Tein jokin aika sitten mun Instagram-tilille kyselyn siitä, millaista somesisältöä ihmiset multa toivoisi. Osan toiveista olenkin jo ehtinyt toteuttamaan, mutta osa on vielä toistaiseksi toteuttamatta ja ajattelin, että joistakin toiveista riittäisi asiaa ihan blogipostaukseen saakka.
Yksi toive oli kuulla, millaista elämä on transihmisenä. Oon kirjoittanut aiheesta aika paljon tänne blogiin, mutta kuitenkin pitkälti vaan mun prosessin ollessa aktiivisesti käynnissä. Oikeastaanhan tämä koko blogi kertoo mun elämästä transihmisenä. Ajattelin kuitenkin, että ottaisin tähän postaukseen näkökulman, jossa kertoisin siitä vaikuttaako transsukupuolisuus tai ehkä oikeammin transtausta jotenkin vielä mun elämään, ja miten.
Aikaisempia postauksia, jotka ehkä jotenkin sivuaa tätä aihetta löytyy monia, tässä muutama:
(näistähän voisi kirjoittaa semmoisen lastenkirjatyyppisen sarjan: Joonatan junassa, Joonatan leirillä, Joonatan ruokakaupassa jne. :D)
Käytännössä se että olen transsukupuolinen vaikuttaa mun elämään tällä hetkellä huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Enää ei tarvitse toistuvasti käydä transpolilla, hormonipolilla tai missään muuallakaan terveydenhuollossa transjuttujen takia. Enää mua ei tutkita eikä mun tarvitse vakuuttaa ketään. Erona aikaisempaan on myös se, että mut oletetaan joka paikassa oikein mieheksi, eikä kukaan päältä päin voi tietää mun transtaustaa.
Mutta kyllähän sillä silti on vaikutusta. Ehkä selkein hyvin käytännönläheinen arjessa näkyvä juttu on loppuelämän jatkuva hormonikorvaushoito. Lisäksi toisinaan vanha nimi, vanha henkilötunnus tai jokin muu vanha tieto putkahtaa esiin jostain, mutta ei toki kuitenkaan enää ollenkaan niin paljon. Esimerkiksi koulutodistukset mulla kuitenkin on vielä päivittämättä uusille tiedoille, ja se on joskus häiritsevää. Esimerkiksi silloin kun hakee töitä.
Lisäksi transtausta vaikuttaa esimerkiksi uimahallissa käymiseen. Voin tietenkin käydä uimahallissa ja käytän miesten pukuhuone- ja peseytymistiloja, mutta mulla on käyttöoikeusmerkki, jolla saan pitää uima-asun päällä sielläkin. Ylipäätään se, että keho ei kuitenkaan istu binääriseen sukupuolikäsitykseen täysin tulee joskus esille, ehkä enemmän kuitenkin oman ahdistuksen kautta.
En uusia ihmisiä vaikkapa työpaikalla tavatessani kerro taustastani, koska miksipä kertoisin. Tilanne on kuitenkin eri, jos oon vaikka lääkärissä, ja aina kun tiedän meneväni tilanteeseen jossa mun tavallaan "pitää" kertoa transtaustastani vieraalle ihmiselle, tai se väkisinkin muuten tulee ilmi, mua jännittää. Pelkään toisen ihmisen reaktiota, koska en koskaan voi olla varma millainen se on.
Toki transsukupuolisuus näkyy mun elämässä myös valtavan hyvinä asioina. Teen esimerkiksi paljon somesisältöä transaiheista, ja se on mulle tärkeää ja saan siitä paljon itsekin sisältöä elämääni. Oon tavannut niin somen kuin vertaisryhmienkin kautta paljon mahtavia ihmisiä, ja päässyt esimerkiksi ohjaamaan leireille. Se on aina tosi ihanaa. Koen itse transyhteisön isoksi voimavaraksi, jota mulla ei ilman tätä taustaa olisi.
Toisinaan mieleen hiipii epäilys siitä, osaanko olla esimerkiksi muiden miesten kanssa. Enkä mä kyllä aina oikein osaakaan, tai musta itsestä ainakin hyvin vahvasti tuntuu että en osaa. En aina ole kotonani niissä porukoissa joissa mun oletettaisiin olevan kotonani, koska mut on kasvatettu tyttönä. Ei mulla ennen ole ollut pääsyä mihinkään miesporukoihin, ja nyt muhun yhtäkkiä suhtaudutaankin varsin eri tavalla. Se on palkitsevaa, mutta toisinaan outoa.
Transtausta on läsnä myös silloin kun tapaan ihmisiä, jotka oon tuntenut ennen transitiotani. Tällaisia ihmisiä on tietenkin sukulaiset, mutta myös monet ystävät ja sitten esimerkiksi vanhat koulu- ja opiskelukaverit. Toisinaan mietin, tunnistaako joku ala-asteen luokkakaveri mua jos tulen kadulla vastaan ja toisaalta vaikkapa sukulaisten seurassa mietin usein, että käyttääköhän joku vanhaa nimeä tai pitääköhän ihmiset jotka on tunteneet mut lapsesta tai nuoresta saakka mua kuitenkaan oikeasti miehenä. Se on varsin stressaavaa, vaikka tällä hetkellä mulla onkin elämässäni oikeastaan vaan ihmisiä jotka pyrkii kohtelemaan mua hyvin, käyttämään oikeaa nimeä ja niin edelleen.
Yksi iso asia johon transsukupuolisuus tosin vaikuttaa on perheellistyminen. Perheellistymisestä oonkin kirjoittanut aihemmin postauksen, joka löytyy täältä (ja on toki jo aika vanha). Haaveillaan omista lapsista edelleen, ja luonnollisestikin transtaustalla on hyvin moninaisia vaikutuksia tähän asiaan.
Mutta pääsääntöisesti arjessa sitten... Ei mun transsukupuolisuus kyllä ihan hirveästi näy mitenkään. Herään aamulla, aloitan etätyöt kotoa. Teen töitä, osallistun työpaikan palavereihin, teen lounasta, jatkan töitä... Työpaikalla mulla on pari työkaveria, jotka tietää mun taustasta. Läheskään kaikki ei tiedä, eikä heidän tarvitsekaan. Toisaalta tässä vaiheessa mua ei ihan hirveästi enää häiritsisi, vaikka he tietäisivätkin, kun ollaan ehditty jo muutenkin tutustua.
Mutta joo, työpäivien jälkeen käytän koirat lenkillä, käyn ehkä ruokakaupassa, teen ruokaa ja kotitöitä, istun tietokoneella, selaan somea, pelaan, katson Netflixiä... Viikonloppuisin vietän aikaa kumppanini ja perheeni kanssa, tapaan ystäviä, valvon iltaisin myöhään ja nukun aamuisin pitkään, soitan pianoa, teen omia projekteja.
Mitä nyt ehkä yritän sanoa on se, että totta kai jokaisen ihmisen tausta vaikuttaa myös ihmisen nykyisyyteen jollakin tavalla. Se on ihan ok. Transihmisillä on ehkä joitakin yhdistäviä tekijöitä joissa transtausta voi näkyä, mutta tietenkin kuitenkin kaikilla vähän eri tavoilla eri vaiheissa elämää. Pääsääntöisesti mun arki on aika tasaista ja tavallista, ihan kuin kenen tahansa muunkin arki.
Iloitsen valtavasti siitä että niin on: että on tasaista arkea. Elämässä on asiat monilta osin varsin hyvin, mulla on itseni kanssa asiat varsin hyvin kuitenkin. Transsukupuolisuus ei ole mikään tragedia, vaan se voi olla iso voimavara, tärkeä palanen omaa tarinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti