Psykologikäynti nro 3

Tänään oli viimeinen psykologikäynti transpolilla, ja ajattelin nyt kirjoitella siitä. Ihan ensiksi haluasin kuitenkin sanoa kiitos kaikille tuon edellisen uskonto-postauksen lukijoille ja kommentoijille. Jaoin tuon postauksen siis Facebook-seinälläni, josta sen jakoi myös pari muuta ihmistä omalle seinälleen. Mua pelotti jakaa sitä, mutta samalla se tuntui vaan tosi tärkeältä. Pelotti miten ihmiset reagoisi, mutta huikea kävijämäärä blogissa ja ihanat kommentit ja reaktiot on tuntuneet tosi tärkeältä ja hyvältä. Kiitos siis ihan hirveästi kaikille niistä, selkeästi tää on aihe joka pitikin ottaa puheeksi! 

Mutta joo, sitten tämän päivän tapaamiseen. Käynnin aiheena oli siis paperit jotka aikaisemmin olin täyttänyt, ja niiden läpi käyminen. Käynti alkoi sillä että psykologi oli mun yksien vastausten perusteella koostanut eri persoonallisuuden piirteitä kuvaavaan taulukkoon sen mihin mun persoonallisuus sijoittuisi. En nyt osaa tarkemmin selittää millainen tuo taulukko oli, mutta se siis kertoi lähinnä siitä minkälainen ihminen olen ja minkälainen persoonallisuus mulla on. Sehän ei varsinaisesti liity sukupuoleen, koska ihminen voi olla persoonaltaan minkälainen vain huolimatta sukupuolestaan. Kiinnostava ja ajatuksiaherättävä tuo lappunen joka tapauksessa oli, ja mun piti pyytää saisinko ottaa siitä kuvan, mutta unohdin sitten ihan kokonaan. Ehkä ensi kerralla. Ehkä parasta kuitenkin oli, että sen paperin ylälaidassa luki mistä paperista oli kyse (enkä mä ees muista mitä siinä luki), ja sitten siinä luki että se on miesten kaavake. Tajusin tämän seikan jossain vaiheessa ja tuntui että multa meni sen psykologin puheet hetken aikaa ihan ohi kun leijuin jossain kuplassa siitä että mulla on miesten lomake! 

Joka tapauksessa, käytiin siis läpi mihin mun vastausten perusteella mut sijoitettaisiin, ja lisäksi psykologi kyseli oonko itse samaa mieltä ja kertoi mistä kysymyksistä mistäkin vastaukset koostui. Jos joku tuntui musta jotenkin ei-tyypilliseltä mulle itselleni, niin merkittiin se siihen lomakkeeseen. Tuli taas kuultu olo. 

Tämän jälkeen käytiin läpi vielä tarkemmin mitä hoitoja mä toivoisin (mainitsin edelleen mastektomian ja testot, sanoin harkitsevani hystoa mutta etten ole sen suhteen tullut kyllä vielä mihinkään tulokseen, ja että mastektomian ja testot koen välttämättömimpinä) ja hoitoihin liittyviä mahdollisia pelkoja tai toisaalta toiveita. Oli ihan mielenkiintoista pohtia esimerkiksi että joudunko luopumaan jostakin sitten kun hormonihoito alkaa tai että mitä asioita sitten pitää esim. sosiaalisissa tilanteissa ehkä ottaa eri tavalla huomioon. Keskusteltiin myös siitä miten sukupuoliristiriita tällä hetkellä vaikuttaa mun arkielämään. 

Tämän jälkeen käytiin läpi vielä muita mun täyttelemiä papereita. Ilmeisesti psykologi valitsi papereista niitä kohtia jotka oli jollakin tavalla vähän poikkeavia tai joista olin saanut jotenkin korkeampia pisteitä, ja kyseli sitten niistä tarkemmin. Esimerkiksi dissosiaatioon liittyvässä lomakkeessa olin saanut korkeampia pisteitä sellaisista kysymyksistä jotka liittyi siihen että oma keho ei tunnu omalta tai oma peilikuva ei tunnu omalta. En ollut sitä ehkä papereita täyttäessäni tajunnut, mutta tuossa ei siis ehkä haettu sitä sukupuoliristiriitatunnetta, vaan sitä että keho todella ei tuntuisi omalta. Vähän samaan tyyliin käytiin monenlaisia asioita läpi sen perusteella mitä mihinkin olin vastannut. 

