Nimijuttuja

Eilen illalla me istuttiin sohvalla, kuunneltiin musiikkia, juteltiin ja juotiin viiniä. Nimiasiatkin tuli jossain vaiheessa puheeksi, ja selailtiin listaa johon oon kerännyt kivoja nimiä. Leimu alkaa tuntua jo pikkuhiljaa omalta, vaikkei sitä läheskään kaikki mun läheiset ihmiset osaa käyttää. Näen sen kuitenkin usein Facebookissa ja pyöritelen sitä paljon mielessäni sekä allekirjoitan kirjeeni mieluusti Leimuna. Yritän antaa ihmisille aikaa uuteen nimeen totuttelemiseen, vaikka välillä se on vaikeaa kun toivoisin että se vaan olisi käytössä heti kaikkialla, vaikka eihän se niin mene. 

Leimu tulee joka tapauksessa olemaan mun ensimmäinen nimi, ja paljon oon pohtinut toisia nimiä. Jokin aika sitten tulin siihen tulokseen, että tuntuisi paremmalta jos en jättäisi nykyisiä nimiäni toisiksi nimikseni, vaan keksisin itselleni uuden toisen nimen. Sellaisen, joka ei "paljastaisi" mua heti esille tullessaan. 

On tuntunut vaikealta keksiä sellaista nimeä. Oon aina pohtinut nimiä paljon, ja mulla on ollut lista kriteereistä miten nimet sopii yhteen. Siihen on sisältynyt esim. että: 

- ensimmäinen nimi on lyhyempi kuin toinen nimi 

- ensimmäisen nimen viimeinen ja toisen nimen ensimmäinen kirjain eivät saa olla samat (mun nykyisessä virallisessa nimessä näin on kyllä ollut, ja silti mun nimet on hyvin kauniit ja sopivat yhteen, mutta...) 

- kumpikaan etunimistä ei saa alkaa samalla alkukirjaimella keskenään eikä sukunimen kanssa 

- etunimiä olisi mielellään kaksi eikä enempää 

- ei yhdysnimiä 

- plussaa siitä jos nimillä on joku merkitys itselle

Eilen selailtiin luontonimiä, koska ne on usein kauniita ja merkitsee jotakin, minkä lisäksi myös Leimu on luontonimi, sen kanssa ois voinut hyvin sopia yhteen toinen luontonimi. Toisaalta juuri se mua alkoi häiritsemään. Leimu on mun mielestä aika vahva nimi kuitenkin, ja jos sen kaveriksi pistäisi melkein minkä tahansa luontonimen, pitäisi tosi tarkasti miettiä ettei ne ole ristiriidassa keskenään (Leimuun ei esimerkiksi mun mielestä voisi yhdistää vaikkapa jotain Kuuraa tai Hallaa, koska ne tarkottaa niin eri asioita ja niissä on niin eri tunnelma). Taisinkin sanoa ääneen, että ois kivempaa kun se toinen nimi ei varsinaisesti tarkoittaisi mitään. 

Lopulta siltä mun ihan omalta listalta, jota oon pyöritellyt edes takaisin kymmeniä kertoja ja joka ei edes ole kovin pitkä, löytyi juuri sopiva nimi. Ei se kyllä mun "kriteereitä" vastaa läheskään täysin, mutta kun mun puoliso sitä ehdotti, niin se oli aika lailla sitten siinä. 

 

Ja se nimi on Nyyti. Leimu Nyyti. En halua kirjottaa sukunimeäni julkisesti tänne, mutta se sopii siihen loistavasti, vaikka alkaakin samalla kirjaimella kuin mun sukunimi. Se ei myöskään ole pidempi kuin Leimu, mutta se tuntuu silti vaan täydelliseltä. 

Kun mä olin pieni, niin Kuka lohduttaisi Nyytiä oli mun lempikirja. Osasin sen jo parivuotiaana ulkoa. Mun molemmat vanhemmat on lukeneet sitä mulle, mä annoin sen veljeni kanssa meidän pikkusiskolle syntymäpäivälahjaksi kun se täytti vuoden. Se tuntuu omalta, siltä että se ois ollut mulla aina, vaikka ei olekaan. 

Haluan mä vielä kysyä mun vanhemmilta mitä mieltä ne on, mutta jotenkin mulla on sellainen olo että varsinkin Nyyti voisi olla helposti lähestyttävä nimi niillekin. Jotenkin se kuvastais hyvin mua. Ja sillon mun koko nimi kuvaisi sitä kuka mä olen, kertoisi siitä kuka mä olen, ja mä voisin onnellisena ja ylpeänä kertoa mun koko nimen pelkäämättä sitä että se paljastaa musta semmoisia asioita joita en halua. Se paljastaisi musta vaan semmoisia asioita mitä mä olen ja mitä mä haluankin jakaa.