Menneisyyspohdintaa

Ensi kerralla mulla on transpolilla elämänkaarityöskentely, joka käsittääkseni tarkoittaa sitä, että käydään läpi mun elämänkaarta ja huomioidaan toki sen suhteen erityisesti sukupuolikokemukset ja siihen vaikuttaneet tekijät. Mä oon paljon jotenkin stressannut sitä ettei mulla ole mitään selkeää sukupuoliristiriitaa lapsuudesta tai nuoruudestakaan, ja etten mä sitten ole jotenkin tarpeeksi uskottava tai totta tällaisena kuin olen. Viime aikoina oon kuitenkin ajatellut tätä aihepiiriä paljon, ja ajattelin jakaa joitakin ajatuksia siihen liittyen. 

Mut on siis kasvatettu tytöksi, ja mä olen solahtanut siihen lokeroon oikeastaan ilman sen kummempia ristiriitoja. Olen ollut sitä mitä olen, pukenut päälle ne vaatteet joita mulle on ostettu ja leikkinyt vähän kaikenlaista. Oon tykännyt leikkiä nukeilla, dinosauruksilla, legoilla, pelata ulkona kirkkistä ja piilosta. Oon harrastanut balettia ja pianonsoittoa, oon aina piirtänyt ja kirjoittanut paljon. En itse osaa kuitenkaan nähdä että mun leikkimiset tai harrastamiset ois jotenkin kovin sukupuolittuneita, kun ei mun mielestä harrastuksilla, leikeillä tai vaikkapa väreillä ole sukupuolta. Mun lempiväri on muuten aina ollut vihreä, paitsi ala-asteella se oli vähän aikaa sininen kun tapasin yhden tyypin jota katsoin tosi paljon ylöspäin ja sen lempiväri oli sininen. Vaikka ei kai se liity tähän mitenkään, siis mun lempiväri. 

Mulla on mua kolme vuotta nuorempi pikkuveli, enkä mä ihan pienenä muista kadehtineeni sitä että se sai ne ns. poikien jutut. En muista koskaan toivoneeni että oisin vaikka poika. Sen kyllä muistan että olin joskus tosi kateellinen kun mun veli sai mustan juhlapuvun ja mä oisin halunnut samanlaisen enkä saanut. 

Koen että oon aina saanut olla sitä mitä olen. En mä lapsena ole tiennyt että olisi joku muu vaihtoehto kuin olla tyttö tai poika, tai että joku joka on syntynyt tytöksi ja elää tyttönä voisi kokea olevansa jotain muuta. Varhaislapsuudesta mä en kuitenkaan oikein muista sellaista ristiriitaa sukupuoleen liittyen. Toisaalta en myöskään muista että olisin koskaan ollut sellainen tosi tyttömäinen tyttö, halunnut olla mikään prinsessa tai muuta loppujen lopuksi. Toisaalta oon ehkä lapsena näyttänyt aika tyttömäiseltä jos nyt lähdetään määrittelemään, ihan jo sen perusteella että mulla on ollut pitkät hiukset ja tyttömäiset vaatteet ja tytön nimi. (Vaikka, ihan vaan selvennykseksi, mun mielestä asioita ei nyt välttämättä tartte sukupuolittaa, mutta niin se usein tässä maailmassa vain menee että esim. nimillä on suurimmalla osalla joku oletussukupuoli) 

Tykkäsin lapsena leikkiä mun serkkujen kanssa, ja ne nyt sattui kaikki olemaan tyttöjä. Meillä oli aina tosi hyvät leikit jotka saattoi jatkua mummulassa monta päivää ilman että meidän tarvitsi siivota niitä. Joskus me saatiin olla mummulassa kesälomalla ilman vanhempia ihan vaan mummun kanssa, ja se oli totta kai aina kivaa. Ne on ehkä yksiä mun kauneimmista lapsuusmuistoista, mutta toisaalta muistan sellaisen ristiriidan. Muistan kun musta tuntui etten mä osaa olla samanlainen kuin noi muut, ettei mulle käy samanlaiset vaatteet ja etten mä vaan tiedä miten kuuluu olla. Usein unohdin harjata hiukset tai tuntui että käyttäydyin jotenkin epähienosti. 

Alapuolella on kuva noin 2-vuotiaasta Leimusta. :) 

Siinä vaiheessa kun murrosikä on alkanut, mä en myöskään muista kokeneeni mitään suurta ristiriitaa. Totta kai se nyt on varmaan ristiriitaista aikaa ihan jokaiselle nuorelle, mutta ei mua ole siis mitenkään järjettömästi ahdistaneet muutokset mun kehossa. Toisaalta murrosiän myötä mä aloin ensin pukeutumaan pelkkään mustaan ja sen jälkeen ihan kauhean moneen vaatekerrokseen, niin ettei lopulta musta näkynyt enää edes kasvoja kun huivi oli nenään asti. Tähän on tietty voinut vaikuttaa tosi moni muukin asia, mutta muistan monesti ajatelleeni, että mä oon niin erikoinen ettei mua voi verrata kehenkään muuhun. Nämä tämän postauksen kuvat ei oikein anna oikeutta sille mun kaikista erikoisimmalle pukeutumisvaiheelle.

Kerran me pukeuduttiin mun ystävän kanssa pojiksi, aateltiin että se ois hauskaa ja haettiin vaatteet mun isän kaapista. Pistettiin vaan yksi korvisrengas toiseen korvaan ja hiukset kiinni ja pipo päähän. Oltiin 12-vuotiaita ja mulla oli sellanen olo että näytän ihan tosi hyvältä. Muistaakseni lyötiin vielä vetoa että uskalletaanko mennä seuraavana päivänä kouluun sen näköisinä ja mä muistan uskaltaneeni. Sen yhden kerran. Jotenkin mulle on jäänyt sellanen olo että oisin ehkä halunnut pukeutua niin useamminkin. 

Joskus yläasteella mä rupesin ostamaan mun vaatteet itse (tai siis vanhempien rahoilla, mutta valitsemaan ne itse). Muistan, että mun kavereista oli ihanaa ostaa uusia vaatteita, ja että ne jotenkin tiesi mistä ne tykkäsi. Mä olin aluksi ihan hukassa. Muistan että mun paras ystävä on sanonut mulle että oon onnekas kun saan mun vanhemmilta rahaa että voisin ostaa vaatteita, että sille ei enää anneta vaikka se kyllä keksisi ostettavaa, ja että harmi kun mä en keksi mitään mitä voisin ostaa. 

Jossain vaiheessa löysin kuitenkin H&M:n miesten puolen ja isot hupparit ja neuleet. Ja reisitaskuhousut. Ne tuntui omalta. Kerran sain yhdet äidin vanhat mulle liian isot tuulihousut ja ne tuntui kauhean kivalta päällä kun ne oli niin isot. Kun istui rennosti niin ne näytti superhyvältä (vaikka ne oli oikeesti aika kauheat kulahtaneet valkoiset tuulihousut jotka ei meinanneet ees pysyä mun päällä). Muistan ostaneeni Tarjoustalosta halpoja, pääasiassa vihreitä, miesten t-paitoja, leikkasin aina kaula-aukkoja vähän isommiksi että ne näyttäisi jotenkin enemmän mun tyylisiltä (alapuolella esimerkki tällaisesta leikellystä t-paidasta, hamstrasin myös meille jostain kotiin eksyneet mainosteepaidat aina). 

Muistan että miesten t-paidoissa, tuulihousuissa, isoissa huppareissa ja sen sellaisissa tunsin oloni jotenkin hyväksi. Tuntui itsevarmemmalta ja paremmalta. Mekko päällä tuntui söpöltä, mutta myös pieneltä ja nurkkaan työnnetyltä. Olin tosi ujo nuorempana, ehkä oon vähän vieläkin, ja tuntui että tietyt vaatteet antoi mulle paljon enemmän rohkeutta. Lapsena mulla myös oli pitkät hiukset, mutta ala-asteen loppupuolella ne alkoi asteittain lyhenemään ja lyhenemään. Yläasteella ja lukiossa ne olikin sitten jo tosi lyhyet, ja se tuntui vapauttavalta. Kerran balettitunnilla mulla oli pipo päässä, ja mä treenasin aina löysässä t-paidassa ja mustissa housuissa vaikka ois ollut mitkä kärkitossut muuten jalassa, ja yksi nuorempi tanssija luuli mua pojaksi. Se tuntui musta tosi hyvältä sillon. 

Mulla ei todellakaan ole loppujen lopuksi edes kovin kauaa ollut sanoja kertomaan siitä kuka tai mitä mä olen. Samalla musta kuitenkin tuntuu, että kun vihdoin sain määrittelevän termin kuvaamaan sitä mitä mä olen, niin kaikki vaan loksahti paikalleen. Musta tuntuu että mä olen aina ollut minä, olen aina ollut tätä. Mua on kasvatettu ja kohdeltu tyttönä, mutta samalla musta nykyään tuntuu oudolta jos joku vihjaa mun menneisyyteen vaikka niin että "silloin kun olit tyttö." Se jotenkin ei vaan sovi. 

Vähän aikaa sitten keskustelin yhden ihmisen kanssa ja se kysyi multa tosi herättävän kysymyksen. Mä en tosin enää muista sitä ihan sanasta sanaan, mutta jotenkin sen ydinajatus oli että millon musta on viimeksi tuntunut siltä että mä näytän itseltäni. Ja mun vastaus siihen oli että ei koskaan. Musta ei koskaan ole tuntunut siltä että kun ihmiset katsoo mua, niin se mitä ne näkee vastaisi sitä kuka mä olen. Se mun mielestä kertoi jo aika paljon. Tietenkään en oo ennen tiennyt sille syytä, ja ehkä syyksi on voinut ajatella vaikka muuten vaan huonon itsetunnon tai minkä vaan ristiriidan omasta kehosta. Mulle se kuitenkin avasi jotenkin tosi selkeästi sitä että musta on jo aika kauan tuntunut tältä. On tosi helpottavaa saada vihdoin sanat sille miltä tuntuu. Vähän kun alkaisi elämään ja hengittämään uudestaan. 

Oon paljon myös pohtinut sitä että muokkautuuko mun kokemus vielä johonkin. Välillä mulla on maskuliinisempi olo, tai sanotaanko että koko ajan enemmän. Ei se sieltä oikein takaisin päin enää se olo tule. En mä kuitenkaan koe olevani mies, mutta oisin silti paljon mieluummin mies kuin nainen jos pitäisi valita. Jotenkin mun omaa kokemusta on auttanut kuitenkin määrittelemään se että mä olen muunsukupuolinen ja transsukupuolinen.