tiistai 12. toukokuuta 2020

Viimeiset lomakkeet transpolille

Sain eilen postissa kirjeen transpolilta, ja se sisälsi mun mitä luultavimmin viimeisen ajan transpolille sekä nipun täyteltäviä papereita. Mun ns. tosielämän jakso on päättymässä nyt, kun diagnoosin saamisesta on kulunut toukokuun puolivälissä vuosi, ja kesäkuun alussa tapaan siis vielä transpolin lääkärin. Oon käsittänyt, että se on mun viimeinen seurantakäynti transpolilla, ja jatkossa en sinne sitten olekaan enää yhteydessä eikä mulla ole käyntejä siellä, paitsi jos tarvitsen esimerkiksi lähetteen johonkin toimenpiteeseen. Lisäksi menen vielä loppukesästä/alkusyksystä käymään Tampereen transpolilla (jossa en siis koskaan ole käynyt), koska tarvitsen toisen lausunnon juridisen sukupuolen muuttamista varten.

Tuo mun eilen saama kirjekuori piti sisällään nivaskan täyteltäviä papereita, tai ne on ne tismalleen samat kyselyt jotka täytin vuosi sitten kun olin saanut diagnoosin. Silloin mun lääkäri unohti antaa ne paperit mulle siinä käynnin aikana, ja menin täyttämään ne käytävään käynnin päätyttyä. Muistan vain, että oli ihan hirveän vaikea keskittyä niiden täyttämiseen ja raksittelin kohtia jotenkin ihan sekavassa mielentilassa, koska olisin vaan halunnut päästä ulos sieltä transpolilta ja hyppiä ja pomppia ja kiljua riemusta kun olin juuri saanut diagnoosin, ja sitten pitikin istua alas täyttämään vielä kauhea kasa jotain lomakkeita, vaikka olin juuri niitä kuluneen reilun vuoden aikana täyttänyt yhden jos toisenkin, ihan kyllästymiseen saakka.


Nojoo, en siis muista hirveästi mitään mitä niihin silloin kirjoittelin, mutta samat lomakkeet ne joka tapauksessa oli. Uskoisin, että tarkoituksena onkin siis verrata miten mun elämäntilanne on nyt vuoden kuluessa muuttunut, tai onko se muuttunut. Mulle tuli jotenkin melkein juhlallinen olo noita papereita täyttäessäni. Oon täytellyt niitä oikeasti ihan hirveästi tämän prosessin aikana, vastaillut mitä erilaisimpiin kyselyihin ja käynyt läpi varmasti satoja ja taas satoja kysymyksiä, joista jotkut on selkeästi liittyneet sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin ja osa on ollut niin kummallisia että on naurattanut. Mua noihin kyselyihin vastaaminen ei ole pahemmin siis haitannut, mä ihan tykkään täyttää paperisia lomakkeita, enkä ole kokenut noita mitenkään ahdistaviksi.

Osan kyselyistä olen joutunut täyttämään onneksi vain kerran, kuten sellaisen monta sataa kysymystä sisältävän kyselyn, jossa kysymykset piti merkitä erilliseen vastauspaperiin, ja sitä tehdessä meni silmät ihan sekaisin ja kysymykset oli osa tosi kummallisia. Välillä nauroin hassuille kysymyksille ja oudoille tai ristiriitaisillekin tehtävänannoille, mutta pääsääntöisesti yritin olla miettimättä liikaa ja vastasin kaikkeen suht intuitiivisesti ja olin valmis selittämään sitten transpolilla mitä milläkin vastauksella olin tarkoittanut.

Mun lempikysymys tai täytettävä lomake oli varmaankin jana ja nelikenttä, johon itsensä sai sukupuolen perusteella sijoittaa. Tuntui, että sen avulla sain tehdä sukupuolikokemustani näkyväksi, ja oonkin pyytänyt myös mun läheisiä pohtimaan asiaa ja sijoittamaan itsensä janalle ja nelikenttään. Se on ollut mielenkiintoista, ja välillä on hassua huomata miten vähän osa ihmisistä sukupuoli-identiteettiään on pohtinut.


Masennuskysely on sellainen, jonka olen täyttänyt kerta toisensa jälkeen vähän joka vaiheessa prosessia. Jo tutkimusjakson aikana täytin sen mielestäni useampaan kertaan, ehkä 2-3 kertaa, ja myös vuosi sitten se sisältyi täytettävien papereiden pinoon. Eilen täytin sen uudestaan, enkä koskaan ole saanut siitä näin alhaisia pisteitä. Oli jotenkin huikeaa huomata noin konkreettisella tavalla, miten paljon oma olo on helpottanut, ja miten suuri vaikutus testoilla ja sitä kautta oman elämänlaadun paranemisella on ollut myös mielenterveyteen. Masennuskysely toki on vain yksi kysely, eikä sen perusteella voi tehdä ihan hirveän syvällisiä johtopäätöksiä, mutta toistuvasti tehtynä se voi kuitenkin kertoa jostakin.

Nyt ensin mulla on perjantaina (eli ihan kohta!) tulossa aika mastektomian esikäynnille, ja sen jälkeen on sitten tämä transpoliaika kesäkuun alussa. Sen jälkeen seuraava etappi on luultavasti visiitti Tampereen transpolille joskus elo-syyskuussa ja lisääntymiskyvyttömyystodistuksen pyytäminen hormonipolilta. Kun mulla on kasassa tarvittava lausunto sekä Helsingin että Tampereen transpoleilta ja hormonipolilta, niin voin hakea juridisen sukupuolen muutosta, ja se tarkoittaa myös sitä että saan uuden henkilötunnuksen. Tämä tapahtuu joskus syksyllä luultavasti. Toivon, että lääkäri laittaa mut perjantaina mastektomiajonoon, ja mitä nyt muiden juttuja olen lukenut, niin jos jonoon pääsen, niin leikkaus voisi olla sitten joskus loppuvuodesta. Asiat alkaa olla aika hyvällä mallilla siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti