maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kuulumisia

Ajattelin että tulen kertoilemaan vähän viime aikojen kuulumisia, vaikka mitään kovin ihmeellistä kerrottavaa mulla ei kyllä ole. Uusi arki on alkanut, ja siihen on sisältynyt lähinnä sitä että olen kotona, teen kotitöitä, opiskelen, käyn koululla, opiskelen sielläkin ja yritän saada aikaan asioita jotka tuntuu juuri nyt tärkeiltä, niin kouluun kuin elämään liittyen ylipäätäänkin. 

Koulujuttuja on vielä tehtävänä tälle keväälle, ja yllättäen kevät on jo näin pitkällä kuin huhtikuussa, se tuntuu hurjalta. Samalla on kuitenkin rauhallinen olo, koska jotenkin vaan tiedän että saan kyllä kaiken tehtyä ilman hirveää kiirettä. Tällä hetkellä mulla on paljon aikaa ja se tuntuu hyvältä. Kouluhommien lisäksi on nimittäin aikaa myös ajatella ja tehdä asioita joita haluan tehdä. Viime viikolla esimerkiksi innostuin ompelemaan. 


Oon myös yrittänyt saada elämääni ja itseäni jotenkin muutenkin kasaan. Olen esimerkiksi opetellut syömään aamupalaa ja muutenkin teen ehdottomasti joka päivä jotakin enkä todellakaan vaan istu neljän seinän sisällä. Tai jos istun, niin silloinkin teen jotakin, kuten opiskelen. Oon useana päivänä tehnyt itselleni "tehtävälistan", jossa lukee kaikkea sängyn petaamisesta aamupalan syömiseen ja koulutehtävän tekemisestä kaupassa käyntiin. Tällöin mun tulee helpommin tehtyä tarvittavia asioita ja varmistan sen etten voi vaan laiskotella. Jonkinlainen elämän järjestely ehkä on siis käynnissä. 

Viime päivät on kuitenkin olleet pääsiäislomaa vailla suurempaa järjestystä tai suoritettuja tehtäviä. Me käytiin parin päivän reissussa puolisoni kanssa, minkä lisäksi ollaan vaan oltu kotona. Kierretty kirpputoreja, syöty vähän mitä sattuu ja katsottu elokuvia esimerkiksi. Sekin on ollut tärkeää. 


Ulkona alkaa olla kevät, ja siksi ylläolevassa kuvassa mulla on jo päällä kevättakki. Tänään tuli vähän takapakkia kun oli ihan kauhea lumimyräkkä, mutta lisääntynyt valon määrä ja kevättunnelma on saaneet mun mielenkin jotenkin valoisaksi. 

Tällä viikolla on tarkoitus tehdä muutamaa koulutehtävää eteenpäin ennen kuin lähden torstaina taas kohti pääkaupunkiseutua. Viikonloppuna mulla onkin tiedossa vähän erilaisempaa ohjelmaa, ja ensi viikolla aion tavata ihmisiä ainaskin. Niin ja on mulla seuraava transpoliaikakin silloin. Kaiken kaikkiaan mulla on jotenkin tosi positiivinen mieli elämästä, vaikka samalla tuntuu että on niin paljon ajatuksia ettei kaikkia ehdi edes ajattelemaan. Elämä on tosi isossa muutoksessa ja myllerryksessä koko ajan ja silti sitä pitäisi pystyä elämään ihan normaalisti eteenpäin. Ei mikään helppo homma. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti