeä tai loukannut. Tiedostan sen, että kaikilla näin ei todellakaan ole, ja se on tosi surullista. Sukupuolenkorjausprosessi on hurjan raskas muutenkin, ja ilman läheisten tukea vielä huomattavasti raskaampi.

Silti musta tuntuu, että ainakin osa mun läheisimmistä ihmisistä saattaa tarvita tietoa vielä lisää, jotta myös mun on helpompi olla niiden seurassa, ja toisaalta se varmasti vie myös heidän prosessointiaan eteenpäin. Haluan että mun läheiset ihmiset pysyy mulle oikeasti läheisinä, ja siksi tuntuu olennaiselta että myös he tietävät missä mennään ja miten toivon itseäni kohdeltavan.