Neljäs transpolikäynti (sh + psykiatri)

Tulin juuri kotiin neljänneltä transpolikäynniltä. Olin varautunut olemaan polilla tänään tuntikausia, koska mulla oli sinne kaksi aikaa; ensin sairaanhoitajalle ja sitten psykiatrille eli lääkärille. Loppujen lopuksi käynnit menikin aika nopeasti ja kivuttomasti ja niistä jäi hyvä mieli. 

Mua jännitti tänään jotenkin ihan kauheasti nuo käynnit, tai aloitin sen stressaamisen ja hermoilemisen jo eilen. Muistan, että ensimmäisellä kerralla polille mennessä jännitys oli jotain aivan järkyttävää, en ollut saanut nukuttua ja olo oli sen mukainen. Kerta kerralta mun jännitys on kuitenkin helpottanut, koska olen mennyt aina tapaamaan vaan sitä samaa ihmistä. Nyt kuitenkin jännitti taas enemmän, sillä mun sairaanhoitaja vaihtui ja lisäksi tapasin ensimmäistä kertaa myös lääkäriä, eli olin siis menossa tapaamaan kahta mulle entuudestaan täysin tuntematonta ihmistä. 

Alapuolella on kuva superjännittyneestä Leimusta kävelemässä bussipysäkille. Otin myös mun vaatteista kuvan hississä menomatkalla. Tiedän, että ei polilla kukaan kirjaa ylös jokaista vaatekappaletta mitä mulla on päällä, mutta jotenkin koen silti tärkeäksi sen että mulla on edes jotenkin päin hyvä olo itsestäni ja siitä mitä mulla on päällä. Haluan jotenkin erityisesti varmistua siitä että näytän itseltäni. Tänään haastetta aiheutti vaan kuuma päivä, inhoan kaikkia lyhythihaisia ja -lahkeisia vaatteita. 

Vaikka polikäyntejä nyt ei ole takana mitään lukuisia ja taas lukuisia, niin on siellä sen verran monta kertaa tullut käytyä, että jotenkin on vaan helppo istahtaa alas siihen samaan tuttuun odotusaulaan ja tavallaan kun sinne saakka pääsee niin jännityskin vähän hälvenee. Tai niin mulle ainaskin tänään kävi. Molemmat mut vastaan ottaneet ihmiset oli tosi mukavia, ja kuten jo heti alussa sanoinkin, niin mulle jäi käynnistä tosi hyvä mieli. 

Ensimmäinen aika mulla oli sairaanhoitajalle, ja sen tarkoituksena oli lähinnä se että sain lukea läpi mitä mun edellinen, nyt jo polilla työnsä lopettanut, sairaanhoitaja oli musta kirjoittanut, ja sain tehdä täsmennyksiä ja korjauksia. Tekstiä oli noin viisi sivua, ja se oli hyvin paikkansa pitävää. Joitakin asiavirheitä sinne korjailin (tyyliin mun vanhan lukion nimen tai muuta ihan merkityksetöntä prosessin kannalta) sekä täsmensin joitakin kokemuksia (esim. syitä sille miksi lopetin tanssiharrastuksen, kun sitä oli selitetty parilla sanalla tosi yksipuolisesti vaikka koin sen tosi merkittväksi asiaksi myös sukupuoli-identiteetin kannalta) ja aikoja (lähinnä sukupuolikokemuksen kestoon liittyen, jottei mistään aikarajoista nyt jäisi diagnoosin saaminen sitten kiinni, sitä paitsi se mitä täsmensin oli siis aivan totta, olin ehkä ilmaissut aikaisemmin itseäni vaan vähän epämääräisesti tai suurpiirteisesti). 

Tein itse papereihin merkinnät ja täsmennykset, minkä jälkeen käytiin ne sairaanhoitajan kanssa läpi. Hän tuntui ymmärtävän hyvin mitä milläkin täsmennyksellä tarkoitin ja hain, ja teki vielä itselleen selvennykseksi merkintöjä jotta muistaisi kirjata kaiken juuri niin kuin sanoin. Siitä jäi hyvä ja kuultu olo. 

