Uusi aika

Vaikka mun edellinen transpoliaika peruuntuikin, niin vietin silti viime viikkoa pääkaupunkiseudulla. Tapasin ihmisiä ja koin tärkeitä kohtaamisia. Ajan peruuntuminen kyllä vaikutti muhun enemmän kuin itsekään suostuin myöntämään, ja se etten tiennyt milloin seuraava aika olisi vaivasi mua enemmän kuin itsekään tajusin. Silti viime viikko oli hyvä ja tärkeä, vaikka omalta osaltaan myös raskas. 

Tänään sain kuitenkin puhelun Helsingistä, ja sovittiin mulle uusi aika. Uuden ajan olisi saanut jo vaikka tälle viikolle, mutta yritin jotenkin saada valittua kuitenkin sellaisen ajan että mun tarttisi olla mahdollisimman vähän pois töistä, kun valinnanvaraa kerran oli. En siis lähtenyt reissuun heti huomenna, vaan otin järkevästi ajan ensi viikon alkuun, jolloin voin viettää jo viikonlopun mahdollisesti pääkaupunkiseudulla ja matkustaa sitten pian käynnin jälkeen kotiin. 

Helpotuksen tunne uudesta ajasta oli kummallisen suuri. En mä ollut tajunnut jotenkin stressaavani tai pelkääväni sitä ettei uutta aikaa tulisikaan, tai että se menisi tosi pitkälle, mutta ehkä olin alitajuisesti kuitenkin tehnyt niin. Nyt mä tiedän että mun prosessi vihdoin alkaa, ja hoitajan soitosta jäi ihan tosi hyvä mieli muutenkin. Se vaikutti kivalta tyypiltä, eikä mua enää pelota ihan niin paljoa mennä sinne polille. Vaikka pelottaa kyllä aika paljon silti. 

Jotenkin on nyt muutenkin aika positiivinen olo. Elämässä riittää huolehdittavaa ja stressattavaa ja jännitettävää, mutta samalla oon ehtinyt ihanan paljon ajattelemaan kaikkia asioita ja oon koko ajan paremmin perillä siitä kuka olen ja mitä tarvitsen. Se tuntuu tosi hyvältä. Ja mulla on edelleen myös tätä prosessia ja transpolia kohtaan tosi positiivinen olo. Se helpottaa olemista tosi paljon nyt.