Ensimmäinen transpoliaika

Eilen oli mun ensimmäinen käynti transpolilla, ja oon nyt koko eilisen ja tämän päivän pähkäillyt mitä siitä kirjoittaisin. En oikein oo vielä itsekään saanut ajatuksia jäsenneltyä, ja vaikka oon kokenut tämän blogin kirjoittamisen tosi helpoksi (varsinkin kun luulen aina ettei tätä ees lue kukaan vaikka kävijämäärät näyttääkin jotain muuta) niin nyt jotenkin mietin tosi paljon mistä mä osaan ja pystyn kirjottamaan ja mikä tuntuu liian henkilökohtaiselta. Silti mä haluan kirjottaa. 

Mulla oli aika tosiaan heti aamulla, ja sen takia jouduin heräämään aika aikaisin. Mua myös jännitti tuo käynti ihan hirveästi, vielä enemmän kuin varmaan itsekään tajusin, ja sen takia olin nukkunut tosi huonosti enkä ees syönyt aamulla mitään ennen käyntiä. Löysin onneksi perille hyvin ja jännitys kyllä helpotti heti kun tapasin sairaanhoitajan joka otti mut vastaan. Käynti itsessään kesti puolitoista tuntia, ja vaikka se ei tavallaan ole kovinkaan pitkä aika eikä se oikeastaan sen käynnin aikana myöskään tuntunut pitkältä ajalta, niin oli se vaan silti aika pitkä aika puhua just mun asioista, sellasistakin joista en oo välttämättä kunnolla puhunut kenellekään. Ainaskaan kenellekään ihan vieraalle ihmiselle, noin suoraan. 

Käynnistä itsestään jäi mulle siis tosi positiivinen olo. Käytiin läpi ihan sitä kuka mä olen, mistä tulen, ketä mun perheeseen kuuluu, minkälaista mun arki nyt on jne. koska polilla ei ollut musta muita esitietoja kuin mitä lähetteen mukana oli tullut, ja siinä nyt ei mainittu oikeasti juuri mitään. Lisäksi alettiin käymään läpi mun kokemusta omasta sukupuolestani ja siitä miten sukupuoliristiriita näyttäytyy mun elämässä. 

Vaikka oon pohtinut sukupuoleeni, identiteettiini ja kaikkeen tähän liittyviä asioita ihan valtavasti, niin kun kysymyksiä kysytään suoraan niin musta tuntui tosi vaikealta vastata niihin. Tai ei niistä itse asioista puhuminen loppujen lopuksi tuntunut mitenkään erityisen vaikealta kun tiesi että kuuntelijana on ihminen jolle ei erikseen tarvitse selittää mitä nämä asiat tarkoittaa, mutta jotenkin tuntui että jätin kauheasti asioita sanomatta kun ne ei vaan tulleet sillä hetkellä mulle mieleen, ja sitten harmitti kun en ollut tajunnut välttämättä sanoa jotain tosi olennaiselta tuntuvaa juttua. 

Silti mä luulen että käynti itsessään meni hyvin, ja tänään pääsinkin jo lukemaan omakannasta mitä hoitaja oli käynnistä kirjoittanut. Asiat oli kirjoitettu mun mielestä suurimmilta osin ihan niin kuin mä ne olin itse sanonut, ja se tuntui kivalta, vaikka samalla tuntui että oisin mä ehkä voinut sanoa tuon ja tuon asian eri tavalla ja että hei enkös mä kertonut sitten tuosta ja tuosta. Vähän huolestuin jo tänään siitä että otetaanko mun kokemusta siellä tosissaan jos en osaa kertoa siitä tarpeeksi tai kun mä en ole mitenkään vuosikausia osannut nimetä omaa kokemustani muunsukupuolisuudeksi eikä mulla lapsena ole ollut mitään valtavaa ristiriitaa. Toisaalta yritän kuitenkin ajatella että tää oli nyt eka käynti, prosessi on nyt kuitenkin käynnissä ja mua odottaa siellä seuraavallakin kerralla sama mukava ihminen ja siksihän tämä tutkimusjakso ylipäätään on olemassa että mä saan koko tämän vaikkapa vuoden kuvata omaa kokemustani ja hoitohenkilökunta saisi siitä mahdollisimman kattavan kuvan. Ja kun mä itse tiedän että mun kokemus on totta, niin ei se siitä oikein muuksi voi muuttua. Mä en usko mihinkään muuhun niin paljoa. 

Käynnin jälkeen mä en osannut ajatella oikein mitään, olin ihan sumussa jotenkin. Oli kamala nälkä mutta samalla jo tosi huono olo, varmaan kun jännitys purkautui enkä ollut syönyt mitään, ja alkoi kamala päänsärky. Mulla oli vielä viitisen tuntia ainaskin aikaa ennen kuin mun juna lähti, ja siksi haahuilin itsekseni Helsingin keskustassa. Ois ollut kiva nähdä vaikka äitiä, mutta samalla tuntui etten kyllä oo kovin hyvää seuraa yhtään kenellekään enkä ois osannut puhua kenellekään enkä tiedä miten oisin reagoinut jos oisin nähnyt jonkun tutun ihmisen. Oisin varmaan hajonnut siihen paikkaan ihan jo väsymyksestä ja kaikista niistä tunteista joita mun mielessä silloin myllersi. 

Tuntui hyvältä tulla takaisin kotiin, vaikka tääkin päivä on ollut kovin väsynyt. On tosi ristiriitainen olo, kun oon samalla hurjan onnellinen siitä että asiat menee eteenpäin ja mun ei enää tartte jännittää tuota ensimmäistä käyntiä. Oon onnellinen monesta muustakin asiasta, mutta samalla oon vaan niin väsynyt että voisin nukkua vaikka viikon. Ehkä tää tästä kuitenkin tasaantuu pian, pitäis vaan osata levätä tarpeeksi ja antaa itselleen aikaa. 

Ainiin, sovittiin myös jo uusi käynti maaliskuun alkuun. On kiva tietää että seuraavaan käyntiin ei ole enää ihan hirveän pitkä aika. Ja tuntuu helpottavalta tietää milloin se on. Seuraavalla kerralla onkin tarkoitus käsitellä mun elämänkaarta ja sitä millaisia kokemuksia mulla nimenomaan sukupuoleeni liittyen sen varrelta on.