Oikeinsukupuolittaminen

Tosi usein puhutaan väärinsukupuolittamisesta, ja mäkin oon tainnut puhua siitä aika paljon. Se onkin tosi iso osa mun arkea, asia joka vaikeuttaa mun elämää ja saa mulle aikaan pahan olon tosi helposti sekä toistuvasti. Väärinsukupuolittamista on monenlaista, ja ihmiset tuskin aina edes huomaa tekevänsä sitä. Joskus se on suoraa ja sanallista, joskus siihen on vaikeampi puuttua. 

Halusin kuitenkin tulla kirjoittamaan siitä, miltä oikeinsukupuolittaminen tuntuu. Tai ylipäätään siitä, että mua on välillä oikeinsukupuolitettu, oon mennyt läpi miehenä, ja se tuntuu aivan sairaan hyvältä! 

Tänään kävin yhdessä kirppistapahtumassa täällä Helsingissä. Menin katselemaan erään myyjän tavaroita, joita hän siihen koko aika asetteli näkyville lisää. Tuolla miesoletetulla myyjällä sattui olemaan kädessään joku takki, jota hän sitten mulle näytti kun siinä satuin olemaan, ja totesi samaan aikaan: "Siitä äijälle tämmönen." 

Mä häkellyin, hetken mietin kuulinko oikein, puhuiko se mulle, voiko niin muka olla. Ja sitten mut täytti aivan valtava ilo ja onnellisuus, tuntui että joku oli nähnyt mut. Joku vieras ihminen, joku joka ei mieti miten juuri mulle pitäisi puhua, joku jota tuskin tulen tapaamaan koskaan enää, joku jonka ei tarvitse yrittää miellyttää mua. Joku sellainen tyyppi sanoi mua äijäksi ihan spontaanisti! 

Se tuntui vaan niin hyvältä. Olisin halunnut kertoa sille tyypille että se pelasti mun päivän, mutta toimin itselleni tyypillisesti ja liukenin vähin äänin paikalta. Silti, miten hykerryttävä olo tuosta tulikaan! 

Kerran aiemmin oltiin keskustassa, ja joku tuli pyytämään meiltä bussirahaa. Hänkin aloitti puhumisen "hei pojat", viitaten sillä myös muhun, ja se tuntui myös tosi hyvältä. En mä silloinkaan oikein meinannut uskoa että se oikeasti puhui mulle ja tarkoitti sillä muakin. 

Usein mä pelkään sitä että mua jotenkin sukupuolitetaan julkisilla paikoilla, että joku feissari tulee sanomaan että "mitäs neiti" tai kaupan kassa huikkaa perään että "hei rouva, sulta jäi tämä vielä." Se on kauhea ajatus, ja saa mut olemaan jotenkin kauhean varuillani julkisilla paikoilla. Mä itse pyrin olemaan sukupuolittamatta muita ihmisiä puheissani, jos en tiedä miten toinen sukupuolensa määrittelee. Toisaalta oon onnellinen siitä että mut on nähty sellaisena kuin olen ja se on sanottu ääneen. 

En tiedä, onhan se ihanaa mennä läpi ja ihanaa kun ihmisten sanomisista saa sen kuulla ja reaktioista nähdä. Edes joskus. Samalla koskaan ei voi tietää meneekö joku sukupuolittava termi toisen ihmisen kohdalla oikein, ja aiheuttaako sillä paljon pahaa mieltä. Tuntuu ristiriitaiselta, kun mun itseluottamusta kuitenkin tuollaiset oikeinsukupuolittamiset valtavasti nostaa ja tukee. 

Joka tapauksessa haluan nyt nauttia tästä tunteesta. Siitä että mut on nähty oikein, mut on kohdattu niin kuin haluaisinkin tulla kohdatuksi. Tuo muutaman sekunnin kohtaaminen ihan oikeasti pelasti mun päivän, ja muistan sen varmaan vielä pitkään.