Musta on viime aikoina tuntunut, ettei mulla ole oikein kirjoitettavaa tänne. Odotan viikon päästä koittavaa psykologin aikaa ja yritän elää tässä samalla. Tänään oon lähdössä koulupäivien takia viikoksi reissuun, ja harjoittelukin loppui eilen. Arki muuttuu siis taas.
Mulle kuuluu ihan hyvää. Paitsi että teen koko ajan liikaa. Tuntuu että mun päivät ja viikot täyttyy ohjelmasta, on liikaa tärkeitä ihmisiä joita tavata, liikaa selvitettävää, puhuttavaa, paljon harjoittelua (joskaan ei nyt siis enää tästä eteenpäin), kirkkoa, tapahtumia ja jotenkin oon koko ajan menossa. Se on mun mielestä ihanaa, tykkään siitä että mun elämä on täynnä asioita, menemisiä ja tekemisiä.
Saattaisin kuitenkin kaivata enemmän tällaista meininkiä kuin allaolevassa kuvassa. Löhöilyä sohvanpohjalla koira kainalossa, Netflixiä, laatuaikaa kämppisten kanssa, pitkiä iltapalahetkiä ja kaikkea sellaista. Ja yksinoloa, pimeneviä syysiltoja kynttilöiden kanssa omassa huoneessa, ihan vaan omassa seurassa. Toimetonta olemista ja elämistä, edes hetkittäin.
Mun on tosi vaikea kuitenkaan antaa itselleni sitä aikaa vaan olla. Helsinkiin muuttamisen jälkeen myös mun sosiaalinen piiri on jotenkin paljon laajempi, onhan täällä mun perhe ja paljon ystäviä ja kavereita ja oon tutustunut moniin uusiinkin ihmisiin sen jälkeen kun muutin. Mä en mitenkään vaan malta sanoa ei, kun haluan mennä ja tehdä koko ajan, tykkään siitä että mulla on odotettavaa ja aika kuluu nopeammin. Olen onnellinen kaikista ihmisistä mun elämässä, ja on tosi vaikea olla sopimatta tekemistä kun siihen on mahdollisuus.
Tällä viikolla oon tosin joutunut pysähtymään, koska tulin kipeäksi. Perusflunssaa vaan, mutta sai se mut kuitenkin sängyn ja sohvan pohjalle muutamaksi päiväksi. Tosin silti riekuin eilen harkkapaikan porukan kanssa Tampereella retkellä ja pistäydyin vielä kyläänkin illalla, vaikka olin ihan tukossa ja väsynyt. Mä en vaan oikeesti osaa tätä, siis rajoittamista.
On jotenkin ristiriitaista, kun pitäisi miettiä omaa jaksamista ja samalla se tekeminen joka sitä omaa aikaa rajoittaa on vaan ihan superkivaa. Oon nauttinut mun harjoittelusta hirveästi, ja oon nauttinut myös siitä että mulla on sosiaalinen elämä ja paljon tekemistä. Silti välillä huomaan käyväni kotona vain nukkumassa, huomaan etten ole imuroinut viikkoon koska en vaan yksinkertaisesti ole ollut kotona, ja silloin tajuan että nyt pitäisi löytää sitä aikaa, tai ottaa sitä jostakin.
Mä saan kyllä paljon voimaa siitä että tapaan ystäviäni, käyn kirkossa, teen itselleni mieleisiä ja mielekkäitä asioita. Siitä huolimatta pitäis kai välillä pysähtyä. Jotenkin mä en vaan vielä oo osannut, yritän kyllä. Nyt tosin lähden viikoksi reissuun, katotaan sitten sen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti