Muutoksia

Suurin muutos josta halusin kirjoittaa on se, että mulla oli eilen viimeinen työpäivä tältä työrupeamalta, ja nyt mä olenkin pelkästään opiskelija. Olen siis nyt vuoden verran tehnyt töitä päiväkodissa/esikoulussa täysipäiväisesti ja lisäksi opiskellut sosionomiksi - periaatteessa täysipäiväisesti sitäkin, mutta monimuotoisesti, ja se on mahdollistanut sitten myös työnteon tuossa mittakaavassa. 

Viime syksyiset väsymisen merkit ja muutenkin kaikki elämässä meneillään olevat suuret asiat sai mut tulemaan siihen tulokseen, että lopetan työt ja keskityn opiskeluun. Haluan opiskella kunnolla, haluan pystyä tekemään parhaani ja haluan toisaalta myös aikaa keskittyä prosessiini ja perheeseeni. Niin ja itseeni. 

Eilen oli sitten se haikea viimeinen työpäivä. Sain paljon halauksia niin lapsilta kuin aikuisiltakin, ja jäi tosi hyvä mieli siitä että kyllä musta varmaan on tykätty töissä oikeasti. Jäi sellainen olo että ehkä mä sitten kuitenkin olen osannut tehdä jotakin oikein vaikka aina ei ole siltä tuntunutkaan. Ja jäi sellainen olo että oon kyllä saanut tavata ihan huipputyyppejä, niin aikuisia kuin lapsiakin. 

Eilen viimeistä kertaa toista lähtiessäni mut kuitenkin valtasi myös outo tunne. Se oli ehkä jotain vapautta, tuntui ihan kuin olisi pystynyt hengittämään kunnolla. Laitoin kuulokkeista kovaa soimaan että I'm on the right track, baby I was born this way ja ihmettelin sitä tunnetta. Ei mua yleensä, varsinkaan nyt keväällä, ahdistanut mennä töihin. Kukaan ei ollut siellä mulle ilkeä ja sain työni tehtyä. Siitä huolimatta mä yhtäkkiä sainkin huomata miten valtava painolasti mun harteilta oli pudonnut pois. 

Voisin varmaan analysoida mistä se painolasti oli tullut, mutta luultavasti lähinnä siitä että mulla ei ollut aikaa tarpeeksi kaikelle sille mitä yritin elämässä ylipäätään tehdä ja siitä että päiväkoti on kuitenkin tosi sukupuolitettu ympäristö ja mä kuitenkin melkein päivittäin kuulin siellä olevani tyttö tai nainen tai mua kutsuttiin vanhalla nimellä ja joka kerta se satutti vaikka näytin etten välitä tai edes kuule. 

Silti haluan sanoa sen, että mä sain aivan mahtavaa tukea mun työpaikalta ja että oon siitä ihan todella kiitollinen. Mun kaikki työkaverit tiesi että olen muunsukupuolinen ja käyn läpi tätä prosessia. Ne kutsui mua Leimuksi ja tuntui että sain tukea, että pystyin ihan normaalisti juttelemaan "siitä kun käyn taas Helsingissä" tai melkein mistä vaan. En mä ehkä silti kamalasti jakanut, mutta tiesin että oisin ehkä voinut. Jään ikävöimään erityisesti mun työkavereita, ja totta kai myös meidän ryhmän lapsia. Silti oon vakuuttunut että tämä oli tällä hetkellä oikein päätös jonka saatoin tehdä. 

Katsotaan mitä käy seuraavaksi. Tänään mä olen vielä ottanut rennosti, ja ajattelin jatkaa samalla linjalla huomennakin. Lauantaina lähden reissuun pääkaupunkiseudulle yli viikoksi, ja sen jälkeen alkaa taas arki. Erilainen arki, opiskeluarki, mutta arki kuitenkin. Pitää muistaa keskittyä sen luomiseen. Oon aika innoissani. 

Ainiin ja postauksen otsikko on muutoksia (siis monikossa, eikä siis pelkästään muutos), koska innostuin myös vähän muokkaamaan blogin ulkoasua. Nyt siitä tuli jotenkin elävämmän näköinen.