Tämän jälkeen sairaanhoitajan käynti olikin ohi, aikaa oli kulunut noin puoli tuntia, ja mä päädyin taaas aulaan istumaan ja odottamaan että psykiatri hakisi mut siitä. 

En tiennyt oikein etukäteen mitä psykiatrin käynnillä tehtäisiin. Tai tiesin, että tämä on tuskin se paikka musteläikkätesteille tai muille vastaaville, vaan että keskusteltaisiin asioista, joskaan en ollut ihan varma olisiko keskustelu saman tyyppistä kuin sairaanhoitajan kanssa. Etukäteen olin täyttänyt persoonallisuushäiriökyselyn. 

Psykiatrin ajan tarkoituksena oli siis lähinnä selvittää se, onko mulla jotain muita mielenterveysongelmia, tarvitsenko jonkun psykiatrisen diagnoosin, onko mulla joku persoonallisuushäiriö jne. Jos näitä todettaisiin, niin ne tietysti voisi vaikuttaa sitten sukupuolikokemukseenkin, ja sen takia ne pitäisi ottaa huomioon. Keskustelua käytiin täyttämäni kyselyn ja lääkärillä olevan kyselyn pohjalta, en nyt muista mikä sen nimi oli, mutta suoraan siis katsottiin täsmääkö jotkut mun kokemukset tai piirteet johonkin diagnosoitavaan psykiatriseen diagnoosiin. Tätäkään ei kuitenkaan mun kokemuksen mukaan kannata pelätä, mä esimerkiksi sain yhden diagnoosin tämän tutkimuksen kautta, mutta se oli mun mielestä lähinnä helpottavaa, eikä vaikuta kyllä sitten taas prosessiin millään tavalla. 

Mulla oli koko ajan sellainen olo, että lääkäri selitti tosi hyvin mulle mitä missäkin haettiin, miksi hän kysyi minkäkin kysymyksen ja että hän halusi kuulla mitä mulla on sanottavanani. Vaikka kysymykset oli suoraan kyselystä, ei mulle tullut tentattu olo, vaan lähinnä me keskusteltiin. Aikoja psykiatrille olisi voinut olla toinenkin jos puhuttavaa olisi ollut paljon, mutta mun kohdalla riitti tämä yksi aika. Aikaa oli alun perin varattu 90min, mutta käytettiin siitä vain noin tunti. Kaikki meni siis jälleen kerran kivasti, ja pelkäsin ihan turhaan. 

Alapuolella on ehkä ei-niin-hyvä kuva, mutta kuva kuitenkin värikkäästä, onnellisesta ja helpottuneesta Leimusta lähtemässä kotimatkalle. 

Seuraava vaihe mun prosessissa on luultavasti läheistapaaminen, joka on syksyllä, tarkempaa aikaa en sille vielä tiedä. Läheistapaamista ei pidetty millään tavalla pakollisena mun kohdalla, eikä se sitä kai yleisestiottaen aikuisten ihmisten kohdalla olekaan, mutta mä koen sen ainakin tässä vaiheessa hyväksi tavaksi tiedottaa mun perhettä asioista. Ehkä mun prosessi sitä kautta muuttuu todellisemmaksi myös heille, ja he saavat tietoa joltakin muultakin kuin multa siitä mistä oikeasti on kysymys. Seuraava pakollinen asia mun prosessissa onkin sitten käynnit psykologilla, ja niitä on kuulemma 2-5. Tällä hetkellä psykologille on kuitenkin noin puolen vuoden jono, joten aikaa sinne ei kannata odottaa ennen loppusyksyä tai ihan loppuvuottakaan. Tämän toki tiesin etukäteen, joten se ei jaksa kamalasti ahdistaa, vaikka prosessi vähän junnaakin paikallaan nyt. 

Alapuolella vielä kuva sukupuoli-identitettin tutkimuspoliklinikan vessasta. Kuva on ehkä vähän huono, mutta sen ovessa on siis hologrammi joka vaihtuu mies-/naislogoksi sen mukaan mistä sitä katsoo. Mulle tuli ekalla kerralla tosi hyvä mieli noista vessoista. Myös yleisessä odotusaulassa on kyllä sukupuolineutraali vessa.