Oon osallistunut Helsinki Pride -kulkueeseen muistaakseni viimeisten seitsemän vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina se oli ihan kauhean jännittävää, kävellä kumppaninsa kanssa käsi kädessä kun oli tottunut että arkena kaikki vaan tuijottaa, ei välttämättä mitenkään hyvällä. Oli ihanaa tajuta, että kukaan ei tuijota vaan kerrankin sitä vaan sulautuu joukkoon.
Jossakin vaiheessa tajusin, että Helsinki Pride on muutakin kuin lauantaipäivä. Ehkä toisena vuonna osallistuin jo johonkin Pride-viikon ohjelmaan, vähintäänkin sateenkaarimessuun, mutta pitkä välimatka Helsinkiin vähän rajoitti tuota osallistumista. Viime vuonna iloitsinkin siitä, että asuin jo Helsinki Pride -viikon aikana Helsingissä, mutta mun osallistuminen jäi silti aika vähäiseksi.
Tänä vuonna oli vähän toinen tilanne. Ei mulla ollut etukäteen mitään ajatusta siitä, että nyt pitäisi osallistua kaikkeen mahdolliseen, enkä osallistunutkaan, mutta tänä vuonna tuntui, että elin jotenkin mukana koko viikossa tosi paljon. Tapasin paljon ihmisiä ja tein paljon asioita.
Maanantaina kävin katsomassa yhden valokuvanäyttelyn, tiistaina käytiin Trasekin piknikillä, keskiviikkona kävin tsekkaamassa Pride Housen ja osallistuin kirkon järjestämään tapaamiseen sukupuolivähemmistöille. Torstaina oli mulle iso päivä kun pidin itse puheeni Töölön kirkossa järjestetyssä tapahtumassa. Perjantaina osallistuin vielä sateenkaarimessuun Kallion kirkossa, ja eilen lauantaina kävelin kulkueessa ja olin mukana puistojuhlassa. Tuntuu, että koko viikon aikana on saanut tavata tosi paljon ihmisiä, niin vanhoja tuttuja kuin muutamia uusiakin, ja se on ollut ihanaa.
Tämä viikko on ollut jotenkin erityisen ihana. Tai mulla nyt on ehkä muutenkin ollut jotenkin levollisempi ja rauhallisempi olo, ja jotenkin tämä viikko oli sellainen ihana sateenkaarikupla joka sisälsi mulle paljon hyväksyntää, mielekästä tekemistä, kivoja sosiaalisia hetkiä ja jotenkin sellaista rauhaa. Sai vaan olla mitä on, ei tarvinnut huolehtia mistään. (paitsi jännittää sitä puheen pitämistä tietysti)
Kuten varmaan on käynyt selväksi, on kirkko aika olennainen osa mun elämää. Jotenkin oon tänä vuonna iloinnut erityisen paljon siitä että oon saanut turvallisesti osallistua kirkon järjestämiin juttuihin. Oon pystynyt rauhassa pohtimaan sitä miten itse ajattelen erilaisista asioista ja jotenkin vaan olemaan vailla sen suurempaa tarvetta määritellä mitään.
Kokonaisuudessaan siis Pride-viikko oli ihana, kulkue ja puistojuhla oli hyvä lopetus mahtavalle viikolle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti