Uusia tuulia

Jossain ajatuksissani mietin ennen muuttoa, että ottaisin muuttopäivästä kuvia; muuttoautosta, pysähdyksistä, tavaoiden kantamisesta, sekaisesta uudesta huoneesta, selfieitä hissistä joka on täynnä tavaraa. Ja otinkin. Ajattelin, että pääsisin kertomaan muutosta, uuden elämän aloittamisesta, innostuksesta. En päässyt. 

Muutto ei ollut ollenkaan niin helppo ja iloinen asia kuin ajattelin. Muuttopäivä itsessään oli tietenkin raskas, mutta se meni ihan hyvin. Oikeastaan kaikki vaikeus ja ahdistus alkoi vasta muuttopäivän jälkeen. Pari päivää mä yritin purkaa tavaroita ja järjestellä huonetta melkein kokopäiväisesti, ja teinkin niin. En syönyt juuri mitään, ahdistuin aivan valtavasti. Vietin kaksi ensimmäistä yötä uudessa kodissani ja sen jälkeen lähdin yökyläilemään moneksi yöksi. Tarkoitus ei kyllä ollut olla niin montaa yötä poissa kotoa, mutta niin vain kävi, ja huomasin palaavani takaisin uuteen kotiin vasta tänään. 

Yökyläilyputki osoittautui kuitenkin ihan hyväksi jutuksi. Mä en muista milloin olisin ollut niin ahdistunut kuin nyt olin, en muista milloin musta olisi tuntunut niin pahalta. Itketti koko ajan, mutta koko aikaa ei voinut itkeä. Ikävä oli jotain niin kauheaa että tuntui että se oikeasti repii mut kappaleiksi, ja olin aivan varma, ettei mun elämästä koskaan enää tule hyvää. Olin varma, että olin tehnyt täysin väärän ratkaisun kun muutin niin kauas sieltä missä koin että mulla on koti. Koin että kaikki uusi oli väärää, pelottavaa ja ahdistavaa, ja ahdistuin koko ajan pahemmin ja pahemmin. 

Kaikesta ahdistuksesta huolimatta mun olo kuitenkin parani päivä päivältä. Perjantaina sain huoneen jo sellaiseen järjestykseen että eläminen alkoi näyttää mahdolliselta. Tapasin isää ja siskoa, kävin sukulaisten luona ja vietin hauskan illan, vietettiin aikaa yhdessä sisarusten ja isän kanssa seuraavanakin päivänä, hoisin ihanaa pientä lasta lauantai-iltana ja sunnuntaina meillä oli tosi hyvä päivä Maailma kylässä -festareilla. Sen jälkeen tehtiin ihan spontaani päätös hakea mulle kotoa lisää puhtaita vaatteita ja yökyläilin vielä pari yötä lisää. Käytiin rannalla, hoisin vähän asioita ja vietettiin vaan aikaa yhdessä. On ihanaa että mulla on täällä päin kodin lisäksi paikka johon voin aina mennä; toinen koti. 

Tänään mä sitten palasin uuteen kotiini, ja olo on ollut paljon helpompi kuin vajaa viikko sitten. Tuntuu hurjalta ajatella, että tasan viikko sitten olen käynyt nukkumaan viimeistä yötä vanhassa kodissa. Ajatus siitä tuntuu edelleen jotenkin raastavalta, tulee ikävä. Samalla olen onnellinen siitä että viikko on kulunut, ja että olen saanut huomata, että jokainen päivä on tuonut edes pienen helpotuksen mun valtavaan ahdistukseen. 

En oo vaan pystynyt kirjoittamaan blogiin tämän viikon aikana, olo on ollut jotenkin niin raskas. Mä oon ennenkin elämässäni muutellut kaupungista ja jopa maasta toiseen, joskin paljon nuorempana kuin nyt, ja koskaan se ei ole ollut näin pelottavaa ja ahdistavaa. Ehkä musta on tullut vanha, tai ehkä mä toden teolla olin kotona vanhassa kotikaupungissani. Olen kuitenkin lohduttanut itseäni sillä, että Helsingillä on ihan huima määrä asioita tarjota mulle, ja vanha kaupunki ei häviä sieltä yhtään mihinkään. Se odottaa mua sitten kun aina menen takaisin. 

Tässä postauksessa on tänään otettuja kuvia mun huoneesta. Asun siis kahden kämppisihmisen kanssa, ja meillä on aika huikeet näköalat, kuten tuosta keskimmäisestä kuvasta voi päätellä.