Aika hormonipolille lähestyy; siihen on enää reilut kaksi viikkoa. Siksi päätin tulla kokoamaan tänne omia sekalaisia ajatuksiani niin itse hormonipoliajasta kuin hormonihoidon aloituksestakin.
Hormonipoliaika itsessään jännittää kovasti. Viime viikolla kävin verikokeissa, ja se jotenkin konkretisoi sitä, että aika todellakin lähestyy. Tieto hormonipoliajasta sekä nivaska täytettäviä papereita, labralähete ja ohjeita/tietoa tipahti postiluukusta kesäkuun loppupuolella. Kaikki todellakin muuttuu koko ajan paljon todentuntuisemmaksi.
Ensimmäisellä hormonipolikäynnillä tehdään tietääkseni joitakin tutkimuksia (joista luki enemmän kutsukirjeessä hormonipolille, palaan varmasti kertomaan ensimmäisestä hormonipoliajasta tarkemmin jahka mulla on enemmän tietoa, eli kunhan nyt ensin olen itse siellä käynyt). Mikäli mitään terveydellistä estettä horminihoidon aloitukselle ei ole, saa ensimmäiseltä hormonipolikäynniltä testoreseptin, ja apteekkiin voi marssia vaikka saman tien. On siis hyvinkin mahdollista, että oon jo kolmen viikon kuluttua päässyt aloittamaan oman hormonihoitoni!
Eniten mua jännittää se, etten jostakin syystä pääsisikään testoille. Odottaminen on ollut tuskastuttavaa, ja nyt kun kaikki on jo näin lähellä, tuntuisi tosi traagiselta jos se vietäisiin itseltä pois, vaikka vain hetkeksi siinä tapauksessa että hormonihoidon aloittamista pitäisi jostakin syystä vielä lykätä. Oon aina ollut perusterve ihminen, enkä siksi ole käynyt oikein missään tutkimuksissa tai edes lääkärillä muista syistä kuin satunnaisesta selkäkivusta tai hakemassa työterveydestä sairaslomatodistuksen flunssan iskiessä. Toisaaltahan perusterveys ja toimintakyky kertoo siitä, että ehkä mitään suurempia yllätyksiä terveydentilan suhteen ei toivottavasti ole luvassa, mutta samalla on tosi epävarma olo. Tuntuu, että esimerkiksi verikokeista voi löytyä mitä vain, kun mitään ei koskaan ennen ole juurikaan tutkittu.
Lääkärissä käyminen on mulle vierasta ja epämukavaa. Transpolille mennessä tiesi, että tehtävät tutkimukset perustuisi vain siihen mitä mä itse sanon ja kerron, eikä se ollut mun mielestä lainkaan samalla tavalla pelottavaa tai ahdistavaa kuin mahdolliset fyysiset tutkimukset. Jännitän ihan valtavasti, ja esimerkiksi viime viikolla otettu verikoe taisi olla mun koko elämän kolmas tai neljäs. Ei ehkä siis ihmekään että hermostuttaa, kaikki kun on mulle ihan uutta.
 |
| Partakin näyttää jo aika hyvältä - ihan ilman sitä hormonihoitoa. |
Itse hormonihoidon aloituksesta olen kyllä innoissani. Tuntuu, että haaveilen siitä päivin ja öin. Lenkillä metsässä kävellessäni saatan huomata kävelleeni jo kilometrejä keskittyen ajattelemaan vain hormonihoitoa ja sen aikaansaamia mieluisia muutoksia. Illalla nukahdan usein ajatukseen siitä hetkestä, kun saan testoreseptin ja kun levitän ensimmäiset geelit iholle.
Hormonihoidon aloitus on jotenkin ihan valtava merkkipaalu, tietenkin. Oon odottanut sitä kauan, ja joka kerta esimerkiksi väärinsukupuolittamista kohdatessani ja sisäisesti hajotessani oon vaan keskittynyt ajattelemaan, että vielä tulee se päivä kun mua ei väärinsukupuoliteta, vielä mä saan mahdollisuuden näyttää kuka mä oikeasti olen. Nyt se hetki on lähempänä kuin koskaan, ja hormonihoidon aloittaminen on aivan valtava askel tuota määränpäätä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti