Mä muutan!

Mistähän mä aloittaisin kirjoittamaan... 

Elämässä on ollut ja tulee olemaan taas aika suuria muutoksia, ja jollain tavalla aika yllättäviäkin. Tuntuu että nyt vaan mennään aika lujaa, ja että niin pitääkin ja se on varmaan ihan hyvä juttu, ja että mun tehtäväksi jää vain pitää kiinni ja pysyä perässä, vaikka tää on mun elämä. 

Viimeinen viikko on ollut aikamosta tunteiden vuoristorataa. Oon itkenyt paljon ja nauranut paljon. Ollut surullinen, ahdistunut ja haikea, mutta toisaalta myös helpottunut, iloinen ja innoissani. Olo on ollut vaihtelevasti tosi raskas ja tosi kevyt. 

Tuntuu uskomattomalta että tämä viikko, ihan niin kuin mikä tahansa muukin viikko, on kestänyt vain seitsemän päivää, tai oikeastaan ei vielä ihan sitäkään. Musta tuntuu että se olisi kestänyt ikuisuuden, niin paljon se on pitänyt sisällään. Lopputulema on se, että mä muutan aika kauas, pääkaupunkiseudulle. 

En mä olisi voinut arvata että tilanne on tämä nyt, ja välillä mä mietin teenkö hätiköityjä päätöksiä, oonko jotenkin liian impulsiivinen ja tunteideni varassa toimiva. Mutta samalla mä jotenkin ajattelen, että mulla on vapaus toimia ja tehdä näin, tää on mun elämä, ja mä voin tehdä juuri niin kuin musta sattuu tuntumaan oikealta jos siitä vain ei ole haittaa kenellekään. Ja nyt musta tuntuu että tämä on oikein ratkaisu. 

Onhan tää kevät, ja koko viimeinen vuosi, ollut aika hurja. Se on pitänyt sisällään tosi paljon mun omaa identiteettipohdintaa, kaapistatuloja ihan kaikille läheisille ja kaukaisemmillekin ihmisille, prosessin aloittamisen, töiden lopettamisen ja nyt sitten vielä tämänkin. Mulla on sellainen olo että mun elämä vaan muovautuu ihan uudenlaiseksi, ja mä voin joko antaa sen muovautua ja muovata mua, tai sitten yrittää taistella vastaan. Mä oon jotenkin päättänyt myötäillä, koska mä luulen että mun elämä tekee musta sen kuka mun on tarkoituskin olla. 

Musta tuntuu että mun pitäisi sanoa että eihän näin isot päätökset koskaan ole helppoja. Eikä ne tavallaan olekaan. Mutta mulle päätösten tekeminen ei kuitenkaan loppupeleissä enää ole sitä plussien ja miinusten listaamista tai järjen kautta ajattelemista. Se on sitä mitä mä minäkin hetkenä tunnen, se on omaan tunteeseen ja intuitioon luottamista, heittäytymistä. Ja vaikeaa voi sekin olla, mutta oikeastaan jos on vaan valmis kuuntelemaan sydäntään niin sillon usein tietää mitä pitää tehdä. 

Joten niin, nyt mä vietän vielä viimeisen suurin piirtein kuukauden nykyisessä kotikaupungissani, ja sen jälkeen suuntana on ihan uudet kuviot. Jos nyt joku miettii syitä mun muutolle, niin en ehkä halua listata ja avata niitä sen suuremmin tässä, mutta suuria syitä sille miksi mä suuntaan juuri pääkaupunkiseudulle on se, että mulla on siellä paljon ystäviä sekä perhettä, ja toisaalta tuntuu ihan kivalta että transpoli ja esimerkiksi Transtukipisteen palvelut on paljon paremmin mun ulottuvilla kuin tähän asti. Musta tuntuu että mua tarvitaan sillä suunnalla Suomea, ja musta tuntuu että mun tarvitsee olla siellä.