Joululoma todellakin tuli tarpeeseen, ja myös ne pari lisäpäivää jotka sen jatkoksi yllättäen tuli. Kokonaisuudessaan oon ollut lomalla hieman päälle kaksi viikkoa, ja nyt on sellainen olo että on oikeasti pystynyt olemaan lomalla, ajattelematta töitä tai mitään muutakaan. On pystynyt keskittymään elämään. Välillä joku viikon loma ei auta oikein mihinkään, kun oma pää ja kroppa käy vielä ihan ylikierroksilla, ja silloin ainaskin mä tartten hieman pidemmän ajan jotta pystyisin oikeasti rauhottumaan ja rentoutumaan.
Lähdin tiistaina pääkaupunkiseudulle, ja ehdin siellä tapaamaan niin perheenjäseniä kuin ystäviäkin. Sain vihdoin käytyä lapsuudenkodissani joka myytiin vuosi sitten, tai itse asiassa yövyin siellä melkein koko reissun ajan, ja tuntui että sain sydämeen jotenkin sellaisen rauhan. Se paikka on mulle valtavan tärkeä, ja oli korvaamatonta nähdä että siellä oli kaikki hyvin.
Tuntuu että oon käynyt merkityksellisiä keskusteluita ja kokenut kohtaamisia joita en edes osaa pistää sanoiksi. On tosi kiitollinen olo. Samalla oon kyllä tosi väsynyt, tuntuu että uutta ajateltavaa on ihan hurjasti, enkä ymmärrä millä voimilla lähden tähän kevääseen kun työt ja koulu taas tällä viikolla alkaa ja mun pitäisi pystyä ja jaksaa. Päässä on hirveästi ajatuksia, ja sydän, ja itse asiassa tällä kertaa järkikin, kehottaa vähän hiljentämään, mutta joku suorittajaminä pakottaa kuitenkin jaksamaan. Mun on ehkä pian pakko tehdä ratkaisuja, ja se pelottaa, koska ne muuttaisi mun arkea paljon. Samalla on kuitenkin aika levollinen olo siitä, että tiedän koko ajan enemmän kuka olen ja mitä mun pitää tehdä. Se tuntuu tosi hyvältä.
Ensimmäinen aika transpolillekin on ihan pian, itse asiassa jo alle kahden viikon päästä. Suoraan sanottuna kaikkea muuta ajateltavaa on ollut niin paljon, etten mä ole edes ihan kauheasti kerennyt uhraamaan ajatuksia koko poliajalle, mutta sieltä se nyt kuitenkin on tulossa ihan pian. Odotan lähinnä sitä että prosessi pääsisi alkuun ja sitä, että pääsen taas matkustamaan pääkaupunkiseudulle.
Olen ennenkin lomalla, esimerkiksi viime kesänä kun lomailin yli kuukauden putkeen, huomannut, että mun on paljon helpompi olla silloin kun en ole töissä. Tuntuu ettei mua kyseenalaisteta yhtä paljon, ja että mä en myöskään itse kyseenalaista itseäni ja sitä miten olen, toimin ja teen. Mun yksinkertaisesti on tosi paljon parempi olla. Kyse ei ole siitä ettenkö mä pitäisi työstäni tai etteikö mulla olisi ihan mahtavia työkavereita, mutta ehkä mulla on oikeesti niin valtavia prosesseja käynnissä juuri nyt, että mä en vaan pysty kaikkeen yhtä aikaa. Sen myöntäminen ja oman suoritustason laskeminen on aivan kauhean vaikeaa mulle.
En siis oikein tiedä mitä on tulossa ja miten mä kaikesta selviän, mutta juuri nyt yritän keskittyä siihen että saan vielä tämän illan lomailla, yritän ajatella sitä miten paljon olen viime päivinä saanut kokea, ymmärtää, oppia ja löytää ja miten hyvä elämä mulla kuitenkin on. Yritän keskittyä siihen, että selviän ensimmäiseen poliaikaan asti ja siihen, että selviän ainaskin päivästä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti