Nimipohdinta on ollut aika tosi paljon mun mielessä toki viimeisinä kuukausina ja viikkoinakin, mutta etenkin viime päivinä. Jotenkin nimi tuntuu tosi tärkeältä asialta, ja siitä kirjottelinkin juuri edellisessä postauksessa. Oon jo pitkään koonnut puhelimeni muistioon listaa nimistä jotka vois olla hyviä ja jotka olisi mahdollisimman sukupuolineutraaleita, ja siellä olikin monta kivaa nimeä. En vaan keksinyt mikä niistä ois mun nimi, vai oisko mikään.
Yritin alkaa karsimaan siitä listasta nimiä eilen. En mä kovin pitkälle päässyt, edelleen suosikkeina pyöri samat nimet; Ruska, Nyyti, Iivo ja Leimu. Ruska kuulosti mun korvaan jotenkin feminiiniseltä, tai liian feminiiniseltä, vaikka ei se sitä oikeestaan ees ole. Tästä syystä se ei kuitenkaan tuntunut musta omalta.
Nyyti on kaunis nimi, ja kuten eräs ystäväni totesikin, niin siitä saisi hauskan ja söpön lempinimen ja vois olla vaikka Nyy. Se ois vähän kun Myy muttei kuitenkaan. Kuka lohduttaisi Nyytiä on mun ehdoton lempparikirja lapsuudesta, ja henkilönä Nyyti tässä kirjassa on varsin samaistuttava. Se sopisi mulle siis hyvin. Mä vaan nään Nyytinkin jotenkin kauhean tyttömäisenä nimenä, vaikkei sekään sitä välttämättä ole. Mulle se kuitenkin aiheuttaa liikaa tyttöassosiaatioita, kun oon koko ikäni mieltänyt sen tytönnimeksi.
Iivo ois ollut kiva nimi, tykkään sen yksinkertaisuudesta, kirjaimista, merkityksettömyydestä, ja mä myös miellän sen tosi sukupuolineutraaliksi nimeksi. Väestörekisterikeskus ja sen takia luultavasti myös maistraatti oli eri mieltä, joten torppasin tämän nimen jo ihan sillä, että sitä on annettu pelkästään miehille, ja luulen että sen verran, ettei mulla ois siihen mitään mahdollisuuksia kuitenkaan.
Näistä neljästä jäljelle jäi Leimu, jota olin koko ajan pitänyt kauniina, mutta jota en kuitenkaan jostain syystä ollut ottanut ihan niin todennäköiseksi vaihtoehdoksi, se nyt vaan oli pyörinyt siinä. Makustelin nimeä Leimu, jotenkin se tuntui kivalta. Toinen vahva vaihtoehto joka mulla on ollut jo pitkään oli Niimu, joka ei tarkoita mitään ja jonka nimisiä ei ole ollenkaan vielä olemassa (siitäpä jollekin ihana nimi!), mutta mulle Niimu kuulosti liian pehmeältä. Leimussa on samaa viehätystä, mutta se on vähän soljuvampi ja jotenkin lämminsävyisempi ja monikerroksisempi, mikä sopii mulle oikein hyvin.
Kerroin Leimu-nimestä mun puolisolle, ja parille kaverillekin, ja kaikki tuntui olevan sitä mieltä että se sopisi mulle. Se oli myös ensimmäinen nimi joka musta itsestä tuntui siltä että se olisi jotenkin sopiva, sellainen että voisin ottaa sen vaikka heti käyttöön ja osaisin ja uskaltaisin esitellä itseni Leimuna ihan tosielämässäkin. Se on ihana.
Joten Leimu musta taisi tulla. Lisää nimipohdintaa tulee myöhemmin varmaan liittyen toisiin nimiin, jotka onkin sitten ehkä vähän ristiriitaisempi juttu. Ensisijaisesti oon aatellut pitää mun nykyiset etunimet toisina niminä, mutta fiilis niiden säilyttämisestä vaihtelee kyllä lähes päivittäin. Onneks vielä ei tarttekaan tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti