Mulla alkoi joululoma 22.12. ja nyt se jatkuukin pidempään kuin ajattelin, ja mun täytyy palata töihin vasta 8.1. eli viikon kuluttua. Se tuntuu tosi hyvältä, en ehkä etukäteen ollut tajunnutkaan miten tarpeeseen tämä loma tuli. Tällä hetkellä oon myös tosi iloinen siitä että joulu ja uusi vuosi on juhlittu ja silti on vielä viikko lomaa jäljellä vailla mitään pakollista.
Mä kyllä periaatteessa ihan tykkään joulusta ja juhlapyhistä yleensäkin, mutta silti oon vaan helpottunut yleensä kun ne on ohi. Joulutunnelmaa on saanut aistia jo ihan tarpeeksi töissä koko joulukuun ajan, ja jotenkin mua vaan stressaa aina se miten kaikki menee ja tuntuuko musta oikeanlaiselta. Tänä vuonna oltiin mun mummulassa joulu, minkä jälkeen siirryttiin puolisoni perheen luokse viettämään lomaa ja uutta vuotta. Huomenna mä lähden vielä muutamaksi päiväksi pääkaupunkiseudulle itsekseni.
Yksi joulun parhaita juttuja oli se, että aika monessa mun paketissa luki Leimu. Siitä tulin tosi onnelliseksi. Joululoman aikana oon varsinkin oman perheeni keskuudessa joutunut sietämään paljon vanhalla nimellä kutsumista ja väärinsukupuolittamista, ja se on tuntunut raskaalta. Toisaalta mä tiedän ettei kukaan ole tehnyt sitä ilkeyttään tai tahallaan, ja siksi olenkin vaan yrittänyt elää sen kanssa. Ollaan myös pystytty käymään hyviä keskusteluita esimerkiksi mun sukupuoleen liittyen, ja se on tuntunut tärkeältä. Ja asiat on menneet eteenpäin, myös mun läheisten ihmisten on pikkuhiljaa ollut helpompi alkaa kutsumaan mua Leimuksi kun ollaan oltu enemmän yhdessä.
Parasta joululomassa on ollut se ettei ole tarvinnut olla töissä ja se että olen saanut neuloa paljon. Tämän heken saldo taitaa olla kahdet sukat, kahdet lapaset ja nyt on kolmas sukkapari jo puoliksi valmis. Neulominen on mun mielestä hurjan rentouttavaa. Lisäksi ollaan saunottu paljon ja vietetty jonkun verran aikaa ulkona, rakennettiin esimerkiksi lumilinna.
Vuosi vaihtui viime yönä, ja vaikkei se nyt tunnu kovin mullistavalta asialta, niin jollakin tavalla se on tärkeää silti. Oon pysähtynyt ajattelemaan kaikkea mitä vuoden aikana on tapahtunut, ja ehkä eniten sitä miten mä olen edennyt itseni kanssa. Vuosi sitten mä en ollut vielä kertonut kenellekään muunsukupuolisuudestani, en oikein uskaltanut täysin myöntää sitä itsellenikään silloin. Nyt olen avoimesti sitä mitä olen niin työpaikalla, koulussa kuin vapaa-ajallakin, ja se on mahtavaa. Oon myös uskaltanut hakea lähetteen transpolille ja mun aika sinne on itse asiassa ihan muutaman viikon kuluttua. Se tuntuu aika huimalta.
Vielä en oo pysähtynyt ajattelemaan sitä mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. En oikeastaan haluakaan ajatella, vaan jotenkin antaa kaiken mennä omalla painollaan ja toivon vaan että mun prosessi etenee ja sitten vuoden päästä ehkä olen taas lähempänä sitä kuka oikeesti olen ja mun on parempi olla itseni kanssa.
Ei mulla oikein ajatus nyt kulje, mutta halusin silti tulla kirjoittamaan muutaman sanan. Odotan paljon sitä että pääsen ensi viikoksi tapaamaan ystäviä ja perheenjäseniäkin, enkä vielä keskitykään ajattelemaan töiden aloitusta. Nyt on mun aika vaan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti