Mun on aina välillä tehnyt mieli kirjoittaa postaus siitä, että minkälaiset kysymykset musta tuntuu ihan hyvältä mun prosessiin liittyen, ja mitkä sitten taas tuntuu liian tungettelevilta tai henkilökohtaisilta. Joskus ennen kuin varsinaisesti edes lähdin prosessiin, mä mietin, että jos mä joskus olen edes niin rohkea että mä uskallan tähän prosessiin lähteä, niin ei kai sitten ole edes niin paha, kysyi kuka tahansa mitä tahansa. Siksi mä ehkä jossakin määrin ymmärrän vaan vilpittömän uteliaita ihmisiä jotka ehkä ihan hyvää hyvyyttään esittää kysymyksiä joihin mä en sitten kuitenkaan halua vastata ja jotka tuntuu vaan jotenkin liian vääriltä tai liian henkilökohtaisilta.
Varmaan yleisin "älä kysy tätä transsukupuoliselta henkilöltä" -kysymys vois olla se perus että
mitä sulla on housuissa ja kaikki sen variaatiot. Mä tavallaan ymmärrän, että ihmiset on kiinnostuneita siitä missä vaiheessa jonkun prosessi on, ja yleensä se housujen sisältö nähdään jotenkin samana asiana kuin se onko sukupuoli jo korjattu. Käytännössähän se ei tietenkään ole näin yksinkertaista. Mä itse en ainaskaan tahdo vastata mihinkään kysymykseen housujeni (tai muidenkaan vaatekappaleideni) sisällöstä ihmiselle, jolle sillä ei kuitenkaan ole yhtään minkäänlaista merkitystä. Ja aika harvalle on. Tähän liittyy myös se, että monilla tuntuu olevan jotenkin sellainen käsitys, että prosessi on viety "loppuun asti" vasta sitten kun on käyty esimerkiksi genitaalikirurgiassa, vaikka monihan ei sitä edes halua tai tarvitse.
Yleisimpiä housunsisältökysymyksen variaatioita on ehkä juurikin "Ootko käynyt prosessin jo loppuun asti/aiotko käydä prosessin ihan loppuun asti?" sekä "Mikä sun biologinen sukupuoli sitten oikeesti on/tällä hetkellä on?" Musta tuntuu oudolta jos joku kysyy jotakin tällaista multa, koska mun mielestä mun keho ei kuulu kenellekään toiselle ihmiselle, ja se harvoin on olennaista. Lisäksi mä en koe että mun keho esimerkiksi olisi naisen keho, koska se nyt vaan on mun keho, ja tuntuisi hölmöltä että mun pitäisi jotenkin kertoa jollekin että olen biologisesti jotakin mitä en kuitenkaan ole, ja mikä vaan antaisi toiselle ihmiselle mahdollisuuden tehdä musta oletuksia jotka ei pidä paikkaansa.
Toinen asia josta kysyminen tai uteleminen tuntuu ainaskin musta itsestäni väärältä, on mun vanha nimi. Mulla on nyt uusi nimi joka on mun nimi, ja vaikka mun vanha nimi on osa mun historiaa, niin ei ole mitenkään olennaista että ihmiset tietää sitä. Itse asiassa jos voisin, niin pyyhkisin tiedon kaikkien mun tuntemien ihmisten päästä siitä mikä mun vanha nimi oli. Vanhasta nimestä käytetään nimitystä
deadname, ja se mun mielestä kuvastaa hyvin sitä että se on mennyttä eikä mitenkään olennaista tätä hetkeä ajatellen.
Multa ei ole vielä tullut kukaan kysymään mikä mun vanha nimi oli, onneksi. Luulen että se johtuu siitä, että suurin osa mun tuntemista ihmisistä tietää tietenkin mun vanhan nimen kun nimen vaihtamisesta on niin lyhyt aika, ja toisaalta sitten taas ne uudet ihmiset joihin olen tutustunut, on olleet jotenkin sen verran tietoisia asioista ettei ne ole kysyneet, tai sitten ne on oikeasti tajunneet ettei se ole mitenkään olennaista tietoa niille. Tai sitten ne ei ees tiedä että oon vaihtanut nimeä.
Tämä nyt ei varsinaisesti liity kysymisiin tai utelemiseen, mutta sanomisiin kylläkin. Mä ymmärrän että virheitä sattuu, ja väärä nimi tai vaikkapa sukupuolittava termi hyppää jostakin esiin niin että sen tajuaa vasta sitten kun on sanonut. Löysin aika hyvin sitä tunnetta selittävän sarjakuvan:
Jos joku kutsuu mua väärällä nimellä tai termillä (esim. sisko, nainen, tytär, päiväkotitäti...) niin mä en yleensä reagoi siihen kovin ihmeellisesti, koska en halua että siitä tulee mitään suurta juttua. Joskus korjaan että "niin siis Leimu" tai että "en ole nainen" tai "niin siis lapsi, ei tytär" tai muuta vastaavaa. Virheitä sattuu kaikille meille, eikä se ole vakavaa eikä siitä kannata tehdä numeroa suuntaan eikä toiseen, mutta jotenkin ehkä ymmärrys siitä että transsukupuolisen ihmisen kohdalla niitä virheitä tapahtuu monille ihmisille usein, ehkä jopa päivittäin, on suotavaa. Ei tunnu kivalta jos toinen ihminen loukkaantuu siitä että musta tuntuu pahalta asia jonka se on sanonut.
Ehkä parasta ois se, että toisista ei tehtäisi oletuksia jos ei voida olla varmoja siitä mitä toinen käy läpi tai mitä sukupuolta hän edustaa. Se ei ole keneltäkään pois. Jos ihan oikeasti se on jotenkin olennaista, niin voi kysyä. Esimerkiksi englanniksi asioidessa voi vaikka kysyä toiselta että mitä pronomineja hän käyttää (sukupuolineutraalejakin pronomineja on olemassa, yleisimmät on varmaan they/them joita itsekin käytän). Sopivaa ei ole kuitenkaan kysyä asioita toisen kehosta (just esim. että mitä sulla on housuissa), enkä mä koe myöskään sopivaksi jos multa kysytään mitä hoitoja haen prosessiltani tai mitkä asiat mua eniten ahdistaa mun kehossa. Mä en halua puhua mun kehosta muuta kuin silloin kun itse voin valita kenelle puhun ja missä tilanteessa. Ja vaikka mä jaan asioita itsestäni ja prosessistani julkisesti esimerkiksi täällä blogissa, niin teen sen kuitenkin omilla ehdoillani.
Tässä postauksessa on käytetty kuvituksena Sophie Labellen piirtämiä sarjakuvia. Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa ja katsomassa lisää hänen
Assigned Male Comics -sivultaan. Oon kokenut näiden sarjakuvien lukemisen tosi voimauttavaksi, koska ne on hauskoja, oivaltavia ja tuo tosi hyvin esille tilanteita joihin transsukupuolisena voin samaistua tosi hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti