Tänään, 22.8.2019, oli mun ensimmäinen päivä testoilla!
Palaan kirjoittelemaan yksityiskohtaisemman selityksen itse hormonipolikäynnistä myöhemmin, mutta nyt halusin vaan tulla kertomaan miten onnellinen olen ja miten häkellyttävää on, että vihdoin olen tässä.
En jotenkin ihan meinaa edes saada kiinni siitä miltä musta nyt tuntuu. Prosessi on käytännössäkin kestänyt nyt noin vuoden ja kymmenen kuukautta, jos lasketaan prosessin alkaminen siitä kun hain lähetteen transpolille ja vaihdoin nimeni, ja omassa mielessä prosessi on tietysti kestänyt vielä paljon pidempään kaikkine pohdintoineen ja oivalluksineen. Prosessi on ollut täynnä odotusta, odotusta ja odotusta, ja se odotus on pitänyt sisällään paljon pelkoa, ahdistusta, stressiä, kelpaamattomuuden tunnetta, tuskastumista, itkua, väsymystä ja vaikka kuinka monia muitakin tunteita, jotka on välillä tuntuneet vievän kaikki mun voimat.
Toki elämässä on tänä aikana tapahtunut myös paljon hyviä asioita, ja koen että mun prosessi on edennyt ihan hyvin koko ajan, mutta silti se on ollut äärimmäisen raskas. Niin raskas, että nyt taaksepäin katsoessani en usko, että jaksaisin käydä sitä läpi uudelleen. Ja silti koen, että kaikki tämä odottaminen, kulunut aika ja tavallaan tauolla ollut elämä on ollut sen arvoista että nyt olen vihdoin tässä. Prosessi ei ole tietenkään vielä ohi, se jatkuu jollakin tavalla läpi koko elämän, mutta tämä on ihan äärettömän merkityksellinen rajapyykki matkan varrella, ja tähän olen tähdännyt nyt vuosia.
Heti Taysin hormonipolilta Tampereen keskustaan päästyäni suuntasin apteekkiin. Jotenkin tuntui, etten voisi uskoa että mä oikeasti saan aloittaa testot ennen kuin tuo purkki olisi mun repussa eikä kukaan voisi viedä sitä multa pois. Kotimatka kesti joitakin tunteja, ja poikkesin vielä Kallion kirkossakin vähän rauhoittumassa matkalla, mutta heti kotiin päästyäni oli sen ihan ensimmäisen testoannoksen aika.
Se oli aika huikeaa ja hurjaa. Fyysiset muutoksethan on hitaita, mutta omassa mielessä juuri tämä ensimmäinen annos oli valtavan suuri askel kohti minuutta. Tuntui, että kaikki odottaminen, kaikki nämä vuodet, kulminoitui tähän yhteen hetkeen. Nyt mä vihdoin olen tässä. Vihdoin kaikki on hyvin ja oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti