Sukupuolesta

Ajattelin että kirjottelisin vähän siitä mitä muunsukupuolisuus tarkottaa mun elämässä. Tai sukupuoli ylipäätään. Tää on aihe jota tavallaan pohdin päivittäin, mutta toisaalta oma sukupuoli on niin luonnollinen asia, että ei sitä tuu miettineeksi kuitenkaan kovin tietoisesti niin kamalan paljoa. Sitä vaan elää semmosena kun on. Ja joskus kipuilee sen kanssa.

Mä en oo todellakaan aina tiennyt että oisin muunsukupuolinen, enkä oo todellakaan aina kyseenalaistanut mulle syntymässä määriteltyä sukupuolta. Mut on syntymässä määritelty tytöksi, ja mut on myös kotona kasvatettu tyttönä. En oo koskaan kuitenkaan kokenut että mua yritettäisiin laittaa johonkin rooliin tai pakottaa johonkin laatikkoon johon en kuulu. Oon saanu leikkiä niillä leluilla joilla haluan ja mitä näitä nyt on.

Oon vasta ehkä vuoden sisällä alkanut tiedostamaan sen, että mun sukupuoli vois olla jotain muutakin kun se syntymässä määritelty nainen. Meni pitkään, että uskalsin jotenkin myöntää ittelleni sen että musta tuntuu tältä kuin musta tuntuu, ja oli tosi vaikeaa sanoa ääneen että hei mä oon muunsukupuolinen. Tuntui jotenkin tosi lopulliselta todeta etten koe olevani nainen.

Tiedostettuani sen ettei musta oikeastaan tunnu että oon nainen, mutta etten koe itseäni mieheksikään, mä aattelin että no eihän tässä, täähän on ihan hieno juttu. Mulla oli joka päivä herätessäni semmonen melkein rakastunut olo, että jotain kivaa on odotettavissa, ja sitten mä aina jossain vaiheessa hoksasin että ainiin, se oli tää juttu, tää minkä mä tajusin just itsestäni. Aattelin sillon että ei mun tartte kertoa siitä välttämättä muille, että riittää että mä ja mun ihan lähimmät ihmiset siitä tietää.

Jotenkin mä kuitenkin annoin kaikkien tunteiden vaan tulla - ja niitähän tuli. Alussa mä en kokenut minkäänlaista kehodysforiaa tai ristiriitaa oikein minkään asioiden kanssa, aattelin että elämä on vaan ihanaa kun elää semmosena kun on. Samalla mulla oli taustalla kuitenkin semmonen tunne että tää ei nyt ihan ollut tässä.

Yritin puhua ittelleni että ei mua haittaa olla tyttöystävä, tytär, täti jne. Vaikka oikeesti se haittas mua tosi paljon, en vaan uskaltanut sanoa sitä. Jotenkin pelkäsin, että jos mä myönnän itselleni että mua haittaa kaikki tytöttelyt, jos mä myönnän että mua ahdistaa mun kehon feminiiniset piirteet, jos mä myönnän että mä tartten uuden nimen, niin miten hankalaa se on muille. Välillä mä mietin että kumpa mulla ei ois ketään läheisiä ihmisiä, niin voisin rohkeesti vaan tehdä kaikki ne muutokset mun elämässä joita kaipaan ilman että ketään kamalasti kiinnostais tai kukaan siitä ällistyisi.

Asiat on kuitenkin menneet paljon eteenpäin. Mun muunsukupuolisuudesta tiesi aluksi vaan mun puoliso, ja sen jälkeen kokeilin miten tällanen tieto vaikuttaisi lähimpiin ystäviin. Kukaan ei oikein ollut ihmeissään. Seuraavaksi mä kerroin muutamalle työkaverille, koulukaverille, pomolle, opettajille koulussa. Kukaan ei reagoinut oikein mitenkään. Lopulta mä kerroin jopa äidille, se tuntui ehkä tärkeimmältä, mutta oli myös niin pelottavaa etten mä uskaltanut aluksi sanoa sitä.

Nyt elän ehkä jotenkin semmosessa vaiheessa että mä kerron tästä asiasta jos se tulee puheeksi. Ahdistun vääristä oletuksista, mutta uskallan jo joskus korjata niitä. Pukeudun just niinkun haluan, ja yritän tehdä kaiken sen minkä vaan itse yksinäni voin, jotta mulla olisi mahdollisimman hyvä olla. Mulla on huonoja päiviä ja hyviä päiviä niinkun varmaan jokaisella ihmisellä, mutta mun kohdalla monet tunteet liittyy tähän identiteettiin ja sen hakemiseen.

Käytännössä muunsukupuolisuus näkyy mun elämässä niin että välttelen sukupuolitettuja tiloja kuten vessoja ja pukuhuoneita. Koulussa käytän inva-vessaa. Toivon ettei musta käytetä sukupuolitettuja termejä (aikaisemminkin mainittuja tytär, täti, tyttöystävä, nainen... ja toiseen suuntaan toki myös, mut mieheksi kutsuminen ei tunnu musta niin pahalta). Käytän binderiä aina kun poistun kotoa. Tappelen kehodysforian kanssa joka päivä. Mietin usein milloin on sopivaa tulla kaapista ja milloin ei.

En mä silti näe, että tää olisi äärettömän raskasta. Tai onhan se välillä, mutta en mä silti koe mun elämää tai sukupuoli-identiteettiä negatiivisena asiana. Oon vaan onnellinen siitä kuka oon ja siitä että oon sen oivaltanut.