Tänään kun heräsin ja aloin miettimään että mitähän laittaisin päälle, niin muhun iski kamala ahdistus. Mulla on siis tänään koulupäivä, vaikka se alkaakin vasta myöhemmin, ja mun mielestä on jotenkin kivaa vähän miettiä mitä pistän päälle kun kerran vietän koko päivän ihmisten kanssa ihmisten ilmoilla. Usein mä otan kaapista semmoiset vaatteet jotka nyt vaan sattuu tuntumaan kaikista kivoimmalta enkä mieti sitä sen enempää, mun oikeastaan lähes kaikki paidat/hupparit/neuleet sopii minkä vaan mun housujen kanssa yhteen, joten yleensä oikeasti vaan nappaan jotkut vaatteet. Viime aikoina mun vaateyhdistelmät onkin olleet lähinnä huppari + farkut (tai välillä muut housut). Huppari ja farkut on turvallinen yhdistelmä jotka piilottaa mua riittävästi ja saa mut tuntemaan oloni jotenkin kivasti maskuliiniseksi.
Tänään mä kuitenkin aloin katselemaan myös muita vaihtoehtoja, joita niitäkin mun vaatekaapista jopa löytyy. Päädyin laittamaan päälle tuollaisen vaalean neuleen jota en oo pitkään aikaan pitänyt, ja koska siinä on sen verran avoin kaula-aukko että se on vähän ongelmallinen binderin kanssa (siis koska olkaimet näkyy) niin pistin kaulaan huivin. Jalassa mulla oli vihreät reisitaskuhousut. Ja mulle tuli ihan sellainen olo että voi että, tältä mä voisinkin haluta näyttää. Tuntui että näytän kivalta, vähän erilaiselta. Tuntui että kerrankin vähän mietin mitä pistän päälleni.
Pian muhun kuitenkin iski kamala ahdistus. Tuntui että näytän ihan liian feminiiniseltä, että jos mä menen tuon näköisenä johonkin julkiselle paikalle niin ihmisillä on oikeus ajatella että mä olen nainen ja että sitten mä en ikinä mene läpi minään muuna. Vaikka tietenkään kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta sukupuolittaa mua vaikka menisin mekko päällä kouluun tai näyttäisin ihan miltä vaan. Mitenköhän mä osaisin tämän selittää... Jotenkin se kynnys vaan on valtavan suuri mennä minnekään yhtään eri näköisenä. Vaikka mä tiedän kyllä että en mä mene läpi, niin silti mä jotenkin kuitenkin ehkä olen luonut itselleni sellaisen kuplan jossa pystyn siirtämään ne ajatukset syrjään ja pystyn ajattelemaan että jos näytän mahdollisimman maskuliiniselta niin kukaan ei oikein tiedä mikä mä olen. Pukeutumalla eri tavalla mä ravistelen sitä omaa kuplaani ja pelkään että se särkyy, ja että muutkin näkee sen. Pelkään että joudun tilanteeseen jossa mun pitää esimerkiksi tulla kaapista jollekin sukupuoleni suhteen tai muuten tämä aihe tulee puheeksi, ja sitten mä en ole tarpeeksi uskottava.
Niimpä mä sitten vaihdoin vaatteet ja päädyin taas mun turvahuppariin ja farkkuihin. Ja hyväthän nekin on, ihan mun mukavimmat ja lemppareimmat vaatteet. Silti oon vähän pettynyt siihen että en uskaltanut. Tosin tämän kirjoitettuani mä mietin uskaltaisinko kuitenkin, koska vielä mulla on aikaa ennen kuin täytyy lähteä kouluun. Mulla ei myöskään ole koulua kovin montaa tuntia tänään, joten ehkä mä voisin sitten kestää ne muutamat tunnit ja tietäisin kuitenkin pääseväni pian kotiin. Se olisi vähän kuin itsensä voittamista ehkä.
Loppujen lopuksi kuka muka edes katsoo miltä mä näytän? Ei varmaan kukaan. Mä olen kyllä koko elämäni stressannut vaatevalintojani ihan luvattoman paljon, ja tunnistan sen saman ahdistuksen kuin joskus aikaisemmin tästä millainen olo mulla nyt itsestäni on. Sen kun paniikkitila alkaa vaan nousemaan ja nousemaan kun mitkään vaatteet ei ole hyvät, tulee ihan fyysisesti huono olo kun kokeilee vaan uusia ja uusia vaatteita ja lopulta tulee aivan sokeaksi sille mitä pukee päälleen, oma keho inhottaa ja on jossain vaiheessa vaan pakko istua alas ja rauhoittua, mutta se tuntuu ihan mahdottomalta, koska oma keho ahdistaa jos ei ole vaatteita, mutta sillä hetkellä myös jokainen vaatekappale ahdistaa. Se on oikeesti tosi kurja tilanne.
Viime aikoina oonkin oikeasti kehittänyt hyvän selviytymismekanismin tähän, ja se on se, että mun vaatekaappi koostuu oikeasti sellaisista vaatteista jotka on mun mielestä kaikki jollain tavalla kivoja ja sopii yhteen toistensa kanssa. Ne on myös kaikki mukavia, mikään vaate ei ole liian pieni tai epämukava, joten vaikka vetäisin sieltä päälleni sokkona jotakin niin pystyisin elämään niissä vaatteissa yleensä sen päivän. Se tosin tarkoittaa etten ole kovin erityisen tai erikoisen näköinen, mutta tällä hetkellä se on helpottanut mun arkea huomattavasti. Toinen juttu tietysti sitten on binderi, ja varsinkin nyt nämä Underworksin paremmin bindaavat binderit, joka tekee arkielämästä vaan niin paljon siedettävämpää ja pukeutumisestakin edes jotenkin mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti