tiistai 17. huhtikuuta 2018

Viittomavideo kouluun

Meillä on koulussa sellainen musiikinkurssi, minne jokainen sai tehdä haluamansalaisen esityksen. Kädet oli ihan täysin vapaat, sai siis tehdä ihan mitä vaan edes etäisesti musiikkiin liittyvää tai vaikka videoida esityksensä etukäteen. Esitykset itsessään on huomenna, ja mä saatoin jättää valmistelun vähän viime tippaan, sille tosin ehkä on syynsä. Tai okei, ehkä tällä viikolla sille on ollut syynsä, mutta aikaisempina viikkoina kyllä ei, kunhan oon ollut saamaton. 

Alusta saakka mulle oli selvää että teen viittomavideon, oonhan tehnyt niitä ennenkin. Vielä viittä minuuttia ennen videon kuvaamista tänään en tiennyt mitä viittoisin, mutta sain kuitenkin lopulta valmista. Kiire ja keskittymisen vaikeus näkyy ehkä videossa, mutta toisaalta se sopii tähän hetkeen aika hyvin. 


Sikälihän tää video ei liity kyllä blogin aiheeseen mitenkään, mutta halusin jakaa sen kuitenkin. Oon tosiaan tehnyt viittomavideoita aikaisemminkin, mutta oon näyttänyt sillon aika erilaiselta kuin nyt. Tuntui hyvältä nähdä itsensä videolla, koska musta tuntuu että näytän itseltäni, mutta samalla se oli aika pelottavaa ja ahdistavaa pitkästä aikaa. Nyt se jää on kuitenkin rikottu, joten ehkä mä päädyn tekemään vielä lisää videoita jatkossa, niin viittoen kuin puhuenkin. Nojoo, jos en nyt kuitenkaan mee lupaamaan mitään. 

Niin ja siis jos joku jää miettimään, niin mä olen viittomakielen ohjaaja koulutukseltani, siksi osaan viittoa. Tää video ei kuitenkaan ole viittomakieltä nähnytkään, vaan on ihan viitottua puhetta, eikä edes kamalan sujuvaa semmoista. Kerrankin en asettanut rimaa itselleni kovin korkealle kun ei vaan riittänyt jaksaminen, aika eikä keskittyminen. Mut ehkä se tekee mulle ihan hyvää että päästän itseni joskus vähän vähemmällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti