Dysforia

Ajattelin kirjoittaa vähän dysforiasta, siitä mitä se mun kohdalla tarkoittaa ja mikä siihen auttaa. Aiheena tämä tuntuu musta tosi tärkeältä, mutta samalla myös hurjan vaikealta. Ihmisten kokemukset voi olla hyvin erilaisia, ja haluankin korostaa sitä, että nämä on vain mun kokemuksia. Toki tämä on aiheena muutenkin hankala, kun kyseessä on ei mikään niin kamalan kiva asia. 

Wikipedian mukaan dysforia on euforian vastakohta, ja se tarkoittaa epämiellyttävää oloa tai huonovointisuutta, sellaista olo että mikään ei ole oikein. Aika suuri osa mun dysforiasta on kehodysforiaa. Kehodysforia tarkoittaa siis kehoristiriitaa, sitä että oma keho tuntuu vieraalta tai väärältä. Omassa kehossa on vaikea olla, ja mun tapauksessa se johtuu suurimmilta osin semmoisista sukupuolityypillisistä piirteistä joita en koe omaan sukupuolikokemukseeni sopiviksi. 

Pahinta dysforiaa mulle aiheuttaa mun rinnat. Olisin tosi onnellinen jos niitä ei olisi tai jos ne olisi edes vähän pienemmät. Mutta vaikka ne olisi pienemmät, niin mä en luultavasti voisi elää niiden kanssa. Yleisestiottaen mä myös toivoisin, että mun olemus olisi jotenkin maskuliinisempi. Mua helpottaa hurjasti jo ajatus siitä että mun ääni vaikkapa olisi matalampi, ja vaikken ole varma haluaisinko partaa niin se että se mulle kasvaisi tuntuisi kuitenkin ajatuksena semmoiselta kivalta, että otettaiskohan mut sitten vakavasti. Kaikki muunsukupuoliset ei välttämättä koe minkäänlaista dysforiaa, mutta mun kohdalla esimerkiksi se on aika vahvaa aika-ajoin. Se vaikuttaa mun arkielämään. 

Mulle sukupuolenkorjausprosessin ideana oikeastaan on se, että mun dysforia ja sitä kautta myös elämä helpottaisi. Tahdon että mun keho vastaa mun kokemusta omasta sukupuolestani. Kyseessä on kuitenkin muutakin kuin se, että mun pitäisi hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Jos mä esimerkiksi olen tyytymätön painooni, niin mä voin pudottaa (tai kasvattaa, mutta mun tapauksessa pudottaa) sitä. Jos mä tahdon uudet hiukset niin mä voin käydä parturissa. Mutta kehoani mä en pysty kuitenkaan muokkaamaan sellaiseksi kuin mitä mä tarvitsisin. Mun keho vain yksinkertaisesti on tosi väärä. Sitä tunnetta on vaikea kuvata. 

Välillä se paha olo esimerkiksi mun kehosta saa vallan. Mä en voi lähteä johonkin, tai mua vaan ahdistaa. Mun on vaikea hengittää. Joskus oon miettinyt että miten omasta kehosta pääsisi pois, pitääkö vaikka juosta päin seinää. Aika raaka tosiasia kuitenkin on, että ei omasta kehosta vaan pääse pois. Mulle melko voimauttava ajatus on ollut se, että mä tarvitsen tätä kehoa ollakseni olemassa. Se on se mikä mulla nyt on, ja sitä voidaan korjata. Siihen saakka mun täytyy kantaa sitä mukana, jotta voisin elää. 

Hienot ajatukset kuitenkaan harvoin auttaa kovin paljoa, mä ainaskin tarvitsen jotakin konkreettista. Mikä mun dysforiaa sitten on helpottanut? 

Vaikka mä en kovin paljoa pysty muokkaamaan omaa kehoani, niin mä voin kuitenkin muokata ulkonäköäni ja olemustani. Yläpuolella on kaksi asiaa jotka antaa mulle vähän tsemppiä joka päivä jaksaa, nimittäin se miltä mä tuoksun. Enhän mä tietenkään töissä voi kamalan vahvoja hajusteita käyttää, mutta se että mä tuoksun oikeanlaiselta omasta mielestäni antaa mulle vähän lisää kipeästi kaivattua itseluottamusta. 

Vaatteet on myös yksi iso asia jotka tietenkin auttaa. Se, että mä uskallan ja voin pukeutua juuri nyt sopivalta tuntuviin vaatteisiin, helpottaa mun oloa paljon. Mulla on muutama liian iso turvavaate jotka piilottaa mut tosi hyvin ja mä tiedän sen, ja epävarmimpina hetkinä käytän niitä. Lisäksi mä käytän aina binderiä. Se ei ole mikään pysyvä loppuelämän ratkaisu, mutta tällä hetkellä se on ainoa vaihtoehto jotta mä voin elää normaalisti ja vaikkapa käydä töissä ja koulussa tai ylipäätään missään. 

Hiukset on myös iso juttu, ja se että ne on kivat ja saa mut näyttämään mahdollisimman paljon siltä kuin haluankin näyttää. Myös nimen vaihtaminen auttoi mua tuntemaan itseni enemmän itsekseni, joten ehkä senkin voi laskea jonkinlaista sukupuolidysforiaa helpottaneeksi tekijäksi. 

Ulkonäön muokkaamisen lisäksi oon huomannut että esim. suihkussa käyminen auttaa. Se kun voi vaan seistä siellä kuuman veden alla. Luulen, että myös uiminen (tai vedessä lilluminen) voisi olla hyvä dysforianhelpottaja, mutta etenkin näin talvella uiminen on vähän mahdotonta kun en voi käydä uimahallissa. 

Mua auttaa myös peiton alle meneminen, silloin tuntuu että pääsee piiloon itseltäänkin, jotenkin ei ole olemassa tavallaan. Koulussa saatiin yksillä harjoitustunneilla kokeilla painopeittoa, ja se oli täydellinen! Vaikka mun ympärillä seisoi puoli luokkaa kun makasin siellä painopeiton alla, niin mulla oli jotenkin täydellisen rauhallinen ja hyvä olo, tuntui ihan että pääsin johonkin semmoiseen satumaailmaan jossa oli helppo hengittää. Sellainen pitäisi ehkä kyhätä itsellekin. 

Ihan yleisesti mun oloa helpottaa myös se että luen vaikkapa kirjoja sukupuolen moninaisuuteen liittyen, tai perehdyn netistä löytyvään tietoon tai tarinoihin. Jotenkin siitä tulee sellainen olo että mä olen totta, mä saan olla totta, mä en ole vaan keksinyt tätä, mä en ole sairas. 

Kaiken kaikkiaan dysforian kanssa eläminen ei ole mitään kivaa, mutta en mä nyt joka päivä myöskään ajattele kovin aktiivisesti sitä millainen olo mulla on. Mun pitää vaan elää, ja tällä hetkellä nämä kaikki tunteet on osa mun elämää.