Mun täyttämät lomakkeet sisälsi myös muutaman sivullisen lausetäydennystehtäviä, ja psykologi valitsi niistä joitakin jotka luki mulle ääneen ja pyysi selventämään niitä tarkemmin. Niiden lauseiden täydentäminen ja keksiminen oli musta jotenkin kivaa, ja niiden selittäminen tuntui ehkä luontevimmalta ja helpoimmalta, koska ne oli kuitenkin mun itse sanomia asioita. 

Haastavimmaksi tällä käynnillä koin ehkä sen, että noiden täyteltyjen papereiden mukana oli myös traumoihin liittyvä kysely. Sen täyttäminen tuntui vähän raskaalta, koska se toi pintaan niin monenlaisia ajatuksia menneiyydestä, ja kun psykologi niihin palasi ja kyseli niistä tarkemmin, niin se tuntui vähän vaikealta ja kurjalta. Ymmärrän siis toki että niitäkin asioita pitää käydä  läpi, mutta se oli mulle henkilökohtaisesti tänään vaikeinta. 

Toinen juttu mikä aluksi tuntui vähän kurjalta oli se, että psykologi kertoi ihmisistä jotka on katuneet sukupuolenkorjaushoitojaan myöhemmin, ja rinnasti jonkun tähän liittyvän asian sen jälkeen mun elämään. Nämä asiat on niin henkilökohtaisia, etten halua niitä suoraan tänne kirjoittaa, mutta siis jos esimerkiksi mulla olisi ollut jotenkin vaikea suhde isääni (näin ei siis ollut, mutta tää nyt on mun mielestä sellainen aika helpostiymmärrettävä esimerkki), niin psykologi olisi voinut kertoa miten huono isäsuhde voi vaikuttaa sukupuoli-identiteetin muovautumiseen ja sen jälkeen kysyä voisiko mun kohdallani sittenkin olla kyse jostain tällaisesta ja saattaisinko siksi katua hoitoja jälkikäteen. 

Tällasiin kysymyksiin tuntui vähän haastavalta vastata, mutta toisaalta musta tuntui että osasin selittää asiat hyvin ja selkeästi niin kuin ne onkin. Huojentavaa oli, että psykologi jälkikäteen sanoi aina tällaisessa tilanteessa olevansa mun kanssa ihan samaa mieltä, ja että hän ei nähnyt esille tuomiaan asioita ongelmana eikä näe todennäköisenä sitä että katuisin korjaushoitoja, mutta että hänen täytyy vain saada kuulla miten mä itse asian käsitän. Pidän kovasti tämän psykologin läpinäkyvästä työotteesta, millä tarkoitan siis sitä, että hän tekee sen mitä hänen nyt vain täytyy tehdä, mutta että hän vähintään jälkikäteen ja yleensä jo etukäteen selittää miksi jostakin asiasta tulee keskustella tai miksi joku asia menee niin kuin menee. Se tuntuu tosi reilulta ja kunnioittavalta myös mua kohtaan. 

Käynnin jälkeen oli hyvä fiilis, ja tää oli nyt tosiaan viimeinen psykologiaika transpolilla tähän tietoon. 

Tultiin siihen tulokseen, että nyt on psykologi tehnyt ne tutkimukset mulle jotka hänen on tarpeellista tehdä, ja seuraava aika on ensi viikon perjantaina, jolloin saan lukea psykologin kirjoittaman lausunnon näistä kolmesta käynnistä. Sen jälkeen voin kuulemma alkaa odottelemaan aikaa hoitoneuvotteluun! Kysyin osaisiko psykologi yhtään arvioida milloin hoitoneuvottelu saattaisi olla, ja hän sanoi että mitä luultavimmin jo tämän vuoden puolella. Tuntuu aika huikeelta! 

Tietenkäänhän en voi tietää miten asiat hoitoneuvottelussa menee, saanko diagnoosia ollenkaan, ja jos saan, niin minkä diagnoosin. Silti tällä hetkellä on jotenkin positiivisen toiveikas olo, vaikka yritänkin olla toivomatta liikoja etten sitten joudu pettymään kauhean pahasti.