Mastektomian esikäynti

Mulla oli tänään mastektomian esikäynti Taysissa. Jännitin sitä ihan hirveästi, ja etenkin eilinen päivä meni kokonaan jännittäessä. Oli vaikea keskittyä mihinkään, ja pelkäsin etten saisi yhtään yöllä nukuttua. Nukuin kyllä yllättävän hyvin ne muutamat tunnit jotka nukuin, ja aamulla lähdin junalla kohti Tamperetta. Päässä vilisi ihan hirveästi erilaisia ajatuksia, ja suurimpana pelkona tietenkin oli se, että en pääsisi leikkausjonoon ollenkaan. Vähän jännitti toki myös itse tapaaminen.

Pakko silti sanoa, että mitä enemmän tässä nyt on tullut ravattua terveydenhuollossa, niin sitä vähemmän itse tapaamiset tai hoitotoimenpiteet/tutkimukset pelottaa. Usein se jännitys ja pelko liittyy nimenomaan siihen saanko kaipaamaani hoitoa. Kaikista eniten oon jännittänyt hoitoneuvotteluita, ensimmäistä hormonipolikäyntiä ja nyt tätä mastektomian esikäyntiä. Ja toki sitä ihan ensimmäistä transpolikäyntiä (ja okei, myös muita käyntejä).

Nojoo, pääsin perille Tampereelle ja Taysiin, oon nyt mennyt sen rautatieaseman ja Taysin välin bussilla useamman kerran ja se alkaa tuntua tutulta. Hassua. Osaan myös kävellä Tampereen keskustassa jo ilman että tarvitsee koko ajan tuijottaa Google Mapsia. Olin Taysilla yli puoli tuntia etuajassa, ja vaikka yritin kuluttaa aikaa käymällä vessassa ja ilmottauduin vasta sen jälkeen, niin istuin kuitenkin tasan puoli tuntia ennen vastaanottoajan alkamista oikeassa odotusaulassa. Siinä vaiheessa tuntui kyllä siltä että en kestä tätä jännitystä enää, ja miten ihmeessä istun muka vielä puoli tuntia paikallani.

No, ei onneksi tarvinnut istua puolta tuntia, vaan pääsinkin tapaamaan lääkäriä jo jonkun verran etuajassa. Ja mä en nyt oikein edes tiedä mistä alkaisin kirjoittamaan. Tai että kertoisinko mitä tapaamisella käytännössä tapahtui vai miltä se musta tuntui vai kertoisinko molemmat ihan sekaisin vai mitä. Ehkä mä kerron ensin miten tapaaminen pääpirteittäin meni.

Tapasin tosiaan siis kirurgin, joka käsittääkseni myös leikkaa mut, vaikka oon kuullut että usein kirurgi saattaakin vaihtua, jopa vielä leikkauspäivänä. Tapaaminen ei kestänyt kauaa, ehkä puolisen tuntia, ja sen aikana käytiin läpi mun asioita. Ei mitenkään hirveän syvällisesti, koska olin täyttänyt esitietolomakkeet sähköisessä asiointipalvelussa, ja suuri osa perustiedoista oli siis siellä. Keskusteltiin mun bmi:stä hetki, tai lähinnä todettiin että mikä se on ja että paljonko olisi hyvä pudottaa painoa veritulppariskin minimoimiseksi (kuulemma jos bmi on yli 32, niin veritulppariski kasvaa).

Sen jälkeen otin paidan pois ja lääkäri mittaili ja tutki mun rintakehän, eli leikattavan alueen. Samalla mietittiin leikkaustekniikkaa (tai no, ei siinäkään ollut miettimistä, kunhan todettiin mikä se on, kun vaihtoehtoja käytännössä oli tasan yksi) ja lääkäri havainnollisti mulle mistä kohtaa leikattaisiin ja miten. Sen jälkeen puin paidan päälle ja jatkettiin keskustelua hetken aikaa. Mun on jotenkin vaikea muistaa mistä kaikesta juteltiin, mutta lähinnä siis leikkaukseen liittyvistä käytännön asioista kuten tarvittavan sairasloman pituudesta, saattajan tulemisesta mukaan, potilashotellissa yöpymisestä ja muusta semmoisesta. Mastektomia on muuten päiväkirurginen toimenpide nykyään!

Mutta siis, nyt olen mastektomiajonossa! Olin valmistautunut taistelemaan siitä, että mä tarvitsen tämän leikkauksen tosi kipeästi ja että mun pitää päästä siihen mahdollisimman pian, olin piirtänyt ajatuskarttoja siitä miten mastektomia mun elämänlaatua parantaisi ja siitä miten paljon dysforia mun elämään nyt vaikuttaa ja valmistautunut niiden avulla kertomaan kaiken. Ei tarvinnut kaivaa ajatuskarttoja esiin eikä oikein perustella muutenkaan. Oletus oli heti, että tämä leikkaus on mulle tärkeä ja pakollinen ja sitä kohti mennään niin pian kuin odotusaikojen puitteissa on mahdollista.

Lääkärin tapaamisen jälkeen menin vielä hetkeksi aulaan odottamaan ja sen jälkeen tapaamaan hoitajaa. Hänen kanssaan puhuttiin vielä tarkemmin käytännön jutuista kuten leikkauksen tarkemmasta ajankohdasta, peruutusaikojen vastaanottamisesta, potilashotellista ja muusta semmoisesta. Lisäksi sain yhteystiedot joihin voin ottaa yhteyttä mastektomian jälkeenkin jos tulee jotakin kysyttävää.

Mulla ei ole koskaan ollut noin hyvää lääkärin tapaamista kuin tänään! Mä olen aina pelännyt terveydenhuollossa asiointia, joskin tämä transprosessi on kyllä yllättäen siedättänyt sille aika hyvin. Lääkärit on mun mielestä kuitenkin usein pelottavia, heillä on auktoriteettiasema muhun nähden, ja lisäksi heidän käsissään on päättää saanko mä sitä mitä tarvitsen.

Tänään mun tapaama lääkäri oli ihan äärimmäisen sensitiivinen niin trans- kuin painoasioihinkin liittyen. Hän ei sanonut kertaakaan yhtään mitään sellaista, mikä olisi satuttanut mua tai mistä olisi tullut mulle hassu olo. Usein niin käy lääkärissä. Hän ei katsonut mua arvioivasti tai ylhäältäpäin, hän ei tehnyt musta ennakko-oletuksia sen takia mitä olen tai miltä näytän. Tuntui, että mut vaan otettiin vastaan sellaisena kuin olen ja nähtiin minuna.

Mä en osaa edes tarkkaan eritellä kaikkea, mikä mulle teki tuollaisen olon, mutta jotakin kyllä. Esimerkiksi kun puhuttiin painosta, niin lääkäri ei kertaakaan käyttänyt sanoja "ylipainoinen" tai "lihava". Mä itse inhoan sanaa ylipainoinen yli kaiken, lihavaksi mua saa sanoa, koska sitä olenkin (ei tietenkään satuttaakseen tai haukkuakseen tätäkään sanaa saa käyttää). Hän onnistui puhumaan painosta ja painonpudotuksesta tosi hienosti niin, että kuuli sen mitä mä sanoin ja kerroin itsestäni sekä elämästäni. Hän osasi antaa oikeasti konkreettisia vinkkejä siihen, mitä arjessa voisi muuttaa, ihan pieniäkin asioita, että painon voisi saada putoamaan. Ja kaikessa hän otti huomioon sen, mitä mä olin kertonut. Lisäksi hän jotenkin sai mut myös tuntemaan, että en ole inhottava tai vääränlainen, että olen ihan hyvä näin, mutta että leikkauksen takia olisi hyödyllistä että pudottaisin muutaman kilon, koska se minimoisi tiettyjä riskejä.

Toinen asia, josta olin erityisen vaikuttunut, oli mun sukupuolen aito näkeminen. Totta kai esimerkiksi transpolilla ollaan tosi tiedostavia sukupuoleen liittyvien asioiden suhteen, mutta musta ei ole vielä koskaan aikaisemmin tuntunut siltä, että mua aidosti ja oikeasti pidettäisiin miehenä. Ei musta tunnu siltä usein edes mun läheisten ihmisten tai ystävien seurassa. Mutta nyt musta aidosti tuntui siltä, että tuo lääkäri piti mua miehenä, ja hän myös puhui musta ihan vaan miehenä sen sijaan, että olisi sanonut transmies (mikä on toki sekin ok, koska mä olen transmies, mutta tuntui tosi hyvältä kun sanottiin ihan vaan mieheksi).

Musta tuntuu hassulta, että vaikka mä seisoin ilman paitaa ihan vieraan ihmisen edessä, ja rintakehä aiheuttaa mulle aivan valtavaa dysforiaa, niin samalla mä koin, että se ihminen pystyi näkemään sen mitä mä oikeasti olen. Ja huomasi, että hän osasi ajatella mikä mun oloa voisi helpottaa, kun hän kehui esimerkiksi että kylläpä mulla on jo paljon rintakarvoja ja rintalihakset tuntuu jo tosi hyvin. Huomion kiinnittäminen niihin mun rintakehän maskuliinisimpiin ominaisuuksiin oli tosi fiksua ja huomaavaista häneltä.

Mutta joo, tapaaminen meni siis tosi hyvin, ja mulle jäi tosi hyvä olo siitä. Taysilta suuntasin keskustaan kuluttamaan aikaa ja syömään, kun en ollut pystynyt koko aamuna syömään mitään. Sen jälkeen matkustin kotiin, ja nyt alkaa kyllä olla sellainen olo, että onkin pian pakko päästä nukkumaan. Tuntuu vähän siltä, että eihän tätä kaikkea edes ihan vielä käsitä.

Mulla on aivan suunnattoman helpottunut olo. Mä olen nyt ihan varmasti matkalla kohti mastektomiaa, ja sen myötä ihan valtava taakka on tipahtanut mun harteilta ja sydämeltä pois. Vihdoin ei tarvitse taistella, ainakaan vähään aikaan.

Ai niin ja hei! Tänään on myös mun diagnoosin vuosipäivä! Mitähän ensi vuonna tapahtuu 15.5.? :D Prosessiin liittyviä asioita ei pahemmin siinä vaiheessa enää pitäisi olla jäljellä...