Tuntuu tavallaan hassulta, että kaiken tämän kehoristiriidan ja dysforian keskellä mun kasvot on sellainen asia mistä itsessäni yleensä pidän. En osaa arvioida näytänkö jotenkin hyvältä, kauniilta, komealta tai joltain ihan muulta, mutta jotenkin tiedän että mun kasvot on mun ja näytän itseltäni kun katson itseäni peilistä silmiin tai otan selfien.
Mun kasvot on vielä tosi feminiiniset, tietysti, ja testot tulee muuttamaan varmaan jossakin määrin myös mun kasvonpiirteitä (ja toivottavasti kasvattaa mulle myös parran). Silti on jotenkin helpottavaa, että vaikka mua ahdistaa mun ääni (kun se on niin feminiininen) ja mua ahdistaa mun keho, niin mua ei ahdista katsoa ihmisiä silmiin. Tykkään myös ottaa itsestäni kuvia, jotenkin usein tuntuu että saan niihin kuviin talletettua osan itsestäni.
Tänään nappasin muutaman kuvan kun olin ulkona. Tavoitteena oli lähinnä saada uusi profiilikuva Facebookkiin. Lisään myös partakuvan ihan vaan siksi että siitä tuli musta jotenkin tosi söpö. Tää parrankasvu on aika huikeaa, ja kun otin siitä yksi ilta salamalla kuvat niin yllätyin itsekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti