Kuvakuulumisia

Latasin tähän postaukseen kuvitukseksi muutaman viimeaikojen Instagram-kuvan. Ne kertookin aika paljon siitä mitä mulle kuuluu, ja koska mun tarkoitus lähinnä oli tulla vähän päivittämään kuulumisia, voisin kertoa jokaisesta kuvasta vähän. 

Tässä ensimmäisessä kuvassa olen ajamassa kaupasta pyörällä kotiin. En tykkää pyöräilystä, mutta pitää nyt kerran kesässä ainaskin silti pyöräillä. Tässä on meneillään yksi kesäloman viimeisistä päivistä.

Tämä kuva edustaa kotia ja mun huonetta. On ollut tosi tärkeää, ja on edelleen, että sain juuri tämän kodin ja että mun on hyvä olla täällä. Mun huone (ja koko tää koti) on turvapaikka kaikelta muulta maailmalta silloin kun sitä tarvitsen, eikä mun sanat riitä kertomaan sitä miten kiitollinen ja onnellinen olen tästä kaikesta. 

En muista olenko koskaan blogin puolella kertonut että mulla on hamsteri. Sen nimi on Kettu. Kettu muutti mun luokse eläkekotiin viime keväänä, ja vaikka aluksi vähän arasteltiin toisiamme, niin etenkin nyt mun muuton jälkeen meistä on tullut paljon läheisempiä. Ketusta on ollut mulle paljon seuraa nyt kun asutaan kuitenkin aika tiiviisti samassa huoneessa ja kuuntelen sen rapisteluita joka ilta kun alan nukkumaan. 

Sitten on kuva mun uusista söpöistä banaanisukista ja harjoittelupaikan lattiasta. Mun harjoittelu tosiaan alkoi keskiviikkona, ja ainaskin toistaiseksi se on tuntunut tosi hyvältä ja kiinnostavalta ja mun on ollut hyvä olla siellä. Tuntuu tosi hyvältä että on harkkapaikka, se on vähän kuin kävisi töissä. Päivissä on joku rytmi, elämällä on tarkoitusta taas vähän enemmän, ja arki rytmittyy helpommin. Tulee sellainen olo että elämä on kokonaisempaa ja se on ihanaa. 

Viime yönä tein elämäni ensimmäisen yövuoron. Se kesti huimat seitsemäntoista tuntia, joskin muutaman tunnin siitä kyllä nukuin. Yövuoro oli jotenkin tosi hyvä kokemus, vaikka töistä lähtiessä hiljaisessa Helsingin keskustassa käveleminen lauantaiaamuna tosi väsyneenä tuntuikin ehkä vähän surrealistiselta. Tuntui että maailma on jonkun verhon takana, mutta sitä suloisempi tunne oli päästä kotiin nukkumaan. 

Viimeisen kuvan olen ottanut itsestäni tänään kun kävin ruokakaupassa. Tuntui jotenkin tosi onnelliselta, enimmäkseen kai siksi että ulkona oli vihdoinkin siedettävän vähän asteita. Tämä helle on ollut mulle ihan uskomattoman raskasta, ja vaikka siihen jossakin määrin on ehkä tottunutkin, niin kuitenkin se on ottanut veronsa niin henkisesti kuin fyysisestikin joka ikinen päivä, erityisesti varmaan henkisesti. Mun elämänlaatua paransi jo tämä yksi ei ihan niin kuuma päivä aivan valtavasti, mulla oli pitkästä aikaa sellainen olo että voin hengittää ja elää normaalisti. 

Olen ollut viime päivinä jotenkin uskomattoman kiitollinen. Tuntuu, että Helsinkiin pari kuukautta sitten muuttaessani olin tosi eksyksissä, ja vaikka muutto tuntui oikealta, niin enhän mä yhtään tiennyt mitä se toisi tullessaan. Enkä tietysti tiedä vieläkään, koska elämä on koko ajan muuttuva jatkumo, mutta jotenkin kun ajattelen edes näitä paria kuukautta, niin mulla on hirveästi onnenaiheita. Niin moni isokin asia on selvinnyt tai lähtenyt selviämään, ja niin moni arkinen mutta sitäkin tärkeämpi juttu on jotenkin asettunut uomiinsa. Mulla ihan oikeasti on oma elämä täällä. Mulla on aivan ihana koti, ystäviä, harjoittelupaikka, perhe. Arki ja tutut ympyrät joissa on hyvä ja turvallinen olla. Oon oppinut hirveästi itsestäni ja tuntuu että olisin tämän yhden kesän ja muutaman kuukauden sijaan elänyt monta vuotta. Se on tosi huikeeta.